Thomas Hardy: Tess of the d'Urbervilles (Tessin tarina)

Näin viime vuonna Roman Polanskin elokuvan Tess (1979), joka sai minut kiinnostumaan kirjasta elokuvan taustalla eli Thomas Hardyn romaanista Tess of the D'Urbervilles (1891). Tessin tarina löytyy muun muassa BBC:n kymmenisen vuotta sitten koostamalta brittien top 100 -suosikkikirjojen listalta sijalta 26 ja monilta muiltakin ”nämä kirjat pitäisi jokaisen lukea” -klassikkolistoilta.

Kuuntelin kirjan LibriVox-äänikirjana englanniksi. Välillä en ollut pitkiin aikoihin kuuntelutuulella, joten vähän alle 18-tuntiseen opukseen meni kuukausia, vaikka lukijan ääni ja äänitteen laatu olivat sinänsä ihan miellyttäviä. Kun kuuntelu meni näin pätkittäiseksi, kärryillä pysymistä helpotti, että tarinan pääpiirteet olivat ennalta tuttuja. Polanskin elokuva nimittäin seuraa kirjan juonenkäänteitä hyvin uskollisesti.

Tessin tarina on umpitraaginen. Maalaistyttö Tess Durbeyfieldin perhe saa tietää, että heidän veressään virtaa maineikkaan D'Urbervillen aatelissuvun verta. Rahapulassa ja toiveikkaina Tessin vanhemmat lähettävät esikoistyttärensä piiaksi kartanoon, jonka asukkaat nykyisin kantavat suvun nimeä. Kartanon perijä Alec iskee silmänsä Tessiin, ja eipä aikaakaan, kun elämän tosiasioista tietämätön tyttö joutuu miehen viettelemäksi (lue: raiskaamaksi) ja alkaa odottaa lasta.

Siitä alkaa Tessin tuskien tie. Vauva kuolee imeväisenä, mutta aviottoman lapsen häpeä jää Tessin kannettavaksi. Hyväksikäytetyn tytön kohtalo on sydäntäsärkevä. Tess ajelehtii epäonnesta toiseen. Maine on mennyt, köyhyys kuristaa, tosirakkaus löytyy mutta menee mönkään. 

Tessin kohtalo tuntuu riipaisevan epäreilulta. Vain siksi, että Tess sattuu olemaan nainen, hän saa yksin kantaa ”syntinsä” seuraukset sillä aikaa, kun hänen kohtalonsa sinetöineet miehet voivat kaikessa rauhassa keskittyä nautiskelemaan huolettomasta elostelusta, moraalisesta ylemmyydentunnosta tai molemmista yhtä aikaa. Tessin paikan maailmassa määrittävät hänen sukupuolensa ja yhteiskuntaluokkansa, ja se paikka on kurja.

Kirjan henkilöt ovat enimmäkseen melkoisen vastenmielisiä. Idealistinen mutta itsekeskeinen Angel Clare, jolle Tess menettää sydämensä, ei ole juuri parempi kuin niljakas Alec, jolle hän menetti neitsyytensä. Tessin vanhempienkaan ei voi varsinaisesti sanoa olevan tyttärensä tukena. Matkan varrella Tess kohtaa paljon välinpitämättömyyttä ja hyväksikäyttöä.

On Tessissäkin silti vikansa. Tunsin myötätuntoa tyttöparkaa kohtaan, sillä Tessin mahdollisuudet vaikuttaa elämänsä kulkuun olivat murheellisen rajalliset, mutta välillä en silti voinut välttyä ajattelemasta, että hän ei ainakaan auttanut asiaansa päättämättömällä ailahtelevaisuudellaan, lammasmaisella alistuvuudellaan ja jäykällä ylpeydellään. Olisi kiinnostavaa tietää, miten Hardy ja aikalaislukijat kokivat Tessin hahmon. Oliko tässä aikansa ihannenainen, nöyrä ja passiivinen?

Hardyn vuolaasti maalailevat kuvaukset 1800-luvun Englannista ovat kiehtovia niin aikakauden arvojen osalta kuin senkin suhteen, miten hän kertoo maaseudun ja pikkukaupunkien maisemista ja arjesta. Lukija seuraa Tessiä lypsylle ja peltotöihin, markkinoille ja kirkonpenkkiin, ja pääsee D'Urbervillen ja Claren perheiden kautta kurkistamaan myös rikkaiden nousukkaiden ja pappissivistyneistön elämään.

Suosittelemisen arvoinen klassikko siis. Nyt kun olen sekä nähnyt Polanskin elokuvan että lukenut kirjan, olisi mielenkiintoista nähdä myös BBC:n vuonna 2008 kirjan pohjalta tekemä minisarja, josta esimerkiksi Ullakkokamarissa-blogi kirjoittaa. Tessin tarinaa tuumitaan myös ainakin blogeissa Kirjafriikki, Fiktiivinen maailma, Rakkaudesta kirjoihin ja Näin, luin, koin.

Thomas Hardy: Tess of the D'Urbervilles. 1891. Suom. Tessin tarina. LibriVox-äänikirja, kuunneltu kännykällä.

Kuva: BBC:n minisarjan DVD-kansi (Wikipedia)

Korea Kultahattu ja muita kesän elokuvia

Kesän aikana tuli käytyä kerran elokuvissa, ja muutama leffa töllötettiin kotisohvalla. Tässä siis vuoden ensimmäisen ja toisen kvartaalin jatkoksi kesän elokuvaelämykset.

Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003)

Ensikohtaamiseni Jack Sparrow’n kanssa! Varsin viihdyttävä seikkailuelokuva. Oli hauskaa, että tämä leffa sattui tulemaan telkkarista pian sen jälkeen, kun olin lukenut merirosvoklassikko Aarresaaren ja olin oivissa pääkallolipputunnelmissa. Johnny Depp on tässä elokuvassa mainio.

Two Lovers (2008)

Ihastuin keväällä Joaquin Phoenixiin Walk the Linen Johnny Cashinä. Miehen näyttelijänlahjat pääsevät oikeuksiinsa myös tässä elokuvassa. Phoenix esittää estynyttä brooklyniläismies Leonardia, joka ei osaa valita lempeän morsiamensa (Vinessa Shaw) ja viettelevän naapurinsa (Gwyneth Paltrow) välillä. Vahvatunnelmaista, melankolista draamaa. Elokuvan kerrotaan perustuvan löyhästi Dostojevskin novelliin Valkoisia öitä, mutta ainakin Elma Ilonan blogijutun perusteella yhteys vaikuttaa tosiaan hyvin löyhältä.

The Great Gatsby (2013)

Olin kuullut Baz Luhrmannin Gatsby-tulkinnasta varautuneita arvioita, mutta minuun elokuva tehosi. Valkokankaalle ryöppyävä runsaus tekee tunnelmasta erilaisen kuin F. Scott Fitzgeraldin kirpeänhaikeassa romaanissa, mutta tarinan ydin löytyi minusta silti kaiken pauhun alta. Ja komealtahan se näytti! Leonardo DiCaprio teki minusta hienon roolin Gatsbynä: hahmo säilytti monitulkintaisuutensa.

Chéri (2009)

Coletten romaaniin perustuvassa elokuvassa Michelle Pfeiffer esittää ikääntyvää kurtisaania, joka rakastuu itseään rutkasti nuorempaan mieheen. Upea 1900-luvun alun miljöö ja puvut. Tarinakin kiehtoi, mutta luulen, että vielä enemmän saattaisin nauttia tästä kirjana. Lemmenparin suhde eteni kovin vauhdikkaan oloisesti, olisin kaivannut enemmän kypsyttelyä.

Sweeney Todd (2007)

Verenhimoinen parturi 1800-luvun Lontoossa. En tiennyt etukäteen, että kyseessä on musikaali, enkä osannut odottaa aivan näin veristä menoa, joten hämmennyin hieman, kun Johnny Depp ryhtyi laulaa luikauttelemaan ja viiltelemään kurkkuja auki. Olen viime kuukausina tullut katsoneeksi useamman Tim Burtonin elokuvan, ja miehen maneerit alkavat vähän kyllästyttää. Sweeney Todd ei ollut huonoin (vähiten olen toistaiseksi pitänyt Liisasta Ihmemaassa) mutta ei myöskään mieluisin (se oli Big Fish).

Tess (1979)

Sievä maalaistyttö Tess saa tietää olevansa ylhäistä syntyperää, mutta aateluus ja kauneus eivät vie onneen. Roman Polanskin ohjaama elokuva perustuu Thomas Hardyn romaaniin Tess of the D'Urbervilles (Tessin tarina). Englantilaiset maalaismaisemat ja nuori Nasstasja Kinski ovat tenhoavan kauniita, mutta tuntui, että vaiherikkaassa tarinassa oli liikaa tavaraa yhteen elokuvaan. Katselunautintoa ei edistänyt myöskään ranskankielinen dubbaus... Kirja alkoi kuitenkin kiinnostaa, joten taidanpa hankkia käsiini Tessin tarinan!



P. S. Muistuttelenpa minäkin kirjabloggareiden keräyksestä Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjan hyväksi. Lisää kampanjasta esimerkiksi Kirjainten virrassa -blogissa, ja lahjoituksen voi tehdä täällä. Vielä ehtii tukemaan lukutaitoa!