Näin jokunen vuosi sitten varmaankin telkkarista Klaus Härön ohjaaman elokuvasovituksen Kerstin Johansson i Backen kirjasta Näkymätön Elina (1978). Se jäi mieleen pienenä, koskettavana elokuvana täynnä tunnelmaa, ja samanlainen oli kirjakin.Elina asuu perheensä kanssa pienessä kylässä Ruotsin Tornionjokilaaksossa 1930-luvulla. Elina pakenee isän kuoleman aiheuttamaa surua omaan mielikuvitusmaailmaansa läheisellä suolla, jossa tyttöä lohduttavat ihmeelliset taikaolennot. Ne auttavat Elinaa jaksamaan myös kurjat koulupäivät, kun ujo, puhumaton tyttö joutuu opettajan silmätikuksi.
Kirjan tapahtumat ovat pieniä, kylän ja kymmenvuotiaan tytön kokoisia: arjen askareita kotona, koulupäivien tapahtumia, retkiä suon suojaan. Johansson i Backe kuvaa niitä suurella lämmöllä ja myötätunnolla. Elinaa tulee sääli, ja aikuisten epäoikeudenmukaisuus ja ymmärtämättömyys pistää vihaksi. Ketään ei silti katsota aivan mustavalkoisesti. Äiti ei aina osaa auttaa Elinaa, koska hänen harteillaan ovat koko perheen huolet, ja rivien välistä voi aavistaa, että ilkeä opettajakaan ei ehkä vain osaa olla toisenlainen.
Kirja kurkistaa mielenkiintoisesti myös suomea puhuvan vähemmistön elämään pienessä ruotsalaiskylässä. Elinan perhe kuuluu alempaan kastiin, köyhäinavun varassa eläviin, murtaen puhuviin. Suolla Elinan mieli suoltaa tarinoita, mutta koulussa kieli ei taivu rumaan, luotaantyöntävään ruotsin kieleen. Siksi – ja koulussa kokemiensa vääryyksien vuoksi – Elina vaikenee. Vähitellen vaikenemisesta tulee entistä vaikeammin avattava lukko.
Elinan puhumattomuus oli mietityttävä aihe siksikin, että satuin vastikään juttelemaan erään tuttavan kanssa, joka oli tehnyt suunnilleen Elinan ikäisenä samoin: uuteen maahan, uuteen kouluun ja uuteen kieliympäristöön joutunut tyttö oli yksinkertaisesti lakannut puhumasta. Pariksi vuodeksi! Mitään asiatietoa aiheesta minulla ei ole, mutta voisin kuvitella, että lapsen kielen kehitykseen syventyneet psykologit tuntevat paljonkin tällaisia tapauksia. Kieli on osa identiteettiä, ja identiteettiä murtavat muutokset vaikuttavat myös kieleen.
Näkymättömän Elinan ovat lukeneet ja siihen ihastuneet myös ainakin Elma Ilona, Tintti ja Kaisa.
Osallistun kirjalla Hyönteisdokumentti-blogin Lukudiplomi-haasteeseen. Tästä tulee kolmas suoritukseni: aiemmin olen jo ehtinyt piirtää Tainaronin kartan ja kirjoittaa Tom Sawyerin ystäväkirjaan.
LUKUDIPLOMITEHTÄVÄ 3/10
Kirjatarjotin: Sinuhen Menneisyyden tarinoita -kirjatarjotin
Kirjailija: Kerstin Johansson i Backe
Kirja: Näkymätön Elina
Tehtävä (7. lk): 2. Valitse teoksen henkilöistä hahmo, jonka paras kaveri haluaisit olla. Kirjoita hänelle kirje.
Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina. Otava, 2003 (1. painos 2002). Alkuteos Som om jag inte fanns, AWE/Geber, 1978.124 s. ISBN 951-1-19117-9. Lainattu kirjastosta.
Ihana kirje! :) Voi kun vielä tulisi kirjoitettua oikeastikin oikeita kirjeitä! Olin nuorena aivan superinnokas kirjeenkirjoittaja, mutta niinhän se elämä meni, että se on jäänyt... Ehkä joku päivä vielä elvytän taitoni.
VastaaPoistaMinulla on tämä Näkymätön Elina lukematta, vaikka olen sitä monesti ajatellut. Sukuni toinen haara on juuri noilta seuduilta (Suomen puolelta tosin) ja siksikin tarina kiinnostaa. Kenties, kenties!
Kiitos, Suketus! Kirjeiden kirjoittaminen on tosiaan harmillisesti jäänyt... Pitäisi elvytellä tapaa!
PoistaTätä kirjaa voin kyllä lämpimästi suositella!
Tämä on yksi minun lapsuuteni suosikkikirjoja. Olen lukenut tämän useamman kerran ja katsonut myös elokuvan. En enää edes muista miksi rakastin tätä, mutta rakastin ja kovasti.
VastaaPoistaMinä olen ollut töissä maahanmuuttajalasten parissa ja heidän joukossa oli useampi, jotka eivät puhuneet mitään. Osa saattoi tosiaan olla parikin vuotta puhumatta, mutte sitten kun alkoivat puhua, niin heidän suomensa oli täysin sujuvaa. Että ei ole mikään harvinainen ilmiö :)
Mahtavaa, että luit tämän ja suloinen kirje. :-) Kiitos linkityksestä! Pitäisipä itsekin taas palauttaa mieleen, mitä lupailin lukea lukudiplomia varten.. :-D
VastaaPoista