Satu Koskimies on nimi, joka kirjan kannessa saa minut hyrisemään iloisesta odotuksesta. Hänen Katarina Eskolan kanssa kokoamansa päiväkirjateokset 50-luvun tytöt ja 50-luvun teinit ovat rakkaita ikisuosikkejani. Viime vuonna ihastuin Koskimiehen ja Suvi Aholan toimittamaan Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt -kirjaan. Myös Koskimiehen Te näitte mun soittoni riemun -elämäkertaromaani äidistään, kanteletaiteilija Ulla Katajavuoresta, teki vaikutuksen. Aikoinaan hain kirjastosta 50-luvun tyttöjen innoittamana myös Koskimiehen Satu Marttilan nimellä kirjoittamia runokokoelmia. Nekin jäivät mieleen kuulaan kauniina lukukokemuksina.
Takaisin Hurmion tyttäriin. Romaani Katri Valasta ja Elina Vaarasta sekoittaa faktaa ja fiktiota: kirjan päähenkilöinä ovat nämä kaksi runoilijatarta ja heidän ystävänsä, 1920-luvun Tulenkantajien ydinryhmä. Päiväkirjaromaania muistuttava kirja, jossa kertojina ovat vuorotellen Katri ja Elina, seuraa runotytöistä ihan oikeiksi runoilijoiksi kasvavia neitosia alle kymmenvuotiaista kolmenkympin korville.
Kirjassa viehätti ensinnäkin sen kuvaama aikakausi ja aihepiiri. Intomielisiä nuoria taiteilijoita ja 20-lukua, ah! Romaanista voi uskoakseni nauttia ilmankin, mutta jonkinlaiset pohjatiedot Tulenkantajista ovat ehkä hyväksi, jotta tekstissä vilahtelevat ihmiset ja tapahtumat aukeavat lukijalle antoisimmin. Lyhyt johdatus aiheeseen löytyy Wikipedian lisäksi Yle Teeman Sininen laulu -sivustolta. Jutussa on mukana myös hurmaavia kuvia kirjassakin vilahdelleista tilanteista, esimerkiksi Tulenkantajien autoretkeltä vuonna 1927 ja Olavi Paavolaisesta eksoottisessa haaremiasussa.
Ihailin valtavasti sitä, miten elävästi, luontevasti ja uskottavasti Koskimies antoi äänen päähenkilöilleen Elinalle ja Katrille. Kirjasta ei oikeastaan käy selväksi, mitä ystävysten vuorotellen kertomat katkelmat ovat; eniten ne muistuttavat päiväkirjamerkintöjä, vaikka niistä päiväykset puuttuvatkin. Katkelmista välittyy hienosti ajan kuluminen ja tyttöjen kasvaminen naisiksi ja kirjailijoiksi. Kirjan alkupuolella tytöt ottavat ensimmäisiä haparoivia askeleitaan kirjallisten harrastusten tiellä: "Onnistuin saamaan Mustin luonteenominaisuudet paperille", kirjoittaa Katri pikkuvanhasti "innoituksen vallassa" kirjoittamastaan kouluaineesta. Myöhemmin Musti-aineiden tilalle tulevat luonnon kauneudesta ja nuoruuden tunnekuohuista ammentavat runokuvat, oman äänen etsintä, kirjoittamisen muuttuminen työksi.
Katri ja Elina tutustuvat kirjassa aluksi kirjeiden välityksellä, löytävät toisistaan "runosisarensa". Ystävyys kestää, vaikka erilaiset luonteet ja elämäntilanteet välillä venyttävätkin sitä lähes katkeamispisteeseen asti. Toistensa lisäksi tärkeitä ihmisiä runosisarten elämässä ovat Tulenkantajien ydinpiiriin kuuluvat Olavi Paavolainen, Lauri Viljanen, Ilmari Pimiä, Yrjö Jylhä ja myöhemmin mukaan kuvaan astuva, muita nuorempi Mika Waltari. Myös nämä nuoret miehet heräävät kirjan sivuilla eloon, mieleenpainuvimpina karismaattinen Olavi, tasainen Lauri ja lumoava tummasilmäinen Yrjö, jonka "hindunsilmät" hurmaavat niin Elinan kuin Katrinkin. Ystävykset kohtaavat Nuoren Voiman Liiton tapahtumissa ja pääkaupungin kahviloissa, ja ikimuistoisia hetkiä eletään myös Olavin kotona Kannaksella, taianomaisen tunnelmallisessa Vienolan huvilassa.
Kuten nimi kertoo, hurmio on kirjassa olennaista. Kaikki eletään tunteella, täysillä. Nuoret kirjailijat hurmioituvat milloin mistäkin: luontoelämyksistä, lukemistaan kirjoista, kaukomaiden eksotiikasta. Räiskyvän Olavin esimerkin innoittamana Katrikin rakentaa itselleen oman "itämaisen nurkkauksen":
Kangaskappaleet, jotka löysin äidin tilkkuarkusta, saavat ajaa itämaisen suitsukehuoneen asiaa. Olavi lähetti minulle pikkuisia hartsikartioita, jotka palaessaan levittävät huoneeseen itämaista tuoksua ja tunnelmaa. Suljen silmät, olen moskeijassa, olen päässyt pakoon, olen muualla, olen toinen.Nykylukijaa huvittaa ja samalla vähän surettaa, että Intiat ja Alhambrat, jotka siintelevät kirjan runoilijoiden mielikuvituksessa epätodellisina haavemaina, ovat nykyään keskivertokansalaisen ulottuvilla olevia lomamatkakohteita. Osaammeko me kyyniset ja kaiken kokeneet nykyihmiset enää hurmioitua mistään? 2000-lukulaiselle lukijalle Tulenkantajien paatoksellinen intomieli ja ihanteellisuus tuntuvat paikoin vierailta, mutta nuoren ihmisen elämän peruspalikat eivät sentään muutu vuosikymmenestä toiseen. Katrin ja Elinankin mietteitä myllertävät itsenäistymisen halu, oman polun etsiminen, kumppanin kaipuu.
Iän karttuessa esiin käyvät myös runosisarten erot. Alussa tyttöjä on välillä vaikea erottaa toisistaan, varsinkin kun heistä käytetyt nimet vaihtuvat lapsuuden Kertusta ja Karinista nuoruuden Kekeksi ja Katiksi ja sitten aikuisiksi Elinaksi ja Katriksi, mutta matkan varrella kumpikin vähitellen oppii tuntemaan oman tapansa olla ja kirjoittaa. Katri on oman tiensä kulkija, vapaamittaisen runon uranuurtaja, ja maantieteellisestikin muista erillään työskennellessään opettajana kaukana pääkaupungista. Elina taas pitää kiinni musiikillisista loppusoinnuista ja uskoo runoissaan perinteiseen mittaan, mutta tempoilee rakkaudessa vakiintuneen parisuhteensa ja uusien hullaannuttavien ihastusten välillä.
Tämän kirjan pitäisin mielelläni hyllyssäni ja silittelisin aina välillä.
Hurmion tyttäristä myös täällä:
Leena Lumi
Ulla-Leena Alppi
Koko lailla kirjallisesti
Vauhkon kirjat ja kirjaimet
Satu Koskimies: Hurmion tyttäret. Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4730-3. 306 s. Lainattu kirjastosta.
Olipa kiva lukea paneutunut juttusi tästä kirjasta. Minun on jo kauan pitänyt lukea Hurmion tyttäret, mutta kirja on aina palautunut keskeneräisenä kirjastoon. Joskus vielä :)
VastaaPoistaMinullakin tämä oli jo hetken lainassa ennen kuin aloin lukea, mutta kun sitten aloin, ihastuin. Toivottavasti sinullakin tulee tälle kirjalle sopiva hetki!
PoistaOooh, ihana, että rakastit tätä näin♥ Nyt minä tiedänkin, mitä postaan nyt eli kiitos vinkistä!
VastaaPoistaKiitos linkityksestä, Leena! Oli ihanaa lukea hurmioitunut juttusi tästä kirjasta :)
PoistaHauskaa, että hurmioiduit tästä kirjasta! Niin minäkin, luulen lukevani sen vielä joskus uudelleen. Ainakin tuli heti sellainen hyvä ja lämmin olo, kun huomasin, että olet tehnyt kirjasta arvion. :)
VastaaPoistaMinäkin luulen, että tämä kestäisi toisenkin lukukerran. Ja nyt pitäisi tutustua myös Valan ja Vaaran runoihin. Vaaraa en tunne ollenkaan, ja Valaakin vain irtonaisina säkeinä.
PoistaVoi että. Olen miettinyt tämän lukemista, ja nyt tuntuu siltä että kirja siirtyi luettavien listalla harppauksen eteenpäin.
VastaaPoista50-luvun tytöt ja teinit ovat minunkin suursuokkijani, ja kuulosta siltä että tässä kirjassa voisi olla vähän samaa henkeä päiväkirjamuotoineen ja hurmioitumisineen.
Uskon, että pitäisit tästä! Tässä on tosiaan samaa henkeä kuin 50-luvun tytöissä ja teineissä, vaikka fiktiota onkin. Päiväkirjanomainen muoto toimii minusta tosi hyvin.
PoistaAjajaijaaai, taas kuulostaa ihan liian mielenkiintoiselta. Vaara ja Vala, eipä huonot henkilöhahmot ollenkaan. :)
VastaaPoistaMinulle nämä runoilijattaret eivät olleet kovinkaan tuttuja etukäteen, enemmän olen lukenut sivuhahmona seikkailevasta Olavi Paavolaisesta. Mutta oli ihanaa tutustua Elinaan ja Katriin! (Minulla on melkein vaikeuksia ottaa tämä fiktiona.)
PoistaKyllä minäkin nyt innostuin suurena 50-luvun tyttöjen ja -teinien ystävänä. Ja vaikken ole kovin perehtynyt runouteen, Katri Vala on yksi nuoruuteni suosikeista. Jee, laitetaan tämä korvan taakse! Kiitos jutusta. :)
VastaaPoistaMinulta Vala (ja vielä enemmän Vaara) oli mennyt aika lailla ohi, tunnistin hämärästi vain satunnaisia irtonaisia säkeitä kirjassa lainatuista runonpätkistä. Mutta kirja kannusti kyllä tutustumaan runoihinkin.
Poista