Syksyn ja joulun elokuvien jatkoksi listaan tällä kertaa elokuvaelämyksiä tammi- ja helmikuulta. Edelliseen satsiin sattui mukaan pari mafiapläjäystäkin, mutta viime viikkoina on tullut katseltua hempeämpää menoa.
Atonement (2007)
Tämän elokuvan kohdalla olin aikonut lukea ensin
Ian McEwanin kirjan, mutta en nyt sitten malttanut olla katsomatta elokuvaa. Kaunis se olikin: visuaalisesti upea (
Keira Knightleyn vihreä
iltapuku, ah) ja tunnelmaltaan tiheä (pisteet myös musiikille!).
Jotenkin minusta tuntui silti, että elokuvan osat olivat eri paria
keskenään: alun raukea kesäpäivä 30-luvun englantilaisessa
maalaiskartanossa, keskiosan sota ja lopun nykyaika tuntuivat olevan
kuin eri elokuvista. Petyin siis vähäsen, mutta olen entistä
kiinnostuneempi lukemaan kirjan, joka vaikuttaa elokuvaversion
perusteella vaikuttavalta, monikerroksiselta lukuelämykseltä.
Les Enfants du marais (1999)
Kiltti, nostalgiantäyteinen elokuva erilaisten ihmisten ystävyydestä Ranskan maaseudulla 1930-luvulla. Ei oikein iskenyt minuun. Ystävyyden ja yksinkertaisen elämän ylistys on sinänsä sympaattinen aihe, mutta elokuva oli jo liiankin naiivi ja muutenkin lattea.
Big Fish (2003)
Tämä
Tim Burtonin elokuva oli mukavaa katseltavaa. Nuori mies palaa kotiin hyvästelemään sairaan isänsä, joka on aina tuskastuttanut jälkikasvuaan taipumuksellaan perättömään tarinointiin. Isän kuolinvuoteen äärellä poika oppii näkemään tarinoiden taakse. Elokuva tarjosi huikeaa mielikuvituksen lentoa, tarinankerronnan hurmaa ja koskettavaa sanomaakin. Olisi mielenkiintoista lukea alkuperäinen kirja,
Daniel Wallacen Big Fish: A Novel of Mythic Proportions (1998).
High Fidelity (2000)
Olen lukenut
Nick Hornbyltä vain kaksi kirjaa, romaanin
Hyvät ihmiset ja kolumnikokoelman
The Complete Polysyllabic Spree, mutta niiden ja
About a Boy -elokuvan perusteella olen fani.
Tämän Hornbyn samannimiseen romaaniin perustuvan elokuvan muistan nähneeni aiemminkin, mutta en ehkä kokonaan. Elokuva oli virkistävän miesnäkökulmainen (siirapiton) romanttinen komedia.
John Cusack hyvä pääosassa. Sivuosassa ilveilevää
Jack Blackiä en voi sietää.
Carnage (2011)
Roman Polanskin ohjaama,
Yasmina Rezan näytelmään perustuva elokuva tapahtuu yhdessä huoneessa yhden iltapäivän aikana. Kaksi pariskuntaa tapaa selvittääkseen kahnauksen 11-vuotiaiden poikiensa välillä, mutta sivistynyt keskustelu lipsuu pian raiteiltaan. Intiimin pienimuotoinen elokuva tuntuu melkein siltä kuin olisi päässyt katsomaan
Jodie Fosteria ja
Kate Winsletiä livenä teatterin lavalla. Miespääosatkin ovat hyviä (
Christoph Waltz ja
John C. Reilly).
Water for Elephants (2011)
En ole lukenut
Sara Gruenin kirjaa, mutta rohkenin jälleen katsomaan elokuvan ensin. Ihastuin 1930-luvun miljööseen ja värikkääseen sirkusmaailmaan upeine pukuineen ja yksityiskohtineen. Rakkaustarinan käänteet olivat ehkä jokseenkin ennalta-arvattavia, mutta kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä Hollywood-elokuva. Haluaisin lukea myös kirjan. Kummaa muuten, että vasta nyt tajusin, että tämän elokuvan pahiksena oli sama Christoph Waltz kuin
Carnagessa!
Music and Lyrics (2007)
Kotikatsomomme miesjäsentä kiinnostavat enemmän gangsterileffat, mutta tämän romanttisen komedian katsoimme peräti jo toiseen kertaan, kun se sattui tulemaan telkkarista uusintana. Jostain syystä tämä menee paremmin alas kuin moni muu lajityypin edustaja.
Hugh Grant comebackiä yrittävänä 80-luvun poptähtenä on kieltämättä aika hauska. Sympaattista tässä on minusta sekin, että pääpari tutustuu ja rakastuu yhdessä töitä tehden, ei maagisesta salamaniskusta.
L'Arnacoeur (2010)
Kappas, heti perään toinen romanttinen komedia, josta mieskin tykkäsi! Minua taas hämmästytti se, että hauskutuin ranskalaisesta komediasta, joita yleensä hieman vieroksun. Elokuvan idea on metka:
Romain Durisin esittämä ammattihurmuri pelastaa naisia onnettomilta suhteilta. Durisin ja kumppaneiden jekut viihdyttivät, ja ah niin aurinkoiset maisemat saivat kaipaamaan kesäiselle Rivieralle.
