9. tammikuuta 2013

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Näin alkuvuoteen, kun tapana on muistella menneitä ja jännittää tulevaa, sopii mainiosti kirja, joka peilaa aikamme suuria yhteiskunnallisia kehityskulkuja pienen ihmisen näkökulmasta. Tämä olkoon yltiöjuhlallinen johdatus Miika Nousiaisen romaaniin Metsäjätti (2011).

Olen lukenut Nousiaiselta aiemmin tuoreeltaan Vadelmavenepakolaisen (2007), jonka idea oli minusta loistava ja huumori hauskaa, vaikka muistelenkin hämärästi, että loppupuolella juoni taisi käydä vähän ylikierroksilla. Sittemmin Nousiainen katosi tietoisuudestani, mutta Ebib-kirjasto sai minut tarttumaan tähän kirjailijan uusimpaan romaaniin.

Metsäjätti kertoo vaneritehtaan varassa elävästä Törmälän kylästä. Yksi harvoista syrjäkylältä maailmalle ponnistaneista on Pasi, etelätöölöläistynyt ekonomi, joka nyt palaa lapsuusmaisemiinsa suuren kansainvälisen metsäyhtiön keskijohdon edustajana tehostamaan Törmälän tehtaan toimintaa. Kuten arvata saattaa, tehtävästä seuraa nuorallatanssia uran ja omantunnon välillä puolimatkassa menneisyydestä ja tulevaisuuteen. Miten käy Pasin – ja Törmälän?

Kirja tuntui hyvin ajankohtaiselta ja myös omakohtaiselta. Nousiainen tuntuu kertovan Törmälän tarinaa tosissaan, melkeinpä sydänverellä, mistä aavistuksen antaa jo alun omistuskirjoitus ”isälle, isoveljelle ja kaikille muille suomalaista metsäteollisuutta pystyssä pitäneille”.

Metsäjätin tapahtumat ovat uutisista tuttuja: pieni paikkakunta rimpuilemassa globaalien markkinavoimien kourissa. Fiktio antaa uutisille kasvot. Kirjan päähenkilöinä ja kertojina ovat Pasi ja Janne, Törmälään jäänyt lapsuudenystävä, josta tuli muiden kylän miesten tavoin ajoittain juopotteleva tehdastyöläinen. Heidän kauttaan kurkistellaan kylän elämään Pasin ja Jannen 80-luvun lapsuusajoista nykypäivään.

Pasi ja Janne ovat kaikin tavoin toistensa vastakohtia, välillä melkein karrikoidusti. Pasilla on kaunis suomenruotsalainen vaimo, Stockan kanta-asiakaskortti ja nousujohteinen ura. Janne juo kaljaa Törmälän ainoassa kapakassa ja kuumapuristaa vaneria vailla kunnianhimon hiventäkään.

Alussa minulla oli pieniä vaikeuksia Jannen kertojanäänen kanssa, kun kouluja käymätön duunari käytti sen tapaisia kulttuuriviitteillä kyllästettyjä ilmaisuja kuin että ”porvariston hillittyä charmia on vaikea matkia” tai ”uskon tuhkimotarinoihin, vaikka olen epäonnistumisten museo”. Tarinan edetessä taivuin kyllä uskomaan Jannenkin hahmoon, mutta olisin ehkä kaivannut pientä lisäannosta persoonaa perustelevaa syväluotausta. Yksiulotteisiksi jäivät myös pienemmissä rooleissa olevat sivuhenkilöt, kuten Pasin ällöttävä bisnesjargonia suoltava Turo-pomo (”no sellaista win-win-tilannetta ei olekaan että ihan kaikki voittaa”), mutta se minua ei oikeastaan häirinnyt. Jotenkin tällaiset klassiset, suoraviivaiset roolit sopivat tähän tarinaan.

Vadelmavenepakolaiseen verrattuna Metsäjätti on paljon vakavampi romaani, mutta pienieleisesti tuumailevaa ja toteavaa huumoria on tässäkin kirjassa, vaikka sen taustalla onkin koko ajan surumielinen vire. ”Joka tapauksessa ihminen pettyy, mutta siinä mielessä olemme oman onnemme seppiä, että pettymyksen määrään voi vaikuttaa elämällä ilman haaveita”, Janne päättelee. Toisaalla Pasia kismittää, että ”kun Emilia katsoi Jane Austenin draamoja, minä katsoin Rocky nelosta. Ja nyt pitäisi lähteä samalta viivalta ratkaisemaan tunne-elämän asioita.” Jotenkin Nousiaisen huumorista tuli minulle mieleen sukulaisuus sekä (lakonisempaan) Petri Tammiseen että  (revittelevämpään) Anna-Leena Härköseen.

Onneksi huumorin pilkahduksia on, sillä muuten Metsäjätin maailma olisi aika synkkä. En itse ole kasvanut pienellä tehdaspaikkakunnalla, mutta kirjaa lukiessa tuli väkisinkin mieleen, että onko tämän maailman Törmälöissä nyt tosiaan ihan noin kurjaa. Juoppoja, väkivaltaa, onnettomuuksia ja itsemurhia, kaltoin kohdeltuja lapsia ja masentuneita aikuisia. Elämän ankeutta tarkastellaan kaikilta mahdollisilta kanteilta.

Toisaalta Pasi näkee ja muistaa myös Törmälän hyvät puolet, ne, jotka entistä kovempi ja ahneempi maailma on tuhoamassa. Pasin kaksijakoinen suhde Törmälään – sekä itse kylään että omaan elämäänsä siellä ja sieltä lähteneenä – auttoi minusta karttamaan paasauksen vaaraa, joka vaanii lähellä, kun käsittelyssä on tällainen tunteita herättävä aihe pienen ihmisen taistelusta suurta kasvotonta pahaa vastaan. Pasin tunteisiin työntekijänä, isänä ja ihmisenä oli helppo eläytyä.

Tässäkin kirjassa loppu meni minusta ehkä jo vähän yli – kylläkin kohtuullisemmin kuin Vadelmavenepakolaisessa – mutta kokonaisuutena Metsäjätistä jäi silti hyvä, koskettava jälkimaku. Onnistunut kirja tärkeästä aiheesta.

Metsäjätin on minua ennen lukenut noin tsiljoona kirjabloggaajaa. Blogiarvioita on listannut esimerkiksi Amma.

Miika Nousiainen: Metsäjätti. Otava, 2011. 260 s. Kansi: Markus Pyörälä. E-kirja, lainattu Ebibistä, luettu puhelimella.

4 kommenttia:

  1. Ihana juttu! Minä luin tämän aika samoihin aikoihin ja melko samoilla fiiliksillä. Tästä tuli jotenkin hyvä mieli, vaikka loppu tosiaan meneekin ehkä vähän yli. Lempeämpi tämä oli kuin aikaisemmin lukemani Maaninkavaara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Linnea! Minä en ole lukenut Maaninkavaaraa, mutta olisi kyllä kiinnostavaa lukea sekin.

      Poista
  2. Mainio arvostelu! Sain itse juuri Metsäjätin luettua, tykkäsin kovasti. Nousiaisen huumori puree minuun, niin tämän kuin Vadelmaveneenkin osalta. Pitäisi varmaan Maaninkavaara napata seuraavan kerran pokkarihyllystä.

    VastaaPoista
  3. DreamHost is ultimately one of the best web-hosting provider with plans for any hosting requirments.

    VastaaPoista