Anna Lilliebrunn oli todellinen henkilö, jonka elämästä tiedetään jonkin verran sen perusteella mitä kirkonkirjoihin, käräjäpöytäkirjoihin ynnä muihin on muistiin merkitty. Nimien, paikkojen ja päivämäärien välit täyttyvät uskottavasti ja elävästi kirjailijan historiallisen asiantuntemuksen avulla.
En ole ennen lukenut Suomen historian tähän aikakauteen sijoittuvia kirjoja, ja oli ilahduttavaa matkata 1700-luvun Hämeeseen, kartanon juhlaan ja arkeen. Jotenkin koskettavalta tuntui, miten Annan elämänpiirin ihmiset elivät toisaalta varsin hyväosaista elämää ja toisaalta kuitenkin kovin eristynyttä ja yksinkertaista. Piirit olivat pienet, sopivuuden rajat tiukat. Säädynmukainen elämä edellytti tietynlaista käytöstä ja kulutusta, mutta kylmä viima hiipi talvisin kartanoidenkin nurkkiin eivätkä Suomen maalaiskartanoiden aateliset ainakaan nykyajan mittapuulla varsinaisessa ylellisyydessä kylpeneet.
Pidin kirjassa myös Annan ja Karl Gustafin avioliiton kuvauksesta. Se on eräänlainen rakkaustarina, mutta ei suoraviivainen vaikeuksista voittoon ja happily ever after. Karl Gustaf on luonteeltaan äkkiväärä ja monessa suhteessa ei mikään unelmakumppani, ja on Annassakin omat vikansa. Kirjassa heidän välilleen kehittyy monenlaisia sävyjä sisältävä suhde, jossa rakkauden ja kiintymyksen rinnalla kulkee myös nurjempia tunteita, pettymyksiä ja tyytymistä. Se tekee kirjan tunnelmasta jollakin tapaa haikean, mutta samalla todentuntuisen: sokerikuorrutusta on sopivasti viihdyttävään lukuelämykseen, mutta makeaa ei tule mahan täydeltä.
