Päivä 19 - Elokuvia kirjoista

Näitähän riittää! Yhtä suosikkia on jälleen mahdoton valita, mutta tässä muutamia hyvistä kirjoista tehtyjä hyviä elokuvia. 

Stephen Daldryn ohjaama elokuvaversio (2002) Michael Cunninghamin Tunnit-kirjasta (1998) tavoitti minusta hämmästyttävän hyvin kirjan monikerroksisen tunnelman. Meryl Streep, Julianne Moore, Nicole Kidman ja Ed Harris olivat hieno pääosanelikko.

Julianne Moore as Laura Brown in The Hours. (AllMoviePhoto.com

Jane Austenia, tietysti! Ang Leen ohjaama Järki ja tunteet (1995) on ihana.

Sense and Sensibility. (RomanceEternal.org)

Joe Wrightin elokuvaversioon Ylpeydestä ja ennakkoluulosta (2005) suhtauduin aluksi erittäin ylpeästi ja ennakkoluuloisesti. Keira Knightley näyttää minusta aina vähän liian keskittyneeltä omaan suloisuuteensa, ja Matthew Macfadyen... no, Matthew Macfadyen ei ole Colin Firth. Loppujen lopuksi pidin elokuvasta enemmän kuin olin odottanut. Se oli minusta ihan kelpo tulkinta kirjasta, vaikka taannoinen BBC:n televisiosarja ehtikin ensin varaamaan paikkansa sydämessäni sinä aitona ja oikeana versiona.

Matthew Macfadyen and Keira Knight in Pride & Prejudice. Photo: Alex Bailey. (AllMoviePhoto.com)

Austen-filmatisoinneista olen nähnyt myös Douglas McGrathin ohjaaman ja Gwyneth Paltrow'n tähdittämän Emman (1996), joka sekin oli ihan mukiinmenevä, vaikka pidänkin sekä kirjasta että elokuvasta vähemmän kuin kahdesta edellisestä Austenista.

Gwyneth Paltrow as Emma. (FanPop.com)

Keira Knightleyyn palatakseni: Saul Dibbin ohjaamaan Herttuatar -elokuvaan (2008) hänen viehkeilevyytensä oli minusta nappivalinta. Devonshiren herttuattar Georgiana oli aikansa pintajulkkis, ja hänestä kertovan elokuvan kuuluikin pursuilla tuhlailevan upeaa pintaa. Syvyyttä toi Ralph Fiennesin herttua. Suosittelen myös Amanda Foremanin kirjaa.

Ralph Fiennes, Hayley Atwell and Keira Knightley in The Duchess. (AllMoviePhoto.com)

Sitten hyppäys ajassa taaksepäin. Margaret Mitchellin Tuulen viemää (1936) ja Victor Flemingin elokuvaversiota (1939) ei voi huhtihaasteen tämän(kään) kysymyksen kohdalla ohittaa.

Vivien Leigh as Scarlett O'Hara in Gone With the Wind. (AllMoviePhoto.com)

Lisää Hollywood-eleganssia: Audrey Hepburn ja Aamiainen Tiffanyllä (1961). Blake Edwardsin elokuva eroaa aika lailla Truman Capoten pienoisromaanista (1958), mutta molemmat ovat hyviä. Lumiomena kirjoitti kirjasta vastikään.

Audrey Hepburn as Holly Golightly in Breakfast at Tiffany's. (FabAudrey.com)

Audrey Hepburnin kohdalla täytyy tietysti mainita myös George Cukorin ohjaama My Fair Lady (1964), musikaaliversio George Bernard Shaw'n Pygmalion-näytelmästä (1912).

Audrey Hepburn and Rex Harrison in My Fair Lady. (Karaoke-Lyrics.net)

Tämän elokuvan näin niin kauan sitten, etten oikeastaan muista sitä kovin hyvin, mutta ei se kai aivan huono ollut: Gillian Armstrongin Pikku naisia -ohjaus (1994), jossa Marchin sisaruksia esittävät Trini Alvarado (Meg), Winona Ryder (Jo), Claire Danes (Beth) ja Samantha Mathis/Kirsten Dunst (Amy) ja perheen äitiä Susan Sarandon.

Little Women. (The Real 1990s)

Toinen samoihin aikoihin tehty historiallinen elokuva, jonka muistan melko hämärästi mutta josta luulen pitäneeni, on Martin Scorsesen filmatisointi Edith Whartonin Viattomuuden ajasta (1920). Winona Ryder tässäkin, kuten myös Michelle Pfeiffer ja Daniel Day-Lewis.

Michelle Pfeiffer and Daniel Day-Lewis in The Age of Innocence. (MovieMail)

Jottei menisi aivan epookiksi, otetaan mukaan vielä pari nykyaikaan sijoittuvaa elokuvaa. Romanttisten komedioiden sarjassa Helen Fieldingin Bridget Jones - elämäni sinkkuna toimii sekä kirjana (1996) että Sharon Maguiren ohjaamana elokuvana (2001).

Renee Zellweger and Colin Firth in Bridget Jones's Diary (AllMoviePhoto.com)

Chick lit -menestyksistä myös Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan (2003) oli viihdyttävää ajanvietettä valkokankaallakin David Frankelin ohjaamana (2006). Mikään elokuva, jossa on Meryl Streep, ei voi olla läpeensä kehno.

Meryl Streep and Anne Hathaway in The Devil Wears Prada. (AllMoviePhoto.com)

Pidin myös Anna Gavaldan Kimpassa-kirjasta (2004) ja Claude Berrin sen pohjalta ohjaamasta elokuvasta (2007). Audrey Tautou ei täysin vastannut omaa mielikuvaani kirjan Camillesta - vähän liian suloinen suppusuu hänkin - mutta elokuva oli kirjan tapaan hyvän mielen katsottavaa.


Audrey Tautou & Guillaume Canet - Ensemble, c'est tout (Flixster.com)


Nämä tällä kertaa. Lisäksi mieleen tulee kirjoja, joista haluaisin nähdä myös elokuvaversiot - tuoreehkoista lukukokemuksista esimerkiksi Zoë Hellerin Paljastavat merkinnät ja Elizabeth Gilbertin Eat, Pray, Love - ja elokuvia, joihin pohjautuvat kirjat haluaisin lukea, kuten Karen Joy Fowlerin The Jane Austen Book Club, Robert James Wallerin Hiljaiset sillat tai Annie Proulxin Brokeback Mountain -novelli.

Kotimaisista mieleeni ei jostain syystä tule yhtään ikimuistettavan hyvää kirja-elokuvaparia. Olen lukenut ja nähnyt esimerkiksi Suden vuoden, Leijat Helsingin yllä, Säädyllisen murhenäytelmän, Ihanat naiset rannalla ja Juoksuhaudantien, mutta kirja on kaikissa ollut elokuvaa parempi.

Haasteessa kysyttiin elokuvista, mutta pakko vielä mainita pari kirjojen pohjalta tehtyä televisiosarjaa, tai oikeastaan kolme. Ensinnäkin Anna ystävämme, ihanan nostalginen kanadalaissarja, joka tavoittaa suloisesti L. M. Montgomeryn kirjojen tunnelman.

Megan Follows (cbc.ca)

Toiseksi Ylpeys ja ennakkoluulo, se aito ja oikea BBC:n versio päärooleissa Jennifer Ehle ja Colin Firth.

Colin Firth & Jennifer Ehle (bbc.co.uk)

Ja lopuksi Hercule Poirot, etenkin David Suchetin loistavan roolisuorituksen ansiosta. Myös 1920-30-luvun lontoolaismiljöö on hieno.

David Suchet (BestBritishTV.com)

Amanda Foreman: Georgiana, Duchess of Devonshire

The Duchess -elokuva innosti minut lukemaan tämän muhkean elämäkerran Georgianasta, Devonshiren herttuattaresta, joka oli 1700-luvun lopulla Englannin seurapiirien valovoimaisin tähti ja poliittisten taistojen hienovarainen taustavaikuttaja.

Amanda Foremanin Georgiana: Duchess of Devonshire (2001) on perusteellisesti tutkittu ja kirjoitettu opus. Herttuattaren vaiherikas elämä, Englannin hovin kiemurat ja kansainvälisen politiikan myllerrykset soljuvat sivuilla yhtenä vuolaana virtana. Yksityiset yksityiskohdat limittyvät sujuvasti laajoihin yhteiskunnallisiin kokonaisuuksiin.

Kirja kuvailee varsin kattavasti muun muassa Englannin sisäpolitiikan vaiheita, joista en ennen tiennyt hölkäsen pöläystä ja joita en osaisi vieläkään kovin asiantuntevasti referoida, vaikka aiheeseen olikin mielenkiintoista tutustua. Puoluemuodostuksen historiaa enemmän minua kuitenkin kiinnosti Georgiana henkilönä ja hänen asemansa aikalaisten keskuudessa.

Devonshiren herttuatar kuului jo tittelinsä puolesta yhteiskunnan kermaan, mutta Georgiana otti paikkansa julkisuuden valokeilassa - ja kulisseissa - myös oman karismansa, älynsä ja viehätysvoimansa ansiosta. Elämäkerrasta välittyy moniulotteinen persoona, joka oli toisaalta peräänantamaton ja edistyksellinen, toisaalta heikko ja herkkäuskoinen.

Georgianan sosiaaliset taidot tekivät hänestä Devonshire Housessa vietettyjen juhlien sielun ja monen merkkihenkilön luottoystävän, mutta yksityiselämässään hän oli usein eksyksissä - niin suhteessaan mieheensä ja lapsiinsa kuin petolliseen sydänystäväänsäkin. Herttuattaren poliittinen pelisilmä siivitti Whig-puoluetta vaalivoittoihin, mutta oikeissa pelipöydissä hän oli toivoton tapaus. Raha-asiat eivät olleet Georgianan vahvinta aluetta: hän taisteli koko ikänsä kolossaalisten velkojen kanssa.

Georgiana oli oman aikansa julkkis. Mielenkiintoista antia kirjassa ovat muun muassa aateliston hullutuksille ivailevat pilapiirrokset, lainaukset lehtien seurapiiripalstoilta ja muut aikalaiskuvaukset, kuten vaikkapa tämä kirjan kanteenkin painettu ranskalaisen diplomaatin muistelu Georgianasta:

When she appeared, every eye was turned towards her; when absent, she was the subject of universal conversation.

Lontoon seurapiirien johtohahmona Georgiana oli aina muodin aallonharjalla. Hän esimerkiksi kehitti huippuunsa monimutkaiset hiuslaitteet, jotka topattiin hevosen jouhista tehdyillä valkeilla jopa metrin korkuisiksi ja koristeltiin mitä mielikuvituksellisimmalla rekvisiitalla. Herttuattaren päässä keikkui esimerkiksi hedelmäasetelmia, täytettyjä lintuja ja purjelaivan pienoismalli. Maata viistävistä strutsinsulistakin tuli hänen ansiostaan varsinainen villitys.

Kuin suoraan julkkispalstoilta ovat myös Georgianan skandaalinkäryiset perhekuviot. Georgiana synnytti miehelleen, Devonshiren herttualle, ensin kaksi tytärtä ja lopulta perilliseksi pojan. Lisäksi hän pyöräytti rakkauslapsen nuorelle poliitikolle Charles Greylle. Herttua puolestaan pamautti paksuksi ainakin yhden palvelijan ja kahteen otteeseen Georgianan parhaan ystävän, Lady Elizabeth Fosterin eli Bessin, joka eleli avioliiton kolmantena pyöränä vuosikymmeniä. Muutenkin 1700-luvun lordit ja ladyt vaikuttavat harrastaneen lemmenseikkailuja siellä täällä: tulisia romansseja ja aviottomia lapsia suorastaan vilisee.

The Duchess -elokuva oli minusta onnistunut sovitus Foremanin kirjasta. Elämäkerran Georgiana on tietysti paljon moniulotteisempi hahmo kuin Keira Knightleyn esittämä herttuatar, jota oli siloiteltu sankaritarkuntoon. Georgianan viehtymys uhkapeleihin, juhlintaan ja holtittomaan tuhlailuun vilahti kyllä valkokankaallakin, mutta kirjassa hänen kyvyttömyytensä itsehillintään ja taipumuksensa sekä lievään itsepetokseen että suoranaiseen valehteluun olivat mukana paljon näkyvämmin. Myös herttuan hahmo sai kirjassa enemmän sävyjä kuin elokuvan kylmäkiskoisen julma Ralph Fiennes, vaikka etäiseksi mies silti jäi.

Georgiana jäi kummittelemaan mieleen kirjan jälkeenkin. Seuraavana kiinnostavien naisten elämäkertojen lukulistalla on hänen aikalaisensa Emma Hamilton, amiraali Nelsonin rakastajatar.

Kuva: http://www.amanda-foreman.com/uk-book.shtml