5. maaliskuuta 2012

Toni Morrison: Jazz

Olen aikonut jo pitkään lukea jotain Toni Morrisonilta. Nobelisti-ikuisuushaaste ja Kirjavan kammarin So American -haaste kannustivat nyt tarttumaan Morrisonin romaaniin Jazz (1992, suom. 1993).

Jazz sijoittuu 1920-luvun New Yorkiin, mustaan Harlemiin. Punaisena lankana on intohimodraama, jonka rooleissa ovat viisikymppinen kosmetiikkakaupustelija Joe Trace, hänen vaimonsa Violet ja nuori Dorcas-tyttö, johon Joe sekoaa, lankeaa ”sellaiseen syvään, kaameaan rakkauteen, joka teki hänet niin surulliseksi ja onnelliseksi, että hän ampui tytön vain pitääkseen tunnetta yllä”, kuten heti kirjan ensimmäisillä riveillä kerrotaan. Siitä eteenpäin tapahtumien kulku selkiää pala palalta, moniäänisesti, kerroksittain, taustalla kova ja kivinen mutta elämää sykkivä Kaupunki.
Minä olen hulluna tähän Kaupunkiin.
Päivänvalo viistää kuin partaveitsi ja leikkaa talot kahtia. Yläpuoliskossa näen katsovia kasvoja, eikä ole helppo erottaa, mitkä ovat ihmisiä, mitkä kivenhakkaajien työtä. Alhaalla varjossa tapahtuu kaikenlaista blaseerattua: klarinetinluritusta ja lemmiskelyä, nyrkinläiskettä ja murheisten naisten ääniä. Tällainen kaupunki saa minut haaveilemaan huimia ja tuntemaan syvästi. Sisäistämään. Se johtuu siitä kirkkaasta teräksestä, joka huojuu varjon yläpuolella. Kun katson joenvarren vihreiden nurmikaistaleiden yli, kirkontorneja ja kerrostalojen kerman- ja kuparinhohtoisiin rappukäytäviin, olen vahva. Yksin kylläkin, mutta yliveto ja järkkymätön - kuten tämä kaupunki vuonna 1926, kun kaikki sodat ovat ohi eikä uutta ikinä tule.
Kirjan kuvaama miljöö ja aikakausi kiehtovat: 1920-luvun vauhdilla muuttuva maailma, väkeä kihisevä suurkaupunki, uutta rytmiä hakkaava kulttuuri. Himoa ja vimmaa kuohuvissa mustasukkaisuusdraamoissa on aina sitä jotain, ja Morrison kirjoittaa intensiivisesti. Välillä teksti vyöryy eteenpäin pitkinä, polveilevina virkkeinä, välillä rauhoitutaan hiljaa vaikeroimaan. Ääneen pääsevät vuoroin tarinan eri osapuolet, kaikilla oma rytminsä.

Silti kirja ei temmannut minua ihan täysillä mukaansa. Olisin ehkä lukenut tämän mieluummin englanniksi. Olen viime aikoina lukenut englanninkielisten kirjailijoiden tuotantoa enimmäkseen alkukielellä, ja vaikka Seppo Loposen suomennos oli varmasti ihan ansiokas, minulla oli yllättävän suuria vaikeuksia eläytyä suomenkieliseen Harlemiin. Takerruin yksittäisiin sanoihin kuten esimerkiksi tuohon New Yorkista käytettyyn ”Kaupunkiin”, jonka ensimaininta vei ajatukseni johonkin scifihenkiseen mielikuvituskaupunkiin eikä New York Cityyn, ja kun jazzmusiikin kuvailtiin olevan ”Tulevaa Tuonta enteilevää moskaa”, minä aloin ajatella Kalevalaa. Kerran aloitettuani en sitten osannut lakata pähkäilemästä näitä käännösasioita, ja lopputulos oli, että minun korvissani Jazz ei soinut ihan niin kuin olisi pitänyt.

Kirjaa miettiessäni löysin netistä Jazzia käsittelevän yleisen kirjallisuustieteen gradun aiheenaan ”Musiikillisen tradition funktiot ja merkitys Toni Morrisonin romaanissa Jazz”. Kiitos vain, Matti Ahvenus Turun yliopistosta! Gradu oli mielenkiintoista selailtavaa mitä tulee Morrisonin kerronnan rytmiin ja romaanin rakenteeseen. ”[T]he jazz-like structure wasn’t a secondary thing for me – it was the raison d’être of the book”, tutkielmassa lainataan Morrisonia itseään. Kirjailija kertoo halunneensa kuvata tiettyä ajanjaksoa afroamerikkalaisessa historiassa sille ominaisen ilmaisumuodon kautta: ”I had written novels in which structure was designed to enhance meaning; here the structure would equal meaning.”

Tässä yhteydessä täytyy taas palata käännöstyön haasteisiin. Ahvenuksen tutkielmassa lainataan esimerkiksi tällaista musiikista kertovaa pätkää (romaanissa ei muuten kertaakaan mainita sanaa jazz!):
Songs that used to start in the head and fill the heart had dropped on down, down to places below the sash and the buckled belts. Lower and lower, until the music was so lowdown you had to shut your windows and just suffer the summer sweat when the men in shirtsleeves propped themselves in window frames, or clustered on rooftops, in alleyways, on stoops and in the apartments of relatives playing the lowdown stuff[.]
Ja sama suomeksi (tästä kappaleesta löytyy juuri tuo minua vaivannut Tuoni):
Laulut, jotka ennen alkoivat päästä ja täyttivät sydämen, olivat vajonneet alas, vyönauhojen ja solkivöiden alapuolelle. Yhä alemmaksi, kunnes musiikki meni niin alhaiseksi, että oli suljettava ikkunat ja kärsittävä nahoissaan kesähiki, kun miehet nojailivat paitahihasillaan ikkunalautoihin tai kerääntyivät katoille, kujille, ulkorapuille ja sukulaisten asuntoihin soittamaan sitä alhaista, Tulevaa Tuonta enteilevää moskaa.
Ahvenus analysoi pätkää sanojen rytmin ja soinnin kautta, sitä, miten sanavariaatiot (down, down / lower, lower – lowdown, the lowdown stuff) ja alkusoinnut (suffer the summer sweat) tuovat tekstiin musiikkia. Suomennoksestakin välittyy kyllä uuden musiikin pakanallinen luonne ja vaikutus kuulijoihinsa, mutta jokin aistillinen efekti siitä jää puuttumaan. ”Kärsittävä nahoissaan kesähiki” tuntuu kyllä kaikin puolin hikiseltä ja on periaatteessa sama asia kuin ”suffer the summer sweat”, mutta ei sitten kuitenkaan ihan.

Toni Morrison: Jazz. 1992. Suomeksi Jazz, Tammi, 1993. Suom. Seppo Loponen. ISBN 951-31-0104-5. 223 s. Lainattu kirjastosta.

16 kommenttia:

  1. Angloamerikaklainen kirjallisuus on rooman La Sapienzassa minulla peräti pääaineena, joten voit varmaan kuvitella ihastuksen Morrisonia kohtaan, siellä hän kiikkuu jalustalla ihan Vonnegutin rinnalla ;)

    Minä olen lukenut Morrisonia vain alkuperäiskielellä, joten en osaa sanoa, kuinka paljon suomennos tosiaan vaikuttaa lukuelämykseen, kieltämättä ainakaan näin kontekstista irrotettuna Kaupunkia ei voi verrataa Cityyn, joka on niin tyypillinen ilmaisu englanniksi, kun taas Kaupunki kuulostaa suomeksi hyvin erikoiselta. Ehkä vain vaikea kääntää, mutta periaatteessahan kääntäminen tarkoittaa uudelleen kirjoittamista alkuperäistekstin tunnelmia ja tasoja välittäen, eikä alkuperäistekstin sanaa pitäisi kääntää yhtään sen oudommalla tai myöskään kuluneemmalla ilmaisulla kuin mitä kirjailija on tarkoittanut. Heh, meni kääntäjältä heti käännösteorioiden puolelle, sorry ;)

    Suosittelen lukemaan Morrisonilta myös Beloved -romaanin, mielellään alkuperäiskielellä, koska ainakin jo suomennettu nimi Minun kansani, minun rakkaani, saa niskakarvat pystyyn sen englanniksi lukeneelta ;)

    VastaaPoista
  2. Yhden Morrisonin olen lukenut, ja siinä oli kyllä myös sellaista kieltä että ei ehkä ihan helposti käänny...
    Ehkä se Kaupunki pitäisi kirjoittaa pienellä, ihan vaan kaupunki, vähän kuin Tikkurilassa Helsinkiin päin menevään junaan hyppäävä on menossa "kaupunkiin". Tai suomeksi kai se "Stadi" olisi osuvin vaikka sillä onkin eri merkitys, käyttötapa lienee kuitenkin sama...

    VastaaPoista
  3. Itselle tuli mieleen, että ainakin nykysuomessa puhutaan ihan yleisesti Nykistä. Sekä se että Stadi saattaisivat kyllä hypätä silmille, jos teksti muuten ei nykykieltä seuraa. En nyt löydä tähän hätään englanninkielistä Jazzia, mutta jos lause oli "I'm grazy about the City" niin "Minä olen hulluna tähän Kaupunkiin" ei kyllä ole välttämättä se sujuvin käännös. Ehkä kaupunki pienellä alkukirjaimella olisi luontunut parhaiteen suomeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käännösteorioista! :) Olen samaa mieltä, että kaupunki pienellä alkukirjaimella olisi ollut tässä yhteydessä ehkä luontevampi vaihtoehto. Stadi yhdistyy ainakin minun mielessäni niin selvästi Helsinkiin, että siitäkin olisin hämmentynyt.

      Poista
  4. Oi ei kiitos ihana mikä postaus! Mie menin ihan sekaisin kun näin että olet lukenut tämän!

    Luin tämän ollessani seitsemäntoista, ja se vaikutti minuun niin syvästi, että vieläkin soi. Kirja oli niin kaunis että huikaisi.

    Mutta nyt kun mainitsit tuosta käännöksestä niin apua! Kun kieli ja rakenne ovat kerta romaanille näin tärkeitä, niin hankinpa varmaan Jazzin englanniksi itselleni. Morrison on paras. Tai ainakin yksi parhaimmista.

    Suosittelen siulle vielä Belovedia (jolla on muuten ehkä hirvein suomiotsikko: "Minun kansani, minun rakkaani - mitä mahtaa olla liikkunut kääntäjän pieness mielessä?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla noin hienosta lukukokemuksesta! Beloved olisi tosiaan mielenkiintoista lukea; Morrison kirjailijana teki vaikutuksen, vaikka tuntuu, etten saanut tästä kirjasta ihan niin paljon irti kuin olisin suonut saavani. Mielenkiintoista, että sekä sinä että Vera moitiskelette Belovedin suomalaista nimeä... Minusta Minun kansani, minun rakkaani kuulostaa ihan houkuttelevalta kirjan nimeltä, mutta ehkä se ei sitten sovi sisältöön?

      Poista
    2. Spoileri: Beloved on päähenkilön tyttären nimi, siksi tuo Minun kansani, minun rakkaani on harhaanjohtava. Vaikeahan tuota belovedia on myös kääntää, koska se englanniksi tarkoittaa rakasta, rakastettua, mutta on tässä tapauksessa erisnimi. Ja tottakai kirjailija on valinnut nimen Beloved, koska se ei ole pelkkä erisnimi, mutta siltikin tuo kansan mukaan vetäminen nimeen ei oikein tunnu itsestä hyvältä. Pitää muuten muistaa, ettei kääntäjä ole suinkaan aina vastuussa kirjojen nimistä, vbaan ne päätetän usein yhteistyössä kustannustoimittajan kanssa kuten myös silloin kuin kyse on kirjailijan omasta tekstistä. Ei ole suinkaan varmaa, että omankaan kirjani nimeksi tulee juuri se minun ehdottamani ;)

      Poista
    3. Ahaa, asiat selkiävät! :) Täytynee lukea tuo Beloved, jotta jatkavat selkenemistään. Minun kansani, minun rakkaani -nimen perusteella kieltämättä odottaa jotain nimenomaan tuohon kansa-ulottuvuuteen liittyvää.

      Peukut pystyssä, että kirjasi saa hyvän nimen!

      Poista
  5. Kiinnostava teksti - käännösasiat ovat aina hurjan kiehtovia.

    Olen lukenut joskus vuosia, vuosia sitten yhden Morrisonin - muistaakseni Sinisimmät silmät. En tiedä, olisinko ollut liian nuori kirjalle, mutta muistan että se minulle jotenkin hyvin vaikea kirja lukea. Minäkin olen kuitenkin ajatellut nyt So American -haasteen tiimoilta kokeilla Morrisonia uudelleen. Kirjaa en ole vielä valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla sinun Morrison-kokemuksiasi! Tämä kirjailija sopii tosiaan hyvin So American -haasteeseen luettavaksi.

      Poista
  6. Jazz oli minullekin aika hämmentävä kokemus. Olin odottanut paljon ekaa Morrisoniani, ja sitten olin ihan, että häh?! :) Lopulta olin suht vaikuttunut, mutten erityisen ihastunut. Olen silti koko ajan ajatellut, että se oikea Morrison-kirja odottaa minua vielä, ja kerännyt lisää kirjailijan teoksia hyllyyni. :)

    Olen niiiin samaa mieltä tuosta käännöksestä. Ensinnäkin tuo "Kaupunki" on tosiaan hyvin kömpelö ratkaisu. Toisekseen tuo lainaus kahdella kielellä kertoo kaiken. Voi ei. Tämä olisi tosiaan pitänyt lukea englanniksi. (Ja toinen voi ei, kun hyllyssä on jo ainakin kolme muuta Morrisonia suomeksi..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, minun kokemukseni oli ihan samanlainen: suht vaikuttunut, mutten erityisen ihastunut. Siis tunnistin tämän kyllä hyväksi kirjaksi, mutta en ehkä sitten jotekin tunnetasolla aivan intoutunut kuitenkaan. Kokeilen kyllä Morrisonia uudestaankin, mutta ehkä tosiaan englanniksi next time.

      Poista
  7. Oih, täällä puhutaan yhdestä lempikirjailijastani! Itsekin taisin lukea Jazzin suomeksi, en tosin muista miksi. Yleensä haluan lukea Morrisonit alkuperäiskielellä, sillä ei se käännösprosessista parhaassakaan tapauksessa selviä avohaavoitta. Suosittelen tosiaan Morrisonit lukemaan englanniksi, jos suinkin pystyy, vaikka sitten silloin tällöin sanakirjaa pitäisikin tutkiskella. Se on sen arvoista.

    Minulle Se teos on Sinisimmät silmät, jonka luin aivan ensimmäisenä. Pidän myös Belovedista ja Sulasta. Song of Solomon on siitä erikoinen, että siinä päähenkilö on mies. Tämä sai minut vähän kriittiseksi kirjaa aloittaessani, mutta hienosti Morrison minut hänenkin maailmaansa sai vedettyä.

    Älä siis anna periksi Morrisonin kohdalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Kirjojen aiheet kuulostavat kyllä mielenkiintoisilta, esim. juuri tuo Sinisimmät silmät. Hehee, teenkin So American -haasteesta ehkä So Morrison -haasteen. :)

      Poista
  8. Aloititpas aika haastavasta päästä Morrisoniin tutustumisen. Minullekin tämä kirja oli hämmentävä lukukokemus. Loppuun päästyä totesin, että nyt pitäisikin siis lukea alusta uudestaan.

    Suosittelen Morrisonilta kirjoja Rakkaus ja Minun kansani, minun rakkaani, joka oli itselleni ensikosketus huikean monitahoiseen ja nerokkaasti kirjoittavaan kirjailijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, Valkoinen kirahvi! Huomasin nyt vasta mielenkiintoisen Morrison-esittelyn blogistasi. Täytyy tosiaan tutustua Morrisonin muihinkin teoksiin!

      Poista