Pidin valtavasti Sarah Watersin Vieraasta kartanossa. Yhden kirjan perusteella en tohdi nimetä ketään lempikirjailijakseni, mutta Watersin ankkuroin ainakin tukevasti ehdokaslistalle. Ilmassa oli siis pientä jännitystä, kun seuraavan kerran tartuin kirjailijan teokseen. Vastaisiko se odotuksiin?
Vastasihan se. En tiedä, kumpi kirjoista on parempi, mutta The Night Watch (2006) eli suomeksi Yövartio oli sekin hurjan hyvä. Ihastuin tässä kirjassa samaan kuin edellisessä: Watersin kykyyn kirjoittaa menneestä maailmasta aidon tuntuisesti, luoda vahvoja tunnelmia pienten eleiden ja asioiden kautta ja punoa niistä rikkaan, täyden tuntuinen kokonaisuus. Kirjan maailma tuntuu jatkuvan tekstin takanakin. Kerronta kulkee verkkaisesti, jopa hitaasti, mutta sen jännite vie mukaansa ja pitää otteessaan. ”Burns with a slow but scorching intensity”, mainostaa lainaus Independent on Sundayn kriitikolta kirjan takakannessa. Kuvaus on minusta erinomainen.
Yövartio seuraa toisiinsa kietoutuvia ihmiskohtaloita toisen maailmansodan aikaisessa Lontoossa. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Tarina alkaa vuodesta 1947, kun sota on jo ohi, ja palaa vuoden 1944 kautta vuoteen 1941. Tapahtumien taustat avautuvat vähitellen, ja pala palalta lukija ymmärtää, miksi henkilöistä tuli sellaisia kuin tuli. Kaikkia lankoja ei silti solmita yhteen. Tässä on minusta toinen hienous, jota ihailin jo Vieras kartanossa -kirjan kohdalla. Asioita jää auki, eikä ihan kaikkea voi olla varma ymmärtävänsä. Aivan kuin oikeassa elämässä.
Kirjan päähenkilöitä on neljä. Vahva, itsenäinen Kay, rakkautta janoava Helen, surkeaan suhteeseen jumittunut Vivian ja sopeutumisvaikeuksinen Duncan. Taustalla möyryää kasvoton sota, joka repii kaupunkia ja sen asukkaita rikki sitkeällä, piinaavalla arvaamattomuudellaan. Koskaan ei voi tietää, kuoleeko tänään, ja silti arjen on jatkuttava. Sota-ajan ankarat olosuhteet tulevat käsinkosketeltaviksi. Piiloon pimennetty suurkaupunki, öisten pommitusten kauhut, ainainen pula ja puute – mutta myös ihmisen hämmästyttävä kyky sopeutua ja selvitä, jatkaa elämää haavoittuneena ja arpisenakin.
Ajankuvan lisäksi tosilta tuntuvat kirjan henkilöt ja heidän suhteensa. Kukaan kirjan henkilöistä ei ole täydellinen, heillä kaikilla on vikansa ja he kaikki tekevät virheitä. Tuskastuin Vivin naiiviuteen ja Helenin epävarmuuteen, ihmettelin etäistä Kaytä. Silti välitin heistä. Waters kuvaa taitavasti pieniä liikahduksia ihmisten välillä. Monimutkaiset tunteet heräävät, kasvavat ja lakastuvat ohikiitävissä hetkissä, pienissä eleissä ja katseissa.
Ihmissuhteiden kuvaukseen tuo oman ulottuvuutensa se, että monet kirjan henkilöistä ovat homoseksuaalisia. Helen, Kay ja heidän suhteeseensa kytkeytyvä kolmas nainen, Julia, joutuvat kätkemään rakkautensa yhteiskunnalta. Toisaalta lesbojen osana on elää pimeän ajan pimeimmissä varjoissa, toisaalta poikkeukselliset olosuhteet antavat tilaa uusille vapauksille. Miesten vaatteissa viihtyvä rohkea Kay tuntuu viihtyvän paremmin tapahtumien keskellä ambulanssikuskina kuin sodanjälkeisessä toimettomuudessa.
Waters kuvaa rakkautta ja seksiä suorasukaisesti. Esillä ovat niin ihmissuhteiden kauniit kuin rumatkin puolet. Kirjan henkilöt kokevat ihastumisen huumaa ja saavat osakseen kiintymystä ja läheisyyttä, mutta rakkaus tuo mukanaan myös vallankäyttöä, riippuvaisuutta ja epätoivoa. Yövartion piirtämä kuva elämästä ja ihmisistä ei ole ruusuinen, mutta koskettava ja ajatuksia herättävä se on. Erinomainen kirja.
Kirjasta ovat bloganneet ainakin Sanna, Salla, Katja, Linnea, Satu, Kuutar ja Riina.
Sarah Waters: The Night Watch. Virago, 2006. 506 s. Ostettu käytettynä. Suom. Yövartio, Tammi, 2007.
Vastasihan se. En tiedä, kumpi kirjoista on parempi, mutta The Night Watch (2006) eli suomeksi Yövartio oli sekin hurjan hyvä. Ihastuin tässä kirjassa samaan kuin edellisessä: Watersin kykyyn kirjoittaa menneestä maailmasta aidon tuntuisesti, luoda vahvoja tunnelmia pienten eleiden ja asioiden kautta ja punoa niistä rikkaan, täyden tuntuinen kokonaisuus. Kirjan maailma tuntuu jatkuvan tekstin takanakin. Kerronta kulkee verkkaisesti, jopa hitaasti, mutta sen jännite vie mukaansa ja pitää otteessaan. ”Burns with a slow but scorching intensity”, mainostaa lainaus Independent on Sundayn kriitikolta kirjan takakannessa. Kuvaus on minusta erinomainen.
Yövartio seuraa toisiinsa kietoutuvia ihmiskohtaloita toisen maailmansodan aikaisessa Lontoossa. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Tarina alkaa vuodesta 1947, kun sota on jo ohi, ja palaa vuoden 1944 kautta vuoteen 1941. Tapahtumien taustat avautuvat vähitellen, ja pala palalta lukija ymmärtää, miksi henkilöistä tuli sellaisia kuin tuli. Kaikkia lankoja ei silti solmita yhteen. Tässä on minusta toinen hienous, jota ihailin jo Vieras kartanossa -kirjan kohdalla. Asioita jää auki, eikä ihan kaikkea voi olla varma ymmärtävänsä. Aivan kuin oikeassa elämässä.
Kirjan päähenkilöitä on neljä. Vahva, itsenäinen Kay, rakkautta janoava Helen, surkeaan suhteeseen jumittunut Vivian ja sopeutumisvaikeuksinen Duncan. Taustalla möyryää kasvoton sota, joka repii kaupunkia ja sen asukkaita rikki sitkeällä, piinaavalla arvaamattomuudellaan. Koskaan ei voi tietää, kuoleeko tänään, ja silti arjen on jatkuttava. Sota-ajan ankarat olosuhteet tulevat käsinkosketeltaviksi. Piiloon pimennetty suurkaupunki, öisten pommitusten kauhut, ainainen pula ja puute – mutta myös ihmisen hämmästyttävä kyky sopeutua ja selvitä, jatkaa elämää haavoittuneena ja arpisenakin.
Ajankuvan lisäksi tosilta tuntuvat kirjan henkilöt ja heidän suhteensa. Kukaan kirjan henkilöistä ei ole täydellinen, heillä kaikilla on vikansa ja he kaikki tekevät virheitä. Tuskastuin Vivin naiiviuteen ja Helenin epävarmuuteen, ihmettelin etäistä Kaytä. Silti välitin heistä. Waters kuvaa taitavasti pieniä liikahduksia ihmisten välillä. Monimutkaiset tunteet heräävät, kasvavat ja lakastuvat ohikiitävissä hetkissä, pienissä eleissä ja katseissa.
Ihmissuhteiden kuvaukseen tuo oman ulottuvuutensa se, että monet kirjan henkilöistä ovat homoseksuaalisia. Helen, Kay ja heidän suhteeseensa kytkeytyvä kolmas nainen, Julia, joutuvat kätkemään rakkautensa yhteiskunnalta. Toisaalta lesbojen osana on elää pimeän ajan pimeimmissä varjoissa, toisaalta poikkeukselliset olosuhteet antavat tilaa uusille vapauksille. Miesten vaatteissa viihtyvä rohkea Kay tuntuu viihtyvän paremmin tapahtumien keskellä ambulanssikuskina kuin sodanjälkeisessä toimettomuudessa.
Waters kuvaa rakkautta ja seksiä suorasukaisesti. Esillä ovat niin ihmissuhteiden kauniit kuin rumatkin puolet. Kirjan henkilöt kokevat ihastumisen huumaa ja saavat osakseen kiintymystä ja läheisyyttä, mutta rakkaus tuo mukanaan myös vallankäyttöä, riippuvaisuutta ja epätoivoa. Yövartion piirtämä kuva elämästä ja ihmisistä ei ole ruusuinen, mutta koskettava ja ajatuksia herättävä se on. Erinomainen kirja.
Kirjasta ovat bloganneet ainakin Sanna, Salla, Katja, Linnea, Satu, Kuutar ja Riina.
Sarah Waters: The Night Watch. Virago, 2006. 506 s. Ostettu käytettynä. Suom. Yövartio, Tammi, 2007.
Yövartio ja Vieras kartanossa ovat kumpikin niin hienoja. Itse pidän Yövartiota parempana kirjan rakenteen vuoksi.
VastaaPoistaJännä muuten, miten kaikissa lukemissani Watersin kirjoissa henkilöt ovat sellaisia, että heissä on jotain ärsyttävää ja/tai sellaista, josta on vaikea pitää - ehkä siksi he ovatkin niin hyviä ja aitoja?
Hienoja ovat! :) Waters osaa minustakin luoda henkilöitä, joihin ei ehkä aina ole helppo samaistua tai jotka eivät ole varsinaisesti mukavia tyyppejä, mutta joissa on silti jotain sellaista tarttumapintaa, että heidän tarinoistaan kiinnostuu ja ne jäävät ainakin minulle pyörimään mieleen jälkeenkinpäin.
PoistaTämä oli ihana kirja :)
VastaaPoistaSarah Watersin kirjat tuntuvat jotenkin niin aidoilta :)
Waters on minusta hurjan hyvä historiaan sijoittuvan miljöön ja tunnelman luomisessa. Paljon yksityiskohtia ja "paikallisväriä", mutta luontevasti tarinaan sijoitettuna.
PoistaLuin Yövartion muistaakseni keväällä, eka Watersini. Nyt kesällä luin Vieras kartanossa. Molemmista pidin, mutta minulle Vieras kartanossa on näistä parempi. Jotenkin en saanut samanlaista yhteyttä Yövartion henkilöihin kuin sain Kartanon henkilöihin. Itse en myöskään hirveästi fanittanut Yövartion rakennetta. Se jätti minulle hiukan tyhjän olon.
VastaaPoistaYövartion rakenne oli kieltämättä haastava: loppuun päästyäni tuntui, että pitäisiköhän aloittaa uudelleen alusta nyt, kun ymmärrän asioita paremmin... Mutta kiehtova rakenneratkaisu, ja minusta myös onnistuneesti toteutettu!
PoistaVieras kartanossa on vieläkin lukematta, mutta tästä pidin valtavasti. Myös Silmänkääntäjä on hieno. Hyllystä löytyvät myös vielä suomentamattomat Affinity ja Tipping the Velvet, jotka pitäisi myös lukea. Hieno kirjailija!
VastaaPoistaLoputkin Watersit ovat lukulistallani! Muistan nähneeni Tipping the Velvetin vakiodivarini hyllyssä kauan sitten ja jättäneeni sen sinne - tämä oli ennen kuin luin Watersia, ja nyt kaduttaa! :)
PoistaTämä täytyykin lisätä lukulistalle! Silmänkääntäjä oli todella upea, joten uskon pitäväni tästäkin.
VastaaPoistaAi, tekisipä mieli etsiä Silmänkääntäjä heti käsiini, mutta taidan kuitenki vähän säästellä näitä Waterseja! :)
PoistaMinäkin suosittelen Silmänkääntäjää! En ole lukenut Watersilta muuta kuin Silmänkääntäjän ja Vieras kartanossa ja tykkäsin molemmista tosi paljon, mutta eri tavalla. Silmänkääntäjässäkin oli jännä rakenteellinen ratkaisu, josta en ihan tiedä, tykkäsinkö vai en (olisi kiva kuulla mielipiteesi siitä!) ja kirja oli koukuttava. Eli vahva suositus täältä :).
VastaaPoistaMielenkiintoista, että Silmänkääntäjässäkin on jujua rakenteessa, kuulostaa hyvältä!
Poista