Huhtikuun luetut

Huhtikuussa luettujen kirjojen pohdiskelu jäi vähän haastepäivitysten jalkoihin, mutta tulihan sitä muutama kirja luettua.

Huhtikuun luetut:

• Petri Tamminen: Elämiä
• Suvi Ahola: Tietokone ja silitysrauta - Kirjoituksia kirjallisuudesta
• Petri Tamminen: Mitä onni on 
• Anna Gavalda: Je l'aimais (Viiniä keittiössä)
• Muriel Barbery: L'élégance du hérisson (Siilin eleganssi)

Kuun helminä mieleen jäivät tuorein lukukokemus eli Siilin eleganssi ja Suvi Aholan kirjallisuuskirjoitukset.

Seuraavia lukujuttuja odotellessa hauskaa vappua kaikille!

Päivä 30 - Lempikirja eli haasteen loppukertaus

Haasteen viimeisen kysymyksen kohdalla en voi välttää pientä lässähdystä, sillä en kerta kaikkiaan kykene nimeämään kaikkien aikojen rakkainta lempikirjaani. Sellaista ei vain ole. Olen toki pitänyt monista kirjoista ennen ja nyt, mutta yhteenkään en suhtaudu niin intohimoisesti, että tahtoisin nostaa sen ylimmälle ykköspaikalle.

Siispä kierrän jälleen sääntöjä ja esittelen tänään mahdollisia tulevia lempikirjojani eli lukuvinkkejä, joita olen hurjan haastekuukauden aikana muista blogeista bongannut. Moni hyvä postaus jää mainitsematta, mutta kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille! Pohdintojanne on ollut ilo lukea.

29 - Kirjoista, joista useimmat eivät pidä, innostuin Réan valinnasta: Volter Kilven Alastalon salissa oli "rakkautta kolmannella yrityksellä". Joskus sitkeys palkitaan!

28 - Kirjojen nimien kohdalla Karoliina löysi monta kaunista esimerkkiä ja vertaili kiinnostavasti alkuperäisiä ja käännettyjä nimiä.

27 - Yllättävien juonenkäänteiden kirjaksi useampikin bloggaaja (ainakin Jossu, Zephyr ja Sonja) valitsi Diane Setterfieldin Kolmannentoista kertomuksen.

26 - Mielipiteitä muuttaneista kirjoista kiinnostuin Sonjan mainitsemista Claire Castillonin novelleista ja Elma Ilonaa hykerryttäneestä Esko Valtaojan kirjasta Kotona maailmankaikkeudessa.

25 - Samaistuttavien hahmojen päivänä tykästyin Annin postaukseen.

24 - Kirjoista, joiden soisi saavan enemmän lukijoita, Sara mainitsi neljä. Heidi Köngäksen, Herbjørg Wassmon ja Mette Newthin teokset kuulostavat hienoilta.

23 - Kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään... Tämän kysymyksen kohdalla samaistuin Naakkuun, koska venäläiset klassikot ovat minunkin listallani. Lisäksi Naakun perustelut Tuulen viemän valinnalle ovat mainiot.

22 - Oman kirjahyllyn kirjoista kiinnostuin Annin hyllystä löytyvästä Sinetiksi sydämeesi -kirjasta, joka sisältää rakkauskertomuksia Raamatusta. Myös Cathy valitsi tähän kohtaan Raamatun.

21 - Lapsuuden lempikirjoista hauskalta kuulosti Elma Ilonan mainitsema Pierrot ja yön salaisuudet.

20 - Lempiromansseista ihastuin Riinan valintaan eli Anu Jaantilan Sannan jenkkivuoteen ja sen jatko-osiin. Olen lukenut sarjasta muistaakseni vain Love, Samin, mutta se sijoittuu muistoissani nuortenkirjojen parhaimmistoon.

19 - Kirjoihin perustuvista elokuvista Sonja palautti mieleeni suorastaan nyyhkytyttävän liikuttavan Paistetut vihreät tomaatit, joka olisi mukava lukea myös Fannie Flaggin kirjana.

18 - Kirjapettymyksistä en viitsi sanoa mitään, jotten mollaisi kirjoja, joita en ole lukenut. 

17 - Lempisitaateista ihastuin Anna Elinan lainaukseen Bernhard Schlinkin kirjasta Lukija. 

16 ja 15 - Lempinaisten kohdalla Elma Ilonan Muumimamma-perustelut saivat minut hyvälle tuulelle. Lempimiehistä taas en voi ohittaa Ilsen kahden sanan täsmäiskua kirjahaasteen pariin.

14 - Lempikirjailijan lempikirjoista kiinnostuin Tessan ja Zephyrin esittelemästä Haruki Murakamin kirjasta Kafka rannalla. Murakamilla näkyy olevan paljon faneja blogimaailmassa, täytynee tutustua.

13 - Lempikirjailijoiden kohdalla vakuutuin Karoliinan perusteellisesta ehdokaslistauksesta ja järjestelmällisestä karsintaprosessista, jossa palkintopallille selviytyivät Melissa Banks, Carol Shields ja Lionel Shriver.

12 - Entisistä kirjasuosikeista hymyn huulilleni sai Katjan Lance Armstrong -tunnustus.

11 - Inhokkikirjoista taas lienee pakko mainita Paolo Coelhon kirjat, koska niitä kammoaa niin moni, ainakin Katri, Valkoinen kirahvi, Laura, Katja ja Sara. Minun Coelho-allergiani on lievähköä laatua, mutta Alkemisti ja Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin olivat kyllä ihan tarpeeksi. Ensimmäinen meni mukiin, jälkimmäisestä en juurikaan innostunut.

10 - Lempiklassikoista nostan esiin Riinan, Annin ja Valkoisen kirahvin suosikin eli Rikoksen ja rangaistuksen. Suunnittelen korkkaavani tällä venäläiset klassikot.

9 - Yllätyssuosikkien kohdalla oli mukavaa lukea, miten Kuutar löysi Edith Södergranin ja Mari J. L. Runebergin runot.

8 ja 7 - Yliarvostetuista kirjoista en viitsi sanoa mitään, mutta aliarvostettujen kirjojen päivänä Valkoinen kirahvi piti erinomaisen palopuheen lastenkirjallisuuden puolesta.

6 ja 7 - Surullisista kirjoista mieleen jäi Saran ja Zephyrin mainitsema Bim mustakorva, ilostuttavista kirjoista peikkoneidon muistelema Tiitiäisen satupuu.

4 ja 3 - Lempisarjastaan ja sen parhaista osista hauskasti kirjoitti muun muassa Neiti Etsiviä lukenut Sonja täällä ja täällä. 

2 - Useammin kuin kolmesti luettujen kirjojen kohdalla vaikutuin Zephyrin valinnasta, sillä minulta Arundhati Royn Joutavuuksien jumala jäi kesken heti alkumetreillä. Olisiko aika yrittää uudestaan?  

1 -Viime vuoden parhaista lukukokemuksista kiinnostuin esimerkiksi Sannan ja Morren kärkikolmikoista, joiden kirjat ovat minulle Kotiopettajattaren romaania lukuun ottamatta tuntemattomia, mutta kuulostavat tutustumisen arvoisilta.

Päivä 29 - Kirja, josta muut kuin minä eivät pidä

Onpa taas vaikeaa! Taidan olla turvallisesti valtavirrassa uiskenteleva lukija, sillä en keksi tähän hätään yhtään "kaikkien" muiden inhoamaa kirjaa, josta olisin itse pitänyt.

Taidan siis matkia Lauraa, joka valitsi tähän kohtaan Dan Brownin Da Vinci -koodin. Kyseessähän ei ole mikään kirjallisuuspiirien arvostama sanataiteen helmi, mutta kyllä Brown oli joka luvun loppuun sen verran näppäriä cliffhangereita sommitellut, että sivut kääntyivät kaikessa kökköydessäänkin kuin itsestään.

Päivä 28 - Kirjojen nimistä

Paras kirjan nimi? Ei tähänkään ole simppeliä vastausta.

Yksinkertaisen jylhiä nimiä ovat esimerkiksi sellaiset klassikot kuin Vanhus ja meri, Sivullinen, Sota ja rauha tai Rikos ja rangaistus. Jotkut kirjat pärjäävät yhdellä enemmän tai vähemmän monitulkintaisella sanalla: Uuni, Rautatie, Yksin, Raja, Puhdistus... Helpolla pääsee, kun kirjan nimeksi antaa päähenkilön nimen - ehkä vähän mielikuvituksetonta, mutta toimii.

Nimissä kiehtovat usein myös rinnastukset tai vastakkainasettelut - Sodan ja rauhan lisäksi esimerkiksi Järki ja tunteet - tai jonkinlaiseen kiinnostusta herättävään ristiriitaan vihjaavat määreet, kuten Säädyllinen murhenäytelmä, Tuntematon sotilas, Hurskas kurjuus tai Hurmaava joukkoitsemurha.

Runollisen kauniita nimiä löytyy muun muassa Kjell Westöltä (Missä kuljimme kerran, Älä käy yöhön yksin...) ja Eeva Joenpellolta (Missä lintuset laulaa, Sataa suolaista vettä, Jottei varjos haalistu...). Tällaiset lauseenpuolikkaat ovat niminä hienoja, mutta kirjoista kirjoittamista ne kyllä hankaloittavat. "Pidin paljon Älä käy yöhön yksinistä, ja Jottei varjos haalistuun suorastaan rakastuin."

Jotain runollista on myös sellaisissa nimissä kuin Sinun lapsesi eivät ole sinun tai Maa on syntinen laulu. Varsinaisista runokokoelmista olen tykästynyt Pentti Saarikosken kirjojen nimiin Katselen Stalinin pään yli ulos ja Mitä tapahtuu todella? Päiväkirjoille taas erinomainen nimi on Aila Meriluodon Vaarallista kokea, Axel Sandemoselta lainattu.

Kikkailut ja sanaleikitkin voivat toimia kirjojen nimissä, kunhan ne liittyvät olennaisesti kirjan teemaan. Mieleen ovat jääneet esimerkiksi Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen tai ulkomaisista Dave Eggersin A Heartbreaking Work of Staggering Genius (Huikean nerokas sydämeenkäypä merkkiteos) ja David Foenkinoksen Qui se souvient de David Foenkinos? eli "kuka muistaa David Foenkinoksen". Joskus kirjojen nimet kutkuttavat ihan vain siksi, ettei niitä kerta kaikkiaan tajua ennen kuin kirjan lukee. Koirankynnen leikkaaja? Sieppari ruispellossa?

Tarkemmin ajateltuna minulla taitaa sittenkin olla suosikki. Kirjan nimi, jossa ei ole lainkaan kikkailua, mutta runoutta ja jylhyyttä sitäkin enemmän.

Täällä Pohjantähden alla.

Muriel Barbery: L'élégance du hérisson (Siilin eleganssi)

Luen kirjoja mielelläni alkukielellä, jos kielitaito antaa myöten, eli käytännössä suomen lisäksi englanniksi tai ranskaksi. Joskus mieltä jäytää epäilys siitä, tavoitanko vieraalla kielellä lukiessa tekstin hienoimmat vivahteet, mutta yleensä nautin, kun voin uppoutua kirjan maailmaan paitsi tarinan myös kielen kautta. Jotenkin vaikkapa Ranska vain tuntuu aidoimmalta ranskaksi.

Tänä keväänä olen muutamaan otteeseen palannut taas ranskalaisen kirjallisuuden pariin pitkähkön englantipainotteisen kauden jälkeen. David Foenkinos ja Anna Gavalda olivat ennestään tuttuja, Muriel Barbery taas uusi tuttavuus. Juuri lukemani Barberyn menestysteos Siilin eleganssi (2006, suom. 2010) sai minut jälleen miettimään lukukielen valinnan ulottuvuuksia.

Siilin eleganssin juoni lienee monelle tuttu. Pariisilaisen hienostokerrostalon ovenvartijana työskentelevä salaviisas keski-ikäinen leskirouva Renée ja saman talon yläkerrassa asuva tarkkanäköinen varhaiskypsä Paloma-tyttö miettivät elämän ja kauneuden olemusta ja tutustuvat itseensä ja ihmisiin ympärillään. Tarina on herkkä ja hienostunut kuin kamelian kukka.

Kieltä mietin siksi, että kirjan molemmat kertojat, Renée ja Paloma, kuulostivat minusta jotenkin hyvin ranskalaisilta. Renéen pohdinnat ovat nokkelan sulavaa ajatustenjuoksua, jossa ovenvartijan arjen kautta sujahdetaan vaivihkaa syvälle filosofisen käsitepyörittelyn syövereihin. Paloman osioissa periranskalaiseen aivojumppaan taas sekoittuu nuorison kieltä, rennon puhekielisiä sanoja ja ilmaisuja. Pidin kovasti Paloman kertojanäänestä, jossa limittyivät varhaisnuoruus ja aikuismaisuus – tai aikuismaisuuden tavoittelu. 12-vuotias Paloma kuulosti sekä oikeasti fiksulta että vähän pikkuvanhalta.

Kirjan henkilöhahmot eivät ehkä olleet lihaa-ja-verta-tuntumaltaan sataprosenttisen uskottavia (tai ehkä en vain ole koskaan kunnolla tutustunut oman elämäni näkymättömiin ovenvartijarouviin, noin niin kuin vertauskuvallisesti?), mutta heidän soljuvasanainen käsitteellisyytensä sopi minusta hienosti kirjan kokonaisuuteen. Siilin eleganssissa hienostokerrostalon tapahtumat olivat pikemminkin kehys elämänfilosofisille tutkielmille kuin jutun pointti sinänsä.

Miltä Renée ja Paloma olisivat kuulostaneet suomeksi? Nyt kiinnitin lukiessani huomiota nimenomaan heidän "ranskalaisuuteensa". Etenkin Renéen lauserakenteet ovat koukeroisia ja sanasto ylätyylistä. Miten samat vivahteet toimivat suomeksi – kielellä, jossa asuu valtava rikkaus, mutta johon ei ole koodattu Ranskan vuosisataista hoviperinnettä, luokkayhteiskuntaa ja intellektuellien pyrintöjen ihailua? Olisinko lukenut kirjaa eri tavalla tai saanut siitä irti eri asioita, jos olisin lukenut sen suomeksi?

Ehkä, ehkä en. En ole tutustunut Siilin eleganssin suomennokseen, joten en osaa sanoa sen laadusta juuta enkä jaata, mutta yleisellä tasolla en voi kuin nostaa hattua kääntämisen ammattilaisille, jotka ratkovat juuri tällaisia kielten ja kulttuurien pulmapähkinöitä päivästä toiseen. Käännöskirjallisuuden haasteista oli vastikään juttua Sallan blogissa, ja myös Sallan aiempi käännösvertailu J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa -kirjan suomennoksista oli valaisevaa luettavaa.

Eipä siis muuta kuin kiitos ja tsemppiä kaikille kääntäjille!

Muriel Barbery: L'élégance du hérisson. Gallimard, 2009 (Collection Folio n° 4939). (1. painos Gallimard, 2006.) 416 s. ISBN 9782070391653. Lainattu kirjastosta. Ilmestynyt suomeksi nimellä Siilin eleganssi, Gummerus, 2010, suom. Anna-Maija Viitanen.

Päivä 27 - Yllättävin juonenkäänne

Tähän kysymykseen täytyy vastata kieli keskellä suuta, jottei tulisi laverrelleeksi liikaa.

Valitsen päivän kirjoiksi Agatha Christien dekkariklassikkoja. Lukemisesta on jo aikaa, mutta Dame Agatha yllätti minut ainakin Kymmenessä pienessä neekeripojassa (joka kai on nykyään poliittisesti korrektisti Eikä yksikään pelastunut) ja Idän pikajunassa. Kolmannesta Christien dekkarista, jonka loppuratkaisusta yllätyin, en valitettavasti muista sen kummemmin nimeä, tapahtumapaikkaa kuin juontakaan. Muistan vain, kuka murhaaja oli, ja sitä ei tässä tietysti voi paljastaa...

Päivä 26 - Kirja, joka muutti mielipiteeni jostain

Argh, tähän kohtaan en keksi mitään! Olenko lukenut mitättömiä kirjoja vai kyvytön mielipiteideni uudelleenarviointiin?

No, viittaan tässä ehkä aiempiin postauksiini ja totean, että mitä kirjallisuuden lajeihin tulee, olen tarkistanut käsityksiäni tieteiskirjallisuudesta, fantasiasta, chick litistä ja jopa harlekiiniromaaneista.

Päivä 25 - Hahmoja, joihin samaistun

On ehkä vähän hassua valita henkilöhahmoiksi, joihin olen samaistunut eniten, kaksi todellista elossa olevaa ihmistä. Heidän nykyisellä elämänkokemuksellaan ja arkipäivälläänhän ei välttämättä ole juurikaan tekemistä niiden kahden nuoren helsinkiläistytön kanssa, joina he minun ja varmasti monen muunkin lukijan mielessä seikkailevat.

Kyseessä ovat siis Katarina Haavio ja Satu Koskimies päiväkirja- ja kirjekokoelmista 50-luvun tytöt (1992), 50-luvun teinit (1994) ja 50-luvun tyttöjen ystävät (1998).

Luin kirjoista ensimmäisen, joka sisältää Katan ja Satun päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1951–56, suunnilleen samanikäisenä kuin tytöt ovat kirjan alkupuolella. Samaistuminen kävi kuin itsestään. Vertailin omaa arkeani kirjaystävieni elämään, jossa ihmeteltiin sellaista upouutta ilmiötä kuin rock'n'roll ja pakerrettiin kummallisten kouluaineiden kuten aljan ja jomman kanssa, mutta jossa oli myös valtavasti tuttua. Tytöt ovat tyttöjä, vuosikymmenestä toiseen.

Kun kirjan jatko-osa 50-luvun teinit ilmestyi, palasin teineiksi kasvaneiden Katan ja Satun pariin. Nyt he olivat vähän minua vanhempia, 16–20-vuotiaita. Toisaalta tytöt tuntuivat jo melkein aikuisilta, toisaalta 50-luvun nuorten maailmassa oli jotain turvallisen viatonta. Seurasin sydän väpättäen, tulisiko uusi ihastus hakemaan Kataa tanssiin koulun konventissa ja saisiko Satu tunteilleen vastakaikua seurakunnan seuraavassa nuortenillassa.

Myös 50-luvun tyttöjen ystäviä luin mielelläni, mutta monen kirjoittajan kirjeitä sisältävästä kokoelmasta jäi ehkä kahta ensimmäistä teosta hajanaisempi kuva.

Olen palannut kirjoihin usein myöhemminkin – joskus niistä pitkiä pätkiä uudestaan lukien, joskus vain nopeasti vanhojen tuttujen parissa piipahtaen. Nyt aikuisena kirjoista on hauskaa löytää paitsi Kata, Satu ja 50-luvun Suomi, myös omien tyttö- ja teinivuosien muistot.

Päivät 22, 23, 24 - Oman hyllyn suosikkeja, lukematta jääneitä ja lukuvinkki

Otan tänään hiukan etumatkaa, koska viikonloppuna aion keskittyä kirjojen sijasta suklaamuniin.

Päivä 22 - Kirjasuosikkeja, jotka omistan

Kirjani ovat maantieteellisesti jokseenkin hajallaan, joten nykyisessä hyllyssäni on lähinnä sinne viimeisen parin vuoden aikana päätyneitä kirjoja. Valitsin niistä tänään neljä.

Tracy Chevalierin Girl with a Pearl Earring (1999) eli Tyttö ja helmikorvakoru, koska unohdin sen elokuvalistasta, vaikka ihastuin sekä elokuvaan että kirjaan.

Donna Tarttin The Secret History (1992) eli Jumalat juhlivat öisin, koska se on jäänyt mieleeni vaikuttavan tummatunnelmaisena lukukokemuksena.

Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä (1929), koska se on loistava matkakertomus 1920-luvun kuohuista Euroopan kulttuurikaupungeissa suomalaissilmin.

Lopuksi Annemarie Selinkon Désirée (1956), koska sen "sivuilla herää loistoonsa Ranskan keisarinajan komeus, hovin kimaltava elämä, juonittelut ja dramaattiset käänteet", kuten takakansi mainostaa. Päähenkilö on jokseenkin rasittava, mutta huikeat tunnekuohut ja historian hyrskynmyrskyt viihdyttävät silti.

Päivä 23 - Kirja, jota en ole vieläkään lukenut

Voi, näitä on monta! Siis kirjoja, jotka olen periaatteessa halunnut tai aikonut lukea, mutta joita ei jostain syystä vain ole tullut luettua.

Hiukan häpeillen tunnustan, etten ole lukenut yhtään Muumi-kirjaa, paitsi ehkä jonkin kuvakirjan, enkä edes muista minkä. En tiedä miksi. Ei minulla ole mitään muumeja vastaan! Huhtihaasteen aikana on taas käynyt ilmi, miten rakkaita Tove Janssonin kirjat monelle ovat, joten ehkäpä saan tästä uutta pontta tutustua hänen tuotantoonsa.

En ole myöskään lukenut yhtään Harry Potteria. Enkä yhtään J. R. R. Tolkienin kirjaa.

Ja venäläiset klassikot sitten. Tähän kaipaisin vinkkejä. Olen lukenut vain Gogolin Kuolleet sielut ja muutaman Tsehovin novellin kokoelmasta Nainen ja sylikoira. Mistä kannattaisi aloittaa? Anna Karenina? Sota ja rauha? Karamazovin veljekset? Rikos ja rangaistus? Idiootti? Kolme sisarta? Lokki?

Päivä 24 - Kirja, jonka toivoisin saavan enemmän lukijoita

Ilmiselviä jättimenestyksiä lukuun ottamatta minulla on heikohko käsitys siitä, mitä kirjoja luetaan paljon ja mitä vähän. Valitsen tähän kohtaan siis yhden melko vastikään ilmestyneen kirjan, joka mielestäni ansaitsee tulla luetuksi eli Selja Ahavan Eksyneen muistikirjan (2010), josta kirjoitin tammikuussa.

Kirjasta ovat pitäneet myös ainakin Sanna, Naakku, Joana, Seija Vilén, Kirjavinkkien Irja, Kiiltomadon Anna Ovaska, Keskisuomalaisen Rauha Kejonen, Turun Sanomien Mari Viertola ja Helsingin Sanomien Antti Majander, eli ei tämä ehkä aivan pimentoon jäänyt ole. Mutta lukekaa muutkin!

Päivä 21 - Lapsuuden suosikit

Monta lapsuuden suosikkia esittelin jo sarjakirjasuosikkien kohdalla, mutta löytyyhän näitä muitakin, kun oikein kaivelee.

Laura Latvalan Pikku-Marjan eläinkirja (1947). Kunnon vanhan ajan lastenkirja, joka on jäänyt minulle mieleen etenkin laulumuodossa. Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa... Luetaankohan (tai kuunnellaankohan) tätä enää ollenkaan?

Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu (1956). Ihania riimejä! Jansmakko erikois, Jaakko Vaakko Vesirotta, tunteellinen siili, kissa Krumeluu ja mitä niitä nyt onkaan.

Mauri Kunnaksen Koiramäet ja muut kuvakirjat. Oma suosikkini oli puuhakas ja piparintuoksuinen Joulupukki (1981), jonka kuvat tulevat vieläkin mieleen joulun aikaan.

Löysin vastikään serkun lasten kierrätyskirjahyllystä myös Camilla Mickwitzin kuvakirjan Emilia ja onni (1980), joka sekin aiheutti nostalgisia väristyksiä. Mickwitzin Emilia- ja Jason-kirjoissa on samaa hurmaavaa piirrosjälkeä kuin Pikku Kakkosen pelottavassa "varokaa heikkoa jäätä" -animaatiossa.