Elokuvaversion juliste vuodelta 1919. (Wikipedia) |
Edellinen äänikirjakokemukseni taisi olla Pupu Tupuna -satukasetti, vai olisikohan ollut Uppo-Nalle? Kasettien lisäksi minulle luettiin varmasti pienenä ääneen, mutta itse lukemaan opittuani en ole juuri muiden lukemista kuunnellut. Aikuisten kirjan kuuntelu tuntui minusta siis alkuun oudolta ajatukselta. Eniten epäilin kykyäni keskittyä kuuntelemiseen ilman, että ajatukset lähtevät harhailemaan sinne tänne. Se olikin kuitenkin yllättävän helppoa. Luulen, ettei minulta luontuisi vain istua toimettomana nojatuolissa kuulokkeet korvilla, mutta töihin kävellessä ja kotona tiskatessa kuuntelu osoittautui oikein mukavaksi ajankuluksi.
Äänikirjakyvyistäni epävarmana päätin valita ensimmäiseksi kokeilukappaleeksi jo ennalta tutun kirjan, mieluiten melko lyhyen ja ei liian vaikean. Tyttökirjaklassikko siis! Kokeilin ensin L. M. Montgomeryn Annaa, mutta en innostunut lukijan äänestä, joten vaihdoin Jean Websterin kirjaan Daddy-Long-Legs (1912) eli Setä Pitkäsääri. Hyvä valinta, sillä kirjemuotoista romaania oli luontevaa kuunnella ääneen luettuna ja välillä lyhyissäkin pätkissä.
Setä Pitkäsääri kertoo orpokodissa kasvaneesta Jerusha Abbottista, lempinimeltään Judy, jolle nimettömänä pysyttelevä hyväntekijä kustantaa yliopistokoulutuksen sillä ehdolla, että tyttö kirjoittaa hänelle säännöllisiä kirjeitä college-elämästään. "Setä Pitkäsäären" henkilöllisyys pysyy salaisuutena kirjan loppumetreille asti, mutta kirjeiden myötä lukija saa seurata Judyn kasvua arasta 17-vuotiaasta orpotytöstä itsenäiseksi nuoreksi naiseksi.
Saran blogista löytyy mielenkiintoinen esittely Jean Websterin tyttökirjoista naisten koulutuksen puolestapuhujina. Judy on reipas, älykäs nuori nainen, joka kuroo collegessa päättäväisesti kiinni orpokodin virikkeettömässä ilmapiirissä menetettyjä vuosia tähtäimessään monipuolinen sivistys ja unelma-ammattina kirjailijan ura. Viime vuosisadan alun amerikkalaisesta opiskelijaelämästä on hauska lukea. Ahmimisikäisenä lukutoukkana Websterin St. Ursula -koulun tyttöjä ja Susan Coolidgen Katy-kirjoja lukiessani haaveilin aina kirjoissa kuvatusta sisäoppilaslaitoselämästä, jossa käännetään Vergiliusta ja keitetään nekkuja asuntolassa salaa ankarilta opettajilta. Oli hauskaa palata näihin nostalgisiin muistoihin.
Judy on kaiken kaikkiaan sympaattinen sankaritar. Hän rupattelee kirjeissään arjen pienistä tapahtumista – koulun kommelluksista, uusien vaatteiden ihanuudesta – mutta pohtii myös maailmanmenoa, tulevaisuutta ja esimerkiksi naisen asemaa ja naisiin kohdistuvia odotuksia:
Just back from church—preacher from Georgia. We must take care, he says, not to develop our intellects at the expense of our emotional natures—but methought it was a poor, dry sermon (Pepys again). It doesn't matter what part of the United States or Canada they come from, or what denomination they are, we always get the same sermon. Why on earth don't they go to men's colleges and urge the students not to allow their manly natures to be crushed out by too much mental application?
Näistä epäröinnin aiheista huolimatta Setä Pitkäsääri on ihanan nostalginen ja samalla yli satavuotiaaksi kirjaksi raikkaan tuntuinen. Kirjemuoto toimii tässä kirjassa hyvin, ja Judy on ehdottomasti tyttökirjasankarittarien aatelia: ehkä välillä lähes pollyannamaisen pirteä, mutta silti samaistuttava, eloisa ja huumorintajuinen hahmo.
Puhelimeen on jo ladattuna myös Daddy-Long-Legsin jatko-osa, Judyn parhaaseen ystävään Sallyyn keskittyvä Dear Enemy (Paras vihollinen).
Jean Webster: Daddy-Long-Legs. The Century Company, 1912. Suom. Setä Pitkäsääri. E-kirja Project Gutenbergistä.
Muistan olleeni n. 12-vuotiaana äimistynyt ja närkästynyt kirjan loppuratkaisusta! Se siitä itsenäisestä naisesta, pah!
VastaaPoistaJoo, loppu on kieltämättä vähän pöllämystyttävä! Minä en suunnilleen juuri tuon ikäisenä lukijana tajunnut yhtään, mitä oli tulossa - vaikka se tällä lukukerralla vaikuttikin aika ilmeiseltä :) - ja olin äimistynyt, miten Judy saattoi. Mieshän oli ikäloppu! Tuosta itsenäisyysasiasta en sen sijaan muista niinkään järkyttyneeni. Ajattelin kai modernisti, että ei kai rouvaksi ryhtyminen uraa estä. Enemmän minua hiersi tuo vanha setä -aspekti.
PoistaKirsi ehtikin jo kirjoittaa juuri sen, mitä aioin sanoa. En edes muista koko kirjasta oikeastaan muuta kuin tuon lopun. Ehkä sellainen piti kirjoittaa 1900-luvun alun nuortenkirjaan.
VastaaPoistaNiin, loppu tulee ehkä vähän puun takaa. Muuten kirja tuntui minusta hämmästyttävän raikkaalta - ei miljöön jne. puolesta, mutta silti jotenkin - mutta viimeisillä sivuilla mennään kyllä kovin perinteistä rataa.
PoistaVoih, näin tästä tyttösenä piirretyn version ja rakastuin tietysti Jarvisiin:D Haluaisinkin kokeilla, tehoaako Jarvisin charmi myös kirjan sivuilla :)
VastaaPoistaOlisipa hauskaa nähdä tästä elokuvaversio! En tiennytkään, että tästä on tehty piirretty. Kirjassa Jervis jää minusta loppujen lopuksi aika etäiseksi hahmoksi - minä tykästyin huomattavasti enemmän Judyyn kuin hänen ihastuksensa kohteeseen :)
PoistaHei Luru ja kiitos linkityksestä:) Sattuipa sopivasti postauksesi, kun kyselen blogissani juuri kaikkien aikojen tyttökirjaklassikkoa! Tämä on niistä yksi ehdokas. Tuo nuori tyttö vanhempi mies-asetelmahan on tuttu muistakin tyttökirjoista ja olen siitä kirjoittanutkin joskus. Esim. Montgomeryn Runotyttö-sarjassa ja Wigginin Villiruusu kirjoissa on samaa kuviota, mutta naimisiin tytöt eivät kuitenkaan mene näiden miesten kanssa, onneksi!
VastaaPoistaOo, täytyypä osallistua äänestykseen! Minua tuo vanha mies/nuori tyttö -asetelma häiritsi valtavasti Runotytössä; en ollenkaan tajunnut Emilian intoa Deaniin. Villiruusu taas ei ole minulle ollenkaan tuttu.
PoistaKuulostaa hauskalta kirjalta epäilyttävistä sedistä huolimatta. Minun Montgomery-tuntemukseni rajoittuu harmillisesti vielä vain Annoihin ja Runotyttöihin, mutta josko tätäkin puutetta ehtisi tässä korjata. Tämä ainakin vaikuttaa leppoisalta ja kirjoja on aina kiinnostava peilata omaan aikakauteensa kuten tässä teet.
VastaaPoistaBlogissani ilmestyy tänään myöhemmin sinulle tunnustus. :)
Tämä oli kyllä mukava pulahdus tyttökirjaklassikkojen menneeseen maailmaan!
PoistaTarinan tunnen leffaversiona (filmattu kai useampaan kertaan, siinä jonka olen nähnyt oli Fred Astaire ja Leslie Caron), ja nyt lähti pohdituttamaan tuo näkökulma, koska se leffa keskittyi enemmän siihen setä-Astaireen ja tarina kerrottiin suurelta osin tämän näkökulmasta (lieventää ehkä vähän sitä creepy-aspektia muttei sekään kyllä ihan sitä poistanut).
VastaaPoistaJuu, luin Wikipediasta, että tuollainen Fred Astaire -versiokin tästä on tehty. Tanssitaanko siinä? Mielenkiintoista, että leffan näkökulma on Jervisin. Kirjassa ollaan yksinomaan Judyn päässä.
PoistaNo siinä on pääosissa Astaire ja Caron, molemmat tanssijoina kunnostautuneet :)
PoistaJudyn näkökulmaa näytetään jonkin verran, mutta olisi kyllä kiinnostava lukea myös miten tuo tarina toimii ihan puhtaasti Judyn suunnasta katsottuna.