Ääh, mihin aika kuluu? Edellisestä bloggauksesta on taas vierähtänyt viikkoja, vaikka kirjoja on kertynyt luettujen pinoon jo useampikin. Nyt alkaa ryhtiliike! Jatkakaamme siis amerikkalaisen eläinkirjallisuuden teemaviikkoja, eli Jack Londonin Valkohammas-susiseikkailun perään Herman Melvillen valasklassikko Moby Dick (1851).
Uumoilin etukäteen, että kirja saattaisi olla jokseenkin raskassoutuista luettavaa, mutta alku olikin yllättävän mukaansatempaava, joten rohkaistuin yrittämään. Nantucketilaisen kalastajakylän kolkko, tuulinen tunnelma ja päähenkilö Ishmaelin kohtaamiset villin harppuunamiehen Queequegin ja muiden omalaatuisten valaanpyytäjäpersoonien kanssa lupailivat vetävää meriseikkailua.
Mutta sitten vauhti hyytyi. Meriseikkailuihin päästiin kyllä silloin tällöin, mutta action-kohtauksia odotellessa oli kahlattava läpi sivukaupalla yksityiskohtaisia kuvauksia eri valaslajien ja valaanpyyntimenetelmien ominaispiirteistä ja niiden ohessa solmuisia filosofisia jaaritteluja. Toivoin sitkeästi, että jossain vaiheessa kaikki loksahtaisi paikalleen ja oivaltaisin kirjan hienouden, mutta enpä tiedä, tuliko sitä oivallusta koskaan. Kävi niin kuin joskus käy, kun kirja ei oikein vedä: ensin odottaa, että josko tämä tästä vielä paranisi, ja sitten jossain vaiheessa tajuaa sinnitelleensä jo niin pitkälle, ettei viitsi enää jättää kesken vaan lukee sisulla loppuun, tuli mitä tuli.
Ei Moby Dickin kanssa vietetty aika toki aivan hukkaan mennyt. Minulle olisi ehkä riittänyt jonkinlainen Valitut Palat -tyylinen lyhennelmä, mutta merenkäynnin ja valaanpyynnin saloista oli sinänsä mielenkiintoista lukea. Sattumalta hoksasin vastikään telkkarista myös aihetta käsittelevän amerikkalaisen dokumentin (sen voi näköjään katsoa myös netissä PBS-kanavan sivuilla). Dokumentti täydensi lukukokemusta mukavasti. En nimittäin ollut täysin sisäistänyt, miten tärkeä taloudellinen merkitys valaanpyynnillä aikoinaan oli. Ennen öljyä nuoren Amerikan talous pyöri valaanrasvalla: sillä syttyivät lamput ja kävivät koneet. Siksi sitä kannatti lähteä hakemaan toiselta puolen maailmaa vaarallisilla, jopa vuosia kestäneillä merimatkoilla. Kirjan Pequod-laivakin seilaa valaiden perässä käytännössä maailman ympäri, kuten taiteilijan näkemys yllä havainnollistaa.
Dokumentissa valotettiin myös Melvilleäkin innoittanutta tositarinaa Essex-laivasta, joka joutui 1820-luvulla valaan upottamaksi keskellä Tyyntämerta. Osa miehistön jäsenistä pelastui ajelehdittuaan merellä yli kolme kuukautta, liki 5000 kilometrin matkan Etelä-Amerikan rannikolle (ja syötyään henkensä pitimiksi muutaman kollegansa, yöh). Essexin kohtaloon viitataan Moby Dickissä suoraan, selviytyjien päiväkirjoja siteeraten, ja taitaa hurja tarina olla vaikuttanut koko hirmuvalas-juonikuvioonkin.
Pequod-laiva jahtaa siis Moby Dickiä, valtavaa valkoista valasta. Jahtia johtaa synkkämielinen kapteeni Ahab, jolta Moby Dick on aikoinaan repäissyt jalan ja joka janoaa nyt kostoa. (Enpäs tajunnutkaan, mutta tässähän on ilmiselvä yhteys Peter Paniin: kapteeni Koukulta vain puuttuu käsi ja koston kohteena on krokotiili.) Ahabin lisäksi henkilögalleriaan kuuluu liuta muita miehistön jäseniä, jotka ikävä kyllä jäävät vähän taka-alalle, kun Melville keskittyy enemmän kaskelottien anatomiaan. Olisin mielelläni tutustunut paremmin eksoottisiin polynesialaisiin harppuunanheittäjiin ynnä muihin. Starbuck-perämieskin oli kirjassa kovin pienessä roolissa siihen nähden, miten paljon kahvia miekkosen nimellä tänä päivänä myydään...
No, meriseikkailut eivät luultavasti ole kirjan varsinainen pointti. Alleviivailin lukiessa kyllä myös kaskelottien lomaan siroteltuja mietteitä elämästä, maailmasta ja ihmisluonnon olemuksesta, mutta tarinan syvällisempi tulkinta jäi minulta puolitiehen, kun merimaisemat innostivat enemmän. En tiedä, vaikuttiko lukukokemuksen työläyteen sekin, että luin kirjan alkukielellä. Melville nimittäin venytti englannintaitoni äärirajoilleen: Moby Dickin kieli on monimutkaista ja monisanaista, ja 1800-luvun merenkulkusanasto toi lukemiseen omat haasteensa. Sikäli kirja oli kyllä mainiota Kindle-luettavaa, että Oxford Dictionary of English oli vain kevyen sormenpään painalluksen päässä. Opin monta uutta sanaa (jotka taisin kyllä unohtaa saman tien).
Moby Dickin ovat lukeneet myös ainakin Kirjavinkkien Mikko ja Kirjaurakan Raisa. Liityn ylpeänä joukkoon ja nappaan samalla pisteen Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjat -haasteeseen.
Kuva: Everett Henry (1893–1961) (http://www.loc.gov/exhibits/treasures/tri064.html) [Public domain], via Wikimedia Commons. http://commons.wikimedia.org/wiki/File%3AThe_voyage_of_the_Pequod.jpg
Herman Melville: Moby Dick; or, The Whale. 1851. E-kirja ladattu Project Gutenbergistä, luettu Kindlellä.
