tag:blogger.com,1999:blog-86862256143283506682024-03-13T13:41:34.293+01:00Lurun luvutLuruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.comBlogger367125tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-88116313025788062992023-05-10T23:05:00.000+02:002024-02-15T23:09:23.234+01:00Naomi Wolf: Vagina - A New Biography<p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjyGQ_2Hh-HqrBiPd-2EZuor3Sq25hV70ATXD98mUbIJU0DZDFe8QIF0ZjMVxnMHwtS5XQzT9G05C0rW0-yMEkNjoyPAtDkkVsrA_ckZoqgnmHjrGncY0awtwIYXcP8QQjbXP9LSK4zuSh29xlam_XJUFMBiBnegFgvlkBQ4bm1MDWvwL6lNt-mvcEqhUSH" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjyGQ_2Hh-HqrBiPd-2EZuor3Sq25hV70ATXD98mUbIJU0DZDFe8QIF0ZjMVxnMHwtS5XQzT9G05C0rW0-yMEkNjoyPAtDkkVsrA_ckZoqgnmHjrGncY0awtwIYXcP8QQjbXP9LSK4zuSh29xlam_XJUFMBiBnegFgvlkBQ4bm1MDWvwL6lNt-mvcEqhUSH" width="400">
</a>
</div><br></p><p>Sain <b>Naomi Wolfin</b> kirjan <i>Vagina: A New Biography</i> (2012) lainaksi ystävältä ja luin tämän pseudotieteellisen pläjäyksen naisen sukupuolielinten psykologiasta ja kulttuurihistoriasta kohtalaisen kiinnostuksen, mutta sivujen edetessä kasvavan hämmennyksen ja yhä vahvistuvan ärsytyksen vallassa.</p><p>Kirja on amerikkalaistyylisen vetävästi kirjoitettua kevyttä narratiivista tietokirjallisuutta, jossa kirjoittajan omat kokemukset nivoutuvat tiedonhakuun ja "totuuden" etsintään. Matkan varrella referoidaan tutkijoiden löydöksiä ja tarinoidaan koskettavista kohtaamisista.</p><p>Wolfilla on kirjassa jonkinlainen pointti, sillä totta on, että naisen anatomia ja kaikki, mitä siihen liittyy, on historian eri vaiheissa ollut monin tavoin hyljeksitty, unohdettu, väheksytty, kaltoin kohdeltu tai naurunalaiseksi saatettu aihe. Kirjan moninaiset tulokulmat aiheeseen olivatkin tältä osin kiinnostavia: mukana oli kaikenlaista fysiologiasta taidehistoriaan ja uskonnoista lääketieteeseen.</p><p>Kirjan keskeinen idea on antaa vaginalle sille kuuluva kunnia naisen itseymmärryksen ja elämänvoiman lähteenä (hm!). Vapaasti muotoillen Wolfin teesinä on, että yhteiskunnan muovaamat tabut, asenteet ja käytännöt estävät naisia olemassa aidossa ja syvässä yhteydessä vaginaansa, ja tästä seuraa kaikenlaisia ongelmia niin naisten fyysiselle kuin psyykkisellekin hyvinvoinnille kuin myös heidän asemalleen yhteiskunnassa. </p><p>Tämä kaikki on sinällään mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Raivostuttavan kirjasta kuitenkin tekee Wolfin ote materiaaliinsa ja tyyli, jolla hän siitä kirjoittaa. Asiallinen tutkittu tieto, yksittäiset anekdootit ja new age -henkiset pohdinnat sekoittuvat vauhdikkaasti kirjoitetuksi mutta sisällöllisesti hyllyväksi sopaksi, joka sai ainakin minut tuon tuostakin miettimään, että meniköhän tuo nyt ihan noin ja olikohan tämä nyt ihan reilu tapa yrittää perustella näkemyksensä. Mutkia vedettiin suoriksi oikein olan takaa, ja aluksi virkistävältä vaikuttanut näkökulma alkoikin matkan varrella tuntua tarkoitushakuiselta, tunkkaiselta ja yksisilmäiseltä.</p><p>Kirjan luettuani luin netistä lisää Wolfista. Kirjailija tuli tunnetuksi esikoisteoksestaan <i>The Beauty Myth</i> (1991, suom. <i>Kauneuden myytti - kuinka mielikuvilla hallitaan naista</i>), joka on ilmeisesti jonkinlainen feministisen kirjallisuuden merkkiteos. Sittemmin Wolfia ja hänen myöhempiä teoksiaan on kritisoitu juurikin samoista asioista, jotka minua tässä kirjassa häiritsivät, eli esimerkiksi tutkimustulosten vääristelystä ja yltiöpäisistä yksinkertaistuksista. Viime vuosina Wolf on herättänyt huomioita salaliittoteorioita tihkuvilla näkemyksillään muun muassa koronapandemian aikana.</p>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-72745000401407658652023-04-15T21:05:00.107+02:002024-02-15T23:10:19.051+01:00Alexander McCall Smith: The Sunday Philosophy Club<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEiIubae1IztoKjd35H7A_3FcEQPNMI4jsfhwc0SKR1z09uKO_lTR7P42H3othk9wS8VwTwh279O9ouvxjyvB7B83Qm4-DqSDUhEhPXOqHtzk8xj4bBEhbio0XyLyWTsFS8UUCVTn4aOnEBsV2bGPBSeAEDLJKUuQeyC_QrO7rgwq9XVIvxf1sNOLMvIJSk0" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEiIubae1IztoKjd35H7A_3FcEQPNMI4jsfhwc0SKR1z09uKO_lTR7P42H3othk9wS8VwTwh279O9ouvxjyvB7B83Qm4-DqSDUhEhPXOqHtzk8xj4bBEhbio0XyLyWTsFS8UUCVTn4aOnEBsV2bGPBSeAEDLJKUuQeyC_QrO7rgwq9XVIvxf1sNOLMvIJSk0" width="400" />
</a>
</b></div><b><div><b><br /></b></div>Alexander McCall Smithin</b> <i>The Sunday Philosophy Club</i> (2004) osoittautui oivaksi valinnaksi, kun kaipasin lukemista mukaan matkalle. Skotlantiin sijoittuva lempeä dekkari aloittaa samannimisen sarjan, johon näkyy 20 vuoden aikana kertyneen jo 17 kirjaa. <p></p><p>Kirjan sankaritar on Isabel Dalhousie, joka asuu vanhassa talossa Edinburghissa ja toimittaa työkseen filosofisia julkaisuja. Kesken teatteri-illan Isabel joutuu sattumalta oudon kuolemantapauksen silminnäkijäksi. Tapahtuma ei jätä häntä rauhaan, ja tasaista elämää viettävästä leidistä kehkeytyy amatöörisalapoliisi, joka yhdistää vaivihkaisiin varjostusharjoituksiin pohdintoja elämän ja moraalin keskeisistä kysymyksistä.</p><p>En ollut aiemmin lukenut McCall Smithin suosittuja Mma Ramotswe -dekkareita, joten <i>The Sunday Philosophy Club</i> toimi minulle johdantona kirjailijan tuotantoon. Rakastan vanhoja kunnon Agatha Christieitä, joten viihdyin mainiosti Brittein saarilla historiallisessa miljöössä murhia sivistyneesti ratkovien henkilöiden keskuudessa. </p><p>Samalla kirja ehkä kuitenkin tuntui jo hieman liiankin pliisulta. Päähenkilö Isabel tuoksahti sanaristikoineen ja kotiapulaisineen niin vahvasti neiti Marple -tyyliseltä ikäneidolta, että lukiessani olin välillä unohtaa, että hän oli nelikymppinen nykyajan nainen. Kaikki tuntuu käyvän varakkaalle ja intellektuellille Isabelille vähän liian helposti, enkä oikein saanut otetta hänen persoonastaan.</p><p>Kirjan mittaan verkkaisesti ratkottava murhamysteerikään ei varsinaisesti nosta hiuskarvoja pystyyn, mutta sitä en toisaalta odottanut tai toivonutkaan. Dekkarimieltymykseni ovat vahvasti teetä ja sympatiaa -osastoa, ja sinne <i>The Sunday Philosophy Club</i> sopii mainiosti.</p>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-60057412541744604082022-12-15T23:27:00.083+01:002023-11-14T23:54:34.700+01:00Elizabeth Kostova: The Historian (Historiantutkija)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgr17JDMx2wEkt_5424naaX7-qrRaa45HPbJwrMi9iDOH9Lid32cT67-Cg3T73ukt3KvcUOw6iWluDKJRd7lU95wdUmUCDNzUYGVJGeQBdanRh9gz5IHDGSd4rwGz7PS4gWDF95eIR1UgpUVEuMF9nXO4ABaldvXcCM6-shj75BhskEUg2uE57lpVU-dzVV" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgr17JDMx2wEkt_5424naaX7-qrRaa45HPbJwrMi9iDOH9Lid32cT67-Cg3T73ukt3KvcUOw6iWluDKJRd7lU95wdUmUCDNzUYGVJGeQBdanRh9gz5IHDGSd4rwGz7PS4gWDF95eIR1UgpUVEuMF9nXO4ABaldvXcCM6-shj75BhskEUg2uE57lpVU-dzVV" width="400" />
</a>
</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Olin ostanut joskus divarista kaksi <b>Elizabeth Kostovan</b> kirjaa, joista satuin tarttumaan ensimmäisenä <i><a href="https://lurunluvut.blogspot.com/2021/12/vuoden-2021-kirjoja.html">The Swan Thievesiin</a></i>. Vasta sen luettuani luin lisää kirjailijasta ja opin, että kirjoista ensimmäisenä oli ilmestynyt tämä <i>The Historian </i>(2005, suomeksi <i>Historiantutkija</i>, WSOY 2006), kirjailijan esikoisromaani ja ilmeisesti aikoinaan sensaatiomainen myyntimenestys.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kirjassa oli paljon samoja aineksia kuin <i>The Swan Thievesissä</i>: kulttuurihistoriaa, menneisyyden mysteerejä ja niitä pakkomielteisesti jahtaavia päähenkilöitä. Siinä missä joutsentarinassa liikuttiin 1800-luvun impressionistien parissa, <i>Historiantutkija</i> sukeltaa vielä kauemmas ja syvemmälle historian hämäriin ja sen kerrassaan sysimustiin onkaloihin, sillä kirjassa jäljitetään itse kreivi Draculaa. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">En oikein tiedä, mitä mieltä olisin kirjasta. Toisaalta luin mielelläni Kostovan sujuvaa ja runsaiden yksityiskohtien kyllästämää tekstiä, jossa seikkaillaan läpi Itä-Euroopan maita, historiaa, kansantaruja ja mytologiaa. Kuljen mielelläni arkistoja penkovien lukutoukkien seurassa pitkin maita ja mantuja, ja matkan varrelle osui monia seutuja ja aiheita, joista en tiedä paljonkaan, joten oli kiinnostavaa lukea niistä (joskin hyvin romantisoidusta ja verenpunaiseksi väritetystä näkökulmasta). </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Toisaalta vampyyriaihe sinänsä ei kiehdo minua ollenkaan, ja kirjan erittäin pitkäksi ja mutkikkaaksi venytetty matka Draculan jalanjäljissä tuntui - no, juurikin tarpeettoman pitkäksi ja mutkikkaaksi venytetyltä. Kirjan jännitystä tavoittelevat elementit eivät tuntuneet lainkaan jännittäviltä, vaan jenkkityylistä <i>page turner</i> -efektiä tavoittelevalta kikkailulta.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Pisteitä siis seikkailuista Romanian maaseudulla, Istanbulin kaduilla ja moninaisten kirjastojen hämärissä, mutta ehkä seuraavan kerran matkaan sinne muissa merkeissä.</div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-26511739050569174682022-10-14T22:06:00.002+02:002023-11-14T23:20:45.493+01:00Teemu Luukka: New Yorkin uhmatar - Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina<div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEg00EyMx5lUSxmjG3-sOxsfzQbq3Z21QHaqRTMawP4w1GLecTVovKPPD6BTtBUCXpOhvka-uwuJzrpq_CA7wjY_GDljpbk1VPGclpc5nSSKctX2pezhQcNIDuAyu6sVE9yZkfRIiYIP8U63C48xTYMhqAkk0vM80t-cVaC1P2ZBmpS21X7cyftCPQSl32NQ" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEg00EyMx5lUSxmjG3-sOxsfzQbq3Z21QHaqRTMawP4w1GLecTVovKPPD6BTtBUCXpOhvka-uwuJzrpq_CA7wjY_GDljpbk1VPGclpc5nSSKctX2pezhQcNIDuAyu6sVE9yZkfRIiYIP8U63C48xTYMhqAkk0vM80t-cVaC1P2ZBmpS21X7cyftCPQSl32NQ" width="400" />
</a>
</div><br /></div>Lisää historian naiskohtaloita! Tällä kertaa valokeilaan pääsee persoona, jollaisista harvemmin kirjoitetaan elämäkertoja: kouluja käymätön maahanmuuttaja-baarinpitäjä.</div><div><br /></div><div><b>Teemu Luukan</b> kirjoittaman <i>New Yorkin uhmattaren</i> aiheena on Tyyni Kalervo (1900-1993), joka lähti parikymppisenä köyhästä Suomesta rapakon taa ja rakensi itselleen uuden elämän suurkaupungin sykkeessä. </div><div><br /></div><div>Tyyni syntyi köyhään monilapsiseen perheeseen ja asui lapsena Pasilassa, joka oli siihen aikaan likipitäen hökkelikylä kaupungin ulkopuolella. Yritteliäs tyttö tienasi jo nuorena taskurahoja myymällä kukkia venäläissotilaille. Ennen pitkää veri alkoi vetää paremman elämän perässä kauemmas, ulkomaille asti. 1920-luvulla, kun Tyyni suuntasi Atlantin yli, Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikka oli kiristynyt eikä tulijoita enää otettu avosylin vastaan. Monen muun tavoin Tyyni saapui siis ensin Kanadaan ja sieltä käsin ylitti rajan laittomana siirtolaisena Yhdysvaltoihin.</div><div><br /></div><div>Piikana ja kokkina vietettyjen vuosien jälkeen Tyyni puski tiensä ravintoloitsijaksi ja perusti ensimmäisen oman ravintolansa Harlemiin 1930-luvulla. Tyyni näki New Yorkin muutoksen kieltolain ajoista juppijuhliin ja kohtasi baarissaan ihmisiä pikkurikollisista valtiovierailijoihin. 60-vuotisen uransa varrella Tyynistä tuli yksi New Yorkin aikoinaan vireän suomalaisyhteisön tukipilareista ja muuttuneessa maailmassa myös sen viimeisiä mohikaaneja.</div><div><br /></div><div>Ja melkoinen mimmi Tyyni Kalervo olikin. Tyyni oli sitkeä ja rohkea oman tiensä kulkija, joka puski tahtonsa läpi - joskus kenties arveluttavinkin keinoin - eikä pelännyt mitään eikä ketään. Väsymättömän raatajan elämä täyttyi työnteosta. Tyhjästä lähteneellä yksinäisellä naisella ei juuri vaihtoehtoja ollut, mutta Tyynille työ oli myös vapautta. Hän oli ylpeä saavutuksistaan ja ansaitsikin olla: oli omilla rahoilla ostettu uudenaikainen auto, oli kiinteistösijoitukset ja ravintolabisnekset, oli maaseudulta ostettu tila, jonne rauhallisempaa elämää kaipaava aviomies ja poika asettuivat Tyynin valitessa Manhattanin sykkeen.</div><div><br /></div><div>Luukan teos on hurjan mielenkiintoinen pala henkilöhistoriaa, jota kehystää taustalla kuhiseva ja kehittyvä New York. Suosittelen!</div><div><br /></div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-39964003364949071422022-09-10T23:00:00.002+02:002023-11-14T23:20:29.291+01:00Riikka-Maria Rosenberg: Hakoisten Anna<b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjWyDVepwq864nFFCzgzR5erCOYWpPJxda8_VVsfp_oS4Obatc8G9tKPzpoakPhzAofu2LV_AilE3KQmkyV7cj2RxthzEMpcqBUJnrP5MwxSGD6GTEsBJtKKhFTL2rG5dktlJyB8CmNb9W3_cRkmfVfVvgYP1IDAGc3qp7G3aGTszZ67BHGxdeSs547Ekbj" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjWyDVepwq864nFFCzgzR5erCOYWpPJxda8_VVsfp_oS4Obatc8G9tKPzpoakPhzAofu2LV_AilE3KQmkyV7cj2RxthzEMpcqBUJnrP5MwxSGD6GTEsBJtKKhFTL2rG5dktlJyB8CmNb9W3_cRkmfVfVvgYP1IDAGc3qp7G3aGTszZ67BHGxdeSs547Ekbj" width="400">
</a>
</div>Riikka-Maria Rosenbergin</b> ensimmäinen Suomen historiaan sijoittuva romaani <i>Hakoisten Anna </i>(Tammi, 2022) kertoo Hakoisten kartanossa 1700-luvulla eläneestä Anna Magdalena Lilliebrunnista. Anna on aatelinen, mutta hieman liian köyhä ja hieman liian vanha ollakseen ensiluokkaista vaimoainesta. Naimisiin Anna kuitenkin ennen pitkää päätyy, järkiliittoon naapurikartanon pojan Karl Gustafin kanssa, ja kirja seuraa Annan matkaa nuorikosta kartanonrouvaksi.<div><br></div><div>Anna Lilliebrunn oli todellinen henkilö, jonka elämästä tiedetään jonkin verran sen perusteella mitä kirkonkirjoihin, käräjäpöytäkirjoihin ynnä muihin on muistiin merkitty. Nimien, paikkojen ja päivämäärien välit täyttyvät uskottavasti ja elävästi kirjailijan historiallisen asiantuntemuksen avulla. </div><div><br></div><div>En ole ennen lukenut Suomen historian tähän aikakauteen sijoittuvia kirjoja, ja oli ilahduttavaa matkata 1700-luvun Hämeeseen, kartanon juhlaan ja arkeen. Jotenkin koskettavalta tuntui, miten Annan elämänpiirin ihmiset elivät toisaalta varsin hyväosaista elämää ja toisaalta kuitenkin kovin eristynyttä ja yksinkertaista. Piirit olivat pienet, sopivuuden rajat tiukat. Säädynmukainen elämä edellytti tietynlaista käytöstä ja kulutusta, mutta kylmä viima hiipi talvisin kartanoidenkin nurkkiin eivätkä Suomen maalaiskartanoiden aateliset ainakaan nykyajan mittapuulla varsinaisessa ylellisyydessä kylpeneet.</div><div><br></div><div>Pidin kirjassa myös Annan ja Karl Gustafin avioliiton kuvauksesta. Se on eräänlainen rakkaustarina, mutta ei suoraviivainen vaikeuksista voittoon ja <i>happily ever after. </i>Karl Gustaf on luonteeltaan äkkiväärä ja monessa suhteessa ei mikään unelmakumppani, ja on Annassakin omat vikansa. Kirjassa heidän välilleen kehittyy monenlaisia sävyjä sisältävä suhde, jossa rakkauden ja kiintymyksen rinnalla kulkee myös nurjempia tunteita, pettymyksiä ja tyytymistä. Se tekee kirjan tunnelmasta jollakin tapaa haikean, mutta samalla todentuntuisen: sokerikuorrutusta on sopivasti viihdyttävään lukuelämykseen, mutta makeaa ei tule mahan täydeltä.</div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-69462180911771956522022-08-16T12:41:00.001+02:002023-11-14T22:32:53.241+01:00Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEio1J04GHEhVt_IbnCKfDgHf5WM-f6UTdYsQG2q4exuGQB9eBMkly2L90fH32fVzMPgPF-qs5_YV8DX_WhvGXns4nF38Mm27XtxQ-xkVDYwt_A3xK8cpoFzF1257Nm8VR_SXUfvKg91WnIwHX3MWwXSbot2Ove_5yO7ElSRw3l69jHzUaz3wOhLhYujrdgr" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEio1J04GHEhVt_IbnCKfDgHf5WM-f6UTdYsQG2q4exuGQB9eBMkly2L90fH32fVzMPgPF-qs5_YV8DX_WhvGXns4nF38Mm27XtxQ-xkVDYwt_A3xK8cpoFzF1257Nm8VR_SXUfvKg91WnIwHX3MWwXSbot2Ove_5yO7ElSRw3l69jHzUaz3wOhLhYujrdgr" width="400" />
</a>
</div><br /></div><a href="https://lurunluvut.blogspot.com/2023/06/kate-williams-englands-mistress.html">Emma Hamiltonin</a> ja <a href="https://lurunluvut.blogspot.com/2022/07/heikki-aalto-alanen-rakastan-sinussa.html">Aino Aallon</a> jatkoksi lisää kiinnostavien naisten elämäkertoja. Tällä kertaa matkasin Suomen taiteen kultakauteen: <b>Hanna-Reetta Schreckin</b> <i>Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia</i> (Like, 2021) nostaa valokeilaan kuusi naista merkkimiesten viereltä ja varjosta. Mukana ovat Siri von Essen, Ellan de la Chapelle, Sigrid af Forselles, Alma Söderhjelm, Thyra Thesleff ja Aino Järnefelt.<br /><p></p><p>Oli mielenkiintoista lukea näistä naisista, joiden kaikkien nimet ovat tulleet muissa kirjoissa vastaan, mutta joista en ennalta tiennyt paljonkaan. Vain Aino Järnefelt (Sibelius) oli tutumpi: muistelen lukeneeni hänen kirjeitään, kyseessä taisi olla joko <i>Aino Sibeliuksen kirjeitä Järnefelt-suvun jäsenille</i> tai <i>Sydämen aamu - Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä</i> (tai ehkä molemmat?). </p><p>Kirjan naiset edustavat eri kulttuurin aloja näyttämöltä (Siri von Essen, näyttelijä ja August Strindbergin vaimo) kuvanveistoon (Sigrid af Forselles, oman tiensä kulkija maailmalla), tanssi- ja maalaustaidettakin sivuten (Thyra Thesleff, Ellen Thesleffin sisar). Mukana on sekä tinkimättömiä uranaisia (Alma Söderhjelm, historioitsija, journalisti ja Suomen ensimmäinen naisprofessori) että naisia, joiden osana tai valintana oli rooli miehensä tukijana ja kodin kannattelijana (miehensä uralle omistautunut Aino Sibelius ja vaikeammin tilanteeseensa sopeutuva Ellan de la Chapelle, Albert Edefeltin vaimo).</p><p>Naiset ovat keskenään kiinnostavan erilaisia, ja toisaalta heitä yhdistää moni asia. Modernin murroksen kynnyksellä yhteiskunta ja sen myötä naisen asema on muutoksen keskellä. Kirjan naisista jokainen painiskelee omalla tavallaan ympäristön odotusten ja omien toiveidensa ristipaineissa. On avioliitto, perhe, työ, taiteilijuus, on luomisen halu ja vapauden kaipuu mutta myös seurapiirien juorut ja rahapussin realiteetit.</p><p>Kirja esittelee naiset vuorotellen, jokaisen omassa luvussaan. Näitä eräänlaisia mini-elämäkertoja pohjustavat Schreckin "kirjeet" kullekin naiselle. Olin aluksi hieman epäileväinen tämän ratkaisun suhteen, mutta lämpenin matkan varrella: kirjeistä paistaa kirjoittajan intohimo aiheeseen ja ne asettuvat vuoropuheluun historian naisten kanssa.</p><p>Erityismaininta kirjan kauniista ulkoasusta, joka on <b>Tuomo Parikan</b> käsialaa. Kiva kansi ja hieno myös sisältä!</p>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-79263379681104444152022-07-06T23:02:00.003+02:002024-02-15T23:31:51.874+01:00Heikki Aalto-Alanen: Rakastan sinussa ihmistä - Aino ja Alvar Aallon tarina<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhILWSlYPJ8bEdvW1ln5ZCzHAWQbe5j81ihhnlDeioFL5UnCmEceDVbHQTLhoASGj8oQxSI_VDFCuxqBnrDRsNz_x6V5aJn_45znLmVBbdDsYJ8nQ0GP1r7w3gbfEIrV-Xpmm8MSLt5rHKpfivPsfhBwdKb0wKVTvdjfOkCTMo0nZ0eDiC2qUknuxAhu9ZV" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhILWSlYPJ8bEdvW1ln5ZCzHAWQbe5j81ihhnlDeioFL5UnCmEceDVbHQTLhoASGj8oQxSI_VDFCuxqBnrDRsNz_x6V5aJn_45znLmVBbdDsYJ8nQ0GP1r7w3gbfEIrV-Xpmm8MSLt5rHKpfivPsfhBwdKb0wKVTvdjfOkCTMo0nZ0eDiC2qUknuxAhu9ZV" width="400">
</a>
</div>Alvar Aalto oli minulle (tietenkin) tuttu rakennuksistaan ja arkkitehtuurin historian lehdiltä, Aino Aalto taas miehensä varjoon jääneenä suunnittelijana, mutta juuri enempää en ollut heidän elämänsä vaiheisiin tutustunut. Tämä Aaltojen tyttärenpojan <b>Heikki Aalto-Alasen</b> kirjoittama kaksoiselämäkerta isovanhemmistaan, <i>Rakastan sinussa ihmistä - Aino ja Alvar Aallon tarina</i> (Otava, 2021), oli mielenkiintoinen ja sympaattinen matka arkkitehtipariskunnan työhön ja arkeen.<div><br></div><div>Sympaattisen kirjasta tekee sen asiantunteva ja samalla henkilökohtainen ote. Aalto-Alanen syntyi isoäitinsä Ainon kuoleman jälkeen eikä siis tuntenut tätä henkilökohtaisesti, mutta on toiminut pitkään Aaltojen perintöä vaalivissa luottamustehtävissä ja käyttänyt kirjan lähteinä perheen omia arkistoja kuten Ainon ja Alvarin ennen julkaisemattomia kirjeitä toisilleen. Kirja onkin sekoitus tosiasioiden tarkkaa dokumentointia ja rivien välistä hillitysti huokuvaa lämpöä.</div><div><br></div><div>Kirjan punaisena lankana kulkee Ainon ja Alvarin rakkaus. Aviopuolisoiden ja työtovereiden suhde ei aina ollut helppo (etenkin Alvar vaikuttaa olleen aikamoinen persoona, omapäinen ja oman arvonsa tunteva taiteilijaluonne), mutta heidän välillään vallitsi syvä kiintymys, molemminpuolinen kunnioitus ja kirjeistä pilkahteleva intohimokin. Ainon ja Alvarin luonteet, osaaminen ja työskentelytavat täydensivät toisiaan: Alvar piirsi rakennusten suuret linjat, Aino vastasi sisätilojen materiaaleista ja kalustuksesta. Alvar oli räiskähtelevä visionääri, Aino luotettava toteuttaja. </div><div><br></div><div>Aaltojen avioliiton tarinaan limittyy kirjassa aimo annos 1900-luvun arkkitehtuurin kehitystä. Oli kiinnostavaa lukea, miten Aallot imivät inspiraatiota maailmalta ja miten kansainvälisiä yhteyksiä käytännössä hoidettiin. Häämatkalla kierrettiin Eurooppaa, kansainvälisissä konferensseissa tutustuttiin kollegoihin ja innostuttiin arkkitehtuurin ja ajattelun uusista tuulista. Sähkeillä pyydettiin kotiväkeä lähettämään lisää rahaa, kirjeissä välitettiin terveisiä kotona odottaville lapsille ("ressuille"). Maailmanmarkkinoilla oli tilausta Aaltojen moderneille huonekaluille, mutta bisnestä jarruttivat milloin takkuilevat tehtaat tai hidas postinkulku, milloin sodanjälkeinen materiaalipula tai epäluotettaviksi osoittautuvat liikekumppanit. </div><div><br></div><div>Antoisa lukukokemus!</div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-55590194298647133352022-06-08T15:08:00.000+02:002023-09-11T22:47:05.920+02:00Kate Williams: England's Mistress - The Infamous Life of Emma Hamilton<p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhOUQyNIW9TVSOBN3JJpwSkA9gquP1lYPR6WK2695QKBzzWWFQ8Qibk9UaeGI8YFrTnJDAMzo0Deo6_O2ta8-v98yslcCX2b8z5iLth5b3y6wSVXQecQ7o4IpVNQQUp6jqVcjP0YMs2RDwziSBa60FB_2UeNzakVINQPvzDIeB5Tydaq-LY2vL-QRKztOHT" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhOUQyNIW9TVSOBN3JJpwSkA9gquP1lYPR6WK2695QKBzzWWFQ8Qibk9UaeGI8YFrTnJDAMzo0Deo6_O2ta8-v98yslcCX2b8z5iLth5b3y6wSVXQecQ7o4IpVNQQUp6jqVcjP0YMs2RDwziSBa60FB_2UeNzakVINQPvzDIeB5Tydaq-LY2vL-QRKztOHT" width="400">
</a>
</div>Kirjan mainoslause lupaa kyseessä olevan <i>"a dramatic, sparkling tale of sex, glamour, intrigue, romance and heartbreak".</i> Sitä kaikkea tämä todella oli, ja lisäksi vielä kiehtova kurkistus Euroopan historian kuohuihin 1700-luvun loppupuolella. Olin kirjaa lukiessani aivan liekeissä! <br></p><p>Emma Hamilton oli aikansa kohujulkkis, joka tuli tunnetuksi tenhoavana viettelijättärenä ja sotasankari amiraali Nelsonin rakastajattarena. </p><p>Naisen elämä oli uskomaton: Emma Hamilton syntyi Amy Lyon -nimisenä tyttörukkana rutiköyhään perheeseen. Monen kaltaisensa tavoin hän päätyy teini-ikäisenä piiaksi Lontooseen ja, samoin monen kaltaisensa tavoin, siisteistä sisätöistä katutytöksi jo alle parikymppisenä. </p><p>Emma kuitenkin välttyy monen prostituoiduksi ajautuneen nuoren naisen huonosti päättyvältä kohtalolta päästessään kiinni parempiin (joskin toki paheellisina pidettyihin) töihin taiteilijoiden mallina, teatterinäyttelijänä, helppoheikki-showmiesten spektaakkelien koristuksena ja ennen pitkää varakkaiden aatelismiesten seuralaisena. </p><p>Monen mutkan kautta köyhästä tytöstä tulee lopulta Britannian Napolin-lähettiläs Sir William Hamiltonin vaimo, Lady Hamilton, joka seurustelee Euroopan kruunupäiden kanssa ja käyttää kauneuttaan ja karismaansa nyt kansainvälisen diplomatian koukeroissa.</p><p>Iäkkään Sir Williamin ja tämän nuoren vaimon seurapiiriin kuuluu myös ponnekas sotapäällikkö Nelson, johon Emma oitis rakastuu. Avioparin ja Nelsonin välille kehittyy erikoinen kolmiosuhde, josta tulee skandaalinkäryinen julkinen salaisuus. Emma, juhlitun Napoléonin-kukistajan glamöröösi kumppani, on aikansa tabloid-julkimo ja trendsetteri, jonka tyyliä kopioidaan ja jonka kuvilla myydään fanituotteita - kunnes ajat taas muuttuvat ja suosion tuulet kääntyvät.</p><p>Emman tarinaa lukiessa ei voi kuin ihmetellä, millaisen annoksen sisua, neuvokkuutta, viehätysvoimaa ja onnenkantamoisiakin nuori nainen on tarvinnut luoviakseen elämässä eteenpäin Amy Lyonista Emma Hartiksi ja Lady Hamiltoniksi ja tartuessaan aina uuden elämänvaiheensa vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin.</p><p>Kirja kertoo poikkeuksellisesta naisesta, jolla oli poikkeuksellinen elämä, mutta Williams nivoo Emma Hamiltoniin tarinaan paljon muutakin kiinnostavaa tietoa 1700-luvun elämästä niin Englannin köyhälistön kuin eliitinkin keskuudessa. Tämä elämäkerta oli minulle täyden kympin lukukokemus, suosittelen!</p>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-49778040890843992402022-04-13T15:04:00.005+02:002023-11-14T22:22:42.543+01:00Riikka-Maria Rosenberg: Ninon - rakkauden mestari<div><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEiKrnRLaJCy7nM-PEB3F8UQtPTuLaCVLNhA4TjFEEEiFA0jjkDDqDi4EU2APYLLEwr1jLYwWlHPTCUq7KS1MY8scVeLAp2S_ie3tM5avoPigy2Noo5DAlW9XcufG9_-xiyA2XqNBgaC3NccVfKatpZ6ckhiNg5Vi_8RIPFX4Bs7XN2_ZsYwqzqaaB1H0ENQ" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEiKrnRLaJCy7nM-PEB3F8UQtPTuLaCVLNhA4TjFEEEiFA0jjkDDqDi4EU2APYLLEwr1jLYwWlHPTCUq7KS1MY8scVeLAp2S_ie3tM5avoPigy2Noo5DAlW9XcufG9_-xiyA2XqNBgaC3NccVfKatpZ6ckhiNg5Vi_8RIPFX4Bs7XN2_ZsYwqzqaaB1H0ENQ" width="400" />
</a>
</div><br /></b></div><div><b>Rose-Marie Peaken </b>ja<b> Riikka-Maria Rosenbergin</b> yhdessä kirjoittama <i><a href="https://lurunluvut.blogspot.com/2020/12/luettuja-2020.html">Korsetti ja krusifiksi - Vaikutusvaltaisia barokin ajan pariisittaria</a></i> oli mainio lukuelämys. Romaanissa <i>Ninon - rakkauden mestari</i> (Teos, 2021) Rosenberg palaa yhteen edellisen kirjan keskushahmoista, tällä kertaa fiktion keinoin. <br /></div><div><br /></div><div>Ninon de Lenclos oli Ranskassa 1600-luvulla elänyt maankuulu kurtisaani, joka vaiherikkaan elämänsä aikana ehti kokea niin tukalaa niukkuutta kuin ylitsepursuavaa yltäkylläisyyttäkin, paistatella silmäätekevien suosiossa ja tulla työnnetyksi sivuraiteelle erityksiin, saada osakseen ivaa ja halveksuntaa ja saavuttaa arvostetun aseman Pariisin eliitin keskuudessa. </div><div><br /></div><div>Ninonin elämänvaiheet olivat pääpiirteissään tuttuja <i>Korsetista ja krusifiksista. </i>Romaanissa nautinkin kurkistuksista Ninonin sisäiseen maailmaan, ehkä eniten niihin osiin, joista tiedetään "tosiasioita" vähiten: mitä ajatteli ja tunsi nuori tyttö ennen kuin hänestä tuli kaikkien tuntema Ninon, miltä tuntuu vanhenevasta kurtisaanista joka katselee elämäänsä jo taaksepäin.</div><div><br /></div><div><i>Korsetin ja krusifiksin</i> tavoin innostuin tässäkin kirjassa ajan tapojen ja yläluokan elämän paneutuneesta, yksityiskohdilla herkuttelevasta kuvauksesta. On ihanaa, että suomalaiset kirjailijat kertovat Suomesta ja suomalaisesta elämästä tavoilla ja tarinoilla, joihin muun maailman kirjallisuus ei ulotu, mutta hauskaa myös matkata maailmalle kotimaisten kirjoittajien matkassa. Ranska-yhteys toi mieleen ainakin Milja Kauniston, jonka <a href="https://lurunluvut.blogspot.com/2014/04/milja-kaunisto-kalmantanssi.html">kirjat</a> nekin hersyttelevät rehevästi Ranskan historiaa.<br /></div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-42304256044523871662021-12-15T16:02:00.050+01:002023-08-30T19:30:23.451+02:00Luettuja 2021<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEi1FghO3WmCZF7Slmjs4eMJUAq9mmjj6084Oc9e6XnCHLtWzu07ZVkgq2qInUAm1kl708pntxB4-ov7ppNNGd5UQsnNEvojxnuYMwF-LWJVQyfhRmhdFuZ9fJ_k9jeVDxLiGFnJyxlTom4ITiVbNGPd7aorq0IZJGaSznoepD7RkhHzf5-xJ4iG2IrV73Q-" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEi1FghO3WmCZF7Slmjs4eMJUAq9mmjj6084Oc9e6XnCHLtWzu07ZVkgq2qInUAm1kl708pntxB4-ov7ppNNGd5UQsnNEvojxnuYMwF-LWJVQyfhRmhdFuZ9fJ_k9jeVDxLiGFnJyxlTom4ITiVbNGPd7aorq0IZJGaSznoepD7RkhHzf5-xJ4iG2IrV73Q-" width="400">
</a>
</div></div><b><div><b><br></b></div><div><b><br></b></div>Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri (2009)</b><div><br></div><div>Ihastuin muutama vuosi sitten Kristina Carlsonin <a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2014/06/kristina-carlson-william-n-paivakirja.html"><i>William N. päiväkirjaan</i></a>, joten tartuin ilolla tähän saman kirjoittajan samanoloiseen teokseen. <br><br>Herra Darwinin puutarhuri (2009) sijoittuu 1800-luvun Englantiin, kylään jossa asuu kuulu tiedemies herra Darwin. Darwinia ei kirjassa kuitenkaan tavata, vaan keskushenkilönä on hänen puutarhurinsa Thomas Davies, elämän koettelema, edesmennyttä vaimoaan sureva leskimies.<div><br></div><div>Pienimuotoisen romaanin ominaislaatu on sen kerronnassa. Fragmentaarinen, kertojaa ja rytmiä alati vaihteleva teksti kurnuttaa sammakkona, koputtelee kirkonpenkkiin, pyörii suuntaansa etsivänä ajatuksena hillopurkkia kellarista hakevan naisen mielessä, rakentaa maailmaa jossa on sänkipellot ja sähkö ja synti, kaikki limittäin.<br><br>William N:ään verrattuna lukukokemukseni jäi tällä kertaa hieman laimeammaksi, mutta nautin jälleen Carlsonin rikkaasta ja kokeilevasta kielenkäytöstä ja sen tehokkuudesta kirjan tunnelman luomisessa.<div><b><br></b></div><div><b>Veronica Henry: Marriage and Other Games (2009)</b><br><p></p><p>Olen lukenut Veronica Henryn kirjoja aiemminkin, ja ne ovat minusta olleet mukavaa viihdelukemista. Tällä kertaa kyseessä oli chick lit -kirja lontoolaisesta Charlottesta, joka joutuu pettymään aviomieheensä ja muuttaa maalle aloittamaan uuden elämän ja löytämään itsensä. Edellisessä <i><a href="https://lurunluvut.blogspot.com/2020/12/luettuja-2020.html">Just a Family Affair</a></i> -romaanissa pyörittiin pittoreskin englantilaisen pikkukylän pubin ympärillä, ja maaseudun maisemiin päädytään siis jokseenkin tutun kaavan mukaan tässäkin.</p><b>Rakel Liehu: Helene (2003)</b><p></p><p>Luin vihdoin kehutun ja palkitun <i>Helenen</i>. Hyvä oli. Liehu ui Schjerfbeckin nahkoihin ja kuvittelee taiteilijalle äänen ja ajatukset, kieltä moniin suuntiin taivuttelevat ja elämän eri vaiheisiin sukeltelevat. Kirja vaatii keskittynyttä lukemista, enkä ehkä aina ollut sille oikeassa mielentilassa, mutta Liehun Helene teki vaikutuksen ja jäi mieleen pyörimään. </p><p>Aiemmin <i>Tulirintaa </i>lukiessani vaivaannuin jotenkin siitä, että kyseessä oli kuvitelma todellisen henkilön elämästä ja mielenliikkeistä, mutta jostain syystä <i>Helenen</i> kohdalla en tästä häiriintynyt, vaikka kirjan minäkertojana jopa on Helene itse. Ehkä kirjan tyylitelty, lyyrinen kerronta jotenkin sai sen tuntumaan niin selvästi itsenäiseltä teokseltaan, että annoin virran viedä jäämättä pohtimaan kirjan "todenmukaisuutta".</p><p><b>Elizabeth Kostova: The Swan Thieves (2010)</b></p><p>Lisää taidetta! Tällä kertaa romaani ja henkilöinä fiktiiviset mutta ranskalaisten impressionistien innoittamat hahmot. Tarina kulkee eri maissa ja aikatasoilla: amerikkalainen psykiatri Dr. Marlow kiinnostuu erikoisesta potilaastaan, taiteilija Robert Oliverista, joka joutuu hoitolaitokseen hyökättyään museossa vanhan taideteoksen kimppuun ja sen jälkeen vaikenee tykkänään. Marlow alkaa pureutua Oliverin tapaukseen ja paneutuu miehen pakkomielteisiin siinä määrin, että alkaa seota niihin itsekin ja seurata niiden lonkeroita 1800-luvun Ranskaan, liki unohdetun nuoren naistaiteilijan Beatrice de Clervalin jäljille...</p><p><i>The Swan Thieves</i> on vuolas ja upottava lukuromaani. Kirjan henkilöt ja juonenkäänteet koettelevat välillä uskottavuuden rajoja (jäin pohtimaan esimerkiksi psykiatrin ammattietiikkaa...), mutta vetivät minut silti täysillä mukaansa. Matka Marlow'n mukana kohti Robert Oliverin mielen mysteerejä ja Beatrice de Clervalin arvoitusta piti minut niin tiiviisti otteessaan, että loppua kohden tunsin jopa lievää pettymystä, kun kirja alkoi tarjota kysymysten sijaan vastauksia.</p><p>Tiivistunnelmainen ja taidehistoriallisia yksityiskohtia pursuileva kudelma, mieluisa lukuelämys!</p><p><b>Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmaduunarin tilipäivä (2020)</b></p><p>Nappasin mukaan kirjaston hyllystä luettuani kirjasta ja sen edeltäjästä (<i>Unelmahommissa</i>, 2007) kirjoittajien blogeista. En itse ole enkä aio yrittäjäksi, mutta kirjan innostava ja konkreettinen ote kannustaa ketä tahansa miettimään, millaisista aineksista koostuvat omat unelmahommat, miten niitä voi rakentaa omien vahvuuksien ja kiinnostusten varaan, millaisia tavoitteita haluaa itselleen asettaa ja miten löytää elämässä tasapaino, johon mahtuu niin unelmaduuneja kuin muitakin unelmia.</p></div></div></div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-34896146070456374732021-01-30T13:37:00.000+01:002023-08-30T19:16:43.896+02:00Anna Kortelainen: Tulirinta<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEiUrEqU44jlawrJkYt47cf4AQh2twSv1yF4HYW3HLloHMniNmGpjA7OefOjEuFT_bK6FuSGCRPi5iun6M74vvyRIwyg11seKe2M4pKnZ50otbvTr-ZvXB_RdqujCfijvkDMslfR_FFtOMK2L1JOEWrZ-LAy5Ct6PMip7N2Sg_DwzfGsAg8t2u3KLcUki76v" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEiUrEqU44jlawrJkYt47cf4AQh2twSv1yF4HYW3HLloHMniNmGpjA7OefOjEuFT_bK6FuSGCRPi5iun6M74vvyRIwyg11seKe2M4pKnZ50otbvTr-ZvXB_RdqujCfijvkDMslfR_FFtOMK2L1JOEWrZ-LAy5Ct6PMip7N2Sg_DwzfGsAg8t2u3KLcUki76v" width="400" />
</a>
</b></div><b><div><b><br /></b></div>Anna Kortelaisen</b> <i>Tulirinta</i> (2020) innosti kirjoittajan ja aiheensa vuoksi. Kortelaisen tekstit ovat aina kiinnostavia ja taiten kirjoitettuja, ja varsinkin <i>Virginie!</i> oli aikoinaan huikaiseva lukukokemus: kutkuttava keitos taidehistoriallista salapoliisityötä Albert Edelfeltin pariisilaismallin jalanjäljissä, henkilökohtaista matkakirjaa ja "entäpä jos" -fiktiota. <p></p><p><i>Tulirinnassa</i> on samoja aineksia, sillä aiheena on Edelfeltin ainoa poika Erik, mutta tällä kertaa historiallinen henkilö ja hänen elämänsä ovat vain ponnistuslauta täysin fiktiiviselle romaanille. Erik Edelfeltin lyhyeksi jääneestä elämästä tiedetään (oikeastaan yllättävän?) vähän, joten paikkakuntien ja päivämäärien ympärille on jäänyt tilaa kuvitella kokonainen ihminen. </p><p><i>Tulirinta</i> keskittyy parikymppisen Edelfeltin opiskeluaikaan Ranskassa. Keuhkosairaudesta lapsesta asti kärsinyt Erik elää nuoruuden paloaan kuoleman varjossa. Montpellier'n yliopistolta palataan välillä takaumin Helsingin poliittisiin kuohuihin ja lapsuusvuosiin.</p><p>Luin kirjaa mielelläni, mutta aivan varauksetta en tällä kertaa ihastunut. Erik jäi minulle henkilönä jotenkin etäiseksi: ehkä lukiessa mietin liikaa sitä, että kyseessä on ollut todellinen ihminen, jonka elämä, ajatukset ja tunteet eivät mitä todennäköisimmin ole olleet ollenkaan sitä mitä minä nyt hänestä kertovan romaanin lukijana kuvittelen, enkä siksi täysin tempautunut mukaan kerrontaan. Kirjan kuvaama aikakausi ja sen tiimoilta esimerkiksi vuosisadan vaihteen tiedemaailma ja opiskelijäelämä tarjoavat kyllä huikean kiinnostavaa tutustuttavaa, joten niiden pariin palannen jatkossakin. </p>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-72952738708057439692021-01-21T00:47:00.000+01:002023-08-30T19:06:29.006+02:00Daphne du Maurier: Rebecca<div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9Rr3xoFXPlbkkFL_uSd75SvXbgdNPtFnMKpQPxaooj-wfut1kXCOYDiw7V8SwpNyOgQXPT8MyA1oI6mf4IVoighO6oB2FI-XzvXwaKDLlY8pzHon9R3iRK6OWuDPWxSiBCQyC1eiezvya/s1600/1612083238751519-0.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9Rr3xoFXPlbkkFL_uSd75SvXbgdNPtFnMKpQPxaooj-wfut1kXCOYDiw7V8SwpNyOgQXPT8MyA1oI6mf4IVoighO6oB2FI-XzvXwaKDLlY8pzHon9R3iRK6OWuDPWxSiBCQyC1eiezvya/s1600/1612083238751519-0.png" width="400">
</a>
</div><br></div>Netflixin elokuvaversio (2020) sai minut tarttumaan uudelleen Daphne du Maurierin <i>Rebecca</i>-klassikkoon (1938). Olin lukenut kirjan aiemmin vuosia sitten, ja elokuvan katsottuani jäin miettimään, millainen alkuperäisteos olikaan. <div><br></div><div>Ah, kyllä kannatti! Olen ollut viime päivät aivan <i>Rebeccan</i> pauloissa. Englantilaisessa yläluokassa, jylhissä kartanoissa, onnettomassa rakkaudessa ja menneisyyden salaisuuksissa on aina sitä jotain, mutta tässä kirjassa niiden tenho on viritetty huippuunsa. Mahtavaan Manderleyhin saapuva nuori morsian - nimettömäksi jäävä minäkertoja - vie lukijan mukanaan suuren talon kolkoille käytäville, tuulenpieksemään merenrantaan, kello viiden teelle, puutarhan atsaleojen huumaavaan tuoksuun... Jokainen yksityiskohta asettuu paikalleen osaksi tiiviistunnelmaista, pahaenteisen arvoituksellisuuden värittämää kudelmaa.</div><div><br></div><div><i>Rebeccaa</i> kuvataan kai usein kauhuromanttiseksi, mutta varsinaiset kauheat tai romanttiset tapahtumat sinänsä muodostavat sen jännitteestä vain osan. Elokuvaversion nähtyäni olin tyytyväinen, että luin kirjan uudestaan. Viihdyin hyvin elokuvankin parissa (ah, ne miljööt ja vaatteet!), mutta sen saamat valtaosin ei-kovin-mairittelevat arviot ovat kyllä oikeassa sen suhteen, että vaikka elokuva seuraa kohtalaisen uskollisesti tarinan juonta, kirjaan verrattuna se vain raapaisee pintaa mitä tulee juurikin kirjan tunnelmaan ja esimerkiksi henkilöiden psykologisen ulottuvuuksiin ja heidän välisiinsä jännitteisiin.</div><div><br></div><div>Uudessa elokuvaversiossa esimerkiksi minäkertojan suhde tuoreeseen aviomieheensä välittyy yksiulotteisempana kuin kirjassa. Kirjan alussa parikymppinen, vähävarainen nuori nainen toimii amerikkalaisrouvan seuraneitinä Monte Carlossa ja tutustuu siellä Maxim de Winteriin, kuuluisan Manderley-kartanon omistajaan, joka on edellisvuonna menettänyt vaimonsa traagisessa onnettomuudessa. Pikahäiden ja kuherruskuukauden jälkeen pari matkustaa Englantiin, jossa nuorelle vaimolle käy pian selväksi, että edesmenneen Rebeccan varjo on Manderleyssä läsnä kaikkialla. Hän kärsii lamauttavasta ujoudesta ja alemmuudentunnosta, haluaa miellyttää, mutta tietää ettei voi koskaan korvata kaikkien ihailemaa Rebeccaa sen kummemmin itseään parikymmentä vuotta vanhemman miehensä kuin talon palveluskunnankaan silmissä. Kirjan kaikkia henkilöitä vaivaa vakava <i>stiff upper lip</i>, mutta pinnan alla kuohuu tunteita häpeästä kateuteen ja kunniantunnosta kostonhimoon. Rouva ja herra de Winter ovat molemmat raivostuttavia: moneen kertaan tekisi mieli huutaa, että avatkaa nyt jäykistelijät suunne ja puhukaa toisillenne. Mutta jotenkin heitä silti ymmärtää, tai ainakin heistä kiinnostuu.</div><div><br></div><div>Nyt haluaisin nähdä myös <i>Rebeccan</i> aiemman elokuvasovituksen, jolla Alfred Hitchcock vuonna 1940 pokkasi parhaan elokuvan Oscarin. Ja lukea lisää Daphne du Maurieria.</div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-58117555448943640782021-01-10T17:55:00.000+01:002021-01-12T11:37:50.360+01:00Toivo Pekkanen: Lapsuuteni<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-nADKCnmEk8xs-x16laplpBzi2mqQ1kdUa5rjTRDdP0-lx6v9j5VaLrLxL4-TkMkNrYuCYuBVxTqUPZP6gMRUUv3X9dx92es8h3r6m1D2CWAkR76LwXc-AwxMx4u6gvZG8f7r-OEcrmlo/s1600/1610447866236003-0.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-nADKCnmEk8xs-x16laplpBzi2mqQ1kdUa5rjTRDdP0-lx6v9j5VaLrLxL4-TkMkNrYuCYuBVxTqUPZP6gMRUUv3X9dx92es8h3r6m1D2CWAkR76LwXc-AwxMx4u6gvZG8f7r-OEcrmlo/s1600/1610447866236003-0.png" width="400">
</a>
</div>En muista, miten tämä kirja on hyllyyni päätynyt. Ehkä tarttunut mukaan jostain kirjakaupan alelaarista, sillä en muista, että olisin koskaan tarkoituksella hakeutunut nimenomaan Toivo Pekkasen pariin. Totta puhuen en olisi tiennyt tai muistanut Pekkasta lainkaan, ellei <i>Lapsuuteni</i> (1953) olisi sattunut löytymään hyllystäni.<div><br></div><div>Mutta onneksi löytyi! <i>Lapsuuteni</i> oli minulle todella vaikuttava lukukokemus. Pekkasen omaelämäkerta kertoo nimensä mukaisesti vuonna 1902 syntyneen kirjailijan lapsuudesta, pikkupojan ensimmäisistä muistikuvista kiikkutuolissa isän polvella aina aikuisuuden kynnykselle, sisällissodan vuosiin.</div><div><br></div><div>Pekkaset olivat vaatimaton työläisperhe, ja lapsiluvun kasvaessa ja isän terveyden heikentyessä perheen osaksi tulee suoranainen köyhyys. Lapsen silmin koettu elämän epävarmuus, arjen kurjuus, vatsaa kalvava nälkä ja niihin liittyvä häpeä on raastavaa luettavaa. Kirja toi konkreettisesti lähelle ajatuksen siitä, että tällaista elämä tosiaan oli Suomessakin ei loppujen lopuksi niin kovin kauan sitten ja on edelleen monille ympäri maailmaa. Tällaista minunkin perheeni elämä olisi voinut olla, ja näin minäkin olisin sen voinut kokea...</div><div><br></div><div>Pekkasen tavassa kirjoittaa limittyy aikuisen reflektoiva katse ja lapsen välitön kokemus. Lapsuuttaan muisteleva aikuinen ei aina tiedä tai muista "tärkeitä" tosiasioita - vuosia, paikkoja, ihmisiä - mutta tavoittaa edelleen sen, miltä tuntui kirjastonhoitajan ankara katse tai merituulena puhaltava seikkailun odotus. Nuori Toivo kokee itsensä usein ulkopuoliseksi ja pakenee ankeaa arkeaan ajatusten avaruuteen. Koulun ja kirjaston kirjat, silloin kun niitä käsiinsä saa, avaavat pojalle kokonaan uusia maailmoja. Herkän pojan lapsuus- ja nuoruuskuvauksessa on jotain samaa kuin Hannu Väisäsen omaelämäkerrallisissa teoksissa.</div><div> </div><div>Hieno alku uudelle kirjavuodelle!</div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-84055850215591224652020-12-30T22:31:00.001+01:002023-08-30T18:44:12.414+02:00Luettuja 2020<b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifl1KK2JxMcxsTfPnHcU_8U2QopZlCuL3LQbk7RRISdAYFe27_cGafhrtawLHpn1tx3iTDFFdhSLx_c5SB1SvZm0oM3HlFzJ4CGOEu3VQoW4_SPG4v5epRs76PJPCNdhPzMVpQDRS0qiJY/s1600/1609363862107479-0.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
<img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEifl1KK2JxMcxsTfPnHcU_8U2QopZlCuL3LQbk7RRISdAYFe27_cGafhrtawLHpn1tx3iTDFFdhSLx_c5SB1SvZm0oM3HlFzJ4CGOEu3VQoW4_SPG4v5epRs76PJPCNdhPzMVpQDRS0qiJY/s1600/1609363862107479-0.png" width="400">
</a>
</div></b><div><br></div><div><b>Madeleine Wickham: Cocktails for Three (2000)</b><div><br></div><div>Tyhjennän kirjahyllyn chick lit -osastoa, ja tämä päätyi luettavaksi ennen kiertoon lähtöä. Madeleine Wickham on paremmin tunnettu nimellä Sophie Kinsella. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin, ja kaikkine kaavamaisuuksineen lajissaan ihan mukiinmenevää ajanvietettä.</div><div><br></div><div><b>Virve Sammalkorpi: Kahvila Dominokujalla (2006)</b></div><div><br></div><div>Kirjassa oli kiva idea: arvoituksellisia vieraita menneisyydestä tuomassa kotiäidin arjen ahdistukseen toivon ja jännityksen pilkahduksia. Ajan kerrostumia vai mielen harhoja, totta vai tarua? Pidin vieraiden tuomista välähdyksistä 1920-luvun Helsingistä ja niiden lomittumisesta päähenkilön arkeen, mutta lukukokemus tuntui ehkä jäävän jotenkin puolitiehen. Jäin ehkä kaipaamaan joko rohkeammin todellisuudesta irtoavaa otetta tai sitten syvempää pureutumista henkilöiden mielen koukeroihin tai historian maailmaan. Aikamatkailuteeman osalta kirja joutui kieltämättä haastavaan paikkaan, viime vuoden lopulla lukemani huikean <i>Aikamatkustajan vaimon</i> jälkeen!</div><div><br></div><div><b>Henry Hitchings: Who's Afraid of Jane Austen? How to Really Talk About Books You Haven't Read (2009)</b></div><div><br></div><div>Maailmankirjallisuuden historiaa kevyesti mutta fiksusti. Yläpeukku!</div><div><br></div><div><b>Toby Young: How to Lose Friends & Alienate People (2001)</b></div><div><br></div><div>Toby Young on käsittääkseni jonkinlainen brittiläinen mediapersoona, mutta kirjan valitsin aikoinaan divarista miestä tuntematta teoksen hauskan nimen perusteella. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Young muistelee vuosiaan 1990-luvulla New Yorkissa <i>Vanity Fair</i> -lehden toimituksessa. Itseironinen ote ja Youngin mietteet brittiläisyydestä ja amerikkalaisuudesta ja Lontoon ja New Yorkin mediamaailmoista pitivät otteessaan.</div><div><br></div><div><b>Hannu Väisänen: Elohopea (2016)</b></div><div><br></div><div>Väisäsen omaelämäkerrallisesti inspiroituneen romaanisarjan viidennessä osassa aikuinen Antero on päätynyt Pariisiin. Jotenkin en tällä kertaa intoutunut kirjasta samoissa mitoissa kuin aikoinaan <i>Vankilan paloja ja Toisia kenkiä</i> lukiessa, vaikka Väisäsen ryöpsähtelevä, moniaistinen ja tunnekuohuja kaihtamaton kielellinen iloittelu vakuuttaakin edelleen. Anterossa on jotain aseistariisuvaa.</div><div><br></div><div><b>Barack Obama: Dreams From My Father (1995/2004) (Unelmia isältäni)</b></div><div><br></div><div>Tapojeni mukaan olen jäljessä ajastani, mutta viimein päädyin minäkin Obaman kirjallisen tuotannon ääreen. Kirjassa kuvatut Obaman elämänvaiheet olivat toki pääpiirteissään ennalta tuttuja, mutta oli mielenkiintoista lukea niistä hänen itsensä (todella hyvin) kirjoittamana ja nykyperspektiivistä, kaikkien viime vuosien poliittisten ja yhteiskunnallisten käänteiden taustaa vasten. Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen Obaman taustan ja nuoruuden kokemusten moninaisuus ja monikerroksellisuus. Identiteetin rakennuspalikoiden yhteensovittelu on jatkuvaa etsintää, ja kirjasta välittyy niin näiden pohdintojen vaikutus Obaman yhteiskunnalliseen ajatteluun ja aktiivisuuteen kuin niiden henkilökohtaisempikin puoli, se miten raastavaa voi olla yrittää ymmärtää itseään ja määritellä paikkansa maailmassa.</div><div><br></div><div><b>Rose-Marie Peake & Riikka-Maria Rosenberg: Korsetti ja krusifiksi - Vaikutusvaltaisia barokin ajan pariisittaria (2019)</b></div><div><br></div><div>Kerrassaan viihdyttävä tietokirja eliitin naisten elämästä 1600-luvun Pariisissa. Sujuvaa tekstiä, jota lukiessa tulee olo, että kirjoittajilla on sekä homma hanskassa asiasisällön suhteen että kykyä ja intoa eläytyä ja tehdä historiaa eläväksi lukijoille. Ylhäisnaisen, luksuskurtisaanin ja julkkisnunnan elämät avaavat aikakautta eri kanteilta, ja mukaan mahtuu lukuisia herkullisia anekdootteja.</div><div><br></div><div><b>Helvi Hämäläinen: Kylänruusut (1998)</b></div><div><br></div><div>Muistan pitäneeni kauan sitten lukemistani <i>Säädyllisestä murhenäytelmästä</i> ja <i>Kadotetusta puutarhasta, </i>mutta<i> </i>tämä 1950-luvulla kirjoitettu, vasta 1998 postuumisti julkaistu pienoisromaani sai minut aivan hämmennyksiin. Kirja kertoo tapahtumista Härjänojan kylässä eräänä kesäyönä, kun kylän väki joutuu oudon taian, "yhteisen unen" valtaan. Kirjan tunnelma on maaginen: suomalainen maalaismaisema kietoutuu myyttiseen kiemuraan, kieli vyöryy kuin arkaainen loitsu, henkilöt ovat kaikki kummallisia ja toimivat omituisesti. En voi sanoa varsinaisesti pitäneeni kirjasta, mutta erikoisuudessaan kiintoisa lukukokemus.</div><div><br></div><div><b>Mari Koistinen: Syötkö väärennettyä ruokaa? Elintarvikepetokset meillä ja muualla (2020)</b></div><div><br></div><div>Mielenkiintoinen aihe! Kirja käy läpi ruokahuijausten muotoja ja keinoja harhaanjohtavista pakkausmerkinnöistä hevosenlihalasagneen, väärennetystä oliiviöljystä värjättyihin mausteisiin ja hunajana myytyyn sokeriliemeen. Kuluttajaa voidaan viilata linssiin lukemattomin tavoin, mutta onneksi kirjasta jäi mieleen myös se, että terveydelle oikeasti vaaralliset ruokahuijaukset ovat Suomessa ja Euroopassa loppujen lopuksi harvassa. Monet kirjassa mainituista tapauksista olivat ennalta tuttuja mediasta, joten oli kiinnostavaa tutustua taustaan ja faktoihin tarkemmin. Kirja toimii hyvin johdantona aiheeseen, mutta lukukokemuksena se oli hieman "raporttimainen". Monissa kirjassa mainituissa tapauksissa olisi varmasti aineksia vaikka millaiseen syvemmälle sukeltavaan tutkivaan journalismiin niin rikos-, talous-, kulutus- kuin ruokakulttuurinkin näkökulmista.</div><div><br></div><div><b>Ritva Sievänen-Allen: Tyttö venheessä - Elsa Enäjärvi-Haavion elämä 1901-1951 (1993)</b></div><div><br></div><div>Ah! Elsa Enäjärvi-Haavion tyttären Katarina Eskolan ja tämän ystävän Satu Koskimiehen nuoruuden päiväkirjat (<i>50-luvun</i> <i>tytöt</i> ja <i>50-luvun</i> <i>teinit</i>) kuuluvat kaikkien aikojen kirjarakkauksiini, joten tätä kirjaa lukiessa tuntui kuin olisi palannut tuttujen pariin. Tyttären päiväkirjat ovat ajalta, jolloin äiti oli läsnä enää muistoissa ja kaipauksessa, kun taas tässä elämäkerrassa keskiössä on Enäjärvi-Haavio lapsena, nuorena aikuisena, omaa tietään etsivänä tutkijana, suurperheen äitinä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Enäjärvi-Haavio oli kirjan perusteella todella vaikuttava ja valovoimainen persoona, jossa yhdistyivät virkeä äly, lämmin sydän, sitkeä velvollisuudentunto ja väsymätön tarmo vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin.</div><div><br></div><div><b>Veronica Henry: Just a Family Affair (2008)</b></div><div><br></div><div>Chick lit -osastoa jälleen. Olen lukenut Veronica Henryltä pari muutakin kirjaa vuosia sitten, ja tämäkin oli ihan viihdyttävä. Englantilaisen pikkukaupungin elämä ei varmasti todellisuudessa ole ihan tällaista, mutta oli mukavaa mielikuvitusmatkailla kylän perinteikkään panimo-pubin omistajaperheen ihmissuhdeverkostoissa.</div><div><br></div><div><b>Alain de Botton: The Architecture of Happiness (2006)</b></div><div><br></div><div>Filosofista pohdintaa kauneudesta ja arkkitehtuurista ja siitä, miten ne vaikuttavat oloomme ja onnellisuuteemme. De Bottonin seesteistä ja sivistynyttä tekstiä on miellyttävää lukea, ja kirja availee kiinnostavia ajatuksia arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä. Välillä silti tuntui, että kirjan teeseistä oli vaikea saada otetta. Yhtenä hetkenä de Botton tuntui virkistävästi kyseenalaistavan arkkitehtuurin historian kaanonia, seuraavana toistavan elitistisiä kliseitä. Välillä ihastelin hienoksi hiottua ajatushelmeä, sitten aloin miettiä, mitä tämä nyt oikeastaan tarkoittaakaan... De Bottonin näkökulma arkkitehtuuriin on katselijan ja ajattelijan, ei esimerkiksi rakentajan, kaupunkisuunnittelijan tai sosiologin - eikä kyllä oikein tavallisen kokijankaan. </div><div><br></div><div><b>Julian Fellowes: Past Imperfect (2008) (Loiston päivät)</b></div><div><br></div><div>Tällaisesta pidän: englantilaisen yläluokan angstia muuttuvassa maailmassa, kätkettyjä tunteita ja vaiettuja salaisuuksia, kuplivia juhlia ja nostalgista melankoliaa. Kirjan kertoja on ikääntyvä kirjailija, joka alkaa kuolevan nuoruudenystävänsä puolesta jäljittää tämän entisiä heiloja, ja uppoutuu tehtävää suorittaessaan omaan menneisyyteensä, nuoruuden haaveisiin ja pettymyksiin. Viihdyin kirjan parissa kerrassaan mainiosti. Kirja on näköjään suomennettu juuri viime vuonna (<i>Loiston päivät</i>, Otava 2019).</div><div><br></div><div><b>Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua (2001, suom. 2006)</b></div><div><br></div><div>Tjaa, tämän parissa en sitten voikaan sanoa viihtyneeni erityisen hyvin. Kirjan nimi on herkullinen, mutta sisällön kanssa sillä ei ole juuri mitään tekemistä. Barcelonalainen Pablo Miralles on paheellista elämää viettävä plösähtänyt tyhjäntoimittaja, joka joutuu vastentahtoisesti salapoliisipuuhiin. Lupaavalta kuulostava lähtöasetelma, mutta en mieltynyt henkilöihin enkä juoneen. </div><div><br></div><div><b>Melissa Nathan: The Waitress (2004)</b></div><div><br></div><div>Chick lit -hyllyn siivous jatkuu! Tällaiset kirjat toimivat minulla aivojen tyhjennykseen silloin, kun telkkarin katselukin tuntuu tursuavan liikaa virikkeitä. Tässä oli hieman liian ärsyttävä päähenkilö, mutta sopivan simppeli tarina ja ennalta-arvattavan onnellinen loppu, eli täytti tarkoituksensa.</div></div>Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-14350669360858319392019-12-30T20:21:00.001+01:002023-08-30T18:42:37.609+02:00Luettuja 2019 - neljäs osavuosikatsaus<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">Loppuvuoden 2019 kirjoja.</div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><br></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><b>Siri Hustvedt: What I Loved (2003)</b></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><b><br></b></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">Tämä kirja on monille vaikuttava ja paljon kiitelty teos, ja todella hyvä tämä älyllinen <i>page turner</i> olikin. Lukiessa uppouduin täysillä kirjan maailmaan ja henkilöihin - ah, New Yorkin taiteilijat ja intellektuellit! Kirjan teemat, tunnelmat ja tapahtumat ovat jääneet mieleen pyörimään pitkäksi aikaa.</div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><br></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><b>Marian Keyes: Watermelon (1995)</b></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><br></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">Edellisen vastapainoksi kirja, joka taas ei jäänyt lainkaan mieleen pyörimään. Kepoista chick litiä Clairesta, joka palaa Lontoosta kotiin Irlantiin vastasyntynyt vauva kainalossa ja sydän riekaleina. Kirja oli kelvollinen aivojen tyhjennykseen kiireisen työmatkan vapaahetkinä, mutta aikamoisen ennalta-arvattavaa ja pitkäpiimäistä vatvontaa, eli en voi varsinaisesti suositella. Olen aiemmin lukenut Keyesiltä <i>Sushi for Beginners</i> ja <i>The Other Side of the Story, </i>jotka ovat jääneet mieleeni onnistuneempina lajityypin edustajina.</div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><br><b>Noah Goldstein, Steve Martin & Robert Cialdini: Yes! 50 secrets from the science of persuasion 2010)</b></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><b><br></b></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">Kiva populääripsykologinen aihe, mutta kirjassa esitellyt 50 "salaisuutta" oli tiivistetty niin helposti lähestyttäväksi aiottuun muotoon, että mutkat menivät makuuni jo liiankin suoriksi. </div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><br><b>Audrey Niffenegger: The Time Traveler's Wife (2003)</b></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on"><br></div><div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">Luen kaikki hittikirjat monta vuotta jäljessä, mutta hei, tämäkin oli tosi hyvä! Todella mukaansa tempaava ja otteessaan pitävä lukukokemus, ja tämäkin sitä laatua, joka jättää jälkensä muistin koloihin.<br></div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-82230429659628488042019-10-30T10:55:00.004+01:002023-08-30T18:12:31.869+02:00Luettuja 2019 - kolmas osavuosikatsaus<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
Kesän ja syksyn kirjoja, joiden mukana matkasin Guernseyn saarelta Saint-Helenalle ja Louisianan Grand Islelle ja Suomenlinnasta Pääsiäissaarille. (Saaritematiikka toimikoon aasinsiltana.)</div>
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<br style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"></div>
</div>
</div>
</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; letter-spacing: normal; margin: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<b>Mary Ann Schaffer & Annie Barrows: Guernsey Literary and Potato Peel Society (2008)</b><br>
<b><br></b>
Tämä kirja on hurmannut monet, ja hurmasi minutkin. Ihana tunnelma, ja kirjeromaanimuoto viehätti. Guernseyn saari oli minulle aivan uusi tuttavuus, joten nojatuolimatka historiaan oli siltäkin osin antoisa. Haluaisin nähdä myös elokuvan!</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; letter-spacing: normal; margin: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<b></b><b></b><br style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"></div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; letter-spacing: normal; margin: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<b>Kyllikki Villa: Pakomatkalla - Toinen lokikirja (2007)</b><br>
<b><br></b>Samankaltaiset tunnelmat kuin <i><a href="https://lurunluvut.blogspot.com/2018/01/luettuja-2016-ja-2017.html">Vanhan rouvan lokikirjasta</a></i>. Oli kiinnostavaa lukea omia teitään kulkevan eläkeläisrouvan matkoista, mutta kirjojen tunnelma on kovin melankolinen. Tämäkin kirja vei saarelle, josta en etukäteen tiennyt juuri mitään: en ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi, millainen paikka Saint-Helenan saari on (paitsi Napoleonin vankila). </div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; letter-spacing: normal; margin: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<b></b><b></b><br style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"></div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; letter-spacing: normal; margin: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<b>Anita Hallama: Sydämen kieltä sydämelle (2001)</b></div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<br></div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
Mökin kirjahyllystä poimin lukemiseksi Anita Hallaman otteita päiväkirjoistaan, joissa hän kirjoittaa suhteestaan Urho Kekkoseen. Presidentin ja diplomaatinrouvan suhde oli Kekkosen ajan Suomessa julkinen salaisuus. Tällä kirjalla Hallama halusi vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen tuoda julkisuuteen oman näkökulmansa. </div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<br></div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
Kirja tarjoaa mielenkiintoisia kurkistuksia legendaarisen, karismaattisen valtionpäämiehen yksityiseen puoleen, ja Hallama itsekin vaikuttaa olleen aikamoinen persoona.<br>
<br>
Historiallisena dokumenttina kirjaan ei voine aivan varauksetta luottaa. Hallaman päiväkirjat heijastavat tietysti ensinnäkin kirjoittajan subjektiivista käsitystä ja kokemusta, ja toisekseen kirjan esipuheessa käy ilmi, että Hallama on ottanut mukaan vain valikoituja otteita muistiinpanoistaan. Monissa niistä hän siteeraa Kekkoselta saamiaan kirjeitä, mutta itse kirjeitä ei julkistettu (lieneekö tämä muuttunut sittemmin?), ja Hallaman kirjeet Kekkoselle eivät ole säilyneet.</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<br style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"></div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<b style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">Kate Chopin: The Awakening and Other Stories (1899)</b></div>
</div>
</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<br style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"></div>
</div>
</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
Olin aiemmin kuunnellut Kate Chopinin romaanin <i style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"><a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2013/09/kate-chopin-awakening-heraaminen.html" style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">The Awakening (Herääminen)</a></i> (1899) äänikirjana, mutta päästyäni käymään viime vuonna Louisianassa innostuin ostamaan kirjan ja lukemaan sen uudelleen, tällä kertaa paperilta. Tässä painoksessa mukana oli myös Chopinin lyhyempiä novelleja. <i style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"></i></div>
</div>
</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<i style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"><br style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"></i></div>
</div>
</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<i style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">The Awakening</i> herätti minussa samankaltaisia mietteitä kuin ensimmäisellä kerralla: ihastusta Chopinin rohkeudesta porautua sovinnaisen naisen epäsoveliaisiin tunteisiin ja samalla hämmennystä ja ärtymystä, koska Edna on niin hankala – ja sitten vielä hämmennystä ja ärsytystä siitä, että minä, vapaamielinen 2010-luvun nainen, hämmennyn ja ärsyynnyn naisesta, joka ei ajattele ja toimi niin kuin naisen <span style="background-color: transparent; color: #222222; display: inline; float: none; font-family: "georgia" , "utopia" , "quot"; font-size: 13.2px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">”</span>pitäisi<span style="background-color: transparent; color: #222222; display: inline; float: none; font-family: "georgia" , "utopia" , "quot"; font-size: 13.2px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">”</span>.</div>
</div>
</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<br style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"></div>
</div>
</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
Oli mielenkiintoista lukea kirja sen jälkeen, kun olin itse käynyt sen kuvaamilla seuduilla ja lueskellut Louisianan historiasta. Edna oli helppo kuvitella New Orleansin hienostokortteleihin, ja kirjan novelleissa vilahtelevat hahmot tarjosivat kurkistuksia 1800-luvun Louisianan monimuotoisuuteen. Chopinin novelleissa on ovela tunnelma, jossa onni häilyy vain hiuskarvan päässä epäonnesta, ja kumpikin saattaa sittenkin olla sitä toista.</div>
</div>
</div>
<div>
<span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 700; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><br></span>
<span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 700; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><b>Katja Kallio: Karilla (2008)</b></span><br>
<span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"></span><i></i><u></u><sub></sub><sup></sup><strike></strike><b></b><br></div>
<div>
Tartuin tähän Kallion kirjaan ensimmäistä kertaa vuosia sitten, mutta silloin ei jotenkin napannut. Nyt sen sijaan nappasi.<br>
<br>
Pidän Kallion tyylistä kirjoittaa: teksti tuntuu harkitulta ja hiotulta, kuin kirjailija haluaisi antaa lukijalle huolella valitun ja kauniisti paketoidun lahjan, <span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">mutta ei silti väkinäiseltä tai elottomalta. Tapahtumat ja henkilöt ovat yhtä aikaa arkitodellisuuteen ankkuroituja ja kiinnostavalla tavalla tyyliteltyjä tutkielmia ihmisluonnon erikoisuuksista. </span><br>
<b><i></i><u></u><sub></sub><sup></sup><strike></strike><br></b>
Kalliolta olen lukenut myös <a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2016/03/katja-kallio-sakenoivat-hetket.html"><i>Säkenöivät hetket</i></a>, <i><a href="http://lurunluvut.blogspot.be/2012/08/katja-kallio-elokuvamuisti.html">Elokuvamuistin</a></i> ja <i><a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2012/11/katja-kallio-tyypit.html">Tyypit</a></i>.<br>
<b><i><br></i>Ronald Wright: A Short History of Progress (2004)</b><br>
<b><br></b>
Tämä kuuluu sarjaan hyvät mutta masentavat kirjat. Kirja vastaa teemoiltaan <b>Jared Diamondin</b> teosta <a href="https://lurunluvut.blogspot.com/2014/07/jared-diamond-collapse-how-societies.html"><i>Collapse </i><span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "quot"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">– </span><i>How Societies Choose to Fail or Succeed</i></a> eli aiheena on tässäkin yhteiskuntien nousu ja tuho. Wright pohtii sivilisaatioiden kehitystä, kukoistusta ja rapistumista niiden yhteiskunnallisen järjestäytymisen, teknologis-taloudellisen edistyksen ja ekologisten paineiden ristiaallokossa. Lopputulos on, että otsikon <i>progress</i> kaipaisi kenties usein seurakseen kysymysmerkin tai lainausmerkit <span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "quot"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">– j</span>a masentavaa kyllä, sitten kirjan julkaisun moni asia etenkin maapallon ekologisen kantokyvyn osalta on mennyt vain kehnompaan suuntaan.<br>
<br>
Wrightin ja Diamondin kirjojen historiallisesta tarkkuudesta tai analyysin validiudesta en osaa sanoa, mutta molemmat olivat mielenkiintoista luettavaa. Siinä missä Diamondin opus (muistaakseni) pureutuu esittelemiensä yhteisöjen ja ajanjaksojen vaiheisiin yksi kerrallaan, Wrightin kirja sukkuloi aikakaudesta ja maanosasta toiseen. Tällainen läpileikkaus tuottaa lukijalle kiinnostavia oivalluksia, mutta vaatii kouluhistoriapohjalta ponnistavalta lukijalta jonkinasteista tarkkaavaisuutta, kun muinaisesta Mesopotamiasta syöksähdetään milloin Pääsiäissaarille, milloin mayatemppeleihin. Wright kyllä pyörittelee laajoja kokonaisuuksia miellyttävän helposti lähestyttävästi.</div>
</div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-16914744828080028612019-07-06T16:13:00.001+02:002023-08-30T18:42:08.932+02:00Luettuja 2019 - toinen osavuosikatsaus<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Keväällä ja kesällä haaviin osui pari erinomaista romaania ja kevyttä asiaproosaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<b>Richard Yates: Revolutionary Road (1961)</b><br />
<i><br />Revolutionary Road </i>odotti kirjapinossani kauan ja pääsi viimein lukuvuoroon. Viiltävä ja viiltävän hyvin kirjoitettu kirja nuoresta avioparista, Frank ja April Wheeleristä, jotka pääsevät kiinni 1950-luvun Yhdysvaltojen lähiöelämäunelmaan, mutta kaipaavat sittenkin jotain muuta. Heitä kalvaa epämääräinen tyytymättömyys siihen, millaiseksi elämä osoittautuikaan, millaisiksi ihmiset – ja ennen kaikkea ehkä he itse. Yates kuvaa epätäydellisiä (ja aika rasittavia) hahmojaan viileän terävästi ja samalla riipaisevasti.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUbH71TvJK_Tx-C8ocQLpbbEZzihXv-vrYYL186XH155VvPy0Y4yXNTRf3eFawpGgiwhQsSxEFQzp97lh3BmKKTRXs9lZYTH9XbOympRbf6WDyZvAF37PfZRL6Y07qk1N5GgGoCX07hG9H/s1600/honkasalo_perilla_.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUbH71TvJK_Tx-C8ocQLpbbEZzihXv-vrYYL186XH155VvPy0Y4yXNTRf3eFawpGgiwhQsSxEFQzp97lh3BmKKTRXs9lZYTH9XbOympRbf6WDyZvAF37PfZRL6Y07qk1N5GgGoCX07hG9H/s320/honkasalo_perilla_.jpg" width="240" /></a></div>
<b>Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi (2015)</b><br />
<br />
Honkasalon <i>Sinun lapsesi eivät ole sinun</i> teki minuun aikoinaan vaikutuksen, <a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2011/08/laura-honkasalo-tyttokerho.html"><i>Tyttökerho</i></a> jätti ristiriitaisemmat fiilikset. <i>Perillä kello kuusi</i> hurmasi jälleen. <br />
<br />
Kirjassa 1960-luvun Helsingin ajankuva ja henkilöiden sielunelämä kytkeytyvät saumattomasti yhteen. Elämäänsä kyllästynyt edustusvaimo Vuokko, paljasjalaksi haaveileva porvaristyttö Piitu ja kuuliainen vanhapiika Aune, joka yhtäkkiä ymmärtää jääneensä jumiin väärään aikaan. <br />
<br />
Honkasalo kirjoittaa sujuvasti ja elävästi. Teksti vilisee ajankuvaa luovia yksityiskohtia, mutta ne soljuvat lukijalle luontevasti ja tarinaa kantaen. Henkilöistä vaikutuin etenkin keskushahmo Vuokosta, joka painiskeli tunteidensa kanssa aidon moniulotteisen tuntuisesti, ja Aunesta, joka herätti minussa suurta sympatiaa.<br />
<br />
<b>Imogen Edwards-Jones & Anonymous: Fashion Babylon (2006)</b><br />
<br />
Kirja lupailee paljastuksia muotimaailman kulisseista, <i>”the mark-ups and the comedowns, the fabulous extremes and the shoddy short cuts”</i>. <br />
<br />
Viihdyttävää ja mielenkiintoistakin, sekä juorut että nippelitiedot muotibisneksen kiemuroista, mutta tällaista kirjaa kalvaa nopeasti ajan hammas. Kirja vilisee A-listan julkkiksia, jotka eivät enää ole A-listaa (tai edes elossa), ja on mukana toisaalta myös mauttomuuden huippu Posh, joka taas on sittemmin Victoria Beckhamina saanut muotimaailman synninpäästön. Muotibisnes ja -media kaiken kaikkiaan ovat tainneet liki puolessatoista vuosikymmenessä muuttua aika lailla.<br />
<br />
<b>Michael Blastland & Andrew Dilnot: The Tiger that Isn't: Seeing Through a World of Numbers (2007)</b><br />
<br />
Vetävästi kirjoitettu kirja arkipäivän numerolukutaidosta. Kirjoittajat rohkaisevat lukijoita miettimään reippaasti omilla aivoillaan, mitä esimerkiksi lehtijutuissa mainitut numerot oikeastaan tarkoittavat. Kuinka paljon on paljon? Mitä keskiarvo kertoo? Monet kirjan viesteistä ovat sinällään tuttuja ja yksinkertaisia, mutta mukana on herkullisia esimerkkejä ja hyviä käytännön vinkkejä numerokammon selättämiseen ja numeroilla sumutuksen välttämiseen.<br />
<br />
<b>Elizabeth Gilbert: Committed - A Skeptic Makes Peace with Marriage (2010) (Tahdonko? - Kuinka päädyin naimisiin)</b><br />
<br />
Mitä tapahtui <a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2010/12/elizabeth-gilbert-eat-pray-love.html"><i>Eat, Pray, Loven</i></a> jälkeen? Avioeron jälkeisellä maailmanympärimatkalla itseään etsinyt ja uuden rakkauden löytänyt Elizabeth Gilbert päätyi Yhdysvaltain maahanmuuttolakien ”pakottamana” naimisiin brasilialaisen miesystävänsä kanssa. Tässä kirjassa Gilbert, joka oli raastavan eronsa jälkeen päättänyt ettei enää ikinä menisi naimisiin, siis pohtii kuinkas sitten kävikään.<br />
<br />
Gilbert puntaroi limittäin omaa mutkikasta suhdettaan avioliittoon ja länsimaisen avioliittoinstituution ja parisuhteiden historiaa ja nykyhetkeä laajemminkin. Kirja tarjoaa ajattelemisen aihetta ja mielenkiintoista nippelitietoa, ja kirjoittajan henkilökohtaiset pohdinnat ovat sekä avoimia että analyyttisiä (ja tyydyttävät lukijan tirkistelynhalua!). Teksti on koukuttaa ja hypähtelee ketterästi yleisestä yksityiseen, mutta kirjaa lukiessa minua vaivasi silti vähän sama ärsytys kuin <i>Eat, Pray, Loven</i> kohdalla: välillä teki mieli ravistella kirjoittajaa, että lakkaa nyt jo märehtimästä, kyllä se siitä lutviutuu ja on sitä ennenkin eletty.<br />
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; background-color: transparent; color: black; font-family: Times New Roman; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; orphans: 2; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="background-color: transparent; color: black; font-family: &quot; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
</div>
</div>
</div>
</div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-5643881754196622652019-04-03T15:27:00.001+02:002023-08-30T18:41:05.081+02:00Luettuja 2019 - ensimmäinen osavuosikatsaus<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div>
Alkuvuoden luettuja!<br />
<br />
<b>Claire Harman: Jane's Fame - How Jane Austen Conquered the World (2010)</b><br />
<br />
Kaikki Jane Austen -lukukokemukseni taitavat ajoittua 1990-luvulle silloisten televisio- ja elokuvasovitusten innoittamana, joten en liene Austen-fani omistautuneimmasta päästä, mutta tämä kirja Austenista teosten vastaanoton näkökulmasta oli hurjan mielenkiintoinen. <br />
<br />
Kirja pureutuu siihen, miten Austenin julkinen kuva on kehittynyt kirjailijan elinpäivistä nykyaikaan. Mieleen jäi muun muassa se, miten Austenin perhe tämän kuoleman jälkeen muovasi kirjailijan kuvaa vastaamaan aikansa käsityksiä ja ihanteita (yksin nurkassa kirjoitteleva nöyrä ja pyyteetön vanhapiika vai tavoitteellinen, arvonsa tunteva ja tunnustusta kaipaava sanankäyttäjä?) ja miten Austenin suosio aaltoili osittain verrattain hyvistäkin aikalaismyyntiluvuista liki täydelliseen unohdukseen ja myöhäispostuumisti maailmanlaajuiseen ihailuun.<br />
<br />
Harman kirjoittaa hyvin taustoitettua, sujuvalukuista ja monin paikoin jopa hauskaa tekstiä. Harman näkyy kirjoittaneen elämäkertoja myös esimerkiksi <b>Robert Louis Stevensonista</b> ja <b>Charlotte Brontësta</b>, ja <a href="https://www.penguinrandomhouse.com/books/563404/murder-by-the-book-by-claire-harman/9780525520399/">tämä kirjallinen murhakirjakin</a> kuulostaa mainiolta.<br />
<b></b><i></i><u></u><sub></sub><sup></sup><strike><br /></strike>
<b>Taina Haahti: Operaatio Onni (2004)</b><br />
<b></b><br />
Perheenäiti tavoittelee pakkomielteisesti unelmaelämäänsä, keskiluokkaista idylliä valkoisessa talossa uudenkiiltävällä asuinalueella. Lukukokemus oli ihan ookoo, mutta kirjasta ei jäänyt paljonkaan käteen. Olisin ehkä kaivannut joko syvempää pureutumista keskiluokkaisen mielenmaiseman hienovireisiin värähdyksiin tai sitten rajumpaa sukellusta kohti absurdia tai satiiria; nyt tuntui, että jäätiin hieman puolitiehen.<br />
<b></b><br />
<b>Jussi Siirilä: SmartVille (2005)</b><br />
<b><br /></b>Tässäkin kirjassa kipuillaan keskiluokan pyrintöjen kurimuksessa.<i> SmartVillen</i> keskiössä on lähiöunelman sijaan kollektiivinen bisneshurmos hetkenä ennen 2000-luvun alun IT-kuplan puhkeamista. Yhdenpäivänromaanissa seurataan web designer Minnaa, joka yrittää pysyä perässä lasitornien ja englanninkielisten höttösloganeiden maailmassa ja pyörittää samalla perhe-elämää. Romaanina en tästä erityisemmin innostunut, mutta jonkinlaisia (inhon?) väristyksiä kirjan työelämäkuvaus <span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">kieltämättä tuotti.</span><br />
<b></b><i></i><u></u><sub></sub><sup></sup><strike></strike><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYD-3j73WLgiXs09A8KZJvrIgqyN3lR7YT5izMRKgI_YDvJ8L0ZRvE3ROcHXDeVXTs8A2mJ_5rhIOHj0mYB3RkFb9AKnJdSL0gztxrdqeNZZtTl2784r0V5A46E3eG3OUBUmZhIHLw-022/s1600/honore_inpraise.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYD-3j73WLgiXs09A8KZJvrIgqyN3lR7YT5izMRKgI_YDvJ8L0ZRvE3ROcHXDeVXTs8A2mJ_5rhIOHj0mYB3RkFb9AKnJdSL0gztxrdqeNZZtTl2784r0V5A46E3eG3OUBUmZhIHLw-022/s320/honore_inpraise.jpg" width="240" /></a></div>
<span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><b>Carl Honoré: In Praise of Slow (2004) (Slow - Elä hitaammin!)</b></span><br />
<b><br /></b>
<span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;"><b></b></span></div>
Kirja hitaamman elämän puolesta. Honoré julistaa hidastamisen iloja eri elämänaloilla ruoasta liikuntaan ja työelämästä kaupunkisuunnitteluun. Mielenkiintoinen ja antoisa aihe, mutta aiheeseensa nähden kirja tuntui jotenkin hätiköivältä: kiinnostavia ilmiöitä juostiin läpi pikavauhtia ja analyysi oli aika pinnallista, anekdootista toiseen hyppivää ja paikoin amerikkalaistyylisen yliselittävää. <br />
<br />
Kevytlukuinen ajatusten herättelijä siis, mutta moniin kirjassa sipaistuihin aiheisiin olisi mielenkiintoista perehtyä syvällisemmin. (Hitailusta kiinnostuneille vinkkaan tähän Tom Hodgkinsonin kirjan <a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2011/11/tom-hodgkinson-how-to-be-idle.html"><i>How to Be Idle</i></a>, josta muistelen aikoinaan pitäneeni.)</div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-21229105198554363762018-12-29T13:05:00.000+01:002019-09-23T16:11:46.955+02:00Luettuja 2018<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Vuonna 2018 luin parin edellisen vuoden tapaan hyvin vähän. En edes kirjoittanut lukemiani kirjoja muistiin, joten vähistä luetuista on näin vuoden loppuun mennessä saattanut jo unohtuakin osa.<br />
<br />
<b>Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (2017)</b><br />
<b><br /></b>
Taattua Westö-laatua ja tuttuja Westö-teemoja. Haikea katse nuoruusvuosiin, lähimenneisyyden vuosikymmeniä halkova sukusaaga, monimutkaiset ihmissuhteet, suomenruotsalaisuus. Toimii! Kirja piti kesälomalaisen tiukasti otteessaan.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhdyOyU63T4qm6jqRxVCqUfQspJgErgzIDHQHuQZCoQcHM9LONLOsIyrc7L1_sNY34XGibN3m2wt8TLwF7qbkCUb__1a1b4w6e12X86vRNlXaABsCIQDGQ0Zup0Ji_vchxXmCxon3ihxhaK/s1600/dunant_birth.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhdyOyU63T4qm6jqRxVCqUfQspJgErgzIDHQHuQZCoQcHM9LONLOsIyrc7L1_sNY34XGibN3m2wt8TLwF7qbkCUb__1a1b4w6e12X86vRNlXaABsCIQDGQ0Zup0Ji_vchxXmCxon3ihxhaK/s320/dunant_birth.jpg" width="240" /></a></div>
<b><br /></b>
<b>Sarah Dunant: The Birth of Venus (2003) (Venuksen syntymä)</b><br />
<b><br /></b>
Innostun aina taiteilijoiden elämää ja taideteosten syntyä fiktionalisoivista kirjoista <span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">–</span> <i>Tyttö ja helmikorvakoru</i>, <a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2011/09/tracy-chevalier-lady-and-unicorn.html"><i>Neito ja yksisarvinen</i></a>, <i><a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2014/07/deborah-moggach-tulip-fever.html">Tulppaanikuume</a></i> ja niin edelleen. Tässä romaanissa sukelletaan renessanssiajan Firenzeen, jossa rikkaan perheen omapäinen Alessandra-tytär kasvaa naiseksi samalla, kun kaupungin kukoistava, vapaamielinen ilmapiiri rusentuu sitä pelolla hallitsevan dominikaanimunkki Savonarolan vallan alle. <br />
<br />
Kirja on runsas ja verevä, ja nautin sen tarjoamasta sukelluksesta historialliseen Firenzeen. Alessandran rakkaustarina sen sijaan ei vetänyt mukaansa aivan samalla voimalla. Minun oli jotenkin vaikea eläytyä siihen, mitä rohkea ja voimakastahtoinen Alessandra näki sydämensä valitussa.<br />
<br />
<b>Sue Monk Kidd: The Secret Life of Bees (2001) (Mehiläisten salaisuudet)</b><br />
<b><br /></b>
Naisenergiaa ja mehiläisten surinaa 1960-luvun Etelä-Carolinan paahteessa. Kirjan kuvaama aikakausi ja arjen taustalla mullertavat yhteiskunnalliset teemat toivat mieleen <a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2016/03/kathryn-stockett-piiat.html"><i>Piiat</i></a>, ja jotain samaa oli myös romaanin jotenkin hyvin ”amerikkalaisen” tuntuisessa kerronnassa – sujuvasti etenevä kerronta, huolellisesti sommiteltu rakenne, taiten sirotellut teemat. Mukaansatempaava lukuromaani!<br />
<b><br /></b>
<b>Walter Kirn: Up in the Air (2001)</b><br />
<b><br /></b>
Pidin George Clooneyn ja Anna Kendrickin tähdittämästä tähän kirjaan pohjautuvasta <a href="https://www.imdb.com/title/tt1193138/">elokuvasta</a>, joten olin kiinnostunut lukemaan divarista löytyneen kirjan. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että pidin romcom-filtterillä käsitellystä elokuvasta enemmän kuin alkuperäisteoksesta, joka teki hyvän ensivaikutelman, mutta ei sitten tuntunut etenevän oikein minnekään.<br />
<br />
<b>Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (2013)</b><br />
<b><br /></b>
Paljon huomiota herättänyt ja kehuja kerännyt romaani nuoren lestadiolaisparin ja -perheen elämästä vakuutti minutkin. Kauniisti ja koskettavasti kirjoitettu kirja. Vilja ja Aleksi herättivät minussa syvää myötätuntoa pyrkimyksissään tehdä oikein ja hyvää, ja pidin siitä, miten moniulotteisesti ja herkästi Rauhala käsitteli valtavia ja vaikeita teemojaan <span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">– uskoa, rakkautta, yksilön ja yhteisön rajankäyntiä.</span><br />
<br />
<b>Ville Similä ja Mervi Vuorela: Ultra Bra <span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">– </span>Sokeana hetkenä (2018)</b><br />
<b><br /></b>
Ysärinostalgiaa! En ollut aikoinani mikään megafani, mutta kuuntelin toki innolla Ultra Brata, ja kappaleet ovat tukevasti mielessä edelleen. Bändin vaiheita kertaava kirja oli mielenkiintoista lukea. Välillä yksityiskohtiin syvennyttiin ehkä turhankin perusteellisesti, mutta muutoin oikein mukavasti muistoja kutkutteleva pala suomalaista kulttuurihistoriaa.</div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-29879063642966661892018-01-02T12:06:00.000+01:002019-09-23T16:12:36.091+02:00Luettuja 2016 ja 2017<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Kirjablogi on jäänyt elämän muiden kiireiden vuoksi tauolle ja niin on melkein lukeminenkin. Vuosina 2016 ja 2017 luetut (hyvin harvat) ja vielä bloggaamattomat kirjat kuitattakoon siis tällä listalla.<br />
<br />
<div>
<b>Sarah Waters: Tipping the Velvet</b><br />
<br />
Pidin todella paljon<b> </b>Watersin romaaneista <a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2011/10/sarah-waters-little-stranger-vieras.html"><i>The Little Stranger</i></a> (<i>Vieras kartanossa</i>) ja <i><a href="http://lurunluvut.blogspot.com/2013/09/sarah-waters-night-watch-yovartio.html">The Night Watch</a></i> (<i>Yövartio</i>). Watersin esikoinen <i>Tipping the Velvet</i> sen sijaan sai minut hieman hämmennyksiin. Alussa olin innostunut <span style="background-color: transparent; color: black; display: inline; float: none; font-family: "times new roman"; font-size: 16px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px;">kiehtovasta </span>1800-luvun miljööstä ja Watersin jälleen kerran otteessaan pitävästä kerronnasta, mutta tarinan edetessä sain yliannostuksen dramaattisia juonenkäänteitä ja historiallista lesboseksiä.</div>
<div>
<i></i><i></i><b></b><br />
<b>Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja</b><br />
<b></b><br />
Mielikuvani kirjasta oli, että se kertoisi reippaan ja hilpeän eläkeläisrouvan seikkailuista maailman merillä. Ennakko-odotuksiini verrattuna kirjan sävy olikin mietteliäämpi, jopa usein apea, kun matkailijan mietteitä värittivät vanhenemisen vaivat, pelot ja yksinäisyys.<br />
<br />
<b>Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman</b><br />
<b></b><br />
Olin lukenut kirjasta paljon kehuja, mutta oma lukukokemukseni jäi jotenkin valjuksi. Ei ehkä ollut oikea hetki tälle kirjalle, en saanut otetta tarinan ja sen hahmojen merkityksellisyydestä.<br />
<br />
<b>Otso Soininvaara: Fillarilla Nizzaan</b><br />
<b></b><br />
Matkakirjojen sarjassa tykästyin Soininvaaran jutusteluun pyörän selästä Euroopan teiltä. En ole ikinä pyöräillyt pitkiä matkoja enkä varsinaisesti aiokaan, mutta oli hauskaa seurata Soininvaaran matkaa.<br />
<br />
<b>Kirsti Mäkinen: Pulpetin henki</b><br />
<br />
Kouluneuvos, veteraaniopettaja, suomen kielen, kirjallisuuden ja kansanperinteen rakastaja Kirsti Mäkinen muistelee. Lämminhenkinen kirja, josta huokuu Mäkisen rakkaus työhönsä ja into jakaa kielen, lukemisen ja yhdessä oivaltamisen ilo.<br />
<br />
<b>Caitlin Moran: Naisena olemisen taito</b><br />
<b></b></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Reipasta arkifeminismiä. Lukiessani tuumin, että olisi ehkä kannattanut lukea kirja alkuperäiskielellä englanniksi, jotta Moranin oma ääni olisi välittynyt vielä suoremmin.<br />
<b></b><br />
<b>Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina</b><br />
<b></b></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Satu Rämön <a href="http://www.salamatkustaja.com/">Salamatkustaja</a>-blogi on mainio, ja niin oli kirjakin. Rämö kertoo elämästä Islannista hauskasti, tavallisesta elämästä ja sen erikoisuuksia ammentaen mutta samalla napakasti taustoittaen.<br />
<br />
<b>Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise</b><br />
<b><br /></b>
Olen näköjään viime aikoina ollut innostunut matka- ja ulkosuomalaiskirjoista! Helena Liikanen-Rengerin kirja (ja hyvä <a href="http://chezhelena.com/">blogi</a>!) elämästä suomalaisena naisena ja äitinä Etelä-Ranskassa oli sekin mukavaa luettavaa. Ranska on minulle tuttu maa, joten monet asiat tuntuivat herkullisen tutuilta <span style="background-color: transparent; color: #545454; display: inline; float: none; font-family: "arial" , sans-serif; font-size: 13.33px; font-style: normal; font-variant: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; line-height: 20.52px; text-align: left; text-decoration: none; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; word-spacing: 0px; word-wrap: break-word;">–</span> ja toisaalta taas samasta syystä johtuen olisin ehkä toivonut kirjan menevän paikoin vähän syvemmällekin ranskalaisuuden pureskelussa.<br />
<br />
<b>Kate Alcott: The Daring Ladies of Lowell</b><br />
<b><br /></b>
Kirjan tarina sijoittuu puuvillatehtaalle Lowellin kaupungissa Massachusettissa<b> </b>1800-luvun alkupuolella, teollistumisen alkuaikoina. Oli avartavaa eläytyä päähenkilö Alicen ja muiden ”tehtaan tyttöjen” elämään: pitkiä päiviä, ankaria asuntolaemäntiä, keuhkoihin juuttuvaa puuvillapölyä <span style="color: #545454; font-family: "arial"; font-size: x-small;">–</span> ja niiden lomassa ystävyyden ja haaveiden suomia ilonpilkahduksia. Romaanin juoneen punoutui niin murhamysteeri kuin luokkarajoja ylittävä romanssikin, joista ensimmäinen oli mielenkiintoisempi ja uskottavampi.<b></b></div>
<div style="margin: 0px 0px 13.33px;">
<span lang="FR-BE" style="margin: 0px;"></span></div>
<b></b><i></i><u></u><sub></sub><sup></sup><strike></strike><span style="font-family: "calibri";"></span></div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-60701631306438075812017-02-28T15:23:00.000+01:002017-08-30T16:25:33.940+02:00Elokuvaelämyksiä pitkästä aikaa<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
En ole pitkään aikaan listaillut katsomiani elokuvia. Pari erinomaista ja jokunen ihan ookoo!<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg-Fpb5Fi7tfv2azNVjnwbXoKo7FEsbd-_wULATY4LEAoHWBZAoHS9B1TW_gwqCy7N5Rpm2sqO85nMxKbPrh4mDeE7wqyie-N6FmiW-b-nOEmifuXe6HRo1hsagqzdXNtJksw11LSoJveyW/s1600/dangerousmethod.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg-Fpb5Fi7tfv2azNVjnwbXoKo7FEsbd-_wULATY4LEAoHWBZAoHS9B1TW_gwqCy7N5Rpm2sqO85nMxKbPrh4mDeE7wqyie-N6FmiW-b-nOEmifuXe6HRo1hsagqzdXNtJksw11LSoJveyW/s200/dangerousmethod.jpg" width="134" /></a><b> <a href="http://www.imdb.com/title/tt1571222/?ref_=nv_sr_1">A Dangerous Method (2011)</a></b><br />
<br />
Aihe on kiinnostava: psykoanalyysin edelläkävijät <b>Sigmund Freud</b> ja <b>Carl Jung</b>, ja<b> </b>kolmantena pyöränä alan unohdetumpi vaikuttaja <b>Sabina Spielrein</b>, alun perin Jungin potilas ja sittemmin itsekin lääkäri. Elokuva oli mielenkiintoinen ja 1900-luvun alun epookki komeaa, mutta jotain jäin silti kaipaamaan. Katselukokemus tuntui ehkä jotenkin etäiseltä, vaikka elokuva käsittelee vahvoja ja vaikeita moraalisia ja emotionaalisia kysymyksiä esimerkiksi<b> </b>Freudin ja Jungin opettaja<span class="st"><b>–</b>oppilas-suhteen ja Jungin ja Spielreinin lääkäri</span><span class="st"><span class="st"><b>–</b></span>potilas-suhteen tiimoilta.</span><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6tIPbxWZROjDt_zwO59rKtMDBX5ATgxe8oraifQO3aq-swmzRCKHOZC9V2CqubHYQOREPoejTZVteQZVlRQ_DgCxRaKkdXgK5OSF692j3VErHch56D4zzEj7h-brkZDNrqjdsz38zIKHm/s1600/toutnouveautestament.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6tIPbxWZROjDt_zwO59rKtMDBX5ATgxe8oraifQO3aq-swmzRCKHOZC9V2CqubHYQOREPoejTZVteQZVlRQ_DgCxRaKkdXgK5OSF692j3VErHch56D4zzEj7h-brkZDNrqjdsz38zIKHm/s200/toutnouveautestament.jpg" width="133" /></a></div>
<a href="http://www.imdb.com/title/tt3792960/"><span class="st"><b>Le tout nouveau testament (2015)</b></span></a><br />
<span class="st"><br /></span>
<span class="st">Jumala on olemassa ja asuu Brysselissä </span><span class="st"><span class="st">– ankeassa kerrostaloasunnossa, jossa ei ole ulko-ovea. Yrmy keski-ikäinen miekkonen lorvii päivät pitkät aamutakissa, kohtelee perhettään kehnosti ja huvittaa itseään naputtelemalla kaikkivoivalla tietokoneellaan koettelemuksia ihmisten tielle. K</span></span><span class="st"><span class="st"><span class="st"><span class="st"></span></span>unnes eräänä päivänä perheen tytär päättää antaa isälle ansionsa mukaan... Nerokas elokuva! Yhdistelmä kekseliästä tummahkoa komediaa, ehtaa belgialaista surrealismia ja herkkääkin pohdintaa elämästä ja kuolemasta. </span></span><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcqcrQeJWNGCjC370d40wCJ7OYlfbZyC7d4DA7ckCLwzejAHDlsbyWAy94oltf_G32dfWRvhsPt6ogFyhp6w36RmsibjSybFr47OhxXPUrWYC64APdCkcrPK94PEQw7oQzlYfIUp19G4B5/s1600/madmoney.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhcqcrQeJWNGCjC370d40wCJ7OYlfbZyC7d4DA7ckCLwzejAHDlsbyWAy94oltf_G32dfWRvhsPt6ogFyhp6w36RmsibjSybFr47OhxXPUrWYC64APdCkcrPK94PEQw7oQzlYfIUp19G4B5/s200/madmoney.jpg" width="135" /></a></div>
<a href="http://www.imdb.com/title/tt0951216/"><b><span class="st"><span class="st">Mad Money (2008)</span></span></b></a><br />
<br />
<span class="st"><span class="st">Sympaattinen komedia kolmesta keskuspankin työntekijästä, jotka keksivät ovelan juonen kahmiakseen </span></span><span class="st"><span class="st">tuhottaviksi matkalla olevia seteleitä</span></span><span class="st"><span class="st"> omiin taskuihinsa. Virkistävää, että tällaisessa lurjuselokuvassa on pääosissa kolme naista (</span></span><span class="st"><span class="st"><b>Diane Keaton</b>, <b>Queen Latifah</b> ja <b>Katie Holmes</b>). Ei suurta taidetta, mutta ihan viihdyttävää ajanvietettä.</span></span><br />
<br />
<br />
<span class="st"><span class="st"><br /></span></span>
<b><a href="http://www.imdb.com/title/tt2562232/?ref_=fn_al_tt_1"><span class="st"><span class="st">Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance) (2014)</span></span></a></b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPIxkkKRT3kwH6bkK7Ioj7AS4jRbMbOH7Qta5O1cPBphGkcOsTNCM2kpU8CU7FwOes9oa1GTHx2TtgKyhtADTGCzfrfVUTAl5QghnZHErYN4jxdXYO-22sIkDTUGbvV_QmOGuepAFL3sjc/s1600/birdman.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPIxkkKRT3kwH6bkK7Ioj7AS4jRbMbOH7Qta5O1cPBphGkcOsTNCM2kpU8CU7FwOes9oa1GTHx2TtgKyhtADTGCzfrfVUTAl5QghnZHErYN4jxdXYO-22sIkDTUGbvV_QmOGuepAFL3sjc/s200/birdman.jpg" width="135" /></a></div>
<br />
<span class="st"><span class="st">Oo. Tämä taas oli paitsi viihdyttävä, sanoisinpa että myös </span></span><span class="st"><span class="st"><span class="st">taidetta –</span> elokuvaelämys parhaimmillaan. Intensiivistä, suorastaan hengästyttävää menoa. Paljon kaikkea, mutta silti linjakas kokonaisuus. </span></span>Olen nähnyt<span class="itemprop" itemprop="name"> <b>Alejandro G. Iñárritulta </b>aiemmin vain <i>Amores Perros</i> -elokuvan, josta muistan aikoinaan pitäneeni. Nyt kiinnostaa ehdottomasti nähdä lisää.</span><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjd4RF0mhT49nLCWVU7c-oPVTuV4owS0Mg1YWq16SeNWFRlmXYqkd2zM3tfkuGGmwcJYNRzI1RX67PqpX8ZfYTvmOdXwqczfwcnonV0Hz456NCOefL47OI_PLe9za3-Wydq1aJrhhQx36FU/s1600/butchcassidy.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjd4RF0mhT49nLCWVU7c-oPVTuV4owS0Mg1YWq16SeNWFRlmXYqkd2zM3tfkuGGmwcJYNRzI1RX67PqpX8ZfYTvmOdXwqczfwcnonV0Hz456NCOefL47OI_PLe9za3-Wydq1aJrhhQx36FU/s200/butchcassidy.jpg" width="135" /></a></div>
<b><a href="http://www.imdb.com/title/tt0064115/?ref_=nv_sr_1"><span class="itemprop" itemprop="name">Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969)</span></a></b><br />
<span class="itemprop" itemprop="name"><br /></span>
<span class="itemprop" itemprop="name">Western-klassikko... mutta nyt ei jotenkin iskenyt. Vaikka tällainen hieman ironinen ote tyylilajiin sopisi minulle periaatteessa mainiosti, elokuva tuntui </span><span class="itemprop" itemprop="name"><b>Paul Newmanista</b> ja <b>Robert Redfordista</b> huolimatta </span><span class="itemprop" itemprop="name">jotenkin tylsältä. Kaksikko tuntui vain viipottavan puskasta toiseen. Saatoin jopa loppupuolella hieman torkahtaa. Mutta onhan tässä ihana </span><i><a href="https://www.youtube.com/watch?v=P_5l6rIUu4A">Raindrops keep fallin’ on my head</a></i>!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkKe2Go8XJ1vjLD5Ptf5aqfNqKUWkmmQgf7S4pcwpC0muvKWcBkVGa_GGzpCoAHXXQxJkDNHClcT5jkKzx1xQRwhNj-0LEkqk1QHt_eqlz_2yuTHvTDtMzRXL4eFw9y72C8isPH9IGI1HE/s1600/dikkenek.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkKe2Go8XJ1vjLD5Ptf5aqfNqKUWkmmQgf7S4pcwpC0muvKWcBkVGa_GGzpCoAHXXQxJkDNHClcT5jkKzx1xQRwhNj-0LEkqk1QHt_eqlz_2yuTHvTDtMzRXL4eFw9y72C8isPH9IGI1HE/s200/dikkenek.jpg" width="135" /></a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhT4Lc_TUQ2emShZKQlVkEaa_pNPMuWYOcFiB_aPstLvYFAE3XjQI10sF3o0xyVjAHyudIiF6_uTo4A3duv-9Lh9epArtzXc3dxGTw4rZp65YE-4d7eBqGbycepCiYd7PTBYJVmvWb6iCcG/s1600/americanhustle.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhT4Lc_TUQ2emShZKQlVkEaa_pNPMuWYOcFiB_aPstLvYFAE3XjQI10sF3o0xyVjAHyudIiF6_uTo4A3duv-9Lh9epArtzXc3dxGTw4rZp65YE-4d7eBqGbycepCiYd7PTBYJVmvWb6iCcG/s200/americanhustle.jpg" width="135" /></a></div>
<b><a href="http://www.imdb.com/title/tt0456123/">Dikkenek (2006)</a></b><br />
<br />
Belgialaisen komedian kulttiklassikko. Noooh... Olihan tämä kai ihan hauska, tyylilaji ei ehkä vain ole sitä omintani. Mukana on monia belgialaisia ja ranskalaisia suosikkinäyttelijöitä <b>François Damiensista Mélanie Laurentiin</b> ja <b>Marion Cotillardiin</b>.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<b><a href="http://www.imdb.com/title/tt1800241/">American Hustle (2013)</a></b><br />
<br />
Tämän elokuvan näkemistä odotin innolla, mutta loppujen lopuksi petyin vähän. 1970-luvun miljöö oli mahtava ja menoa ja meininkiä riitti, mutta elokuva tuntui minusta turhan pitkältä, eli en tainnut aivan täysillä innostua.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOKFCs329qqMvYDf8ad3Eutn54f-d3d4jyA5A6A5Ud7EX0W_Vz_s9dxTwjhIM8mDYfl7Ai3GJvl6Uk9GzaF1zV_JrRqn_iZpjdFOMrgeiRa6enf4m4oLwK_uJoXWObxHV96jExNqOkbdF6/s1600/behindcandelabra.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOKFCs329qqMvYDf8ad3Eutn54f-d3d4jyA5A6A5Ud7EX0W_Vz_s9dxTwjhIM8mDYfl7Ai3GJvl6Uk9GzaF1zV_JrRqn_iZpjdFOMrgeiRa6enf4m4oLwK_uJoXWObxHV96jExNqOkbdF6/s200/behindcandelabra.jpg" width="135" /></a></div>
<b><a href="http://www.imdb.com/title/tt1291580/?ref_=nv_sr_2">Behind the Candelabra (2013)</a></b><br />
<br />
Hurjan hyvä! Pianoviihteen suurmies <b>Liberace</b> oli minulle entuudestaan ihan tuntematon nimi, vaikka mies oli ilmeisesti aikansa megajulkkis ainakin Amerikassa. Kiinnostava ja hyvin tehty elämäkertaelokuva, ja <b>Michael Douglas</b> ja <b>Matt Damon</b> vetivät pääroolit komeasti.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8AZNrIGq9_EqH8ALijGZRGq3cnsUQPzsxzU7C0CtmcAtgnd_6FqNIaa6F8_XOPgriMLdOG-Vf_q9DKyA5CbR3IrTW-m0P5jjFgTDLQ-QQheDxjSUkAXuMepgoFVQqLZvrHp4QY1X7THm_/s1600/mrnobody.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8AZNrIGq9_EqH8ALijGZRGq3cnsUQPzsxzU7C0CtmcAtgnd_6FqNIaa6F8_XOPgriMLdOG-Vf_q9DKyA5CbR3IrTW-m0P5jjFgTDLQ-QQheDxjSUkAXuMepgoFVQqLZvrHp4QY1X7THm_/s200/mrnobody.jpg" width="135" /></a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0PSUi2iqH7EUIdK4LqprufvYTA9RjpxGCHG3P3vCZu73hH8tpSril85IYUxm2TiEbeJKRXItbhixZatV2fdtbrT8Tbm5o7G79-DIjLyf0vcNxsn-Ok51pnvjsSSmcuz6aie8MR0xLwert/s1600/12years.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0PSUi2iqH7EUIdK4LqprufvYTA9RjpxGCHG3P3vCZu73hH8tpSril85IYUxm2TiEbeJKRXItbhixZatV2fdtbrT8Tbm5o7G79-DIjLyf0vcNxsn-Ok51pnvjsSSmcuz6aie8MR0xLwert/s200/12years.jpg" width="135" /></a></div>
<b><a href="http://www.imdb.com/title/tt0485947/?ref_=nv_sr_1">Mr Nobody (2009)</a></b><br />
<b> </b><b> </b><br />
Aikamatkailua, vaihtoehtoisia todellisuuksia, suunnanmuutoksia <span class="st">– j</span>a mieletön määrä kaikkea muuta. Tässä elokuvassa on niin paljon konsepteja, henkilöitä, paikkoja, tapahtumia, symboleja, avoimia kysymyksiä ja mahdollisia tulkintoja, että en oikein edes tiedä, mitä siinä itse asiassa tapahtui, mutta todella hyvä tämä kyllä oli. Paljon mielenkiintoista pohdittavaa elämän sattumanvaraisuudesta tai kohtalosta tai mikä se sitten onkin. Pääosassa <b>Jared Leto</b> 118-vuotiaana, tai siis 34-vuotiaana, tai siis...<br />
<br />
<br />
<b><a href="http://www.imdb.com/title/tt2024544/?ref_=nv_sr_1">12 Years a Slave (2013)</a></b><br />
<br />
Ääh. Tuntuu, että tästä elokuvasta pitäisi vaikuttua. Orjaksi vangitun vapaan miehen (tositapahtumiin perustuva) tarina on koskettava ja järkyttävä. Elokuva on upeasti kuvattu. Sen teemat ovat tärkeitä. Mutta... jotenkin se ei koskettanut minua niin kuin olisi kuvitellut. Vaikka orjien kärsimystä näytetään läheltä ja hirveyksiä säästelemättä, elokuvan henkilöt tuntuivat jäävän etäisiksi. Pahikset olivat liki karikatyyrimäisen pahoja, hyvikset jokseenkin ponnettomia. Ja <b>Brad Pittiä</b> ei olisi tarvittu ollenkaan!<br />
<br />
<b><br /></b>
</div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-75615835948547707312017-02-12T16:11:00.000+01:002017-08-30T16:22:47.804+02:00Ulla-Lena Lundberg: Jää<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjtbO12OwVysQ1zpTMuo_G-3Z9JYY6W2VhQ_RoubDECiwCRF0VzlBt5ZNXrGL7BWxEHbgNlRVeZxhvaefQL044qyZCKsz69K0KnH1dFRzsLXs8R6jClqCf5BaMQHB-U2EmLxClbXtCNZuW7/s1600/lundberg_j%25C3%25A4%25C3%25A4.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjtbO12OwVysQ1zpTMuo_G-3Z9JYY6W2VhQ_RoubDECiwCRF0VzlBt5ZNXrGL7BWxEHbgNlRVeZxhvaefQL044qyZCKsz69K0KnH1dFRzsLXs8R6jClqCf5BaMQHB-U2EmLxClbXtCNZuW7/s1600/lundberg_j%25C3%25A4%25C3%25A4.jpg" /></a></div>
<b>Ulla-Lena Lundbergin</b> <i>Jäästä </i>(<span class="st">2012) on kirjoitettu niin paljon, että en jotenkin saa aikaiseksi. Mitä osaisin sanoa? Minäkin uppouduin ja rakastuin tähän kirjaan. </span><br />
<span class="st"><br /></span>
<span class="st">Saariston karuus ja kauneus. Millaista elämä siellä olikaan, keskellä pimeää talvea tai tuulista syksyä, ja keskellä kesän ohikiitävää valoa. Verkkaisen arjen tasaisuus ja samalla jokaisen ihmisen kohtalon arvaamattomuus. Sydämeen tarttuvat, syvästi inhimilliset ihmiset. Ihailin Monan valpasta toimeliaisuutta ja Petterin kärsivällistä lempeyttä. Kirjan avainkohdassa huomasin ajattelevani, että <i>eihän se oikeasti mennyt näin, eihän</i>, aivan kuin kirjan kuvaama maailma olisi ollut todempi kuin paperille piirtyvät sanat. Sitä se <i>Jäätä </i>lukiessa oli.</span><br />
<br />
<span style="font-size: x-small;"><span class="st">Ulla-Lena Lundberg: <i>Jää</i>. </span><span class="st"><span class="st">Teos & Schildts & Söderströms, 2012. Suom. Leena Vallisaari.</span> Lainattu.</span></span> </div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-2347702631604292912017-02-09T13:01:00.000+01:002017-02-09T13:01:24.210+01:00Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiM__uxCP5KJcJ3pSvbMtLKSe8-WJGURUEOMd7810iU0orJIBT3h7XILucUhW5ZNWPAAfkpmkVFZVGJYOBeDddyLS2G_Yt_lFRYgvJaeZMaEHM78IkmbQh9UVwZ34r20ffZ20JllAFKW4MI/s1600/lundberg_marsipaanisotilas.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiM__uxCP5KJcJ3pSvbMtLKSe8-WJGURUEOMd7810iU0orJIBT3h7XILucUhW5ZNWPAAfkpmkVFZVGJYOBeDddyLS2G_Yt_lFRYgvJaeZMaEHM78IkmbQh9UVwZ34r20ffZ20JllAFKW4MI/s320/lundberg_marsipaanisotilas.jpg" width="197" /></a></div>
Jos <a href="http://lurunluvut.blogspot.be/2017/02/jeffrey-eugenides-naimapuuhia.html">edellinen lukemani kirja</a> tuotti minulle eläytymisvaikeuksia, tämän kanssa kävikin sitten aivan päinvastoin: taisi olla hyvin, hyvin pitkään aikaan ensimmäinen kerta, kun romaani sai minut itkemään. (Osansa asiaan saattoi tosin olla sillä, että luin kirjaa hormonihuuruissa synnytyslaitoksella...!)<br />
<br />
<b>Ulla-Lena Lundbergin</b> <i>Marsipaanisotilas</i> (2001) oli siis mieleenpainuva lukukokemus. Ajattelen aina, että sotakirjat eivät minua juuri kiinnosta, mutta kiinnostavathan ne, kun ne ovat hienosti kirjoitettuja. Esimerkiksi <b>Heidi Köngäksen</b> <a href="http://lurunluvut.blogspot.be/2016/04/heidi-kongas-dora-dora.html"><i>Dora, Doraan</i></a> ihastuin, ja niin ihastuin tähänkin. <br />
<br />
Ensimmäinen asia, josta <i>Marsipaanisotilaassa</i> pidin, olikin juuri se, miten se kertoi sodasta. Kirjassa oli mukana Kummelin perheen kaikkien jäsenten kokemus talvi- ja jatkosodan vuosista sellaisina kuin ne olivat jokapäiväisessä elämässä. Isänmaallista innostusta, armotonta tylsistymistä, sokerinhimoa, rohkeutta, turhautumista, paketteja kotoa, hirveitä raakuuksia, likaisia vaatteita, huulenheittoa, silavaa, uudet kengät, aina sydänalassa painavaa pelkoa, tyhjä ruokakomero, uusia ihastuksia, pohjatonta väsymystä... Kaikkea tavalliseen elämäänkin kuuluvaa, mutta ihmistä vaivihkaa peruuttamattomasti muuttavan epätavallisissa olosuhteissa.<br />
<br />
Päähenkilöiksi kirjassa nousevat veljekset Göran ja Frej. Hilpeä Göran ja vakava Frej päätyvät sodassa eri tehtäviin ja ovat luonteiltaan liki päinvastaista laatua. Molemmilla on vikansa ja sokeat pisteensä, mutta molempien sotaa oli silti helppo myötäelää. Hieman etäämpää Kummelin perheen sotaan osallistuu velvollisuudentuntoinen isoveli Petter, joka hoitaa leiviskäänsä kotirintamalla. Yhtä eläviä henkilöitä ovat myös perheen vanhemmat, tuuliviirimäinen Leonard-isä ja käytännöllinen Martha-äiti, ja perheenjäsenistä pienimpään rooliin jäävä pikkusisko-prinsessa Charlotte.<br />
<br />
Pidin paljon Lundbergin tavasta kirjoittaa. Kirjailijan ääni on sympaattisesti läsnä henkilöidensä elämässä ja lähellä lukijaa. Lundberg kuvaa kirjan henkilöiden ajatuksia ja tunteita tarkasti ja rehellisesti, mutta lempeästi. Vaikka kirja kertoo surullisista ja rankoista asioista, päällimmäiseksi siitä jää mieleen lämmin ihmisen inhimillisyyden ymmärrys ja arvostus.<br />
<br />
Monen muun lukijan tavoin minäkin tartuin <i>Marsipaanisotilaaseen</i> sen myöhemmin ilmestyneen sisarteoksen <i>Jään</i> Finlandia-voiton innoittamana. Olen iloinen, että luin kirjat tässä järjestyksessä: <i>Marsipaanisotilas</i> tulee ajallisesti ensin, ja blogikirjoitusten perusteella vaikuttaa siltä, että monelle <i>Jäästä</i> hurmaantuneelle tämä jäi sen jälkeen vähän vaisummaksi lukukokemukseksi. Oli siis hienoa ihastua ensin täysillä <i>Marsipaanisotilaaseen</i> ja jatkaa sitten Petter Kummelin myöhempiin vaiheisiin.<br />
<br />
<span style="font-size: x-small;">Ulla-Lena Lundberg: <i>Marsipaanisotilas. </i>Gummerus, 2001. Suom. Leena Vallisaari. Alkuteos <i>Marsipansoldaten</i>, 2001. </span></div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-49298275640328955822017-02-06T11:07:00.000+01:002017-02-06T11:16:50.822+01:00Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNEMBrvfsJ_HxDbgCRXMg57VWPowbtZ02doA_nnpBX3C2YCQgfOOg-gg0dLzACtpdURExGN5AQVM2RnezyV0O0x8f8HqWylSe3jhvB7_a-8PGc73vBbHlaJdbVRroe_f3qzcm-MiJWIfNo/s1600/eugenides_naimapuuhia.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNEMBrvfsJ_HxDbgCRXMg57VWPowbtZ02doA_nnpBX3C2YCQgfOOg-gg0dLzACtpdURExGN5AQVM2RnezyV0O0x8f8HqWylSe3jhvB7_a-8PGc73vBbHlaJdbVRroe_f3qzcm-MiJWIfNo/s320/eugenides_naimapuuhia.jpg" width="203" /></a></div>
Uskottelen sitkeästi itselleni, että lukublogini on edelleen hengissä, vaikka kirjoitusten välit venähtävät kuukausiksi. Tämänkin kirjan lukemisesta on jo, hm, yli puoli vuotta... No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!<br />
<br />
<b>Jeffrey Eugenidesin </b><i>Naimapuuhia</i> (Otava, 2012) kuulosti takakannen perusteella mainiolta. <span class="st"></span> ”Onko 1800-luvun suurten romaanien rakkautta enää olemassa?<span class="st"></span>” Kolmiodraamaa Yhdysvaltojen länsirannikon huippuyliopistoissa, hyvältä kuulostaa! 80-luvun opiskelijaelämää! Itseään etsiviä parikymppisiä! Ja bestsellerikin vielä!<br />
<br />
Jostain syystä tämä kirja ei kuitenkaan iskenyt minuun yhtään. Päähenkilöt Madeleine, Mitchell ja Leonard olivat periaatteessa kiinnostavia <span class="st">–</span> vanhoja rakkausromaaneja rakastava kirjallisuudenopiskelija, hengellisten kysymysten kalvama onnettomasti rakastunut sivustakatsoja, karismaattinen mutta mieleltään hauras nuori luonnontieteilijä <span class="st">–</span> mutta tuntuivatkin ärsyttäviltä ja paperisilta. Juonenkäänteissä riitti maisemanvaihdoksia Amerikasta Ranskaan ja Intiaan, mutta minä seurasin mukana vain laimeasti innostuen.<br />
<br />
En oikein tiedä, mistä kokemus johtui, mutta minusta tuntui kuin kirja olisi jatkuvasti alleviivannut olevansa älykkäästi viihdyttävä, osoittanut henkilöidensä olevan oikeaoppisen moniulotteisia ja juonensa taitavasti sommiteltu. Minusta ei siis tuntunut siltä kuin olisin lukenut lihaa ja verta olevien Madeleinen, Mitchellin ja Leonardin elämästä, vaan siltä että luin älykkökirjailijan huolellisesti rakentamaa romaanimuotoista tutkielmaa nuorten aikuisten sielunelämästä.<br />
<br />
Ja kun en pidä kirjasta, takerrun yksityiskohtiin. <b>Arto Schroderuksen</b> suomennos on varmasti kokonaisuutena ansiokas, mutta minua alkoivat häiritä muun muassa sellaiset epäolennaisuudet kuin että joku söi mokkapalaa. Jupisin mielessäni, että se oli kyllä taatusti <i>brownie</i><span class="st"></span><i>. </i>On ehkä parempi, että suomennoksessa syödään suomenkielistä paakkelsia, mutta kun eivät ne ole sama leivonnainen!<br />
<br />
Luulen, että minun olisi kannattanut lukea kirja englanniksi, sillä käännöksessä eteen tulee väistämättä tällaisia hankalasti kulttuurista toiseen kääntyviä asioita ja ilmaisuja <span class="st">– varsinkin, kun Eugenidesin tekstissä on mukana paljon ihmisten ja ympäristön yksityiskohtaista kuvausta. Alkukielellä se olisi ehkä auttanut minua eläytymään, mutta nyt käännöstekstin lukeminen tuntui </span>entisestään syventävän vaikutelmaani kirjan <span class="st"></span> ”keinotekoisuudesta”. (<a href="http://sbrunou.blogspot.be/2012/07/jeffrey-eugenides-naimapuuhia.html">Sallan lukupäiväkirjan</a> jutussakin on näköjään kommentoitu käännöstä. Olen samaa mieltä!)<br />
<br />
Minulle <i>Naimapuuhia</i> ei siis ollut Se Oikea, mutta monessa muussa blogissa kirjaan on ihastuttu. Ehkäpä joskus kokeilen jotain muuta Eugenidesiltä.<br />
<br />
<span style="font-size: x-small;">Jeffrey Eugenides: <i>Naimapuuhia</i>. Otava, 2012. Suom. Arto Schroderus. Alkuteos The Marriage Plot, 2012. Ostettu e-kirjana Elisa Kirjasta.</span><br />
<div class="addthis_toolbox addthis_default_style addthis_custom_style">
<a class="addthis_button_facebook_like at300b" href="https://www.blogger.com/null"></a>
<a class="addthis_button_tweet at300b" href="https://www.blogger.com/null"></a><a class="addthis_button_pinterest_pinit at300b" href="https://www.blogger.com/null"></a>
<div class="pin_it_iframe_widget" style="height: 25px;">
<a class="addthis_button_pinterest_pinit at300b" href="https://www.blogger.com/null"><span class="at_PinItButton"></span></a></div>
<a class="addthis_button_pinterest_pinit at300b" href="https://www.blogger.com/null">
</a><a class="atc_s addthis_button_compact" href="https://www.blogger.com/null"></a>
</div>
</div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8686225614328350668.post-42000174044784549002016-08-15T13:55:00.002+02:002016-08-15T13:55:25.971+02:00Kalle Kniivilä: Putinin väkeä - Venäjän hiljainen enemmistö<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWYfNOXKqkqWDWLSMMf7-Femga8DIlxHhtOZv6k4MC-q-pvFrvOeGgQ8F57BkfhazUpPIEnI2NAevUOtHNjZcuayCVTjlorsG2IveCwEh1LrT5Uou4rfUja9BwTIN0R2wEtav-oV6PL5eC/s1600/kniivila_putininvakea.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWYfNOXKqkqWDWLSMMf7-Femga8DIlxHhtOZv6k4MC-q-pvFrvOeGgQ8F57BkfhazUpPIEnI2NAevUOtHNjZcuayCVTjlorsG2IveCwEh1LrT5Uou4rfUja9BwTIN0R2wEtav-oV6PL5eC/s1600/kniivila_putininvakea.jpg" /></a></div>
Toimittaja <b>Kalle Kniivilän</b> <i>Putinin väkeä: Venäjän hiljainen enemmistö </i>(Into, 2014) kysyy, miksi venäläiset rakastavat Vladimir Putinia. Miltä Putinin Venäjä näyttää sisältäpäin, tavallisten kansalaisten kodeista katsottuna?<br />
<br />
Mitä ilmeisimmin hyvin erilaiselta kuin lännen tiedotusvälineissä. Kniivilä haastattelee tavallisia venäläisiä eri puolilta maata, ja ihmisten puheissa toistuvat samat perustelut sille, miksi ulkomaalaisten karsastama Putin on Venäjälle hyvä johtaja. Avainsanoja ovat järjestys ja vakaus. Etenkin monet vanhemmat haastateltavat muistelevat kammoten Neuvostoliiton romahdusta seurannutta kaaosta ja puutetta ja kiittävät Putinia järjestyksen palauttamisesta. Nuorimmat vastaajat taas eivät oikein edes muista aikaa ennen Putinia eivätkä osaa tai viitsi kuvitella vaihtoehtoja. Politiikan kiemuroiden pohtimista tärkeämpää on, että arki sujuu, ja Putinin ajan talouskasvun ansiosta se sujuu monilla paremmin kuin ennen.<br />
<br />
Ulkopuolelta Putinin Venäjää ja sen asukkaiden asenteita on helppo hämmästellä. Kniivilän näkökulmakin on ulkopuolisen hämmästelijän. Silti kirjassa haastateltujen venäläisten mattimeikäläisten (tai minkä nimisiä he sitten Venäjällä lienevätkään!) kokemusten valossa on helppo ymmärtää, miksi he näkevät maailman niin kuin näkevät ja toimivat niin kuin toimivat. Oli mielenkiintoista lukea tavallisten ihmisten arjesta, sen haasteista ja iloista.<br />
<br />
<i>Putinin väkeä </i>ilmestyi toissa vuonna, joten Kniivilän haastattelumatkoista on kulunut jo jonkin verran aikaa. Venäjä ja maailma ovat jatkaneet muuttumistaan. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kirjassa tavatuille ihmisille kuuluu nyt.<br />
<br /></div>
Luruhttp://www.blogger.com/profile/07532153038308345004noreply@blogger.com0