Maratonin jälkipuinnit

Lurun 24h-lukumaraton on siis menestyksellisesti suoritettu ja on jälkipuintien aika!

Aloitetaan suorituskeskeisesti numeroilla. Vuorokauden aikana luin 9 kirjaa eli yhteensä 1438 sivua. Varsinaiseen lukemiseen meni laskujeni mukaan, hm, 12 tuntia 10 minuuttia – hämmentävä tulos, sillä kahdeksan tunnin yöunien lisäksi luulin pitäneeni vain lyhyitä taukoja, mutta näköjään niihin kuitenkin hulahti yhteensä nelisen tuntia. Mystistä!

Eniten lukuaikaa meni J. M. Coetzeen Michael K:n elämään (2h 15 min), joka ei ollut sivumäärältään pisin (187 s.), mutta tiheintä fonttia. Sivumäärältään pisin oli Markus Nummen Kadonnut Pariisi (207 s.), josta selvisin tunnissa ja 40 minuutissa. Maratonin lyhin kirja oli Tuomas Kyrön Miniä (122 s. ja 45 minuuttia).

Maratonin aikana keräilin pojoja myös pariin lukuhaasteeseen. Tässä siis lukemani kirjat ja haasteet, joihin niillä osallistun:

• Gabriel García Márquez: Rojumyrsky (Nobel-haaste)
• J. M. Coetzee: Michael K:n elämä (Nobel-haaste)
• Katja Kallio: Elokuvamuisti
• Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär (Underbara finlandssvenskor vid papper)
  
• Anja Snellman: Aura (Kuusi kovaa kotimaista)
  
• Markus Nummi: Kadonnut Pariisi
• Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen
• Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja (Kuusi kovaa kotimaista)
  
•  Tuomas Kyrö: Miniä

Mitä pyörii mielessä maratonin jälkeen? Ainakin se, että oli ihanaa keskittyä kokonaisen vuorokauden ajan näin häpeämättömästi pelkästään lukemiseen ilman pienintäkään ajatusta, että pitäisi tehdä jotain mukamas hyödyllistäkin välillä. Olin ihan omissa maailmoissani, ja sivut vain humisivat eteenpäin. Lukurauhan suhteen minun maraton-olosuhteeni olivat kieltämättä ensiluokkaiset – yksin kotona eikä mitään pakollisia menoja tai muita häiriötekijöitä.

Olin arvellut, että jossain vaiheessa lukeminen saattaisi alkaa maistua puulta, mutta takkupaikkoja ei oikeastaan tullut eteen. (No, Koirankynnen leikkaajaa lukiessani kääntelin kyllä välillä sivuja sillä mielellä, että paljonkos tätä vielä onkaan jäljellä... Siihen viehdyin maraton-kirjoista vähiten.) Illalla nukkumaan mennessä olin lukenut kolme kirjaa ja suurimman osan neljännestäkin, ja tuntui, että lukemista sinänsä olisi voinut vielä ilomielin jatkaa, mutta viikon hyörinästä väsyneet silmät alkoivat vähitellen lupsua vastaanpanemattomasti. Vireystilan suhteen paras ajoitus maratonille olisi varmaan ollut keskellä viikonloppua, lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään.

Valitsin maratonille melko lyhyitä kirjoja, enimmäkseen alle 200-sivuisia, ja yritin ottaa mukaan erityyppisiä kirjoja, jotta lukemiseen tulisi sopivasti vaihtelua. Muidenkin maratoonarien hyväksi havaitsema strategia toimi. Kävi kuitenkin niinkin, että jo kahden kirjan jälkeen syöksyin hakemaan luettavaa etukäteen kasaamani runsaanpuoleisen pinon ulkopuolelta. Jotenkin Rojumyrskyn ja Michael K:n elämän jälkeen en ollut valmis syöksymään suoraa päätä taas uuteen fiktiiviseen maailmaan, joten nappasin luettavaksi Katja Kallion elokuvakolumneja. Ei-fiktiotakin olisi siis kannattanut ottaa mukaan pinoon!

Olin varannut maratonille useammankin kevyen välipalakirjan, esimerkiksi tyttökirjoja ja ohuen ja kuvitetun Lokki Joonatanin. Niihin en sitten loppujen lopuksi tarttunutkaan. Maratonille lähtiessäni kuvittelin, että lukisin vuorokauden aikana ainakin yhden kaavailemistani tyttökirjoista – houkuttelevimmalta tuntui Merja Otavan Priska – mutta tosipaikan tullen tunnelma ei sitten ollutkaan niille sopiva.

Ennen maratonia minua kiinnosti urakan "fyysisen" puolen (miltä tuntuu lukea päivä putkeen?) lisäksi se, alkaisivatko tiiviiseen tahtiin luetut kirjat keskustelemaan keskenään ja miten. Jonkin verran kyllä. Pari kertaa lukiessa huomasin epämääräisesti alkavani solmia eri kirjojen tapahtumia tai henkilöitä yhteen, mutta tällainen pieni sekoittuminen ei kuitenkaan tuntunut häiritsevältä. Pikemminkin kirjat tuntuivat antavan toisilleen kaikupohjaa.

Mukava oivallus oli sekin, ettei kirjan lukeminen oikeastaan vie paljon aikaa. Hassua, mutten ole koskaan jotenkin tietoisesti miettinyt saati sitten mitannut, kuinka kauan tietyn paksuisen kirjan lukemiseen menee. Voivottelen usein mielessäni, että voi kun ei ole aikaa lukea niin paljon kuin haluaisi, mutta maratonilla hoksasin, että runsaassa puolessatoista tunnissa lukee jo ihan mukavan kokoisen kirjan. Siis vartti päivässä viikon ajan! Sehän ei ole aika eikä mikään, ja kyllä niitä irtovartteja kiireisinäkin (tai muka kiireisinä) päivinä löytyy.

Kaiken kaikkiaan lukumaraton oli siis oikein hauska kokemus; voisin ottaa joskus uusiksikin. Kiitos kaikille kannustuksesta, kommenteista ja kirjavinkeistä!