Nick Hornby: The Complete Polysyllabic Spree

Kiinnostuin Nick Hornbystä alun perin hänen kirjoihinsa perustuvien elokuvien About a Boy ja High Fidelity ansiosta: molemmat ovat hyvän mielen elokuvia, joissa on sopivassa suhteessa arkea ilman inhorealismia, huumoria ilman väkinäisiä vitsejä ja rakkautta ilman siirappia.

Itse kirjoista ensimmäisenä käteen osui How to Be Good (suomennettu nimellä Hyvät ihmiset), jonka perusteella ihastuin Hornbyn kehittämien juonikuvioiden lisäksi myös hänen tarkkanäköiseen, konstailemattomaan kirjoitustyyliinsä. Lukulistalle siis loputkin! Ensimmäisenä kohdalle osui The Complete Polysyllabic Spree (2006), kokoelma Hornbyn kirjallisuuskolumneja amerikkalaiseen The Believer -kulttuurilehteen.

Hornby on ilmiselvästi kirjabloggareiden hengenheimolainen. The Complete Polysyllabic Spree on kuin kirjaksi painettu blogi joltain oikein teräväpäiseltä, sujuvasanaiselta ja huumorintajuiselta eikä ollenkaan snobilta lukutoukalta. Kokoelma kattaa Hornbyn lukupäiväkirjan syyskuusta 2003 kesäkuuhun 2006. The Believerin nettisivujen mukaan kirjoitussarja jatkuu edelleen, mutta netissä saatavilla on vain otteita.

Parasta kirjassa on Hornbyn kuiva englantilainen huumori ja rento suhtautuminen kirjallisuuteen. Häntä ottavat aivoon ryppyotsaiset kriitikot ja muut kulttuurielitistit, jotka antavat ymmärtää, että vain vaikeatajuinen kirjallisuus on oikeaa kirjallisuutta, ja saavat lukemisen tuntumaan mukavan ajanvietteen sijasta vaivalloiselta suorittamiselta.

One of the problems, it seems to me, is that we have got it into our heads that books should be hard work, and that unless they're hard work, they're not doing us any good. [...] If reading books is to survive as a leisure activity - and there are statistics which show that this is by no means assured - then we have to promote the joys of reading, rather than the (dubious) benefits. I would never attempt to dissuade anyone from reading a book. But please, if you're reading a book that's killing you, put it down and read something else, just as you would reach for the remote if you weren't enjoying a TV programme.

Lukufilosofiansa mukaisesti Hornby pomppii aiheesta ja kirjasta toiseen "tavallisen" lukijan sumealla logiikalla. Kulttuurielämysten lisäksi hän kirjoittaa niistä arjen realiteeteista, jotka lukuharrastusta raamittavat: joskus ei vain ehdi lukea, joskus jalkapallo kiinnostaa enemmän, joskus hyväänkään kirjaan ei jostain syystä saa otetta. Pari kirjaa Hornbyltä jää kesken, koska hän ei kerta kaikkiaan muista, minne on ne jättänyt.

Epäonnisia sattumuksia enemmän Hornby kuitenkin kirjoittaa lukemisen iloista. The Believer -lehden linjana on myönteisyys - julkaisun työnimi oli The Optimist - joten kirjoitukset keskittyvät kirjailijoihin ja teoksiin, joiden parissa Hornby on viihtynyt. Satunnaiset hutivalinnat hän kattaa lyhyillä maininnoilla "nimeltä mainitsemattomista romaaneista", mutta varoo lyttäämästä hätiköiden kenenkään hengentuotteita. Kirja, joka ei iske tiettyyn lukijaan tietyssä elämäntilanteessa, saattaa olla nappivalinta jollekin toiselle tai jossain toisessa tilanteessa:

We are never allowed to forget that some books are badly written; we should remember that sometimes they are badly read, too.

Yhteensä Hornby mainitsee varmaan parisataa kirjaa. Minun muistilapulleni kiinnostavina vinkkeinä tarttuivat tällä kertaa nämä:

• Julie Orringer: How to Breathe Underwater - "... an outstanding collection of stories. Orringer writes about the things that everyone writes about - youth, friendship, death, grief, etc. - but her narrative settings are fresh and wonderfully knotty."
• Francis Wheen: How Mumbo-Jumbo Conquered the World - Suomeksi Kuinka humpuuki valloitti maailman, josta Booksy kirjoitti pari viikkoa sitten.
• Roddy Doyle - "... the Barrytown trilogy was an important source of inspiration for me when I was starting out: who knew that books written with such warmth and simplicity could be so complex and intelligent?"
• Amanda Eyre Ward: How To Be Lost - "... has that lovely tone that only American women writers seem to be able to achieve: melancholic, wry, apparently (but only apparently) artless, perched on the balls of its feet and ready to jump either towards humour or towards heartbreak, with no run-up and no effort."
• Marilynne Robinson: Gilead - "... a beautiful, rich, unforgettable work of high seriousness. [...] I didn't even mind that it's essentially a book about Christianity, narrated by a Christian; in fact, for the first time I understood the point of Christianity - or at least, I understood how it might be used to assist thought."
• Anne Tyler: The Amateur Marriage - "... made me very happy. Anne Tyler is the person who first made me want to write: I picked up Dinner at the Homesick Restaurant in a bookshop, started to read it there and then, bought it, took it home, finished it, and suddenly I had an ambition, for about the first time in my life."
• Miriam Toew: A Complicated Kindness - "You may think that you don't want to read about the problems of being brought up Mennonite, but the great thing about books is that you'll read anything that a good writer wants you to read."
• John Carey: What Good Are The Arts? - "... a very wise book, and a very funny book, but beyond even these virtues, it's a very humane, inclusive and emphatetic book..."
• Andrey Kurkov: Death and The Penguin - "... the penguin turns out to be a triumphant creation. I might read only books with animals from now on."
• Joshua Ferris: Then We Came to The End - "... his novel is set in an advertising office, and the rhythms and substance of a working day are slowly revealed to have the rhythms and substance of life itself."
• Michael Ondaantje: Running in the Family - "... a fever dream of a book, delirious, saturated with colour; it's a travel book, and a family history, and a memoir, and it's unforgettable."

Lukemisen lisäksi Hornby - kirjailija kun on - pohtii kiinnostavasti myös kirjoittamista. Sekä lukijana että kirjoittajana hän arvostaa hyvää tarinankerrontaa enemmän kuin nykykirjallisuudessa suosittua kieli- ja rakennekikkailua, jonka hän pelkää pönkittävän kulttuurin norsunluutorneja.

I am not particularly interested in language. Or rather, I am interested in what language can do for me, and I spend many hours each day trying to ensure that my prose is as simple as it can possibly be. But I do not wish to produce prose that draws attention to itself, rather than the world it describes, and I certainly don't have the patience to read it.

Hornby piikittelee lempeästi muun muassa kirjallisuuspalkintoja keräävän yltiöpelkistetyn kerronnan ihailua. Dickensiä lukiessaan hän arvelee, etteivät David Copperfieldin ja muiden tiiliskiviklassikoiden rönsyilevät juonenkäänteet ja sivuhenkilöt (joita joku on laskenut Dickensin keksineen noin kolmetoistatuhatta) läpäisisi tämän päivän kirjallisuusväen seulaa. Kirjailijaksi haaveilevia piiskataan karsimaan ja pelkistämään tekstiään niin, että Hornby miettii, tuleeko tiivistämisestä loppua ollenkaan.

Why does it always stop when the work in question has been reduced to sixty or seventy thousand words - entirely coincidentally, I'm sure, the minimum length for a publishable novel? I'm sure you could get it down to twenty or thirty, if you tried hard enough. In fact, why stop at twenty or thirty? Why write at all? Why not just jot the plot and a couple of themes down on the back of an envelope and leave it at that? The truth is, there's nothing very utilitarian about fiction or its creation, and I suspect that people are desperate to make it sound like a manly, back-breaking labour because it's such a wussy thing to do in the first place. The obsession with austerity is an attempt to compensate, to make writing resemble a real job, like farming, or logging. (It's also why people who work in advertising put in twenty-hour days.) Go on, young writers - treat yourself to a joke, or an adverb! Spoil yourself! Readers won't mind!

Vaikka Hornby pitää lukevan kansan puolta hienostelijoita vastaan, kosiskelevasta populismista kirjoituksissa ei ole kyse. The Complete Polysyllabic Spree arvostaa kaikenlaista lukemista, niin "hienoa" kuin "huonoakin", mutta kannustaa samalla lukijoita vaeltamaan rohkeasti eteenpäin ja pitkin poikin kirjallisuuden ihmeellisessä maailmassa.