Isabel Wolff: A Vintage Affair

Hélène Berrin päiväkirjan jälkeen oli kevyemmän aiheen vuoro: lentokonelukemiseksi chick litiä. 

Olen aiemmin lukenut Isabel Wolffilta kaksi kirjaa, jotka eivät olleet mitenkään erityisen tajunnanräjäyttäviä elämyksiä, mutta sen verran viihdyttäviä kuitenkin, että klikkasin A Vintage Affairin (2009) ostoskoriin Amazonin tarjouksesta. Lupaavalta tässä kirjassa vaikutti etenkin vintage-vaatteiden maailmaan sijoittuva miljöö.

Silkkiä ja samettia kirja tarjoaakin. Päähenkilö Phoebe perustaa Lontooseen vintage-kaupan, jossa 30-luvun elegantit iltapuvut kilpailevat asiakkaiden huomiosta 60-luvun villien minimekkojen kanssa. Wolff kuvaa Village Vintagen valikoimaa sen verran nautiskellen ja houkuttelevasti, että aloin melkein kaivata kirjaan kuvaliitettä – jollen sitten peräti omaa pikku putiikkia, vaikken vintagesta mitään tiedäkään!

Vaatekauppojen lomassa ratkotaan tietysti ihmissuhdeongelmia. Phoeben suhde täydelliseen sulhaseen Guyhin on ajautunut karille, mutta vielä enemmän Phoebeä kaihertaa kesken katkennut ystävyys sydänystävä Emman kanssa. Tältä osin kirjan teemat eivät olleet aivan niin tyllihameenhöttöisiä kuin olin kuvitellut, sillä juonen taustalla lymyävät niinkin vakavat teemat kuin syyllisyys, katumus ja häpeä. Menneisyyden kanssa tiliä tekevä Phoebe joutuu painimaan sen tosiasian kanssa, että tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaan virheidensä kanssa on vain opittava elämään.

Wolff kuljettaa juonta sujuvasti, vaikka aluksi minua vähän häiritsi paikoin turhan selittelevän tuntuinen minäkerronta, ja tarinan edetessä aloin hämmästellä, miten hämmästyttävän hämmästyttäviä sattumia Phoeben tielle osuikaan. Takakannen kuvaus, jonka mukaan kirja on ”a warm, witty romantic comedy” on kyllä ehkä vähän harhaanjohtava. Kirjassa on lämpöä ja huumoriakin, mutta ei se ole mitenkään bridgetjonesmaisen hauska. Kovin romantiikannälkäiset lukijatkaan eivät ehkä saa vatsaansa täyteen. Phoeben romanttiset viritykset eivät ole erityisen sydäntä läpätyttäviä, vaan niitä tärkeämmiksi nousevat juonen muut ulottuvuudet.

Pidin kirjassa kevyen otteen ja korean aihepiirin ja toisaalta vakavampien teemojen yhdistelmästä. A Vintage Affair sijoittuu muodin maailmaan, mutta ei ole kaikkein heppoisinta ”voi ei, Louboutinistani katkesi korko” -chick litiä. Tällaisia kirjoja luen, kun en kaipaa ravistelevia kokemuksia, vaan viihdyttävää ajanvietettä, ja sellaisena A Vintage Affair toimi mukavasti.

Isabel Wolff: A Vintage Affair. Harper Collins, 2009. 422 s. Ostettu uutena.

Kootut chick lit -kokemukset

Ryppyotsaisimmat laatukirjallisuuden ystävät voivat siirtyä suoraan eteenpäin, sillä tänään aiheena on chick lit.

Nuorena kunnianhimoisena lukutoukkana suhtauduin näin heppoiseen kirjallisuuteen kylmäkiskoisesti, mutta pari vuotta sitten päässäni naksahti ja innostuin yhtäkkiä lukemaan chick litiä oikein urakalla. Nyt innostus on vähän laantunut - ehkä vain herätäkseen sopivassa tilanteessa uudestaan - mutta päätin esitellä tähänastisen chick lit -kokemukseni tiiviissä tiun paketissa.

Ensin kuitenkin muutama yleinen huomio.

Puolesta vai vastaan? Chick lit, ja naisten viihdekirjallisuus ylipäätään, kuulunee ylenkatsotuimpiin kirjallisuuden lajeihin. En viitsi nyt syventyä hömpän filosofisiin ja feministisiin ulottuvuuksiin, mutta totean, että nähdäkseni kaikenlaisille kirjoille on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Minulle chick lit on rentouttavaa ajankulua esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, joissa ei ole helppoa tai ei muuten vain tee mieli keskittyä kovin syvämietteisiin tai raskassoutuisiin teoksiin. Lajityyppi ei ehkä synnytä juurikaan ajasta ikuisuuteen kestäviä maailmankirjallisuuden klassikkoja, mutta hyvä hömppä viihdyttää ja virkistää - ja viihdyttäminen ja virkistäminen lienee yksi kirjallisuuden ydintehtävistä.

Pinnallista vai syvällistä? Chick litin halveksijat moitiskelevat kirjojen kertovan tyhjäpäisistä typyköistä, joiden elämän sisällöksi riittää shoppailu ja miehen metsästys, kun taas fanit löytävät lukemastaan voimaannuttavia nuorten naisten kasvukertomuksia. Olen vähän samaa mieltä kumpienkin kanssa. Minulle shoppailu on yleensä kirjojen tylsintä antia, minkä vuoksi en ole tarttunut esimerkiksi Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjaan (luultavasti siinä tosin tehdään muutakin kuin shoppaillaan?), mutta parhaat chick lit -kirjat tarjoavat ihan oikeasti koskettavaa tarttumapintaa elämän iloihin ja suruihin.

Englanniksi vai suomeksi? Olen lukenut kaikki alla listatut kirjat alkukielellä ja arvelen, että suomeksi käännettynä jotkut olisivat saattaneet tökkiä. Vieraalla kielellä lukeminen etäännyttää hiukan juonenkäänteiden ja dialogin mahdollisista kökköyksistä, ja Lontoon, New Yorkin ja Dublinin sinkkutytöistä on muutenkin kiva lukea englanniksi.

Suomalaisen chick litin olemus (tai olemattomuus) on visainen kysymys, jota on pohdittu muun muassa Wikipediassa, Ylioppilaslehdessä ja Hesarissa. Lajityypin kotimaisiksi edustajiksi jutuissa ehdotetaan muun muassa näitä teoksia: Nina Hakalahden Uimataito ja Hengenahdistusta, Pauliina Suden Ruuhkavuosi, Miina Supisen Liha tottelee kuria, Taina Latvalan Arvostelukappale, Tuija Lehtisen Fransiska, Kiti Kokkosen Purukumi karusellissa ja Rosetta Kiven Pomo on pahin. Lisäksi mainitaan Laura Honkasalo, Kirsti Ellilä ja Inka Nousiainen. Myös Kira Poutasen kirjoja Rakkautta au lait ja Rakkautta al dente on mainostettu suomalaisena chick litinä. (Lukaisin WSOY:n sivuilta Rakkautta au lait -lukunäytteen, ja täytyy ikäväkseni sanoa, että ensimmäiset sivut eivät vakuuttaneet. Onko joku lukenut koko kirjan?)

Mitä mieltä olette näistä ehdotuksista? Onko listalla yllättäviä valintoja tai puuttuuko jokin kotimaisen chick litin helmi?

No niin. Pitkähköksi venyneen alkulavertelun jälkeen vihdoin ne kaksikymmentä eli kootut chick lit -kokemukseni:

1. Helen Fielding: Bridget Jones's Diary (1996) - Chick litin kantaäiti ja sellaisena paikkansa ansainnut.
2. Helen Fielding: Bridget Jones: The Edge of Reason (1999) - Jatko-osakin on viihdyttävää lukemista, vaikka jännitysmomentti tietysti heikkenee, kun Bridgetin ja Mark Darcyn happy end on tässä vaiheessa jo kerran nähty.
3. Helen Fielding: Olivia Joules and The Overactive Imagination (2003) - Sinkkutyttö Olivia joutuu puolivahingossa salaiseksi agentiksi. James Bond -parodia ei yllä Bridgetin seikkailujen tasolle.
4. Lauren Weisberger: The Devil Wears Prada (2003) - Lajityypin klassikkoja tämäkin. Toimittajan urasta haaveileva vakavamielinen Andrea yrittää sopeutua New Yorkin muotilehtien pinnalliseen maailmaan ja taistelee paholaismaisen pomon kanssa.
5. Lauren Weisberger: Everyone Worth Knowing (2005) - Kehnompi kopio edellisestä. Ihan sama juonikuvio, paitsi että päähenkilö ei kärsi Voguen toimituksessa vaan PR-firmassa.
6. Clare Naylor & Mimi Hare: The Second Assistant (2004) - Sama konsepti kuin Weisbergerillä:  yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostunut fiksu nuori nainen päätyy vahingossa töihin viihdemaailmaan. Nyt ollaan Hollywoodissa, ja sankaritar Lizzie toheloi filmitähtien agenttitoimistossa.
7. Clare Naylor & Mimi Hare: The First Assistant (2007) - Lizzien uudet seikkailut. Jatko-osan ongelma iskee jälleen: mistä kehittää tarpeeksi konfliktia, kun Se Oikea on jo löytynyt? Yritys on kova, mutta tulos on lähinnä hömelöjä henkilöitä ja pöhköjä väärinkäsityksiä.
8. Isabel Wolff: Rescuing Rose (2002) - Rose pitää lehdessä Leelian lepotuoli -palstaa ja ratkoo lukijoiden ongelmia, mutta ei osaa ratkoa omiaan. Päähenkilö on välillä ärsyttävä, mutta tarinan romanssikomponentti on virkistävän arkinen ja sellaisena sympaattinen.
9. Isabel Wolff: The Trials of Tiffany Trott (1998) - Pidin Rosesta tarpeeksi tarttuakseni saman kirjoittajan esikoiseen. Tiffany vasta olikin ärsyttävä! Valittava sinkku ajaa bussilla ympäri Lontoota. Ei henkistä kehitystä eikä edes kunnon romanttista vipinää.
10. Jane Green: Bookends (2002) - Cath perustaa kirjakaupan, eli miljöö ainakin on lukutoukkien mieleen. Mukaan mahtuu muutama kliseisehkö hahmo ja epäuskottavahko juonenkäänne, mutta myös vakavampia sävyjä.
11. Jane Green: Jemima J (2000) - Paikallislehden toimittaja Jemima taistelee ylipainoa vastaan ja haaveilee hurmaavasta kollegastaan. Tarinaan tuo tahatonta komiikkaa se, miten uusi ja ihmeellinen asia internet oli vielä kymmenen vuotta sitten: kirja tuntuu tosiaan olevan viime vuosituhannelta.
12. Robyn Sisman: Just Friends (2000) - Ystävykset Freya ja Jack ovat kuin kissa ja koira, kunnes tajuavat rakastavansa toisiaan. Tässä kirjassa miellytti se, että puolet tarinasta kerrottiin miespäähenkilön näkökulmasta.
13. Marian Keyes: Sushi for Beginners (2000) - Keyes kuuluu chick litin tähtiin, ja mielestäni ihan ansiosta. Viihdyttävä tiiliskivi kolmesta nuoresta naisesta, joiden polut risteävät irlantilaisen naistenlehden toimituksessa - taas! Empiirisen tutkimukseni mukaan vähintään puolet chick lit -sankarittarista on lehtialalla ja loput muissa cooleiksi mielletyissä ammateissa, tyyliin galleristi tai sisustussuunnittelija.
14. Marian Keyes: The Other Side of the Story (2004) - Tässäkin seurataan kolmea toisiinsa limittyvää tarinaa. Lukutoukkia miellyttänevät jälleen kustannusmaailmaan sijoittuvat osiot. Luin tätä flunssassa sängynpohjalla ja uppouduin täysillä, kunhan pääsin vauhtiin hieman kankean alun jälkeen.
15. Veronica Henry: Marriage and Other Games (2009) - Listan kirjailijoista ehdoton suosikkini. Jos kirjojen kannet eivät olisi pastelliväristä chick lit -tyyliä, tämä ja seuraava kävisivät minusta "ihan oikeastakin" kirjallisuudesta. Henryn hahmot eivät ole karikatyroituja city-sinkkuja, vaan aidontuntuisia ihmisiä.
16. Veronica Henry: The Beach Hut (2010) - Pääosassa rivi idyllisiä rantamökkejä, joihin samat perheet ja pariskunnat palaavat kesästä kesään. Eri henkilöiden - naisten ja miesten, nuorien ja vanhojen - näkökulmista kerrotuista luvuista muodostuu herkkä pilvipoutainen palapeli.
17. Eva Rice: The Lost Art of Keeping Secrets (2005) - Nostalgian ystäville. 1950-luvulle sijoittuvan kirjan päähenkilö on useimpia chick lit -sankarittaria vähän nuorempi, 18-vuotias Penelope. Miljöö ja ajankuva (romantisoitu toki) viehättivät.
18. Kathleen Tessaro: Elegance (2003) - Nostalgiaa tässäkin. Tällä kertaa päähenkilö on Louise, joka jumittaa luutuneessa avioliitossa ja nyppyisissä verkkareissa, kunnes löytää divarista 1940-luvun ranskalaisen tyylioppaan ja päättää oppia eleganssin salat. Kirjan idea kuulosti kivalta, mutta olin vähän pettynyt toteutukseen.
19. Lindsey Kelk: I Heart New York (2010) - Täyttä höttöä, mutta nostattaa matkakuumetta.
20. Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love (2006) - En tiedä, kuuluvatko omaelämäkerrat chick litin virallisiin alalajeihin, mutta tyypilliset elementit ovat mukana: elämäänsä tyytymätön nuori nainen, mediaseksikäs ammatti, houkutteleva miljöö, itsensä etsiminen ja siinä sivussa miehen löytäminen.

Tässä siis tämänkertainen katsaus. Lisätkääpä kommentteihin suosituksia kirjoista, joihin kannattaa tarttua seuraavan chick lit -puuskan iskiessä!