Françoise Sagan: Un certain sourire (Muuan hymy)

Vuonna 1956 ilmestynyt Un certain sourire, suomeksi Muuan hymy, on Françoise Saganin toinen romaani. Kirja ilmestyi pari vuotta Saganin vain 19-vuotiaana julkaiseman sensaatioesikoisen Tervetuloa ikävän (Bonjour tristesse, 1954) jälkeen. Esikoiskirjan Rivieralla seikkailevan teinitytön tilalla on nyt parikymppinen opiskelija Pariisissa, mutta kirjojen teemoissa ja tunnelmissa on paljon samaa, ainakin sen perusteella, mitä kymmenen vuotta sitten lukemastani Tervetuloa ikävästä muistan.

Muuan hymyn päähenkilö Dominique lukee lakia Sorbonnessa ja seurustelee opiskelutoverinsa Bertrandin kanssa, muttei tee kumpaakaan kovin suurella innostuksella. Bertrand on älykäs ja miellyttävä, mutta suhteesta puuttuu se jokin. Kun Dominique sitten tapaa Bertrandin sedän Lucin, ilmassa onkin yhtäkkiä kipinää vaikka muille jakaa. Tyttö pihkaantuu itseään tuplasti vanhempaan, naimisissa olevaan mieheen, eikä naistenmies Lucillakaan ole mitään pientä seikkailua vastaan.

Dominique on vähän ärsyttävä mutta samalla aika mielenkiintoinen päähenkilö. Välillä hän suhtautuu salasuhteeseensa Lucin kanssa huolettomalla carpe diem -asenteella, välillä taas epäröi ja kärvistelee omantunnontuskissa, koska ei haluaisi loukata Bertrandia ja Lucin vaimoa Françoisea. Välillä itseään ja muita viileästi analysoiva tyttö antaa itsestään ikäistään kypsemmän vaikutelman, ja välillä taas tuntuu, että blaseerattu kyynisyys onkin nuoren ihmisen epävarmuutta suojaava panssari ja itsetietoinen asenne melkein lapsellista itsekeskeisyyttä.

Kirjassa liikutaan enimmäkseen Pariisin vasemmalla rannalla, jossa älyköt, taiteilijat ja muuten vain muodikkaat eksistentialistit istuvat kahviloissa Sorbonnen ja Saint-Germainin kulmilla, polttavat tupakkaa ja juovat – tässä tapauksessa – viskiä. (En laskenut, kuinka monta viskiä Dominique kirjan aikana juo, mutta jokunen niitä oli.) Dominiquekin pohtii Seinen rantoja rampatessaan elämän tarkoitusta ja tarkoituksettomuutta. Nuori eksistentialisti taitaa olla jonkinlaista varhaista Levottomat-sukupolvea: eksyksissä, kun mikään ei tunnu miltään, ja kuitenkin tunteidensa tempoiltavana onnea etsimässä.

Peut-être le bonheur, chez les gens comme moi, n'est-il qu'une espèce d'absence, absence d'ennuis, absence confiante. A présent je connaissais bien cette absence, de même que parfois, en rencontrant le regard de Luc, l'impression que tout était bien, enfin. Il supportait le monde à ma place. Il me regardait en souriant. Je savais pourquoi il souriait et j'avais aussi envie de sourire.

Suosittelen kirjaa ranskalaishenkisen emotionaalis-filosofis-dramaattisen ihmissuhdepuntaroinnin ystäville. Vain vähän yli satasivuinen kirja tarjoaa nopea- ja kepeälukuista neliödraamaa 1950-luvun boheemissa Pariisissa ja kesäkuumassa Cannesissa – mikäs sen parempaa!

Osallistun kirjalla Satun luettujen Toinen tapaaminen -minihaasteeseen.

Françoise Sagan: Un certain sourire. Livre de Poche, 1982 (alkuteos Julliard, 1956.) 123 s. Lainattu kirjastosta. Suomeksi Muuan hymy, suom. Satu Waltari, Tammi, 1956.