Kirjablogia edeltäviltä ajoilta on jäänyt harmittamaan, että luetut kirjat ovat muistiinpanojen puuttuessa unohtuneet. Samaa harmittelen joskus teatteriesitysten ja elokuvien kohdalla, vaikka innostukseni niihin onkin kirjoja satunnaisempaa. Ajattelin siis alkaa kirjailla blogiin satunnaisesti myös katselemiani elokuvia ja näytelmiä. Tässä muutama leffa syksyltä ja joululomalta.
Pride and Glory (2008)
Isä, kaksi poikaa ja vävy työskentelevät saman washingtonilaisen poliisiosaston leivissä, mutta kuka onkaan oikealla ja kuka väärällä puolen lakia? Mielenkiintoinen lähtöasetelma ja hyvät näyttelijät (Edward Norton, Jon Voight, Colin Farrell), mutta lupaaviin aineksiin nähden ihmeen tylsä leffa.
Lawless (2012)
Tämän näin elokuvissa. Kolme veljestä (mm. Shia LaBoeuf) kauppaa salaviinaa Virginiassa kieltolain aikaan, vastassa liero poliisi. Vahva tunnelma ja jännite, kiitos hienon kuvauksen ja musiikin, mutta liikaa väkivaltaa minulle.
The Departed (2006)
Tässäkin kovaksikeitetyt poliisit liikkuvat oikean ja väärän rajamailla, mutta toteutus on paljon Pride and Glorya parempi. Jack Nicholson on oma hyytävä itsensä, ja tähtikaartia kasvattavat Matt Damon ja Leonardo DiCaprio. Tällaiset poliisi-mafialeffat ovat meillä enemmän miehen kuin minun mieleeni, mutta The Departed oli kyllä parhaita näkemiäni lajin edustajia. Sai näköjään tuoreeltaan monta Oscariakin.
Perfume: The Story of a Murderer (2006)
Olen halunnut jo pitkään lukea Patrick Süskindin Parfyymin (1985), mutta elokuva tuli nyt ensin vastaan. Hurja tarina ja visuaalisesti näyttävä toteutus, mutta luulen, että kirja tarjoaa elokuvaa vahvemman ja vaikuttavamman elämyksen, kun mielikuvitukselle jää enemmän tilaa loihtia hajut ja näyt.
Up in the Air (2009)
George Clooney lentää ympäri Amerikkaa irtisanomassa ihmisiä, mutta miten käy, kun tunteeton potkukonsultti tajuaa, että hänelläkin on tunteet? Yhtä aikaa kitkerän hauska ja lempeän vakava elokuva. Pidin kovasti. Clooneyn lisäksi pisteet myös Vera Farmigan ja Anna Kendrickin naispääosille. Olisi mielenkiintoista lukea kirja elokuvan taustalla, Walter Kirnin Up in the Air (2001).
Dans la maison (2012)
Ranskalainen uutuuselokuva teatterissa. Kiehtova idea: Lukion äidinkielenopettaja innostuu, kun yksi oppilaista alkaa tuoda hänen luettavakseen kirjoituksia, joissa poika soluttautuu parhaan ystävänsä perheen elämään. Kirjoituksista tulee oppilaan ja opettajan yhteinen pakkomielle, ja fakta alkaa sekoittua fiktioon... Toimiva keitos ranskalaishenkistä intellektuellia pyörittelyä ja perverssiä tirkistelyä. Elokuva perustuu espanjalaisen Juan Mayorgan näytelmään El chico de la última fila.
Dark Shadows (2012)
1700-luku kohtaa 1970-luvun, kun vampyyri Johnny Depp palaa kotiin kahdensadan vuoden poissaolon jälkeen ja löytää kauhistuksekseen vain rippeet suvun menneestä kunniasta. Tim Burtonin goottihenkinen irrottelu on aikamoinen sekametelisoppa, mutta tarjosi flunssapotilaalle viihdyttävän parituntisen. Eva Green on kutkuttava naispaholainen. Päässäni soi The Carpentersin Top of the World.
Tuhkimo (1950)
Toipilas nautti myös tästä herttaisesta piirrosklassikosta ja täytti taas yhden aukon Disney-sivistyksessään. Sadun taika toimii: tanssiaisillan lumo väräytteli sisäisen pikkutyttöni prinsessahaaveita, ja aikuinen minä taas ihasteli lämmintä piirrosjälkeä aikana ennen tietokoneanimaatiota.
Love Actually (2003)
Taattu hyvän mielen jouluelokuva. Tirautin jälleen muutaman liikutuksen kyyneleen siitä huolimatta, että kyyninen mafiaelokuvafani irvaili vieressä. (Olen varma, että mafiaelokuvafanikin liikuttui salaa.) Romanttisten komedioiden saralla Love Actually on yksi suosikeistani. Elokuva on häpeilemättömän joulunpunaista siirappia ja hattaraa, mutta samalla sen tavassa näyttää rakkauden monet kasvot on jotain, joka koskettaa aidosti.
Isä, kaksi poikaa ja vävy työskentelevät saman washingtonilaisen poliisiosaston leivissä, mutta kuka onkaan oikealla ja kuka väärällä puolen lakia? Mielenkiintoinen lähtöasetelma ja hyvät näyttelijät (Edward Norton, Jon Voight, Colin Farrell), mutta lupaaviin aineksiin nähden ihmeen tylsä leffa.
Tämän näin elokuvissa. Kolme veljestä (mm. Shia LaBoeuf) kauppaa salaviinaa Virginiassa kieltolain aikaan, vastassa liero poliisi. Vahva tunnelma ja jännite, kiitos hienon kuvauksen ja musiikin, mutta liikaa väkivaltaa minulle.
Tässäkin kovaksikeitetyt poliisit liikkuvat oikean ja väärän rajamailla, mutta toteutus on paljon Pride and Glorya parempi. Jack Nicholson on oma hyytävä itsensä, ja tähtikaartia kasvattavat Matt Damon ja Leonardo DiCaprio. Tällaiset poliisi-mafialeffat ovat meillä enemmän miehen kuin minun mieleeni, mutta The Departed oli kyllä parhaita näkemiäni lajin edustajia. Sai näköjään tuoreeltaan monta Oscariakin.
Olen halunnut jo pitkään lukea Patrick Süskindin Parfyymin (1985), mutta elokuva tuli nyt ensin vastaan. Hurja tarina ja visuaalisesti näyttävä toteutus, mutta luulen, että kirja tarjoaa elokuvaa vahvemman ja vaikuttavamman elämyksen, kun mielikuvitukselle jää enemmän tilaa loihtia hajut ja näyt.
George Clooney lentää ympäri Amerikkaa irtisanomassa ihmisiä, mutta miten käy, kun tunteeton potkukonsultti tajuaa, että hänelläkin on tunteet? Yhtä aikaa kitkerän hauska ja lempeän vakava elokuva. Pidin kovasti. Clooneyn lisäksi pisteet myös Vera Farmigan ja Anna Kendrickin naispääosille. Olisi mielenkiintoista lukea kirja elokuvan taustalla, Walter Kirnin Up in the Air (2001).
Ranskalainen uutuuselokuva teatterissa. Kiehtova idea: Lukion äidinkielenopettaja innostuu, kun yksi oppilaista alkaa tuoda hänen luettavakseen kirjoituksia, joissa poika soluttautuu parhaan ystävänsä perheen elämään. Kirjoituksista tulee oppilaan ja opettajan yhteinen pakkomielle, ja fakta alkaa sekoittua fiktioon... Toimiva keitos ranskalaishenkistä intellektuellia pyörittelyä ja perverssiä tirkistelyä. Elokuva perustuu espanjalaisen Juan Mayorgan näytelmään El chico de la última fila.
1700-luku kohtaa 1970-luvun, kun vampyyri Johnny Depp palaa kotiin kahdensadan vuoden poissaolon jälkeen ja löytää kauhistuksekseen vain rippeet suvun menneestä kunniasta. Tim Burtonin goottihenkinen irrottelu on aikamoinen sekametelisoppa, mutta tarjosi flunssapotilaalle viihdyttävän parituntisen. Eva Green on kutkuttava naispaholainen. Päässäni soi The Carpentersin Top of the World.
Toipilas nautti myös tästä herttaisesta piirrosklassikosta ja täytti taas yhden aukon Disney-sivistyksessään. Sadun taika toimii: tanssiaisillan lumo väräytteli sisäisen pikkutyttöni prinsessahaaveita, ja aikuinen minä taas ihasteli lämmintä piirrosjälkeä aikana ennen tietokoneanimaatiota.
Taattu hyvän mielen jouluelokuva. Tirautin jälleen muutaman liikutuksen kyyneleen siitä huolimatta, että kyyninen mafiaelokuvafani irvaili vieressä. (Olen varma, että mafiaelokuvafanikin liikuttui salaa.) Romanttisten komedioiden saralla Love Actually on yksi suosikeistani. Elokuva on häpeilemättömän joulunpunaista siirappia ja hattaraa, mutta samalla sen tavassa näyttää rakkauden monet kasvot on jotain, joka koskettaa aidosti.
The Departed on ehdottomasti yksi lempparileffani! Leonardo DiCaprio on roolissaan niin ihanan lutunen. Up In the Air-leffalle en puolestani oikein lämmennyt.
VastaaPoistaHih, "lutunen" ei ehkä olisi adjektiivi, jonka olisin ensimmäisenä yhdistänyt The Departediin, mutta DiCaprio oli kyllä elokuvan lutuisin elementti. :)
PoistaParfyymin ja Dark shadowsin (Johnny Depp <3 ja Tim Burton ovat töissään huikeita) olen nähnyt. Parfyymi on myös luettavien listallani, mutta ei ole tullut vielä etsittyä sitä kirjastosta.
VastaaPoistaJohnny Depp ja Tim Burton ovat kyllä aina kiintoisa yhdistelmä! Mieleen on jäänyt etenkin Saksikäsi Edward.
PoistaLove Actually on tullut katsottua varmaan kolmena jouluna, ja joka kerta olen tippa silmässä viimeistään lopussa, kun God Only Knows lähtee soimaan. :) Hieno leffa!
VastaaPoistaAa, ihanaa, tämä täytyy kertoa mafiaelokuvafanille! Tosimiehet diggaa Love Actuallyä!
Poista:)
PoistaMinunkin pitäisi saada aikaiseksi koota loka-marras-joulukuun leffahetket yhteen, että pääsisin takaisin elokuva-arvioiden kuukausirytmiin. Nyt kun oma koti on valmis, elokuvat ovat pikkuhiljaa alkaneet hiipiä takaisin elämäämme ja niitä tulee katsottua enemmän. Rakkautta vain on minun ja mieheni yhteinen suosikki, joka on nähtävä vähintään kerran parissa vuodessa. Suosikkitarinoita on niin paljon leffassa, että lemppari on mahdoton nimetä, vaikka joka kerta yritämmekin:)
VastaaPoistaMinä olen viime aikoina ollut elokuvatuulella, näin talvella on mukavaa käpertyä sohvannurkkaan ja laittaa DVD pyörimään. Oi, Love Actuallyn tarinoista kaikki ovat kyllä hyviä! Minuun vetosivat tällä kerralla eniten Emma Thompsonin ja Keira Knightleyn juonikuviot.
Poista