Tracy Chevalier: The Lady and the Unicorn (Taiteilijaelämää-haaste)

Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru teki minuun vaikutuksen sekä elokuvana että kirjana, mutta meni silti pitkään, ennen kuin tulin tarttuneeksi kirjailijan muihin teoksiin. Taiteilijaelämää-haaste innosti nyt lukemaan Chevalierin toisen taiteilijaromaanin, Neidon ja yksisarvisen (The Lady and the Unicorn, 2003, suom. 2005).

Neito ja yksisarvinen sijoittuu 1400-luvun lopun Pariisiin ja Brysseliin. Oli taas ihanaa lukea tutuista kaupungeista: Pariisista, jossa Saint-Germain-des-Prèsin alue oli vielä soista peltoa kaupungin muurien ulkopuolella, ja Brysselistä, jossa rue Hautella louksuivat kankaankutojien kangaspuut ja haisivat villanvärjäreiden keitokset.

Kuvakudosten pariin kirjassa päädytään, kun rikas aatelismies Jean Le Viste päättää koristella juhlasalinsa sarjalla mahdollisimman komeita gobeliineja. Niiden suunnittelijaksi palkataan nuori kunnianhimoinen taiteilija Nicolas des Innocents. Mies on niittänyt mainetta etenkin ylhäisönaisista maalaamillaan muotokuvilla ja on muutenkin naisiin menevää sorttia. Patologinen flirttailija koettelee charmiaan niin Pariisin aatelisneitoihin kuin Brysselin käsityöläisnaisiinkin.

Kirja perustuu todelliseen taideteokseen, Pariisin keskiaikamuseo Musée de Clunyssä esillä olevaan kuuden kuvakudoksen sarjaan. Ne tilasi tosiaan Le Visten perhe, mutta muilta osin romaani on mielikuvituksen tuotetta: kuvitelma siitä, miten kuuluisat teokset olisivat voineet syntyä. Sekoitus ripausta faktaa ja roppakaupalla fiktiota oli minusta antoisa yhdistelmä. Pidän historiallisista romaaneista, mutta jos ne kertovat todellisista henkilöistä, lukiessa iskee joskus kiusallinen tietoisuus siitä, ettei henkilö ehkä oikeasti tehnyt tai ajatellut ollenkaan noin. Kun faktaa oli mukana vain kuvakudoksen verran ja loput tiesi keksityksi, fiktion maailmaan oli helppo uppoutua.


A mon seul désir. (Kuva: Wikipedia)

Kuvakudoksista viiden on nähty symboloivan ihmisen viittä aistia: näköä, kuuloa, hajua, makua ja tuntoa. Muista jonkin verran eroava kuudes seinävaate, nimeltään A mon seul désir, on tulkittu joko sarjan aloitukseksi tai päätökseksi. Sen arvoituksellinen, monitulkintainen viesti on yksi Chevalierinkin kirjan punaisista langoista.

Aistit ovat kirjassa avain paitsi kuvakudosten tulkintaan, myös tarinan henkilöhahmoihin. Aistien maailma on heille kaikille erilainen. Nicolas-maalari elää täysin viettiensä vietävänä eikä saa maallisista nautinnoista kyllikseen, kun taas Jean Le Visten vaimo Geneviève kaipaa oman elämänsä yltäkylläisyydestä rauhaan ja yksinkertaisuuteen. Hänen tyttärelleen Claudelle aistillisuus on herkullinen kielletty hedelmä, johon hyvin kasvatetun nuoren naisen ei sovi kajota. Brysselissä kuvakudosten ompeleita taas solmii sokea Aliénor-tyttö, jonka silmät eivät näe, mutta sormet ovat herkät ja puutarha tuoksuu.

Keskiajan kaupunkielämän hajut, maut ja äänet elävät kirjassa vahvoina. Historian asiantuntijoilla saattaa tietysti olla yksityiskohdista huomauttamista, ja kirjan jälkipuheessa Chevalier tunnustaa itsekin ottaneensa vapauksia muun muassa henkilöiden puhuman kielen suhteen, mutta minulle keskiaikainen tunnelma kyllä meni täydestä. Sitä tosin välillä hämmästelin, miten huolettomasti kirjan naiset heittäytyivät eroottisiin nautintoihin. Oli Nicolas miten hurmuri tahansa (ällöttävä tyyppi!), kovin helposti naiset hänelle antautuivat kaikista mahdollisista seurauksista välittämättä.

Chevalier käyttää kirjassa seitsemää eri kertojaa. Aluksi tuntui vähän hämmentävältä, että joka luvussa oli eri kertoja, mutta loppujen lopuksi tyyli toimi ihan hyvin, vaikka ehkä pari vähemmänkin olisi riittänyt. Etäisimmiksi minulle jäivät kutojapomo Georges ja piirtäjä Philippe, mieluiten seurasin Aliénoria ja Genevièveä. Rakenne, jossa uusi kertoja loi tarinaan aina uuden palan, sopi minusta hyvin kirjan aiheeseen: tarina rakentui kuin kuvakudos.

Neidossa ja yksisarvisessa on paljon yhteistä Tytön ja helmikorvakorun kanssa. Molemmissa kirjoissa taidetta tehdään kiellettyjen intohimojen innoittamana, yhtä aikaa suurten tunteiden myrskyissä ja kotipiirin arkeen ankkuroituna. Nautin kovasti sukelluksesta kirjan viiden vuosisadan takaiseen maailmaan, jossa pellavaloimet ja silkkilangat limittyivät liedellä porisevien papujen tuoksuun ja pohdintoja taiteen tarkoituksesta säesti kangaspuiden väsymätön kolke.

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Kirjahiiri, Booksy ja Le Masque Rouge.

Tracy Chevalier: The Lady and the Unicorn. HarperCollins, 2003. 235 s. Ostettu käytettynä.

Päivät 22, 23, 24 - Oman hyllyn suosikkeja, lukematta jääneitä ja lukuvinkki

Otan tänään hiukan etumatkaa, koska viikonloppuna aion keskittyä kirjojen sijasta suklaamuniin.

Päivä 22 - Kirjasuosikkeja, jotka omistan

Kirjani ovat maantieteellisesti jokseenkin hajallaan, joten nykyisessä hyllyssäni on lähinnä sinne viimeisen parin vuoden aikana päätyneitä kirjoja. Valitsin niistä tänään neljä.

Tracy Chevalierin Girl with a Pearl Earring (1999) eli Tyttö ja helmikorvakoru, koska unohdin sen elokuvalistasta, vaikka ihastuin sekä elokuvaan että kirjaan.

Donna Tarttin The Secret History (1992) eli Jumalat juhlivat öisin, koska se on jäänyt mieleeni vaikuttavan tummatunnelmaisena lukukokemuksena.

Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä (1929), koska se on loistava matkakertomus 1920-luvun kuohuista Euroopan kulttuurikaupungeissa suomalaissilmin.

Lopuksi Annemarie Selinkon Désirée (1956), koska sen "sivuilla herää loistoonsa Ranskan keisarinajan komeus, hovin kimaltava elämä, juonittelut ja dramaattiset käänteet", kuten takakansi mainostaa. Päähenkilö on jokseenkin rasittava, mutta huikeat tunnekuohut ja historian hyrskynmyrskyt viihdyttävät silti.

Päivä 23 - Kirja, jota en ole vieläkään lukenut

Voi, näitä on monta! Siis kirjoja, jotka olen periaatteessa halunnut tai aikonut lukea, mutta joita ei jostain syystä vain ole tullut luettua.

Hiukan häpeillen tunnustan, etten ole lukenut yhtään Muumi-kirjaa, paitsi ehkä jonkin kuvakirjan, enkä edes muista minkä. En tiedä miksi. Ei minulla ole mitään muumeja vastaan! Huhtihaasteen aikana on taas käynyt ilmi, miten rakkaita Tove Janssonin kirjat monelle ovat, joten ehkäpä saan tästä uutta pontta tutustua hänen tuotantoonsa.

En ole myöskään lukenut yhtään Harry Potteria. Enkä yhtään J. R. R. Tolkienin kirjaa.

Ja venäläiset klassikot sitten. Tähän kaipaisin vinkkejä. Olen lukenut vain Gogolin Kuolleet sielut ja muutaman Tsehovin novellin kokoelmasta Nainen ja sylikoira. Mistä kannattaisi aloittaa? Anna Karenina? Sota ja rauha? Karamazovin veljekset? Rikos ja rangaistus? Idiootti? Kolme sisarta? Lokki?

Päivä 24 - Kirja, jonka toivoisin saavan enemmän lukijoita

Ilmiselviä jättimenestyksiä lukuun ottamatta minulla on heikohko käsitys siitä, mitä kirjoja luetaan paljon ja mitä vähän. Valitsen tähän kohtaan siis yhden melko vastikään ilmestyneen kirjan, joka mielestäni ansaitsee tulla luetuksi eli Selja Ahavan Eksyneen muistikirjan (2010), josta kirjoitin tammikuussa.

Kirjasta ovat pitäneet myös ainakin Sanna, Naakku, Joana, Seija Vilén, Kirjavinkkien Irja, Kiiltomadon Anna Ovaska, Keskisuomalaisen Rauha Kejonen, Turun Sanomien Mari Viertola ja Helsingin Sanomien Antti Majander, eli ei tämä ehkä aivan pimentoon jäänyt ole. Mutta lukekaa muutkin!