30. joulukuuta 2020

Luettuja 2020


Madeleine Wickham: Cocktails for Three (2000)

Tyhjennän kirjahyllyn chick lit -osastoa, ja tämä päätyi luettavaksi ennen kiertoon lähtöä. Madeleine Wickham on paremmin tunnettu nimellä Sophie Kinsella. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin, ja kaikkine kaavamaisuuksineen lajissaan ihan mukiinmenevää ajanvietettä.

Virve Sammalkorpi: Kahvila Dominokujalla (2006)

Kirjassa oli kiva idea: arvoituksellisia vieraita menneisyydestä tuomassa kotiäidin arjen ahdistukseen toivon ja jännityksen pilkahduksia. Ajan kerrostumia vai mielen harhoja, totta vai tarua? Pidin vieraiden tuomista välähdyksistä 1920-luvun Helsingistä ja niiden lomittumisesta päähenkilön arkeen, mutta lukukokemus tuntui ehkä jäävän jotenkin puolitiehen. Jäin ehkä kaipaamaan joko rohkeammin todellisuudesta irtoavaa otetta tai sitten syvempää pureutumista henkilöiden mielen koukeroihin tai historian maailmaan. Aikamatkailuteeman osalta kirja joutui kieltämättä haastavaan paikkaan, viime vuoden lopulla lukemani huikean Aikamatkustajan vaimon jälkeen!

Henry Hitchings: Who's Afraid of Jane Austen? How to Really Talk About Books You Haven't Read (2009)

Maailmankirjallisuuden historiaa kevyesti mutta fiksusti. Yläpeukku!

Toby Young: How to Lose Friends & Alienate People (2001)

Toby Young on käsittääkseni jonkinlainen brittiläinen mediapersoona, mutta kirjan valitsin aikoinaan divarista miestä tuntematta teoksen hauskan nimen perusteella. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Young muistelee vuosiaan 1990-luvulla New Yorkissa Vanity Fair -lehden toimituksessa. Itseironinen ote ja Youngin mietteet brittiläisyydestä ja amerikkalaisuudesta ja Lontoon ja New Yorkin mediamaailmoista pitivät otteessaan.

Hannu Väisänen: Elohopea (2016)

Väisäsen omaelämäkerrallisesti inspiroituneen romaanisarjan viidennessä osassa aikuinen Antero on päätynyt Pariisiin. Jotenkin en tällä kertaa intoutunut kirjasta samoissa mitoissa kuin aikoinaan Vankilan paloja ja Toisia kenkiä lukiessa, vaikka Väisäsen ryöpsähtelevä, moniaistinen ja tunnekuohuja kaihtamaton kielellinen iloittelu vakuuttaakin edelleen. Anterossa on jotain aseistariisuvaa.

Barack Obama: Dreams From My Father (1995/2004) (Unelmia isältäni)

Tapojeni mukaan olen jäljessä ajastani, mutta viimein päädyin minäkin Obaman kirjallisen tuotannon ääreen. Kirjassa kuvatut Obaman elämänvaiheet olivat toki pääpiirteissään ennalta tuttuja, mutta oli mielenkiintoista lukea niistä hänen itsensä (todella hyvin) kirjoittamana ja nykyperspektiivistä, kaikkien viime vuosien poliittisten ja yhteiskunnallisten käänteiden taustaa vasten. Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen Obaman taustan ja nuoruuden kokemusten moninaisuus ja monikerroksellisuus. Identiteetin rakennuspalikoiden yhteensovittelu on jatkuvaa etsintää, ja kirjasta välittyy niin näiden pohdintojen vaikutus Obaman yhteiskunnalliseen ajatteluun ja aktiivisuuteen kuin niiden henkilökohtaisempikin puoli, se miten raastavaa voi olla yrittää ymmärtää itseään ja määritellä paikkansa maailmassa.

Rose-Marie Peake & Riikka-Maria Rosenberg: Korsetti ja krusifiksi - Vaikutusvaltaisia barokin ajan pariisittaria (2019)

Kerrassaan viihdyttävä tietokirja eliitin naisten elämästä 1600-luvun Pariisissa. Sujuvaa tekstiä, jota lukiessa tulee olo, että kirjoittajilla on sekä homma hanskassa asiasisällön suhteen että kykyä ja intoa eläytyä ja tehdä historiaa eläväksi lukijoille. Ylhäisnaisen, luksuskurtisaanin ja julkkisnunnan elämät avaavat aikakautta eri kanteilta, ja mukaan mahtuu lukuisia herkullisia anekdootteja.

Helvi Hämäläinen: Kylänruusut (1998)

Muistan pitäneeni kauan sitten lukemistani Säädyllisestä murhenäytelmästä ja Kadotetusta puutarhasta, mutta tämä 1950-luvulla kirjoitettu, vasta 1998 postuumisti julkaistu pienoisromaani sai minut aivan hämmennyksiin. Kirja kertoo tapahtumista Härjänojan kylässä eräänä kesäyönä, kun kylän väki joutuu oudon taian, "yhteisen unen" valtaan. Kirjan tunnelma on maaginen: suomalainen maalaismaisema kietoutuu myyttiseen kiemuraan, kieli vyöryy kuin arkaainen loitsu, henkilöt ovat kaikki kummallisia ja toimivat omituisesti. En voi sanoa varsinaisesti pitäneeni kirjasta, mutta erikoisuudessaan kiintoisa lukukokemus.

Mari Koistinen: Syötkö väärennettyä ruokaa? Elintarvikepetokset meillä ja muualla (2020)

Mielenkiintoinen aihe! Kirja käy läpi ruokahuijausten muotoja ja keinoja harhaanjohtavista pakkausmerkinnöistä hevosenlihalasagneen, väärennetystä oliiviöljystä värjättyihin mausteisiin ja hunajana myytyyn sokeriliemeen. Kuluttajaa voidaan viilata linssiin lukemattomin tavoin, mutta onneksi kirjasta jäi mieleen myös se, että terveydelle oikeasti vaaralliset ruokahuijaukset ovat Suomessa ja Euroopassa loppujen lopuksi harvassa. Monet kirjassa mainituista tapauksista olivat ennalta tuttuja mediasta, joten oli kiinnostavaa tutustua taustaan ja faktoihin tarkemmin. Kirja toimii hyvin johdantona aiheeseen, mutta lukukokemuksena se oli hieman "raporttimainen". Monissa kirjassa mainituissa tapauksissa olisi varmasti aineksia vaikka millaiseen syvemmälle sukeltavaan tutkivaan journalismiin niin rikos-, talous-, kulutus- kuin ruokakulttuurinkin näkökulmista.

Ritva Sievänen-Allen: Tyttö venheessä - Elsa Enäjärvi-Haavion elämä 1901-1951 (1993)

Ah! Elsa Enäjärvi-Haavion tyttären Katarina Eskolan ja tämän ystävän Satu Koskimiehen nuoruuden päiväkirjat (50-luvun tytöt ja 50-luvun teinit) kuuluvat kaikkien aikojen kirjarakkauksiini, joten tätä kirjaa lukiessa tuntui kuin olisi palannut tuttujen pariin. Tyttären päiväkirjat ovat ajalta, jolloin äiti oli läsnä enää muistoissa ja kaipauksessa, kun taas tässä elämäkerrassa keskiössä on Enäjärvi-Haavio lapsena, nuorena aikuisena, omaa tietään etsivänä tutkijana, suurperheen äitinä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Enäjärvi-Haavio oli kirjan perusteella todella vaikuttava ja valovoimainen persoona, jossa yhdistyivät virkeä äly, lämmin sydän, sitkeä velvollisuudentunto ja väsymätön tarmo vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin.

Veronica Henry: Just a Family Affair (2008)

Chick lit -osastoa jälleen. Olen lukenut Veronica Henryltä pari muutakin kirjaa vuosia sitten, ja tämäkin oli ihan viihdyttävä. Englantilaisen pikkukaupungin elämä ei varmasti todellisuudessa ole ihan tällaista, mutta oli mukavaa mielikuvitusmatkailla kylän perinteikkään panimo-pubin omistajaperheen ihmissuhdeverkostoissa.

Alain de Botton: The Architecture of Happiness (2006)

Filosofista pohdintaa kauneudesta ja arkkitehtuurista ja siitä, miten ne vaikuttavat oloomme ja onnellisuuteemme. De Bottonin seesteistä ja sivistynyttä tekstiä on miellyttävää lukea, ja kirja availee kiinnostavia ajatuksia arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä. Välillä silti tuntui, että kirjan teeseistä oli vaikea saada otetta. Yhtenä hetkenä de Botton tuntui virkistävästi kyseenalaistavan arkkitehtuurin historian kaanonia, seuraavana toistavan elitistisiä kliseitä. Välillä ihastelin hienoksi hiottua ajatushelmeä, sitten aloin miettiä, mitä tämä nyt oikeastaan tarkoittaakaan... De Bottonin näkökulma arkkitehtuuriin on katselijan ja ajattelijan, ei esimerkiksi rakentajan, kaupunkisuunnittelijan tai sosiologin - eikä kyllä oikein tavallisen kokijankaan. 

Julian Fellowes: Past Imperfect (2008) (Loiston päivät)

Tällaisesta pidän: englantilaisen yläluokan angstia muuttuvassa maailmassa, kätkettyjä tunteita ja vaiettuja salaisuuksia, kuplivia juhlia ja nostalgista melankoliaa. Kirjan kertoja on ikääntyvä kirjailija, joka alkaa kuolevan nuoruudenystävänsä puolesta jäljittää tämän entisiä heiloja, ja uppoutuu tehtävää suorittaessaan omaan menneisyyteensä, nuoruuden haaveisiin ja pettymyksiin. Viihdyin kirjan parissa kerrassaan mainiosti. Kirja on näköjään suomennettu juuri viime vuonna (Loiston päivät, Otava 2019).

Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua (2001, suom. 2006)

Tjaa, tämän parissa en sitten voikaan sanoa viihtyneeni erityisen hyvin. Kirjan nimi on herkullinen, mutta sisällön kanssa sillä ei ole juuri mitään tekemistä. Barcelonalainen Pablo Miralles on paheellista elämää viettävä plösähtänyt tyhjäntoimittaja, joka joutuu vastentahtoisesti salapoliisipuuhiin. Lupaavalta kuulostava lähtöasetelma, mutta en mieltynyt henkilöihin enkä juoneen. 

Melissa Nathan: The Waitress (2004)

Chick lit -hyllyn siivous jatkuu! Tällaiset kirjat toimivat minulla aivojen tyhjennykseen silloin, kun telkkarin katselukin tuntuu tursuavan liikaa virikkeitä. Tässä oli hieman liian ärsyttävä päähenkilö, mutta sopivan simppeli tarina ja ennalta-arvattavan onnellinen loppu, eli täytti tarkoituksensa.