Juhannusvieras (2006) sopisi parhaiten kesälukemiseksi maalle. Sen kehyksenä on nimittäin citysinkku Tuijan paluu lapsuutensa lomamaisemiin Ristinojan kylälle. Paikka elää hänen mielessään muistojen kultaamana paratiisina, mutta yli kymmenen vuoden poissaolon jälkeen moni asia ja ihminen on muuttunut, eikä Tuijakaan enää näe asioita samoin kuin ennen. Aikuisen kokemus kesäpäivistä Ristinojalla liikauttelee lapsuusmuistoja uuteen järjestykseen.
Pisteitä siis ah niin suomalaisesta kesätunnelmasta ja kyläkaupan sitkeiden toffeekarkkien makuisista lapsuusmuistoista. Kokonaisuutena Juhannusvieras (2006) taisi silti mennä minun mielessäni samaan ”ihan ookoo” -ryhmään Avoimien ovien päivän kanssa. Kirjaa oli ihan sutjakkaa lukea, mutta erityisen syvää vaikutusta se ei minuun tehnyt. Siinä missä Onnen tunnissa oli minusta sympaattiset, elämänmakuiset henkilöhahmot, Juhannusvierasta lukiessani huomasin, etten oikeastaan juurikaan välittänyt sen henkilöistä ja siitä, miten heille kävisi. Romaania lukiessa tällainen havainto ei ole kovin hyvä juttu.
Härkönen kirjoittaa toki tässäkin kirjassa sujuvasti, omalla ominaisella äänellään. Härkösen ääni on jopa niin härkösmäinen, että hänen tekstejään lukiessani kuvittelen niiden minäkertojat tahtomattanikin kirjailijaa itseään muistuttaviksi. Juhannusvieraassa hämmennyin, kun kesken kaiken kävi ohimennen ilmi, että päähenkilö Tuija ei ollutkaan ruskeasilmäinen tummaverikkö... Muutenkin Tuija jäi minulle vähän etäiseksi. En oikein samaistunut hänen hälläväliä-irtosuhde-elämäänsä ja kyyniseen asenteeseensa, ja tämä yhdistettynä siihen, miten tiukasti Tuija toisaalta ripustautui lapsuuteensa, loi nelikymppisestä naisesta välillä vähän keskenkasvuisen vaikutelman.
Juhannusvieras on luettu monessa blogissa. Mietteitään ovat jakaneet ainakin Sara, Amma, Arja, Ruusa, Kuutar, Katinka ja Kirsi. Amman jutun kommenteista löytyi myös linkki Jennin mielenkiintoiseen raporttiin Härkösen ”Miten kirjani ovat syntyneet” -aiheisesta luennosta. Härkönen kuulemma ei itsekään pidä Juhannusvierasta tuotantonsa helmenä, joten vaikka tämä kirja ei minuun ihan täysillä iskenytkään, aion kyllä vastedeskin tarttua Härkösen kirjoihin.
Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras. Otava, 2010 (1. painos 2006). 255 s. ISBN 978-951-1-22215-6. Saatu lahjaksi.
Minustakin Onnen tunnit oli parempi, jotenkin vahvempi! Tämä on jäänyt mieleen just "ok" kirjana.
VastaaPoistaJoo, ihan ok välipala, mutta toivon jotain enemmän seuraavilta Härkösiltäni!
PoistaOlen lukenut melkein kaikki Härkösen teokset, ja tämän muistaakseni toissakesänä. Tykkäsin tästä kyllä enemmän kuin esim. Onnen tunnista, siinä oli jotenkin vähän liikaa kierroksia (muistan kirjoittaneeni blogiin että lopussa meno oli ihan hysteeristä :). Suurin Härkös-pettymys minulle on ollut mainitsemasi Avoimien ovien päivä.
VastaaPoistaMinä en edes muista, mistä Avoimien ovien päivässä oli kyse - se meni tosiaan ohi jälkiä jättämättä. Onnen päivä oli näistä kolmesta minulle mieleisin.
Poista