Robert Louis Stevenson: Treasure Island (Aarresaari) - lukudiplomisuoritus

Huh hah hei ja rommia pullo!

Tänään ollaan merirosvotunnelmissa, sillä aiheena on Robert Louis Stevensonin Treasure Island eli Aarresaari (1883, suom. 1909). Tähänkin kirjaan tartuin lukudiplomihaasteen innoittamana. Kirja sopi myös hyvin toisen vastikään lukemani meriseikkailuklassikon eli Moby Dickin jatkoksi.

Kirjan päähenkilö on Jim Hawkins, Englannin rannikolla majataloa pitävän leskiäidin poika, joka saa majatalossa yöpyvän merimiehen kautta vihiä kaukaiselle saarelle kätketystä aarteesta. Poika lyöttäytyy miestä hoitaneen lääkärin seuraan päämääränään tuo salaperäinen saari. Kun mukaan saadaan vielä rahoittajaksi rikas patruuna Trelawney ja miehistöksi joukko Bristolin satamasta palkattuja merimiehiä, seikkailu voi alkaa. Mutta keneen Hispaniola-laivan miehistön jäsenistä voi luottaa, ja kenet kullan kiilto sokaisee?

Välillä ajattelin, että onpas Stevenson ympännyt tarinaansa kaikki mahdolliset merirosvokliseet romminjuonnista pääkallolippuun, aarrekarttaan, kultakätköön, puhuvaan papukaijaan ja jalkapuoleen merirosvoon. Sitten tajusin, että hetkinen, Stevensonhan saattaa olla keksinyt ne. En tunne merirosvotarinoiden historiaa tarpeeksi arvioidakseni, mikä kirjassa on uutta ja mikä lainattua, mutta uumoilen, että Aarresaaresta ammentavat liki kaikki myöhemmät merirosvotarinat ja lukuisten lapsisukupolvien mielikuvitus.

Eniten pidin kirjassa sen tunnelmasta, seikkailun tunnusta. Jim Hawkins oli reipas päähenkilö, jonka seurassa oli mukavaa jännittää tarinan seuraavia käänteitä. (En muuten tiedä, minkä ikäinen Jimin oli tarkoitus olla: pojan nuoruuteen viitattiin moneen kertaan, mutta pikkupojaksi kyseessä oli kyllä varsin rohkea ja neuvokas nuorukainen.) Muista henkilöistä kiinnostavin oli laivan kokiksi palkattu ovela Long John Silver. Aluksi Silver herättää kapteenin ja Jimin luottamuksen, mutta vähitellen miehestä paljastuu uusia arveluttavia puolia. Silver oli minusta mainio pahis: ei yksiselitteisen paha, vaan niin kaksinaamainen, että lukijakaan ei tiedä, mistä suunnasta milloinkin tuulee.

Meno saarella on aika raakaa. Aarretta havittelevat hyvikset ja pahikset tappelevat eri kokoonpanoissa, ja ruumiita tulee. Ennen pitkää aloin jo vähän väsyä yhä uusiin väijytyksiin ja taisteluihin, kun aarteenetsintä muuttui sissisodaksi eikä niitä paljon puhuttuja kultakasoja alkanut kuulua. Kiinnostusta piti kuitenkin yllä saaren miljöö, jonka vuorenrinteitä, hiekkarantoja ja havumetsiä Stevenson kuvailee yhtä elävästi kuin Hispaniolan miehistöäkin. Olin oikeastaan melkein yllättynyt siitä, miten vetävää kirjan kieli ja kerronta oli 1800-luvulla kirjoitetuksi: värikkään kuvailun lisäksi Stevenson sirotteli toiminnan sekaan uteliaisuutta kutkuttavaa ennakointia ja käytti lukujen lopussa miltei danbrownmaisia cliffhangereitä.

Aarresaaren ovat lukeneet myös ainakin Jokke, Aletheia, Suvi ja Sonja.

Osallistun kirjalla lukudiplomin lisäksi Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

LUKUDIPLOMITEHTÄVÄ 7/10

Kirjatarjotin: Sinuhen Matkalla-kirjatarjotin
Kirjailija: Robert Louis Stevenson
Kirja: Aarresaari

Tehtävä (7. lk): Mitä esineitä päähenkilö ottaisi matkalle mukaansa? Perustele viisi.

Jim Hawkins pärjää mallikkaasti varsin vähin varustein, mutta Aarresaarella hyötyä on ainakin näistä:
- tulentekovälineet, sillä ilman lämmintä ruokaa ei ole kivaa seikkailla;
- kiikari, jolla voi tarkkailla ympäristöään;
- ase, jolla puolustautua kapinallisten hyökkäyksiltä;
- ensiapupakkaus, jolla selviää haavereista; 
- sekä tietysti se aarrekartta.

Robert Louis Stevenson: Treasure Island. 1883. Ladattu Feedbooksista Bluefire Readeriin, luettu puhelimella.

Kuva: Treasure Island by Robert Louis Stevenson, Charles Scribner's Sons, 1911. N.C. Wyeth [Public domain], via Wikimedia Commons. http://commons.wikimedia.org/wiki/File%3ATreasure_Island-Scribner's-1911.jpg