Kultahattu sijoittuu samalle vuosikymmenelle eikä maantieteellisestikään kovin kauas kaupungista, josta kertoo vastikään lukemani Toni Morrisonin Jazz. Kirjan kuvaama maailma vain on aivan erilainen. Voipa olla, että Morrisonin karhea musta Bronx on jonkinlainen vastaisku sille yläluokkaisen samppanjakuplaiselle 20-luvulle, josta Fitzgerald kertoo ja josta on tullut Amerikan "jazz-aikakauden" tunnetuin kuvaus.
Kirjassa jazz-aikakausi on hilpeitä juhlia, nopeita autoja ja hienostunutta tylsistymistä. Keskushahmona on arvoituksellinen, upporikas Jay Gatsby, jonka ylellisiin juhliin tulevat kaikki, mutta jota kukaan ei oikeastaan tunne. Näin kertoo Gatsbyn naapuri, kirjan minäkertoja Nick Carraway miehen kekkereistä:
There was music from my neighbour's house through the summer nights. In his blue gardens men and girls came and went like moths among the whisperings and the champagne and the stars. (- - -) At least once a fortnight a corps of caterers came down with several hundred feet of canvas and enough coloured lights to make a Christmas tree of Gatsby's enormous garden. On buffet tables, garnished with glistening hors-d'oeuvre, spiced baked hams crowded against salads of harlequin designs and pastry pigs and turkeys bewitched to dark gold. In the main hall a bar was set up, and stocked with gins and liquors and with cordials so long forgotten that most of his female guests were too young to know one from another.Oo. Siellä minäkin olisin siemaillut samppanjaa shinglatussa tukassani ja shimmyä tanssahdellen...
Mutta mikään ei tietysti ole niin täydellistä kuin päälle päin näyttää. Gatsbyn elämän yltäkylläisyys peittää miehen elämässä ammottavan aukon, menetettyjen mahdollisuuksien tyhjiön. Päällimmäisenä kirjasta jäikin mieleen sen kuvaaman elämäntyylin lisäksi juuri sen kaihoisa tunnelma. Gatsby katsoo menneisyyteen ja jahtaa unelmaansa tajuamatta, ettei aikaa voi kääntää taaksepäin.
Lukemassani Penguin Classics -pokkaripainoksessa on mukana kirjallisuudentutkija Tony Tannerin esipuhe, jossa käsitellään muun muassa Gatsbyn hahmon arvoituksellisuutta. Tyypistä on tosiaan vaikea saada selvää. Onko Gatsby kovapintainen gangsteri vai lapsellinen nysväke? Ehkä molempia. Lisäksi hänet nähdään kirjassa Carrawayn katseen kautta, joka on erikoinen sekoitus ihailua, kateutta ja pidättyväistä etäisyyttä. Esipuheessa Tanner vertailee The Great Gatsbyn julkaistua versiota käsikirjoitusversioihin ja erittelee, miten Fitzgerald esimerkiksi poisti tekstistä suoria lainauksia Gatsbyn puheesta ja korvasi ne etäisemmällä epäsuoralla kerronnalla Carrawayn suulla. Mielenkiintoista.
So American -haasteesta kiinnostuneille tätä kirjaa voi suositella monestakin syystä, ainakin näistä: a) se on amerikkalaisen kirjallisuuden klassikko, b) ikonisen aikakauden ja elämäntyylin kuvaus, ja c) innoittaa analysoimaan amerikkalaisen yhteiskunnan psykologiaa sivustakatsoja Carrawayn, self made man Gatsbyn ja huolettoman itsekkään Buchananin pariskunnan kautta.
Muissa blogeissa:
Jokken kirjanurkka
Elämää ja aspartaamia
Kirjaurakka
Aukko yleissivistyksessä
Kirjavuosi 2012
F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby. Penguin Classics, 2000 (alkuperäinen 1926). ISBN 978-0-141-18263-6. 177 s. Ostettu käytettynä.
Tämä oli kyllä tosi positiivinen kokemus, kun viime syksynä rohkaistuin sen lukemaan (minulla on pienoinen klassikkokammo). Minäkin luin siis kirjan alkukielisenä, mutta ajattelin lukea sen myös suomeksi joskus tulevaisuudessa. Joku väitti jossain blogiarviossa, että kirjan englanti on pahasti vanhentunutta, mutta itse hämmästelin päinvastoin, kuinka tuoreelta se kuulosti.
VastaaPoistaKirjan lukemisen jälkeen on ollut hauskaa huomata, kuinka siihen on viitattu muissa kirjoissa. Eikä kai sitä klassikoiden lukemisen yleissivistävää vaikutusta voi kiistää, vaikka kuinka yrittäisi uida vastavirtaan.
Ei minustakaan kirjan englanti tuntunut mitenkään vanhentuneelta. Ensimmäisellä lukukerralla luin suomeksi, mutta en muista kiinnittäneeni käännöksen kieleen huomiota suuntaan tai toiseen - paitsi kirjan nimen osalta: kukakohan tuon Kultahatun on keksinyt?
PoistaIhanaa, että luit tämän! Mie olen lukenut Gatsbyn kolme kertaa. Kaikki Ib:tä varten. Ensimmäisellä kerralla inhosin sitä - sitten opettajamme vaihtui. Ja muistaakseni avauduin hänelle siitä, että kuinka kirja voikaan olla tylsä. Opettajamme oli tehnyt tästä gradunsa, ja vastasi itsekin inhonneensa kirjaa luettuaansa sen ensimmäistä kertaa. Mutta sitten hän oli tajunnut, että kuinka monella eri tavalla Gatsbya voi analysoida ja lukea. Rakkauskertomuksena, rappiokuvauksena, yhteiskuntakritiikkinä ja kehityskertomuksena. Ja kun sitten itse avasin omat silmäni lukemaan Gatsbya eri tavoin, jouduin tunnustamaan itselleni että hei, tämähän on mestariteos. :) Ei tämä silti ehkä mikään lukuromaani ole. ;P
VastaaPoistaMielenkiintoista, että muutkin ovat tarvinneet tämän kanssa useampia lukukertoja. Kirjan kerronta sinänsä ei ole mitenkään "vaikeaa" tms. Ainakin minulle jäi ensimmäisellä lukukerralla pikemminkin vain vähän blaah jälkimaku - että tässäkö tämä nyt olikin. Mutta nyt jotenkin innostuin!
PoistaOlen lukenut kerran, suomeksi, ja minusta tämä oli niitä "ihan kivoja" kirjoja...lukihan sen mutten kyllä ymmärtänyt miksi tämä niin suurta mainetta nauttii. Fitzgeraldin novelleja olen lukenut kyllä joitain ja niistä pitänyt.
VastaaPoistaNiin, minulla oli kirjasta vähän samanlainen mielikuva... mutta nyt tämä osui ehkä sitten juuri oikeaan saumaan? Haluaisin lukea myös Fitzgeraldin novelleja. Lainasin jo kerran kirjastosta, mutta kotiin päästyäni huomasin, että kyseessä oli jokin sovellettu selkokielipainos ja jätin väliin.
PoistaTämä on ollut minun lukulistallani jo monta vuotta, joten jospa tänä vuonna saisi vihdoin luetuksi. Ainakin rohkaistuin sinun arviosi jälkeen :)
VastaaPoistaKannattaa kokeilla! Mielenkiintoista kuulla, miten sinun lukukokemuksesi kanssa käy :)
PoistaIhanaa, että pidit tästä nyt. Itse luin kirjan parikymppisenä - siis kauan aikaa sitten - ja rakastuin silloin kirjaan. En ole sen vuoksi uskaltanut lukea kirjaa uudelleen, koska pelkään että uudelleenluenta vesittäisi tätä rakkauttani. Mutta ehkei niin käy.
VastaaPoistaÄäh, toisinpäinen ongelma kuin minulla siis :) Tuo on kyllä paha pulma. Joskus sitä haluaa mieluummin säilyttää ihanan muiston jostain kirjasta kuin kokeilla oliko se sittenkään niin ihana. Aikuisiältä minulle ei kyllä tule mieleen monta tällaista tapausta... jotain huikean jännittäviä Viisikkoja en sen sijaan ehkä rohkenisi lukea uudestaan...
PoistaMinä luin tämän ehkä kolme vuotta sitten, enkä yhtään päässyt kärryille kirjan hienouteen. Ehkä mielentilani oli väärä. Olen kyllä ajatellut, että pitäisi kokeilla uudelleen, avoimemmin silmin. Kenties, kenties...
VastaaPoistaLuulen, että sopivalla lukumielentilalla on isompi merkitys kuin usein ajatteleekaan. Joskus tietysti tietää, ettei kirjan aihe tai tyyli kerta kaikkiaan kiinnosta, oli aika tai paikka mikä tahansa, mutta joskus jo lukiessa huomaa takaraivossa harmittelevansa, ettei kirjasta saa irti niin paljon kuin siitä voisi jonain toisena hetkenä tai jossain toisissa tunnelmissa saada.
PoistaMinullekin on tuttu tuo ilmiö, että kirja kolahtaa kunnolla vasta toisella lukukerralla. Esimerkiksi Waugh'n Menneen maailman kanssa kävi niin.
VastaaPoistaKultahatun olen lukenut varmaan joskus parikymppisenä, eikä se silloin oikein avautunut minulle. Olen itsekin ajatellut lukea kirjan jossain vaiheessa uudestaan, näin vanhempana ja viisaampana :)
Minulle tuo Waugh ei olekaan tuttu, täytyypä tutustua. Ehkä olen jo tarpeeksi vanha ja viisas, heh heh :)
PoistaOlen lukenut teoksen kolmesti, (koska se on lyhyt ja kiinnostava), joka kerralla pidän siitä enemmän ja ihmettelen kerta kerralta enemmän Daisyä :)
VastaaPoistaHuomasin, että Jokke linkki ei toimi, luultavasti oikea linkki on
Poistahttp://joklaaja.blogspot.com/2011/06/kultahattu-f-scott-fitzgerald.html
Kiitos korjauksesta! Päivitin linkin.
PoistaHauska että kirjoitit tästä nyt; luin äskettäin Haruki Murakamin Norwegian Woodin, jossa päähenkilö rakastaa Kultahattua ja saa jopa uuden ystävän sen kautta :). Itse luin suomennoksen lukioiässä, ja muistikuvat ovat kovin hataria. Pidin kirjasta kuitenkin.
VastaaPoistaAa, tässäpä oiva esimerkki noista Pekan mainitsemista klassikkoviittauksista! Hyvä hyvä, voin alkaa bongailemaan kultahattuja muista kirjoista. :)
PoistaJoo, mm. Norwegian Woodiin juuri viittasin tuossa. Muita kirjoja en viitsi vielä paljastaa, ajattelin yrittää tehdä oman blogijutun aiheesta. :)
PoistaHyvä blogijutun aihe! Odotan innolla :)
PoistaLuin Pekan jutun aiheesta, hihkun siitä tännekin. Pidän intertekstuaalisista viittauksista, mutta en nyt kuolemakseni muista, että missä itse törmäsin juuri Kultahattuun. Se ei voi olla Murakami, koska sen katsoin elokuvana, enkä lukenut sitä. (Toki olisin voinut sen sieltä muistaa, mutta kun mulla on tuntuma, että juuri luin siitä jostain..hmm.)
PoistaNuo viittaukset ovat tosiaan mielenkiintoisia! Kerro, jos keksit, mikä se toinen Kultahattua intertekstualisoiva kirja oli. :)
PoistaMinä haluan ja aion lukea tämän - vihdoin - tänä vuonna. Mutta en lähde hakemaan kevyen kuplivaa jazzlukuromaania, vaan vaikeammin avautuvaa tutkielmaa. Jospa siihen ei sitten pettyisi ekallakaan kerralla. :) Muistan aloittaneeni tätä ihan muutaman sivun verran alkukielellä joskus hyvin nuorena, mutta väsähtäneeni heti.
VastaaPoistaTämä on tosiaan hyvä kirja So American -haasteeseen! Ja kannattaa lukea ennen kuin uusi elokuvasovitus valmistuu :)
PoistaLuen tämän tänä vuonna So American -haasteeseen, haluaisin vain saada myös omaksi ja mielelläni suomennoksena.
VastaaPoistaMä olen pari kertaa yrittänyt lukea tämän, mutta jotenkin en vain ole saanut siihen otetta. Huomasin usein palaavani pari kappaletta taaksepäin miettien, että mitä tässä nyt oikein lukikaan. Ehkä minun pitää siis vain vielä kypsyä hieman, jotta tämä aukenisi... :)
VastaaPoistaJuu, enpä tiedä, olinko minä nyt sitten sopivalla kypsyysasteella, heh heh. Ehkä sinullekin tulee joskus toiste tälle sopiva lukuhetki, tai sitten ei, eikä sekään haittaa :)
Poista