Lukudiplomi suoritettu!

Onnittelukukkia lukudiplomisteille.

Tiukille meni, mutta valmista tuli! Lukudiplomista nimittäin. On siis aika vetää yhteen suoritukseni Hyönteisdokumentti-blogin hdcaniksen lanseeraamaan haasteeseen, jossa suoritettiin koululaisille tarkoitettua Kunnari-lukudiplomia kirjablogaten.

Haasteesta oli paljon hupia. Valitsin suoritettavaksi yläastelaisille (anteeksi, yläkoululaisille?) tarkoitetun Sinuhe-kirjatarjottimen ja siihen liittyvät 7. luokan tehtävät. Vanhemmille oppilaille suunnatuissa tehtävissä oli enemmän vakavamielistä analyysiä, mutta nuoremmat saavat vielä piirrellä ja askarrella. Kovin työläisiin tehtäviin en viitsinyt tarttua, mutta kivoja ideoita niissä oli! Ehkä joskus vielä innostun rakentamaan pienoismalleja lukemieni kirjojen tapahtumapaikoista...

Lukudiplomia oli hauska suorittaa siksikin, että sen myötä tulin lukeneeksi monta klassikkoa, joihin en ollut tullut aiemmin tarttuneeksi. 7.–9.-luokkalaisten Sinuhe- ja lukiolaisten Odysseia-kirjatarjottimilta löytyy hyviä lukuvinkkejä aikuisillekin.

Mitä siis tuli luettua?

1. Jännitystä:
Zacharias Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari tarjosi kartanoromantiikkaa ja hurmasi satusetämäisellä kielellään. Tein etsintäkuulutuksen kartanon kummituksesta.

2. Menneisyyden tarinoita:
Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina sai minut eläytymään ujon pikkutytön elämään ja kirjoittamaan Elinalle kirjeen.

3. Tulevaisuuden taruja:
H. G. Wellsin Maailmojen sodan myötä tutustuin 1800-luvun tieteiskirjallisuuteen ja piirsin avaruusaluksen, joka muistuttaa erehdyttävästi lypsyjakkaraa.

4. Fantasiaa: 
Leena Krohnin Tainaron oli kiehtova kurkistus hyönteisten asuttamaan maailmaan. Piirsin Tainaronin kartan ja kadehdin toisen lukudiplomisuorittajan eli Kujerruksia-blogin Linnean upeita hyönteispelikortteja.

5. Ihmisiä:
Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut tutustuttivat minut nokkelaan Tomiin, joka jopa täytti sivun ystäväkirjaani. Tähän kategoriaan olisi sopinut myös Nick Hornbyn Poika, mutta siitä en väsännyt tehtäviä.

6. Matkalla:
Toinen neuvokas poikaviikari löytyi Robert Louis Stevensonin Aarresaaresta. Annoin Jim Hawkinsille muutaman vinkin saarella tarpeellisista varusteista.

7. Luontotarinoita:
Jack Londonin Susikoira, toiselta nimeltään Valkohammas, vei minut Alaskan erämaahan, jota esittelin myös valokuvin. Kategoriaan olisi sopinut myös Herman Melvillen Moby Dick.

8. Huumoria:
Alun perin en hoksannut, että Miika Nousiaisen Metsäjätti sopisi huumorikategoriaan, sillä kirja oli minusta vakava ja aika surullinenkin. Tehtävä jäi siis tuoreeltaan tekemättä, mutta kun nyt muistelen teoksen huumoripitoisia kohtauksia, valitsisin esimerkiksi jonkin kitkeränhauskan dialogin päähenkilön raivostuttavan bisnes-bullshittiä suoltavan pomon kanssa.

9. Lyhytproosaa:
Tämäkin tehtävä unohtui, mutta Katja Kallion Tyypit viihdytti nasevilla ihmiskuvauksillaan. Yhdessä tehtävistä vaihdetaan kahden novellin päähenkilöt keskenään ja mietitään, millaisia kommelluksia vaihdoksesta syntyisi. Vaihdan siis keskenään italialaisen poikaystävän ja synnytyssairaalaystävän, jotta saadaan aikaan hedelmällinen romantiikan ja realismin yhteentörmäys.

10. Runoja ja näytelmiä:
Minna Canthin Anna Liisan luin jo aikoinaan koulussa, vaikka meillä ei lukudiplomeja suoritettukaan. Näytelmäklassikko vaikutti edelleen. Tein sille myös uudet kannet.

Kiitos hdcanikselle hauskasta haasteesta ja muille suorittajille mielenkiintoisista kirja-arvioista ja hienoista suorituksista tehtäviin!

Kirjallisuuden äidit -haaste: Mitä tuli luettua?

Käsittämätöntä, että on kulunut vuosi siitä, kun Sinisen linnan kirjaston Maria heitti ilmoille Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteen! Aihe on niin mielenkiintoinen ja moniulotteinen, että kaavailin lukevani haasteeseen läjäpäin kirjoja. Loppujen lopuksi varsinaisten äitikirjojen saldo jäi vaatimattomaksi, mutta nyt blogiarkistoa selaillessani oivalsin, että äitiyttä käsiteltiin sittenkin aika monessa vuoden aikana lukemassani kirjassa tavalla tai toisella.

Äitejä sukupolvesta toiseen

Päällimmäisenä mielessä on vastikään lukemani Pirjo Rissasen Kamomillasola. Sen keskiössä on kolme sukupolvea saman perheen naisia. Suhde äitiyteen ei ole mutkaton juttu heistä kenellekään. Isoäiti Taina kasvatti sekä tyttärensä että tyttärentyttärensä, mutta kumpikin on liukunut hänestä kovin etäälle. Tytär Maarit tuli äidiksi nuorena puolivahingossa ja on epävarma elämänsä suunnasta vielä keski-ikäisenäkin. Maarit ei ole koskaan tuntenut olevansa kotonaan roolissaan Ilonan äitinä, ja isovanhempien hoitoon jätetty Ilona taas tuntee tulleensa äidin hylkäämäksi. Kun soppaan lisätään vielä yleinen kyvyttömyys puhua vaikeista asioista, naiseusteemainen ihmissuhdekeitos on valmis.

Mutkikkaita suhteita eri sukupolvien naisten välillä löytyy myös Päivi Alasalmen romaanista Tuo tumma nainen. Sen kuvaaman perheen äiti on kauneutta rakastava ja täydellisyyttä tavoitteleva Helena, jolla on ihana talo, upea mies ja fiksut aikuiset lapset. Kun Ohto-poika tuo taloon miniän, Helena saa uuden roolin anoppina ja pian myös isoäitinä. Ennen pitkää täydellisen pinnan alla alkaa poreilla... Perhedynamiikan haasteita kohtalonomaisissa tunnelmissa.

Lyyrisemmällä otteella vaikeita suhteita ja vaiettuja salaisuuksia käsittelee Riikka Pulkkisen Totta. Syöpään kuolemaisillaan oleva isoäiti Elsa on jättämässä jälkeensä aviomiehen lisäksi tytär Eleonooran ja tyttärentytär Annan. Kun perhe katsoo taakseen, menneisyyden varjoista nousee Elsan rinnalle toinenkin äitihahmo, Eleonooraa aikoinaan hoitanut lapsenvahti Eeva. Äitiysteeman kannalta kirjasta jäi mieleen juuri uraäiti Elsan ja ”varaäiti” Eevan vastaparisuus monessakin mielessä. 60-luvun uraäiti Elsan olisin suonut saavan kirjassa enemmänkin tilaa, hänen näkökulmansa kiinnosti.

Äitejä roolien paineissa

Äitien tasapainotteluun kodin ja ulkomaailman välissä pureuduttiin parissa muussakin kirjassa. Se oli mukana yhtenä juonteena Karoliina Timosen romaanissa Aika mennyt palaa, jossa perheensä kanssa ulkomaille muuttanut Klarissa yrittää sopeutua kotiäidin rooliin ja kodin seinien sisälle rajoittuneeseen elämään. Päinvastainen tilanne taas on Venla Hiidensalon Mediahuoran Marialla, joka tekee töitä tukka putkella ja josta työ imee mehut niin, että lapselle riittää aikaa hädin tuskin mikropuuron verran.

Äärimmilleen väsynyt äiti löytyy Eve Hietamiehen Yösyötöstä. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunut Pia on kirjassa sivuosassa, mutta tavallaan kirja kertoo äitiydestä nimenomaan äidin poissaolon kautta. Antti-isä ottaa pienperheessä perinteisen äidin paikan, mutta omalla ronskilla tyylillään. Ja Antin leikkipuistotuttujen joukosta löytyy äitien koko kirjo!

Uudenlaisen roolin vanhempana ottaa haltuun myös Tuula Anna-Leena Härkösen kirjassa Onnen tunti. Sijaisäitiyden myötä Tuula joutuu punnitsemaan suhdettaan niin kymmenvuotiaaseen poikaansa, kotiinsa muuttaviin vieraisiin lapsiin kuin omaan äitiinsäkin. Kirja kertoi mukavan arkisesti sijaisvanhemmuuden iloista ja haasteista.

Äidillisiä äitejä

Äitiyteen tuntuu liittyvän kirjoissa paljon hankaluutta ja ahdistusta. Äitisuhteiden traumat nousevat pintaan siellä täällä, mutta onneksi vuoden varrella luetuista kirjoista löytyy myös vakaita äitejä, jotka ovat kaikkine epätäydellisyyksineenkin lastensa tuki ja turva.  

Minna Canthin Papin perheessä lempeä äiti yrittää rauhoitella isän ja lasten välisiä aateristiriitoja. Kerstin Johansson i Backen Näkymättömässä Elinassa arjen uuvuttama äiti ei oikein osaa auttaa ujoa Elinaa, mutta huoli lapsesta on silti aina läsnä. Äidin turvallinen hahmo häilyy myös Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär -lapsuusmuistelmien taustalla. Ja yhdenlainen äiti löytyy jopa Jack Londonin Valkohampaasta, jossa susiäiti opettaa pentunsa selviämään omillaan kovassa maailmassa.

Hieno haaste siis! Hyvää äitienpäivää kaikenlaisille äideille!

Jack London: White Fang (Valkohammas) - lukudiplomisuoritus!

Kuva: Wikipedia

Viime vuoden So American -haaste sai minut lataamaan Kindleen läjän amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoita. Tällä kertaa vuorossa on Jack Londonin White Fang (1906), joka on suomennettu nimillä Valkohammas ja Susikoira.

En muista, miksi valitsin Londonilta luettavaksi juuri tämän kirjan enkä Erämaan kutsua, joka lienee miehen tunnetuin teos ja on mukana muun muassa Yhdysvaltain kongressin listalla sadasta kirjasta, jotka muovasivat Amerikkaa (ehkä silkasta erehdyksestä?). Valkohammas kuitenkin osoittautui yllättävänkin mielenkiintoiseksi lukukokemukseksi, joten ehkäpä innostun joskus myös Erämaan kutsusta. Nämä kaksi ovat nimittäin sisaruksia siinä mielessä, että toinen kuvaa kesyn koiran kaipuuta villiin luontoon ja toisessa erämaan kasvatti susi tutustuu elämään ihmisen rinnalla.

Kirjan päähenkilö (jos sutta voi henkilöksi kutsua?) on siis aluksi nimetön, sitten intiaanien Valkohampaaksi nimeämä pentu, jossa on kolme neljännestä sutta ja yksi koiraa. Suojaisan luolan turvaan syntynyt pennunrääpäle uskaltautuu päivä päivältä kauemmas ulkomaailmaan, kasvaa ja vahvistuu, oppii saalistamaan ja taistelemaan. Kantapään kautta tulevat tutuiksi ensin luonnon ja sitten ihmisten lait, kun Valkohammas kohtaa intiaaneja ja 1800-luvun lopun kultakuumeen Yukoniin ajamia onnenetsijöitä.

Viehdyin kirjassa suden näkökulmaan. Eläydyin täysillä kuvauksiin siitä, miltä tuntuu upottaa hampaansa kuolintuskissa pyristelevän linnun lihaan tai miten kiivas on sisäinen pakko raadella vihollinen ennen kuin tulee itse raadelluksi. Valkohammas ei todellakaan ollut mikään lutunen pehmosusi, vaan villi ja vihainen peto. En muista lukeneeni montakaan kirjaa, jossa olisin tehnyt matkaa yhtä verenhimoisen päähenkilön kanssa, mutta eläimen näkökulma teki raakuuden hyväksyttäväksi: ”The aim of life was meat. Life itself was meat. Life lived on life. There were the eaters and the eaten. The law was: EAT OR BE EATEN.” Väärältä väkivalta ja tappaminen tuntui vain silloin, kun julmurina oli ihminen, joka kohteli eläimiä kaltoin piittaamattomuuttaan tai pelkäksi huvikseen.

Jos tarkkoja ollaan, kirjan näkökulma ei ehkä sittenkään ollut suden, vaan suden näkökulmaan eläytyvän ihmisen. Maailmaa kuvataan nimittäin Valkohampaan aistien kautta, mutta ihmisen ja eläimen eroja korostaen. Valkohampaan ajatusten ja tekojen kuvauksessa korostuu aina niiden vaistonvaraisuus: ”But the cub did not think in man-fashion. He did not look at things with wide vision. He was single-purposed, and entertained but one thought or desire at a time.” Toisaalta, eroista huolimatta, eläinten tavat rinnastuvat ihmisten tapoihin ja luonnon kirjoittamattomat lait ihmisyhteisöjen sääntöihin. Vahvimmalla on valta niin susilaumassa kuin yhteiskunnassakin.

Ehkä hienoimmin kirja kuvasi minusta oppimista. Sitä Valkohampaan elämä on: selviytymistä, sopeutumista. Ympäristöään ihmettelevä pentupolo hapuilee liikuttavasti uusien ilmiöiden äärellä. Kotiluolan valkoinen seinä ei olekaan seinä vaan aukko, ja juuri kun on oppinut, että maa on kiinteää jalkojen alla, vastaan tuleekin vettä, joka ei ole. Kiehtovia ovat myös kuvaukset suden oppimisesta ihmisten tavoille ensin vaatimattomassa intiaanileirissä, sitten yhä suuremmissa ympyröissä.

Usein opin vievät perille kovat kokemukset. Toisaalta ne kasvattavat, toisaalta kovettavat. En tiedä, ujuttaako London kirjaan tietoisesti jonkinlaista pedagogista tai psykologista sanomaa, mutta perusajatuksena tuntuu olevan, että pienessä pennussa ei ole idullaan sen kummemmin hyvä kuin pahakaan, vaan vasta ympäristö muovaa siitä tietynlaisen. ”At that time he was a mere puppy, soft from the making, without form, ready for the thumb of circumstance to begin its work upon him. But now it was different. The thumb of circumstance had done its work only too well.” Vaikka Valkohampaasta kasvaa peto, taistelijassa asuu myös pehmeämpi puoli, jonka oikea kohtelu voi kaivaa esiin.

Osallistun Valkohampaalla Lukudiplomi-haasteeseen.

LUKUDIPLOMITEHTÄVÄ 4/10

Kirjatarjotin: Sinuhen Luontotarinoita -kirjatarjotin
Kirjailija: Jack London
Kirja: White Fang (Valkohammas/Susikoira)

Tehtävä (7. lk): 1. Esittele kolme lehtikuvaa, joiden avulla esittelet teoksen tapahtumapaikkaa.

Valkohammas kasvaa Yukonin jylhissä maisemissa...

... vetää koiravaljakkoa (kuvassa koiravaljakko Yukonin Dawsonissa vuonna 1899)...

... ja jopa matkustaa laivalla (kuvassa Northern Commercial Companyn höyrylaivoja talvitelakalla Yukon-joella vuonna 1901).

Kuvalähteet:
(1) Dave Bezaire & Susi Havens-Bezaire (Yukon River 1) [CC-BY-SA-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0)], via Wikimedia Commons. http://commons.wikimedia.org/wiki/File%3AYukon_River_-c.jpg (19.4.2013)
(2) Edwin Tappan Adney [Public domain or Public domain], via Wikimedia Commons. http://commons.wikimedia.org/wiki/File%3ADog_team_Dawson_Yukon_1899.jpg (19.4.2013)
(3) Unknown Author, 1901. University of Washington digital collections image PH Coll 246.240. http://commons.wikimedia.org/wiki/File%3ANorthern_Commercial_Company_riverboats_in_winter_1901.jpg (19.4.2013)

Jack London: White Fang. 1906. E-kirja ladattu Project Gutenbergistä, luettu puhelimella.