Miina Supisen Liha tottelee kuria (2007) tuli vastaan kirjaston hyllyssä juuri, kun olin sattunut lukemaan monissa blogeissa Supisen uudesta Apatosauruksen maasta (2010) tai tästä pari vuotta vanhemmasta esikoisesta, joka oli aiemmin mennyt minulta kokonaan ohi.Supinen oli riemastuttava tuttavuus. Avasin kirjan junassa ihan vain vilkaistakseni - aikomus oli aloittaa matka romaanin sijasta naistenlehdellä - mutta innostuinkin heti ensimmäisestä sivusta niin, että puolivälissä piti alkaa pidätellä, jotta lukemista riittäisi paluumatkallekin.
Kirja kertoo Silolan perheestä, jonka isä Launo on kaunosieluinen kapellimestari, äiti Katriina statushakuinen sisustussuunnittelija ja lapset Astra, Silmu ja Pelagia juuri niin erikoisia kuin miltä heidän nimensä kuulostavat. Silolat viettävät pinnalta katsoen siloista perhe-elämää, mutta kiiltävän kuoren alla lymyää hikinen ahdistus, jota kukin purkaa tavallaan - pulloon, paneskeluun tai painonnostoon.
Liha tottelee kuria rullaa kuin juoksumatto. Kirjassa tapahtuu julmia ja likaisia asioita, mutta ne kerrotaan niin mielikuvituksekkaan irrottelevasti, että voin kuvitella, miten hauskaa Supisella on ollut tekstiä kirjoittaessaan. Lukijalla ainakin on!
Kirjasta on kirjoitettu ainakin blogeissa Kirjanurkkaus, K-blogi, Kirjamielellä, Kirjavinkit, Oota mä luen tän eka loppuun, Antiaikalainen, Kolmas linja ja Lumiomena.
