26. toukokuuta 2012

Ja vielä 11!


Ehdin postittaa vastaukseni Saran ja Margitin 11 kysymyksen haasteeseen huomaamatta, että haaste oli lentänyt tänne päin myös Ja kaikkea muuta -blogin Minnalta. Kivoja kysymyksiä taas, joten tässä siis vielä kerran 11. Ruusutkin ovat tässä välissä auenneet!

1.  Kuinka opit lukemaan?
En muista! Omin päin ja kai suunnilleen viisivuotiaana.

2. Kuka viimeksi luki sinulle ääneen?
Varmaan mies, mutta ei tämä meillä mikään yleinen harrastus ole. :)

3. Millä tavoin "kulutat" kirjoja ja mikä tapa on suosikkisi? Kovakantiset, pokkarit, äänikirjat, e-kirjat?

Paperilla. Tykkään pokkareista, koska niitä raatsii käsitellä huolettomammin kuin kovakantisia, mutta kovakantisissa on oma sormituntumaviehätyksensä ja ne ovat hienompia hyllyssä. Ääni- ja e-kirjoja en ole vielä kokeillut, mutta olisi kiva kokeilla. 

4. Ostatko vai lainaatko?
Enimmäkseen lainaan ja ostan käytettynä. 

5. Millä kielillä luet?
Suomeksi, englanniksi ja ranskaksi. Ennen luin saksaksikin, mutta se on niin ruosteessa, etten ole viitsinyt pitkään aikaan yrittääkään.

6. Miten paljon (keskimäärin) kulutat aikaa kirjojen parissa viikossa?
Hm! Erittäin vaihtelevasti. Minulla on niin lyhyt työmatka, että tämä joka-aamuinen ja -iltainen säännöllinen lukumahdollisuus on vähän pois pelistä (muuten lyhyt matka on kyllä mukava asia!). Luen usein hetken sängyssä ennen nukkumaanmenoa, mutten läheskään joka ilta. Sitten taas joskus, jos olen yksin kotona, saatan uppoutua lukemiseen tuntikausiksi. 

7. Montako kirjaa luit viime vuonna?
Laskujeni mukaan 65. Kielten osalta muuten: näistä suomeksi luin 39, englanniksi 19 ja ranskaksi 7. Lisää tuumintaa ja tilastoja vuoden 2011 koostepostauksessa. 

8. Mikä kirja tai mitä kirjoja sinulla on tällä hetkellä luettavana ja kesken? 
Aloitin juuri Kerttu Saarenheimon toimittamaa kokoelmaa Katri Valan kirjeistä ja päiväkirjoista. 

9. Mitä kirjoja otat tänä vuonna kesälomalle mukaan?
Sopivan kevyitä mutta riittävän pitkiä pokkareita! En tiedä vielä mitä. 

10. Kerro esimerkki (tai esimerkkejä) kirjailijasta, jonka kirjoja olet lukenut kolme tai enemmän? Miksi?
Viime vuonna luin melkein peräkanaa viisi Petri Tammisen kirjaa. Tammisen kirjat ovat sen verran lyhyitä, että ajattelin lainata varmuuden vuoksi saman tien useamman siltä varalta, että miehen tyyli miellyttäisi. Eniten pidin Tammisen mininovelleista ja Mitä onni on -romaanista, kun taas Enon opetuksiin en kamalasti ihastunut. 

11. Miksi kirjoitat blogiisi kirjoista?
Aloitin blogin, koska halusin muistaa lukemani kirjat paremmin, päästä syvemmälle kirjojen maailmaan ja lukea ja kirjoittaa enemmän suomeksi.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

24. toukokuuta 2012

2 x 11 vastausta


Sara ja Margit haastoivat minut vastaamaan tähän hauskasti muotoaan muuttavaan haasteeseen, jossa vastataan ensin haastajan esittämiin 11 kysymykseen ja sitten laitetaan haaste eteenpäin uusilla kysymyksillä. Haaste näkyy seikkailleen jo sen verran monessa blogissa, että olen tylsä ja laiska ja jätän kysymykset keksimättä, mutta tässä oman pihan ruusunnupun kera vastaukset Saralle ja Margitille!

Ensin Saralta:

1. Lempikirjastosi?
Voisin muistella tähän kirjastoja vanhoilta kotikulmilta Vantaalta ja Helsingistä, mutta valitsenpa tällä kertaa kirjaston, jossa nykyään asioin, eli suomalaisen merimieskirkon Brysselissä ylläpitämän pikkiriikkisen muutaman hyllyn kirjaston. Valikoima ei ole suuren suuri, mutta kokoaan merkittävämpi! Noin yleisesti hehkutan sitä arvokasta kulttuurityötä, jota Suomen kulttuuri-instituutit, merimieskirkot ja muut vastaavat tahot tekevät maailmalla varsin vaatimattomin resurssein. Sen lisäksi, että haen kirjastosta suomenkielistä lukemista, mainostan sitä muunmaalaisille tuttaville näytekappaleena suomalaisten rehellisyydestä. Itsepalveluperiaatteella toimivassa kirjastossa kävijät nimittäin merkitsevät itse kansioon lainansa ja palautuksensa ja maksavat sakkonsa pöydällä nököttävään lippaaseen.

2. Mistä ostat pääasiassa kirjoja? Kirjakaupasta, verkkokaupasta, marketista antikvariaatista/kirpputoreilta vai joku muu?
Ehdottomasti eniten käytettynä divareista. Minua jomottelee huono omatunto siitä, miten vähän asioin kirjakaupoissa ja ostan kirjoja uusina täyteen hintaan. Periaatteessa löysötän kyllä innolla kukkaronnyörejäni kirjallisuuden hyväksi, mutta käytännössä pihistelen sillä perusteella, että mielenkiintoisia kirjoja on muutenkin tarjolla ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi enemmän kuin ikinä ehtii lukea... Lainaan ja kierrätän kirjoja mieluusti siksikin, että yritän pitää kirjahyllyni säädyllisen kokoisena. Alati kasvava tavaramäärä ahdistaa.

3. Sinulle tärkeä nuortenkirja?

Olen nyt vähän tylsä ja valitsen tähän tyttökirjaklassikko-osastoa eli aina yhtä liikuttavan Annan unelmavuodet. Muistelin mieleen jääneitä nuortenkirjoja viime vuonna Susan Nostalgian jäljillä -haasteen tiimoilta, jolloin listalle pomppasi esimerkiksi Anu Jaantilaa ja Rauha S. Virtasta.

4. Pelottavin kirja, jonka olet lukenut?
Hm. Onpa vaikea! En juurikaan lue kauhua tai jännitystä ja olen sen verran rentoutumishakuinen nössölukija, että olen taipuvainen välttelemään pelottavia, kauheita, inhottavia tai muuten mieltä järkyttäviä tai pahaa oloa tuottavia kirjoja, joten mieleen ei nyt tule mitään. Saa suositella hyviä sopivasti pelottavia kirjoja!

5. Lempirunosi?
Ensimmäisenä tulee mieleen Lauri Viidan kaunis Alfhild. Runo löytyy lausuttuna Ylen Elävästä arkistosta.

6. Minkä elokuvan, joka pohjautuu kirjaan olet katsonut viimeksi?
Taisi olla Muriel Barberyn Siilin eleganssi. Kirjoitin elokuvasta maaliskuussa ja kirjasta viime vuonna.

7. Minkä kirjan maailmaan haluaisit uppoutua niin, että olisit siellä mukana "oikeastikin"?
Oikeastaan melkein mitä vaan historiaan sijoittuvaa kirjaa lukiessa tekisi mieli päästä kokeilemaan elämää toisella aikakaudella. Viime aikoina olen haikaillut esimerkiksi 1920-luvulle Jay Gatsbyn dekadentteihin puutarhajuhliin ja Tulenkantajien hurmioituneisiin runoiltoihin. Historiallisia romaaneja lukiessa ja elokuvia katsoessa sitä haaveilee aina ties mistä krinoliinihameista ja kynttilänvaloista, vaikka oikeasti elämä taitaa nykyaikana olla paljon helpompaa.

8. Mieluisin vuorokauden aika lukea?
Illalla ennen nukkumaanmenoa, vaikka silloin usein väsyttääkin.

9. Kesäkirjasi?
Minulla ei oikeastaan ole mitään tiettyä vakiokesäkirjaa, mutta kesällä oikea kirja oikeaan ympäristöön tuntuu jotenkin erityisen tärkeältä. Mökkilomalla on mukava lukea jotain koivuntuoksuista kotimaista, kun taas esimerkiksi vasta lukemani Françoise Saganin Tervetuloa, ikävä sopisi hienosti kesäkuumalle Välimerelle.

10. Mitä luet juuri nyt?
Juuri nyt olen kirjojen välissä. Mitä seuraavaksi? Pinossa ehdokkaina esimerkiksi Riikka Pulkkisen Totta, Riikka Stewenin Niin kauan kuin rakastat ja Kerttu Saarenheimon toimittama kirja Katri Valasta (ne Tulenkantajat!).

11. Seksikkäin fiktiivinen kirjan henkilö? Perustelut! 
Voi ei. Jos kysyttäisiin romanttista, valitsisin varmaan perinteisen Mr Darcyn, mutta kuvailisinko Darcyä seksikkääksi? Hm. Täytyy ehkä alkaa lukea kirjoja vähän terävämmällä seksikkyyslinssillä, sillä en keksi tähän hätään ketään.

Huh! Ja sitten Margitin kysymykset:

1. Viimeisin elokuva, jonka olet katsonut?
Kotisohvalla Jane Austenin jalanjäljillä ja elokuvateatterissa The Iron Lady. Suosittelen lähinnä jälkimmäistä.

2. Viimeisin näytelmä, jonka olet nähnyt teatterissa?
Jokin ranskalainen komedia, joka ei ollut mitenkään hulvattoman hauska ja jonka nimeäkään en muista. Aktiivisin teatteriharrastukseni ajoittui lukioon ja opiskeluaikaan, ja mieleenpainuvimmat teatterielämyksetkin ovat vuosien takaa. Äkkiseltään tulee mieleen esimerkiksi Laura Ruohosen Kuningatar K., Juha Vakkurin Hertta ja Olavi ja Reko Lundánin näytelmät. 

3. Viimeisin konsertti, jossa olet ollut?
Voi ei. Jotain jazz-jammailua ja sitä ennen klassista laulua. Josta on vuosi. En siis käy konserteissa kovin usein.

4. Viimeisin urheilutapahtuma, jossa olet ollut joko katsojana tai osallistujana?
Voi eiii. En näköjään käy ikinä missään enkä varsinkaan urheilutapahtumissa. :) Jääkiekkomatsi kymmenen vuotta sitten? (Katsojana!)

5. Minkälaisesta kuvataiteesta pidät?
Valinta ei ehkä ole kovin omaperäinen, mutta kyllä impressionistit hivelevät silmää väreillään, valoillaan ja tunnelmillaan. Eniten viehdyn 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun taiteesta, jossa taiteen murroskohdat ovat minusta kiehtovimmillaan – noin niin kuin törkeästi kärjistettynä ensin on vuosisatoja maalattu pelkkiä pyhimyksiä ja kuninkaita, ja sitten yhtäkkiä loikataan parissa vuosikymmenessä valkoiseen neliöön ja pisuaariin. Myös kotimaiset kultakauden klassikot saavat sydämeni sykkimään.

6. Jos matkustat kaupunkilomalle, mitä menet siellä katsomaan?
Kaupungin katuja ja yleistä elämänmenoa. Käyn yleensä katsomassa ne tärkeimmät nähtävyydet ja ehkä jonkin museon ja syön hyvällä halulla paikallisia herkkuja.

7. Paras lukemasi dekkari?
Luen erittäin vähän dekkareita, joten kokemusta on lähinnä vanhoista kunnon Christieistä. En kyllä tiedä, mikä niistä olisi suosikkini. Parhaiten mieleen ovat jääneet Idän pikajunan tai neekeripoikien tapaiset klassikot.

8. Paras lukemasi scifi-kirja?
Scifikin on minulle melko vierasta maaperää. Johanna Sinisaloa kai pidetään scifi-kirjailijana, joten vaikkei Ennen päivänlaskua ei voi ehkä olekaan kovin scifiä (onko?), valitsen sen.

9. Oletko lukenut klassikkoa, jota luulit etukäteen tylsäksi, mutta johon ihastuit?
En oikeastaan kuvitellut näitä tylsiksi, mutta blogiaikana luettuja klassikoita, joihin olen ihastunut, ovat ainakin Juhani Ahon Yksin, F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva.

10. Jos kirjat eivät olisi ykkösharrastuksesi, niin mikä olisi?
Yltä voi päätellä, ettei ainakaan urheilu, mutta ehkä kuvataide!

11. Jos kirjoittaisit kirjan, mitä se käsittelisi?
Voi ei! Siinä olisi mukana sopivassa suhteessa historiaa, taidetta ja ihmissuhteita, ja se olisi tietysti mestarillisesti kirjoitettu ja yhtä aikaa viihdyttävä ja älykäs. Hih!

21. toukokuuta 2012

Kuusi kovaa kotimaista -kaavailua


Morren viime itsenäisyyspäivänä julkaisemassa Kuusi kovaa kotimaista -haasteessa tavoitteena on lukea vuoden aikana "kuusi (6) kotimaista kirjaa, jotka sinun on ollut tarkoitus lukea muttet ole saanut vielä aikaiseksi".

Haasteita on tälle vuodelle kesken jo ihan riittämiin, mutta enpä malta olla räpeltelemättä tätäkin! Yksittäisten kirjojen sijaan valitsin listalleni kuusi kirjailijaa, joita voinee pitää suosionsa puolesta jonkinlaisina kotimaisen kirjallisuuden kiintotähtinä, mutta joilta en ole tullut lukeneeksi vielä yhtään teosta ja joihin suhtaudun enemmän tai vähemmän ennakkoluuloisesti.

Tunnustan siis tässä kuusi ammottavaa aukkoa lukeneisuudessani ja paljastan samalla muutamia rumia ajatuksia ansioituneista kirjailijoista. Tasapuolisuuden vuoksi (ihan kuin tässä muka jotain asiallisia kriteereitä käytettäisiin) otan listalle kolme naista ja kolme miestä, aakkosjärjestyksessä.

Laila Hirvisaari - Hirvisaari herättää minussa vahvan mielikuvan mummokirjallisuudesta. Uumoilen kirjojen sisältävän kirkasotsaisia lottia ja itämurteista puheenpartta. Viime vuoden Finlandia-ehdokas Minä, Katariina kuulostaa kuitenkin aiheensa puolesta sen verran mielenkiintoiselta, että haluaisin lukea sen, jollen sitten päädy valitsemaan koekappaleeksi jotain muuta Hirvisaarta.

Veikko Huovinen - Tältä taas odotan hurttia metsäläishuumoria tai mahdollisesti poliittista satiiria. Huovinen pääsi listalle Sallan erinomaisen kannustuspuheenvuoron ansiosta.

Leena Lehtolainen - Lehtolaisen dekkareilta odotan poliiseja, joilla on ongelmia yksityiselämässään, ja kolhoja lähiömurhia. Edustakoon listalla paitsi itseään myös kotimaisia dekkareita yleisesti. 

Anja Snellman - Minun piti oikein miettiä, enkö tosiaan ole lukenut mitään Snellmanilta, mutta en ole. Snellman on mielikuvissani kirjailija, joka tarttuu kirjoissaan juuri siihen ajankohtaiskeskustelussa eniten pinnalla olevaan kohuaiheeseen. Toivon häneltä myös kipakkaa naisasiaa.

Jari Tervo - Tunnustan, että Tervo on minulle tuttu lähinnä Uutisvuodosta. En tiedä, mistä hänen kirjansa itse asiassa kertovat, mutta kuvittelen niiden sisältävän huumoria ja absurdeja käänteitä.

Antti Tuuri - Tuurissa henkilöityy jäyhä pohjalaisuus. Odotan kirjoilta lyhyitä, koruttomia päälauseita.

No niin. En ole varma, saanko tartuttua härkää sarvista kaikkien kuuden kohdalla ennen itsenäisyyspäivää, mutta teen parhaani ja katson mihin se riittää. :)

Ketä kirjailijaa kohtaan teillä on ennakkoluuloja?

19. toukokuuta 2012

Don DeLillo: Point Omega (Omegapiste)

So American -haasteen pökkimänä päätin tutustua johonkin amerikkalaiseen miesnykykirjailijaan, ja kirjaston hyllyssä jotenkin sopivan näköisenä vastaan tuli Don DeLillo. Sopivan näköinen tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että kirjassa on mielestäni hieno kansi – kuvittajana israelilainen Noma Bar, jonka graafisen pelkistetyistä töistä lisää esimerkkejä täällä – ja että kirja oli sopivan ohut, koska kaipasin laukussa helposti mukana kulkevaa lukemista.

Laukkukirjan epäkiitolliseen asemaan joutuminen ei tainnut tehdä tälle kirjalle oikeutta. Point Omega (2010, suomeksi Omegapiste, 2011) on viipyilevä, mietteliäs kirja, joka vaatii ympärilleen aikaa ja tilaa. Itse asiassa aika ja tila ovat kirjassa keskeisiä elementtejä. Olen vähän harmissani, että tulin lukeneeksi kirjan epäotollisissa olosuhteissa, sillä minusta tuntuu, että olisin saanut siitä enemmän irti jossain muualla kuin julkisten liikennevälineiden hälyssä ja hulinassa.

Kirjan juoni on lyhykäisyydessään se, että nuori elokuvantekijä Jim lähtee autiomaahan houkutellakseen dokumenttiinsa haastateltavaksi Richard Elsterin, erakoituneen sotaneuvonantajan, joka majailee yksin vanhassa talossa. Tarinan edetessä miesten seuraan liittyy myös Elsterin tytär Jessie, omanlaisensa outolintu hänkin.

Tapahtumia ei ole paljon. Kirjan tunnelma syntyy autiomaan tyhjyydestä, hiljaisuudesta, välinpitämättömästä avaruudesta. Pienet asiat kasvavat suuriksi, venyvät täyttämään tilan ja ajan. Autiomaahan sijoittuvien tapahtumien ympärille kiertyy kirjassa myös kehyskertomus, jossa ollaan taidegalleriassa hidastempoisen videoteoksen äärellä. Nämä jaksot olivat minusta tapahtumattomuudessaan oudon kiehtovia. Haluaisin nähdä niitä innoittaneen Douglas Gordonin videoteoksen 24 Hour Psycho, vaikka en aivan uskokaan, että saisin siitä irti lähellekään samanlaisia tasoja kuin DeLillo.

Outo, erikoinen kirja.  
It takes close attention to see what is happening in front of you. It takes work, pious effort, to see what you are looking at. He was mesmerized by this, the depths that were possible in the slowing of motion, the things to see, the depths of things so easy to miss in the shallow habit of seeing.

Omegapisteen ovat lukeneet ainakin Valkoinen Kirahvi, Erja, Sivukirjaston Liina ja Sivujuonen Juho Kuorikoski.

Don DeLillo: Point Omega. Picador, 2011. (1. painos Scribner, 2010). Kannen kuva Noma Bar. 148 s. ISBN 978-0-330-51239-8. Suomeksi Omegapiste, Tammi, 2011, suom. Helene Bützow. Lainattu kirjastosta.

16. toukokuuta 2012

Belgia-projekti: Hergé: Les Aventures de Tintin en Amérique (Tintti Amerikassa)


Belgia-projektini on edennyt siihen vaiheeseen, että on korkea aika tutustua maan sarjakuvataiteen kuuluisimpaan tuotokseen eli Hergén Tintti-sarjiksiin. Kirjastosta lainaan osui alun perin vuonna 1932 ilmestynyt, väriversiona vuonna 1946 julkaistu Les Aventures de Tintin en Amérique eli Tintti Amerikassa.

Nyt täytyy kyllä sanoa, etten ehkä ollut ihan kohderyhmää. Pienenä luin jonkin verran Aku Ankkoja ja Asterixejä, mutta niiden jälkeiset sarjakuvakokemukset ovat jääneet vähiin, ja nyt aikuisiällä ne ovat vasta virittelyvaiheessa (tuloksia täällä ja täällä). Tinttiäkin olisi ehkä kannattanut lukea silloin joskus nuorempana, sillä ainakaan tähän aikuislukijaan tämä ei oikein uponnut - tai sitten minun olisi kannattanut ottaa vaari Liisan vinkistä edellisen postauksen kommenteissa eli aloittaa Tintteihin tutustuminen myöhemmistä sarjakuvista eikä näistä ihan ensimmäisistä.

Tarinassa sankarireportteri Tintti ja Milou-koira seikkailevat kieltolakiajan Chicagossa gangstereita pyydystämässä. Juonen kulku on suunnilleen tämä: Tintti tulee kaapatuksi, pelastautuu, ajaa takaa roistoja, joutuu autokolariin, joutuu uudestaan kaapatuksi, pelastautuu, kadottaa Miloun, löytää Miloun, joutuu taas kaapatuksi, pelastautuu, ajaa takaa roistoja, joutuu takaa-ajetuksi, joutuu melkein poltetuksi, pelastautuu, putoaa jyrkänteeltä, pelastautuu, joutuu vangiksi, pelastautuu, ajaa takaa roistoja, joutuu juna-onnettomuuteen, pelastautuu, joutuu melkein lynkatuksi, pelastautuu, joutuu takaa-ajetuksi, pelastautuu, joutuu melkein preeriapalon uhriksi, pelastautuu, joutuu kaapatuksi, pelastautuu, jää melkein junan alle, pelastautuu, kadottaa Miloun, joutuu vangituksi, pelastautuu, löytää Miloun, joutuu melkein lihamyllyyn, pelastautuu, joutuu kaapatuksi, pelastautuu. Niin ja saa lopuksi gangsterit kiikkiin (tietysti).

Melkoista kohellusta siis. Vaaratilanteet ratkeavat niin rivakasti, etteivät ne ehdi tuntua kovin vaarallisilta, ja kerrontatyylikään ei minusta oikein rakenna jännittävän seikkailun tunnelmaa. Otetaan esimerkiksi vaikka allaolevat ruudut. Tintti on parhaillaan eteenpäin kiitävän junan veturissa ja huomaa edessään kiskoilla valtavan kivenjärkäleen. Hurja tilanne siis, mutta miten lukija otetaan mukaan? Staattisella sivukuvalla veturista ja tilannetta selittävällä puhekuplalla, ja sitten toisella ulkoapäin nähdyllä kuvalla veturista. Höh. Eihän tässä pääse ollenkaan Tintin nahkoihin!



No, kuten sanottua, en ehkä ole tälle kirjalle oikeaa kohderyhmää, mutta onpahan ainakin testattu. Ja ehkäpä kokeilen joskus jotain toistakin Tinttiä!

Hergé: Les Aventures de Tintin en Amérique. Casterman, 1983. (1. painos 1947). 62 s. ISBN 2-203-00102-X. Lainattu kirjastosta.

13. toukokuuta 2012

Belgia-projekti: Maailmankirjallisuuden kuuluisin belgialainen...

... saattaa olla hän:

David Suchet Hercule Poirot'n roolissa. (Wikipedia)

Belgia-projektini sai minut miettimään tällaistakin. Tutkimustietoa asiasta minulla ei tietystikään ole, mutta veikkaan, että Agatha Christien luoma Hercule Poirot kuuluu maailmankirjallisuuden tunnetuimpiin belgialaisiin, vaikka tätä herrasmiessalapoliisia saatetaankin joskus erehtyä luulemaan ranskalaiseksi.

Piti oikein tarkistaa Wikipediasta, mikä Poirot'n tausta oikeastaan on. Artikkelin mukaan Christien dekkareissa kerrotaan Poirot'n jääneen eläkkeelle Belgian poliisista ja muuttaneen Englantiin pakolaisena sen jälkeen, kun Saksa miehitti Belgian ensimmäisen maailmansodan aikana. Ensimmäisen Poirot-kirjan aikoihin Englannissa oli suorastaan isänmaallista osoittaa myötätuntoa belgialaisille, sillä Belgian puolueettomuuden loukkaus oli ollut Iso-Britannialle muodollinen syy liittyä sotaan.

(Mielenkiintoinen nippelitieto Wikipediasta on myös se, että "myöhäiskauden kirjoissa esiintyy Christien parodinen omakuva, naispuolinen salapoliisikirjailija Ariadne Oliver, joka harmittelee sitä, että on ottanut kirjojensa sankariksi suomalaisen salapoliisin, vaikkei tiedä Suomesta ja suomalaisista mitään". Tällaisesta Christie-hahmosta en ole kuullutkaan!)

Poirot'n kanssa kuuluisimman kirjallisen belgialaisen kunniasta kilpailee tietysti hän:

Tintti elokuvasta Yksisarvisen salaisuus. (Collider.com)

Kirjallisuuden belgialaisista puhuttaessa ei voi sivuuttaa sankarireportteri Tinttiä. Häpeäkseni en ole lukenut yhtään Georges Prosper Remin eli taiteilijanimeltään Hergén sarjakuvaklassikoista, enkä edes nähnyt elokuvaa, jonka ensi-iltaa vietettiin viime vuonna Brysselissä suurella hälinällä ja näyttävillä mainoskampanjoilla. Jotenkin nuo 3D-animaatiot eivät kiehdo. Sydämeni sulatti sen sijaan elokuvan ensi-illan aikoihin esitetty tv-haastattelu 1960-luvulla tehtyjen Tintti-elokuvien tähdestä, nykyisin 68-vuotiaasta sympaattisesta eläkeläisestä Jean-Pierre Talbot'sta. Miehen yhdennäköisyys piirretyn Tintin kanssa oli aikoinaan hämmästyttävä:

Jean-Pierre Talbot Tintin roolissa. (Black Hole Reviews)

Kumpi siis voittaa, Tintin vai Hercule? Google-matsissa tulos on selvä: Tintille 53,800,000 osumaa, Poirot'lle vaivaiset 10,400,000. Pitänee siis kokeilla sarjakuvia!

10. toukokuuta 2012

Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella


Voitin Bianca Turetskyn nuortenkirjan Muotimatkaaja Titanicin kannella (2011) viime vuonna ihanan Saran arvonnasta avauduttuani mielipiteistäni suomalaisten tyttökirjojen vaikuttavimmista hahmoista. Kiitos vielä kerran Saralle mielenkiintoisista tyttökirjakeskusteluista ja upeasta yllätyspaketista!

Muotimatkaaja Titanicin kannella kertoo 12-vuotiaasta amerikkalaistyttö Louisesta, joka rakastaa vintagevaatteita ja vanhoja Hollywood-elokuvia. Tarina alkaa, kun Louise saa salaperäisen kutsun vintagevaatteiden myyntiin ja löytää sieltä mekon, joka ei olekaan mikä tahansa vanha rääsy, vaan taikoo Louisen ajassa taaksepäin vuoteen 1912 ja Titanicin neitsytmatkalle.

En ole aikoihin lukenut nuortenkirjoja muutoin kuin toisinaan vanhoja tuttuja klassikkoja selaillen, joten oli vähän hämmentävää lukea varhaisteineille suunnattua tekstiä, mutta Muotimatkaajassa oli kyllä viehättävä idea. Luulen, että olisin pitänyt kirjasta Louisen ikäisenä (tai ehkä vähän nuorempana oli aina mielenkiintoisempaa lukea sopivasti itseä vanhemmista hahmoista), sillä taipumusta arjesta irrottautumiseen vanhoista ajoista haaveilemalla löytyi nuorelta Lurultakin. Varsinainen vintage-buumi ja Louisen harrastamat päivän asu -poseeraukset sen sijaan taitavat olla tuoreempaa, muotiblogien kanssa kasvaneen sukupolven tavaraa.

Kirjan muodilla maustettu aikamatkailutarina etenee sujuvasti, ja Titanicissa miljöönä on tietysti oma romanttinen hurmansa. Erityisen kiitoksen annan Sandra Suyn kauniille, herkille kuville, joissa on vanhojen muotipiirrosten elegantin unelmaista tunnelmaa. Alla muutama näyte kirjan kuvituksesta, somisteena myös bloggarin sormet. (Nettisivuilla sandrasuy.com on lisää esimerkkejä Suyn piirroksista. Ihania!)


 


Kaiken kaikkiaan Muotimatkaaja Titanicin kannella oli siis varsin mukava tuttavuus. Parasta kirjassa on ainakin näin aikuislukijan näkökulmasta ehdottomasti miljöö, muoti ja menneen maailman taika; henkilöhahmot tai juonen kaari sinänsä eivät niinkään erotu persoonallisuudellaan. Suomennoksen teksti on pääosin sujuvaa, vaikka englanniksi lukemaan tottuneelle suomeksi käännetty amerikkalainen high school -maailma tuntuukin vähän hassulta, ja käännösniuhona kiinnitin huomiota myös jokuseen anglismiin. Esimerkiksi lause "mekko oli ansainnut hänelle lukemattomia kehuja" ei kuulosta kovin suomalaiselta; luontevammalta tuntuisi vaikkapa "hän oli saanut mekosta paljon kehuja" tai "mekkoa oli kehuttu valtavasti".

Kirjan ovat lukeneet myös Sara, Susa, Kirjavinkkien Paula, Sivujen välissä ja Sivupiiri.  

Osallistun kirjalla Opuscolo-blogin Lasten linnoitus -haasteeseen.

Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella.WSOY, 2011. Alkuteos The Time-Traveling Fashionista, 2011. Suom. Aila Herronen. Kuvitus Sandra Suy. Päällyksen suunnittelu Alison Impey. 272 s. ISBN 978-951-0-38051-2. Voitettu blogiarvonnasta.

6. toukokuuta 2012

Rona Jaffe: The Best of Everything (Kaikki minun unelmani)


Ostin Rona Jaffen romaanin The Best of Everything (1958) divarista hienon nimen, kivan kansikuvan ja lupaavan takakansitekstin perusteella. Mikä löytö! Vinkkinä Gummerukselle ehdottaisin, että ottakaapa uusintapainos tästä vuonna 1959 nimellä Kaikki minun unelmani kustantamastanne kirjasta. Olen varma, että Jaffen rakkaudella ja sydänsuruilla, yksinäisyydellä ja ystävyydellä pakattu New York vetoaa muihinkin Sinkkuelämänsä ja Mad Meninsä katsoneisiin nykylukijoihin.
Through the half-open slats of the Venetian blinds she could see the great, mysterious evening city. New York... City of excitement, of promise, gathering place of all the unknown, vibrant people she hoped someday to meet, who were at this very moment spending planned and unplanned evenings in ways that seemed so much a part of that sophisticated, gay unknown out there and so remote from everything she was used to.
Kirja seuraa neljän nuoren naisen elämää 50-luvun New Yorkissa, kiirettä kihisevässä suurkaupungissa, jossa naisten paikka on pilvenpiirtäjätoimistojen konekirjoitusosastoilla siihen asti, kunnes he pääsevät naimisiin ja muuttuvat kotirouviksi. Teräväpäinen Caroline pestautuu Fabian Publishing -kustantamon sihteeriarmeijaan unohtaakseen entisen sulhasensa, mutta löytääkin itsestään uranaisen. Carolinen työtoveri, naiivi pikkukaupungin kasvatti April saa päänsä pyörälle suuren maailman miehistä. Aloitteleva näyttelijätär Gregg taas rakastaa vain yhtä, mutta vääränlaista, ja nuori yksinhuoltajaäiti Barbara ei usko enää koskaan löytävänsä ketään.

Yli viisikymmentävuotias kirja tuntuu hämmästyttävän tuoreelta. Itsenäistä elämäänsä aloittelevien, työn ja ihmissuhteiden sokkeloissa tietään etsivien nuorten naisten elämä tuntuu tutulta 2000-luvulla aikuistuneellekin. Kirjan tunnelmaa kannattelee jännityksensekainen odotus, yhtä aikaa arka ja kiihkeä kaipuu. Tässä kaupungissa ja tässä elämässä voi tapahtua mitä vain, ja se voi tapahtua juuri minulle, se voi olla tapahtumaisillaan juuri nyt.
This was the best view of New York in the whole world, she thought, coming into the city when the buildings were tipped with gold, like the whole city was on fire, all the windows brilliant, fiery golden holes. How could she have thought the Plaza at twilight was New York? This was New York, beside her, Dexter Key; and the marvelous secret things people did inside those tall buildings at the cocktail hour were things he did every evening, and tonight it was all going to happen to her.
Samaistuttavin hahmo kirjassa on nelikosta etualalle nouseva Caroline, joka on henkilöistä moniulotteisin ja mielenmaisemaltaan nykyaikaisin pohtiessaan, mitä elämältään todella haluaa. Muiden nuorten naisten tavoin Caroline tahtoo naimisiin, mutta hänelle tärkeää on myös työ, sen tuottama tyydytys ja sen suoma itsenäisyys. Silti hänenkin yllään leijuu kaiken aikaa avioitumisen itsestäänselvyys. Avioliittoinstituution järkkymättömyys onkin se piirre, jossa kirjan ikä näkyy selvimmin. Aihepiiriltään The Best of Everything tuo mieleen Sinkkuelämän, mutta tässä kirjassa parinmuodostus huolettaa kolmi-nelikymppisten urasinkkujen sijasta parikymppisiä perhetyttöjä, jotka eivät osaa edes kuvitella itselleen muunlaista tulevaisuutta kuin olla jonkun vaimo. "They go to their typing pool or their calculating machines as to a waiting place, a limbo for single girls who are waiting for love and marriage."

Naimisiinmenon problematiikan ohella nykylukijaa askarruttaa 50-luvun amerikkalainen seurusteluetiketti. Kunnon tytöt ovat naimisiin mennessään neitsyitä, ja lupaavaa tulevaisuutta pohjustavat treffit päättyvät siveellisesti rappukäytävässä vaihdettuihin suudelmiin tai korkeintaan sohvalla lääpiskelyyn, mutta kirjassa uskaltaudutaan kyllä makuukamarin puolellekin. Seksiin liittyvä kaksinaismoralismi ja se, mitä sukupuolielämän aloittaminen merkitsi nuorille naisille aikana ennen e-pilleriä, tulee kirjassa esiin tavalla, jonka on helppo uskoa osaltaan vaikuttaneen siihen, että kirjasta tuli ilmestymisaikanaan "both a scandal and a roaring success", kuten kansi mainostaa.

Nuorten naisten suurten elämänkysymysten lisäksi kirjassa kiehtovat ajankuvan yksityiskohdat. Moni asia tuntuu oikeastaan yllättävän nykyaikaiselta, mutta suomalaislukija kiinnittää kyllä huomiota elintasoeroon kulutusjuhlaa aloittelevan Amerikan ja sodanjälkeisen Suomen välillä. Epäilen, että 50-luvun alun Suomessa harvat tekivät töitä koneellisesti ilmastoiduissa toimistoissa tai lähtivät lentokoneella viikonloppulomailemaan. Toisaalta kirja taas on täynnä herkullisen retroja yksityiskohtia. Treffeille lähtiessä puetaan alushame ja suoristetaan sukkahousujen saumat, hattu ja hansikkaat ovat olennainen osa nuoren naisen vaatevarastoa, ja toimistoissa työskentelee laumoittain konekirjoittajia...

Kirjan pohjalta on tehty vuonna 1959 myös elokuva, joka ei netistä löytämieni arvioiden perusteella yllä kirjan tasolle tai hurmaa näyttelijäsuorituksillaan, mutta jonka lavastus ja puvustus näyttävät kyllä nostalgiahuokailun arvoisilta. Kuvia ihanan 50-lukulaisista asuista ja interiööreistä löytyy esimerkiksi täältä ja täältä ja hurmaavan dramaattinen traileri YouTubesta.

Kaipailin vastikään Koko lailla kirjallisesti -blogin Bridget Jones -keskustelun kommenteissa chick lit -kirjoja, jotka onnistuisivat sekoittamaan sopivassa suhteessa kevyttä viihdyttävyyttä ja aitoa koskettavuutta. The Best of Everything, chick litin esiäiti, vetää tässä suhteessa pisteet kotiin, ja kirjan tuoma autenttinen tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä on silkkaa plussaa. Näissä tunnelmissa olisi mukava lukea myös The Guardianin arviossa Jaffen kirjan yhteydessä mainittuja kirjoja: Christopher Morleyn Kitty Foyle (1939), Sloan Wilsonin The Man in the Gray Flannel Suit (1955) ja Mary McCarthyn The Group (1963).  Lupaavalta näyttää myös New Yorkin kaupunginkirjaston Mad Men -lukulista!

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen.

Rona Jaffe: The Best of Everything. Penguin Classics, 2011. (1. painos Simon & Schuster, 1958.) 445 s. ISBN 978-0-141-19631-2. Ostettu käytettynä. Suomeksi Kaikki minun unelmani, Gummerus, 1959, suom. Elli Ristimäki.

3. toukokuuta 2012

Françoise Sagan: Bonjour tristesse (Tervetuloa, ikävä)


Françoise Saganin Muuan hymyn luettuani innostuin lukemaan uudelleen myös Saganin esikoisteoksen Bonjour tristesse (1954, suom. Tervetuloa, ikävä, 1955). Luin kirjan ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Se oli ensimmäisiä ranskaksi lukemiani "oikeita" kirjoja ja jäi siksikin hyvin mieleen. Pituudeltaan kirja sopii palkitsevaksi kielenopiskelulukemiseksi, sillä sivuja on vain vähän yli sata, vaikka sanaston ja lauserakenteiden osalta Sagan välillä vähän hienosteleekin. (Ranskalainen mieskin oli ihmeissään parista subjunktiivin imperfektistä vai mitä ne sitten olivatkaan.)

Tällä lukukerralla kirjasta jäi parhaiten mieleen sen helteinen tunnelma. Suosittelen kesälomalukemiseksi! Kuuma hiekka Rivieran rannoilla, turkoosina kimmeltävä Välimeri... Näissä olisi jo tarpeeksi tunnelmoitavaa, mutta jännite syntyy tietysti siitä, että kesäidyllin yllä leijuu alusta asti tragedian aavistus. Minäkertoja Cécile antaa lukijan ounastella, että jotain kamalaa on tulossa – ja tuleehan se. Jokin kirjan kitkeränhaikeassa tunnelmassa ja joutilaan yläluokkaisessa miljöössä toi mieleen F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun.

Cécile on siitä mielenkiintoinen päähenkilö, että hän ei ole ollenkaan sympaattinen, vaan enimmäkseen ärsyttävän itsekeskeinen, ylimielinen, kaunainen, ailahtelevainen ja huikentelevainen hemmoteltu kakara. 17-vuotias lukiolainen viettää lomaa ylellisessä vuokrahuvilassa jossain Saint-Tropez'n tienoilla seuranaan isänsä Raymond, nuorekas puolivallaton playboy-leskimies, jonka elämänfilosofiana on huvittelu ja hetkessä eläminen ja joka vie tyttärensä mieluummin avoautolla kasinolle kuin patistaa tätä läksyjenlukuun. Cécilen ja Raymondin suhde on kirjassa lähes hämmentävän symbioottinen.

Kaksikon elämäntyyli muuttuu, kun mukaan kuvaan astuu äitipuolikandidaatti. Tyyni, hillitty Anne on erilainen kuin Raymondin tavalliset rakastajattaret, ja kaikessa Cécilen ja Raymondin vastakohta. Cécile suhtautuu tulokkaaseen sekoituksella kunnioittavaa ihailua ja katkeraa mustasukkaisuutta. Neidin mielenmuutoksista ja manipulointitempauksista saavat osansa myös kesäheila Cyril ja Raymondin ex Elsa.

Ilmestymisaikanaan 50-luvulla Tervetuloa, ikävä sai käsittääkseni jokseenkin skandaalinkäryisen maineen. Pahennusta herätti ainakin Cécilen huoleton suhtautuminen sukupuolielämään ja yleinen moraalittomuus. Nykylukijaa tämän kirjan varsin viattomiksi verhotut teiniseksikuvaukset eivät juuri hetkauta, mutta moraalin osalta kirja jättää kieltämättä vähän kiehertävän olon. Kiintoisa kesäcocktail siis.

1. toukokuuta 2012

Mitä luin huhtikuussa


Huhtikuu hujahti ohi, ja vappuhulinoissa jäivät kuun lukemisetkin yhteenvetämättä. Nyt, kun valkolakki on palannut laatikkoonsa ja tippaleipä syöty, ehtii taas miettiä kirjojakin.

Lukukuun aloitti Hannu Väisäsen Toiset kengät. Jo Vanikan paloista tuttuun 60-luvun oululaislapsuuteen oli taas hienoa eläytyä tässä kirjassa teini-ikäiseksi kasvavan tarkkaavaisen taiteilijanalun Anteron silmin. Väisäsen oivaltavasti havainnoivaa, yhtä aikaa todenmakuista ja arjen yläpuolelle kohoavaa kerrontaa on ilo lukea. Haluaisin lukea näiden kahden romaanin jatkoksi myös trilogian kolmannen osan Kuperat ja koverat.

Aivan toisenlaisissa ympyröissä seikkailtiin Maria Rocherin chick lit -pläjäyksessä Enchanté - hauska rakastua!, jossa ei olla köyhiä eikä kipeitä, vaan suihkitaan samppanjan ja shoppailun siivittämänä pariisilais-suomalaisessa sinkkuelämässä. Pariisilaisen todellisuuspaon vastapainoksi seuraava kirja olikin sitten asiaosastolta eli Malcolm Gladwellin What the Dog Saw and Other Adventures, kokoelma Gladwellin juttuja The New Yorker -lehdestä. Mielenkiintoisia ihmisiä ja ilmiöitä ja notkeaa tekstiä.

Kuun viimeiseksi kirjaksi jäi Katherine Pancolin kirjeromaani Un homme à distance, joka viehätti ideallaan, mutta jäi kokonaisuutena pieneksi pettymykseksi. Pancolin jälkeen luin vielä toistakin ranskalaista naiskirjailijaa eli lisää Françoise Sagania, mutta blogiin kirja ei vielä ehtinyt.

Huhtikuu ei tällä kertaa jäänyt mieleen erityisen ikimuistoisena lukukuuna varsinkaan verrattuna oikein oivalliseen maaliskuuhun mutta ainakin Väisäsen ja Saganin pariin tahdon kyllä palata vielä uudestaankin.

Oi ihanaa toukokuuta kaikille!