Kirjallisuuden äidit -haaste: Mitä tuli luettua?

Käsittämätöntä, että on kulunut vuosi siitä, kun Sinisen linnan kirjaston Maria heitti ilmoille Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteen! Aihe on niin mielenkiintoinen ja moniulotteinen, että kaavailin lukevani haasteeseen läjäpäin kirjoja. Loppujen lopuksi varsinaisten äitikirjojen saldo jäi vaatimattomaksi, mutta nyt blogiarkistoa selaillessani oivalsin, että äitiyttä käsiteltiin sittenkin aika monessa vuoden aikana lukemassani kirjassa tavalla tai toisella.

Äitejä sukupolvesta toiseen

Päällimmäisenä mielessä on vastikään lukemani Pirjo Rissasen Kamomillasola. Sen keskiössä on kolme sukupolvea saman perheen naisia. Suhde äitiyteen ei ole mutkaton juttu heistä kenellekään. Isoäiti Taina kasvatti sekä tyttärensä että tyttärentyttärensä, mutta kumpikin on liukunut hänestä kovin etäälle. Tytär Maarit tuli äidiksi nuorena puolivahingossa ja on epävarma elämänsä suunnasta vielä keski-ikäisenäkin. Maarit ei ole koskaan tuntenut olevansa kotonaan roolissaan Ilonan äitinä, ja isovanhempien hoitoon jätetty Ilona taas tuntee tulleensa äidin hylkäämäksi. Kun soppaan lisätään vielä yleinen kyvyttömyys puhua vaikeista asioista, naiseusteemainen ihmissuhdekeitos on valmis.

Mutkikkaita suhteita eri sukupolvien naisten välillä löytyy myös Päivi Alasalmen romaanista Tuo tumma nainen. Sen kuvaaman perheen äiti on kauneutta rakastava ja täydellisyyttä tavoitteleva Helena, jolla on ihana talo, upea mies ja fiksut aikuiset lapset. Kun Ohto-poika tuo taloon miniän, Helena saa uuden roolin anoppina ja pian myös isoäitinä. Ennen pitkää täydellisen pinnan alla alkaa poreilla... Perhedynamiikan haasteita kohtalonomaisissa tunnelmissa.

Lyyrisemmällä otteella vaikeita suhteita ja vaiettuja salaisuuksia käsittelee Riikka Pulkkisen Totta. Syöpään kuolemaisillaan oleva isoäiti Elsa on jättämässä jälkeensä aviomiehen lisäksi tytär Eleonooran ja tyttärentytär Annan. Kun perhe katsoo taakseen, menneisyyden varjoista nousee Elsan rinnalle toinenkin äitihahmo, Eleonooraa aikoinaan hoitanut lapsenvahti Eeva. Äitiysteeman kannalta kirjasta jäi mieleen juuri uraäiti Elsan ja ”varaäiti” Eevan vastaparisuus monessakin mielessä. 60-luvun uraäiti Elsan olisin suonut saavan kirjassa enemmänkin tilaa, hänen näkökulmansa kiinnosti.

Äitejä roolien paineissa

Äitien tasapainotteluun kodin ja ulkomaailman välissä pureuduttiin parissa muussakin kirjassa. Se oli mukana yhtenä juonteena Karoliina Timosen romaanissa Aika mennyt palaa, jossa perheensä kanssa ulkomaille muuttanut Klarissa yrittää sopeutua kotiäidin rooliin ja kodin seinien sisälle rajoittuneeseen elämään. Päinvastainen tilanne taas on Venla Hiidensalon Mediahuoran Marialla, joka tekee töitä tukka putkella ja josta työ imee mehut niin, että lapselle riittää aikaa hädin tuskin mikropuuron verran.

Äärimmilleen väsynyt äiti löytyy Eve Hietamiehen Yösyötöstä. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunut Pia on kirjassa sivuosassa, mutta tavallaan kirja kertoo äitiydestä nimenomaan äidin poissaolon kautta. Antti-isä ottaa pienperheessä perinteisen äidin paikan, mutta omalla ronskilla tyylillään. Ja Antin leikkipuistotuttujen joukosta löytyy äitien koko kirjo!

Uudenlaisen roolin vanhempana ottaa haltuun myös Tuula Anna-Leena Härkösen kirjassa Onnen tunti. Sijaisäitiyden myötä Tuula joutuu punnitsemaan suhdettaan niin kymmenvuotiaaseen poikaansa, kotiinsa muuttaviin vieraisiin lapsiin kuin omaan äitiinsäkin. Kirja kertoi mukavan arkisesti sijaisvanhemmuuden iloista ja haasteista.

Äidillisiä äitejä

Äitiyteen tuntuu liittyvän kirjoissa paljon hankaluutta ja ahdistusta. Äitisuhteiden traumat nousevat pintaan siellä täällä, mutta onneksi vuoden varrella luetuista kirjoista löytyy myös vakaita äitejä, jotka ovat kaikkine epätäydellisyyksineenkin lastensa tuki ja turva.  

Minna Canthin Papin perheessä lempeä äiti yrittää rauhoitella isän ja lasten välisiä aateristiriitoja. Kerstin Johansson i Backen Näkymättömässä Elinassa arjen uuvuttama äiti ei oikein osaa auttaa ujoa Elinaa, mutta huoli lapsesta on silti aina läsnä. Äidin turvallinen hahmo häilyy myös Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär -lapsuusmuistelmien taustalla. Ja yhdenlainen äiti löytyy jopa Jack Londonin Valkohampaasta, jossa susiäiti opettaa pentunsa selviämään omillaan kovassa maailmassa.

Hieno haaste siis! Hyvää äitienpäivää kaikenlaisille äideille!

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tyttären (1968) olin halunnut lukea jo pitkään, ja 24h-lukumaratonilla ryhdyin vihdoin tuumasta toimeen. Luin kirjaa ennen nukkumaanmenoa illan intensiivisen lukurupeaman päätteeksi, joten yön tullen alkoivat silmät jo lupsua, mutta se ei ollut Janssonin vika. Kuvanveistäjän tytär on ihana kirja.

Etukäteen olin kuvitellut Kuvanveistäjän tytärtä suoraviivaisemmaksi muistelmakirjaksi, mutta lukiessa ihastuin Janssonin tuokiokuvamaisiin lapsuusmuistoihin. Kirjan luvut ovat lapsen havainnon kokoisia – lapsen ilon, ihmetyksen ja joskus pelonkin. Lapsen näkökulma tuntuu välittömältä, aidolta, ja samalla Janssonin kertojanääni vastaa täysin mielikuvaani (aikuisesta) Janssonista ihmisenä, jossa yhdistyi jonkinlainen ikiaikaisen lempeä viisaus ja leikkisä, lapsenmielinen ilkikurisuus.

Kirjan tunnelma toi mieleeni Hannu Väisäsen lapsuusmuistelmat Vanikan paloissa ja Toisissa kengissä. Molemmissa kirjoissa perheen arki ja juhla suodattuvat paperille uteliaan, tarkkanäköisen lapsen – tulevan taiteilijan – kokemuksen ja mielikuvituksen kautta. Janssonin maailma on kyllä lämpimämpi ja turvallisempi kuin Väisäsen aika karu kasarmiarki. Pikku-Toven taiteilijavanhemmat ovat boheemin huolettomia, mutta perhekuvauksista huokuu rakkaus ja välittäminen, yhtä köyttä vetäminen.

Kodin lisäksi kertomuksissa liikutaan paljon luonnossa. Mereltä ja metsästä löytyy pieniä ihmeitä, niiden maisemiin tarttuu satumaista, taianomaista hohtoa. Luonnon ilmiöt muuttuvat eläviksi: "Nyt minä kuulin lumen. Se putoili pehmeästi ja uhkaavasti, kuiskaten ja kahisten, ja yhdessä nurkassa se oli ryöminyt sisään lattialle."

Yksittäisistä kertomuksista minulle ovat jääneet parhaiten mieleen juuri "Lumi", jonka jälkeen tekee mieli lukea Taikatalvi, ja ihanat taiteilijakotikuvaukset "Juhlimisista" ja "Joulu", jotka ovat täynnä ihmettä ja kauneutta ja tunnelmaa.

Kirjan ovat lukeneet ainakin Lumiomena, Liisa, Jaana, Ideanus, Kirjakko, Jenni, Elma Ilona ja Helmi K.

Päivät 22, 23, 24 - Oman hyllyn suosikkeja, lukematta jääneitä ja lukuvinkki

Otan tänään hiukan etumatkaa, koska viikonloppuna aion keskittyä kirjojen sijasta suklaamuniin.

Päivä 22 - Kirjasuosikkeja, jotka omistan

Kirjani ovat maantieteellisesti jokseenkin hajallaan, joten nykyisessä hyllyssäni on lähinnä sinne viimeisen parin vuoden aikana päätyneitä kirjoja. Valitsin niistä tänään neljä.

Tracy Chevalierin Girl with a Pearl Earring (1999) eli Tyttö ja helmikorvakoru, koska unohdin sen elokuvalistasta, vaikka ihastuin sekä elokuvaan että kirjaan.

Donna Tarttin The Secret History (1992) eli Jumalat juhlivat öisin, koska se on jäänyt mieleeni vaikuttavan tummatunnelmaisena lukukokemuksena.

Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä (1929), koska se on loistava matkakertomus 1920-luvun kuohuista Euroopan kulttuurikaupungeissa suomalaissilmin.

Lopuksi Annemarie Selinkon Désirée (1956), koska sen "sivuilla herää loistoonsa Ranskan keisarinajan komeus, hovin kimaltava elämä, juonittelut ja dramaattiset käänteet", kuten takakansi mainostaa. Päähenkilö on jokseenkin rasittava, mutta huikeat tunnekuohut ja historian hyrskynmyrskyt viihdyttävät silti.

Päivä 23 - Kirja, jota en ole vieläkään lukenut

Voi, näitä on monta! Siis kirjoja, jotka olen periaatteessa halunnut tai aikonut lukea, mutta joita ei jostain syystä vain ole tullut luettua.

Hiukan häpeillen tunnustan, etten ole lukenut yhtään Muumi-kirjaa, paitsi ehkä jonkin kuvakirjan, enkä edes muista minkä. En tiedä miksi. Ei minulla ole mitään muumeja vastaan! Huhtihaasteen aikana on taas käynyt ilmi, miten rakkaita Tove Janssonin kirjat monelle ovat, joten ehkäpä saan tästä uutta pontta tutustua hänen tuotantoonsa.

En ole myöskään lukenut yhtään Harry Potteria. Enkä yhtään J. R. R. Tolkienin kirjaa.

Ja venäläiset klassikot sitten. Tähän kaipaisin vinkkejä. Olen lukenut vain Gogolin Kuolleet sielut ja muutaman Tsehovin novellin kokoelmasta Nainen ja sylikoira. Mistä kannattaisi aloittaa? Anna Karenina? Sota ja rauha? Karamazovin veljekset? Rikos ja rangaistus? Idiootti? Kolme sisarta? Lokki?

Päivä 24 - Kirja, jonka toivoisin saavan enemmän lukijoita

Ilmiselviä jättimenestyksiä lukuun ottamatta minulla on heikohko käsitys siitä, mitä kirjoja luetaan paljon ja mitä vähän. Valitsen tähän kohtaan siis yhden melko vastikään ilmestyneen kirjan, joka mielestäni ansaitsee tulla luetuksi eli Selja Ahavan Eksyneen muistikirjan (2010), josta kirjoitin tammikuussa.

Kirjasta ovat pitäneet myös ainakin Sanna, Naakku, Joana, Seija Vilén, Kirjavinkkien Irja, Kiiltomadon Anna Ovaska, Keskisuomalaisen Rauha Kejonen, Turun Sanomien Mari Viertola ja Helsingin Sanomien Antti Majander, eli ei tämä ehkä aivan pimentoon jäänyt ole. Mutta lukekaa muutkin!