Venla Hiidensalo: Mediahuora

Kokeiluni 13 kotimaisen kirjailijan parissa jatkuvat  Venla Hiidensalon Mediahuoralla (2012). Kustantajan kuvaus, jonka mukaan kirja on ”mustan huumorin sävyttämä hektinen sukupolvikuvaus nykypäivän mallikansalaisesta ja median laeista”, kuulosti lupaavalta. Huumoria, sukupolvikuvausta ja mediamaailmaa, check!

Itse kirjaan en kuitenkaan voi sanoa aivan varauksetta ihastuneeni. Ainekset ovat kyllä sitä, mitä takakansi lupaa: Maria Vartiainen on freelance-toimittaja, joka yrittää pärjäillä Perttu-pojan yksinhuoltajana ja pysyä leivän syrjässä kiinni suoltamalla tekstiä yhä tiuhempaan tahtiin ja yhä kohahduttavammista aiheista, sillä sitä toimituspäällikkö vaatii ja lukijat tahtovat. ”Huumeleski oli kuin pussillinen heroiinia, sillä tehtiin irtonumeromyyntiä. Mariakin oli tarpeellinen niin kauan kuin hänellä oli myydä putsia kamaa, kirkkaudeksi jalostettua kärsimystä.”

Mikä kirjassa sitten tökki? Jotenkin siinä oli paljon kaikkea, mutta ei sitten kuitenkaan mitään ihan tarpeeksi. Esimerkiksi nykypäivän hyperaktiivista, skandaalinnälkäistä mediamaailmaa kuvataan kyllä railakkaiden kärjistysten ja yliampuvien juonenkäänteiden kautta, mutta niistä huolimatta satiirista jäi minusta uupumaan sen purevin terä, kirvelevin nipistys. Mediahuorasta löytyy paljon sinänsä osuvia, iskulauseenomaisia tiivistyksiä siitä, miten media toimii, mutta olisin toivonut kirjan porautuvan syvemmälle kauhistelujen taakse. Nyt se ei minusta loppujen lopuksi tuonut paljonkaan uutta muihin nykymedian toimintatapoja ruotiviin keskusteluihin.

Työkuvioiden lisäksi kirja kartoittaa Marian yksityiselämän haasteita. Tarinan edetessä ne sekoittuvat toisiinsa aitoon reality-tyyliin. Tämänkin suhteen minulle jäi vähän hämmentynyt olo. Kirja käsitteli isoja aiheita äitiyden paineista läheisen vanhenemiseen, mutta Maria suhtautui niihin niin raapaisten, etten tiennyt, oliko hänen ihmissuhteensa tarkoitus ottaa vakavasti vai vitsinä. Päähenkilönä Maria jäi etäiseksi, enkä voi sanoa juuri välittäneeni tai pitäneeni hänestä. Lähinnä nurina-Maria ärsytti.

Voi, tulipa tästä nyt marmatusta! Jottei juttu menisi aivan risuiksi, sanottakoon, että Hiidensalolla oli kyllä sinänsä mielenkiintoinen kirjoittajanääni. Vaikkei Mediahuora ihastuttanut, voisin hyvin kuvitella kokeilevani Hiidensalolta tulevaisuudessa jotain toistakin kirjaa.

Mediahuoran ovat lukeneet myös ainakin kanssani suhtkoht samoilla linjoilla olleet Booksy, jolle kirja oli ”hiekkapaperia sielulle” (mainiota tykitystä koko arvio!), Jenni, Mari A. ja Merenhuiske. Enemmän kirjasta piti Salla, jolta löytyy eriävä mielipide hyvin perusteltuna.

Venla Hiidensalo: Mediahuora. Otava, 2012. Kansi: Kirsti Maula. Lainattu e-kirjana HelMetin Ebib-palvelusta, luettu puhelimella.