Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari - lukudiplomisuoritus!

Kaija Rahola ja Rauli Tuomi Valentin Vaalan elokuvassa Linnaisten vihreä kamari (1945).

Hurja loppukiri lukudiplomisuoritusten kanssa! Aikaa on jäljellä enää muutama päivä, mutta blogattavaa riittää vielä...

Tällä kertaa vuorossa on jännitystä eli satusetä Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari (1857), kauhuromanttinen kummitustarina. Kartanon isäntä eversti Littow kertoo heti alkuun tyttärilleen, vakavalle Annalle ja vilkkaalle Ringalle, sukua vaanivasta vuosisataisesta kirouksesta. Piinaa lisää kartanon sopukoissa lymyävä kummitus. Se hiipii pelottelemaan muun muassa nuorta arkkitehti Kaarle Lithauta, jonka eversti kutsuu uudistamaan vanhanaikaiseksi käynyttä kartanoaan. Tarinan edetessä Lithaun ja Littowien kohtalot kietoutuvat yhteen monellakin tavalla, kun muinaisten sukusalaisuuksien lisäksi ajankohtaiseksi tulevat nuorison kosioaikeet.

Hurmaavinta kirjassa on – aina yhtä kiehtovien kartanoiden ja kummitusten lisäksi – sen kieli. Topeliuksen kieli on kaartelevan kertoilevaa, sanat ja sanakäänteet ihanan vanhanaikaisia, ja etenkin luonnonkuvaus äityy paikoin suorastaan runolliseksi. Pohjoisen luonnon lisäksi kirjassa liikutaan joutilaan aateliston seurapiireissä, joissa harrastetaan muun muassa näin hienostuneita luistinretkiä:

Sellainen tyyni, päivänpaisteinen marraskuun pakkasaamu valaisi Linnaisten kartanoa ja sen lähistössä olevaa suurta järveä, kun talon asukkaat ja vieraat lähtivät sovitulle luistinretkelle. Jäätä saattoi pitää täysin luotettavana, sillä kolme päivää oli hellittämätön pakkanen sitä tyynen vallitessa rakennellut; ei myöskään ollut pelkoa virtapaikoista lähitienoilla. Everstillä ei siis ollut mitään syytä kieltää vierailtaan huvia, johon hänen tyttärensäkin ilomielin yhtyivät. Otettiin mukaan kaksi kevyttä rekeä; pari herrasväkeä seuraavaa renkiä haki itselleen pitkät riu'ut siltä varalta, että petollinen Ahti vastoin luuloa puhkaisisi aukon hopeakattoonsa, ja näin varustettuina lähdettiin jäälle. Eversti otti osakseen hovineuvoksettaren, kuurilainen kreivi anoi itselleen kunniaa saada olla Anna neidin ritarina, ja kapteeni Winterloo päätti jakaa päivän vaiheet ja kunnian Ringa neidin kanssa. Herroilla oli kaikilla kiiltävän kirkkaat, Fiskarin kuuluisassa tehtaassa tehdyt luistimet, mutta naisista sitoi ainoastaan Ringa pieniin jalkoihinsa sirot englantilaiset luistimet, jotka yläpuolelta oli peitetty punaisella sametilla ja kiinnitettiin kenkiin viheriäisellä, hopeasolkisilla loistenahkahihnoilla.

Viehkeän kielen lisäksi pidin kirjassa Linnaisten elämäntavan kuvauksesta: juuri illalliskutsuja ja koruompeluahan sitä kartanoromaaneilta kaipaa. Se, että kuvauksen kohteena oli parhaat päivänsä nähnyt kartano keskellä suomalaista maaseutua, toi kirjaan oman sympaattisen lisänsä. Arvostaan tarkat aateliset sirottelevat puheeseensa ranskankielisiä korulauseita, mutta eivät loppujen lopuksi elä keskellä hienostunutta ylellisyyttä, vaan matalia torppia ja savisia peltoja.

Aateluus on kirjassa tärkeä aihe. Syntyperä määrittää ihmisen paikan maailmassa, ja suvun kunnia menee kaiken muun edelle. Nykypäivänä, kun kuninkaallisetkin naivat tavallisia tallaajia ja kunnia kuuluu korkeintaan juhlapuheisiin, syrjäseutujen maalaisaatelin tinkimättömyys sukunsa puhtauden suhteen henkii totisesti mennyttä maailmaa. Nimen kunnian tärkeys tiivistyy arkkitehti Lithaun vaikeaan valintaan oman ja muiden onnen välillä: Lithau on periaatteen mies.

Kovin hyytävää jännitystä kirjalta ei kannata odottaa. Lithau viettää viheriässä kamarissa värisyttävän yön, mutta kauhua enemmän kirjasta löytyy dramatiikkaa, romantiikkaa ja komiikkaakin. Nuoren arkkitehdin, kartanon isännän ja hänen tyttäriensä lisäksi tutustutaan muun muassa sveitsiläiseen kotiopettajattareen neiti Triste-Rubaniin ja Littowin neitien innokkaisiin kosijoihin, Kuurinmaalta saapuneeseen kreivi Spiegelbergiin ja naapurikartanon Eusebius Winterloohon. Näistä viimeinen on hulvaton hahmo: omahyväinen tomppeli, joka möläyttelee hovineuvoksetar-äitinsä kauhuksi milloin mitäkin rahvaanomaisuuksia.

Kirjan parissa ovat viihtyneet myös ainakin Morre, Anna J ja Ruusa, jotka hekin tykästyivät Topeliuksen kieleen ja Eusebius Winterloohon.

Osallistun kartanoromantiikalla lukudiplomin lisäksi Le Masque Rouge -blogin kiinteistöhaasteeseen ja Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

LUKUDIPLOMITEHTÄVÄ 6/10

Kirjatarjotin: Sinuhen Jännitystä -kirjatarjotin
Kirjailija: Zacharias Topelius
Kirja: Linnaisten kartanon viheriä kamari
Tehtävä (7. lk): Laadi etsintäkuulutusilmoitus lukukirjasi rikollisesta.

Etsintäkuulutus!

Linnaisten kartanon kummitus

Tuntomerkit silminnäkijän mukaan:

- kalvaat, kuihtuneet kasvot

- pienet läpitunkevan terävät silmät

- kylmä, kostea hengitys

- taipumus liikutella esineitä ja sammutella kynttilöitä

Palkkio ilmiantajalle:

- kartanonherran ikuinen kiitollisuus

- mahdollisuus pyytää perijättären kättä

Kuva: Kuvakaappaus (Wikipedia). Eino Heino / Suomi-Filmi Oy. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Linnaisten_vihre%C3%A4_kamari.jpg

Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari. Alkuteos Gröna kammaren i Linnais gård (1857, suom. 1881). Ladattu Kindleen Project Gutenbergistä osana kokoelmaa Talvi-iltain tarinoita 1 (WSOY, 1909).