Kirjan aiheena on otsikon mukaisesti ”hyperthinking”. Tämä Weissin kehittämä uudissana viittaa siihen, millaisia ajattelu- ja toimintatapoja tarvitsemme nykyisessä alati muuttuvassa ja nopean teknologisen kehityksen leimaamassa maailmassa. Keskeistä siinä on opittujen totuuksien kyseenalaistaminen, uusien näkökulmien ja toimintatapojen kokeileminen, yhteyksien etsiminen ja rakentaminen.
Weiss jakaa hyperthinking-käsitteensä neljään osa-alueeseen. ”Hypershifting” viittaa tietoiseen yritykseen kokeilla uusia tai erilaisia tapoja tarkastella tiettyä ongelmaa esimerkiksi kyseenalaistamalla omat lähtöoletukset tai asettumalla jonkun toisen asemaan. ”Hyperlearning” tarkoittaa jatkuvaa panostusta oppimiseen. ”Hyperlinking” on internetin ja uuden viestintäteknologian ennakkoluulotonta kokeilua ja omaksumista. ”Hyperacting” ei Weissilla merkitse hyperaktiivista hoppuilua, vaikka sanasta niin voisi päätellä, vaan kolmen edellisen konseptin muuntamista käytännön toimiksi ja toiminnan jatkuvaa arviointia ja muokkaamista niiden valossa.
Kirja tarjoaa ihan kiinnostavia ajatuksia siitä, miten omaa ajatteluaan, oppimistaan ja toimintatapojaan voi kehittää, vaikka eivät Weissin esittelemät ajatukset sinänsä ole mitenkään ennenkuulumattomia tai käänteentekeviä. Mielenkiintoisimpia kohtia kirjassa olivatkin minusta kohdat, joissa selostettiin hyperthinking-konseptia innoittaneita ajattelun työkaluja, esimerkiksi Edward de Bonon kuutta ajatteluhattua (tai kenties mietintämyssyä?). Kirjasin siis muistiin de Bonon kirjat Six Thinking Hats (1985), Six Action Shoes (1991) ja I Am Right, You Are Wrong (1990) ja Michael Gelbin teoksen Thinking for a Change: Discovering the Power to Create, Communicate and Lead (1996).
Weiss suosittelee hyperajattelun tueksi myös sellaisia nettilähteitä kuin TED-sivuston videot, Khan Academyn opetusvideot, MIT:n ja monen muun yliopiston tarjoamat ilmaiset verkkokurssit, Litemind-sivuston esittelemät ajattelutyökalut ja IQ Matrixin ajatuskartat.
Weissin kirjoitustyyli on paikoin melko pompöösiä ja vähän omahyväistä. Minua rasittaa usein tällaisissa internetiä ja sosiaalista mediaa sivuavissa kirjoituksissa se, miten suuria sanoja niissä pyöritellään. Viestintäteknologian kehitys on toki tuonut meidän kaikkien arkeen valtavasti uutta tietoa ja uusia toimintatapoja, joita emme olisi vain jokunen vuosi sitten osanneet kuvitellakaan, mutta alan ”gurut” sortuvat minusta usein vähän historiattomaan ainutlaatuisuuden illuusioon. Jokainen aikakausi pitää itseään erityisenä ja omia murroksiaan ennenkokemattoman järisyttävinä – ja sitä ne omassa kontekstissaan ovatkin. Maailma muuttuu koko ajan, mutta en usko, että juuri tämä meidän aikamme muuttaa ihmisen perusolemusta, tarpeita, haluja ja käyttäytymistä niin syvällisesti kuin näissä piireissä joskus tunnutaan olettavan.
Digitaalisen viestinnän konsulttina Weissin painopiste on verkossa. Sitä jäin miettimään, että vaikka internet onkin sisältöjen ja verkostojen aarreaitta, aidosti monipuoliseen oppiseen ja ajattelun ja luovuuden kehittymiseen tarvitaan minusta muutakin. Esimerkiksi liikkuminen, käsillä tekeminen, kasvokkainen vuorovaikutus ja miksei vaikka uusien ruokien kokeilu tai muut uudet aistielämykset auttavat nekin pitämään aivot vetreinä ja elämän antoisana.
Philip Weiss: HyperThinking - Creating a New Mindset for the Age of Networks. Gower, 2012. 168 s. ISBN 978-1-4094-2845-9. Saatu luentotilaisuudesta.
Minä voisin kysyä, että miksi kaiken pitää olla niin hyper ? Uusia elämyksiä, uuden oppimista ja antoisia kokemuksia, mutta miksi niin ylenmäärin ja korostetusti vauhdilla ?
VastaaPoistaMinusta on kivaa nautiskella :-)
Samaa mieltä! Luulen, että aivotkin toimivat paremmin ja luovuus kukkii kukkeammin, jos välillä vain olla möllöttää.
Poista