Sinclair Lewis: Main Street (Valtakatu)

Ensimmäisen painoksen kansi. (Wikipedia)

Sinclair Lewis oli minulle aivan tuntematon nimi, kunnes aloin tutkailla Nobel-haasteen nimilistaa sillä silmällä, kenen teoksia löytyisi Project Gutenbergistä Kindleen ladattavaksi. Vuonna 1930 palkittu Lewis, jota palkintokomitea kehui "for his vigorous and graphic art of description and his ability to create, with wit and humour, new types of characters", vaikutti mielenkiintoiselta kokeiltavaksi.

Minnesotassa syntynyt ja kasvanut Lewis (1885–1951) julkaisi ensimmäiset kirjoituksensa Yalen opiskelijalehdissä ja hankki valmistumisensa jälkeen tienestejä kirjoittamalla viihdetarinoita aikakauslehtiin. Wikipedian mukaan Lewis myös "myi juonia" seikkailukirjailija Jack Londonille. Olikohan tai onkohan tämä yleinenkin bisnes?

Vuonna 1920 ilmestynyt Main Street (suomeksi Valtakatu, 1924) oli Lewisin ensimmäisiä vakavia romaaneja ja ensimmäinen kaupallinen menestys. Mies niitti mainetta myös pari vuotta myöhemmin ilmestyneellä romaanilla Babbitt (1922), johon esimerkiksi Nobel-raati erityisesti ihastui. Lewis oli muuten ensimmäinen palkinnon saanut amerikkalainen kirjailija.

Main Street satirisoi ihannoitua kuvaa amerikkalaisesta pikkukaupunkielämästä. Päähenkilö Carol on suurkaupungin kasvatti, joka naimisiin mentyään muuttaa lääkärimiehensä Willin kotiseudulle Gopher Prairien pikkukaupunkiin Minnesotan maaseudulle. Intellektuelli ja idealistinen Carol on uudessa nurkkakuntaisessa asuinpaikassaan kuin kala kuivalla maalla. Hän haaveilee kaupungin kaunistamisesta ja sivistämisestä, mutta mitä tehdä, kun Willin ja kaikkien muiden mielestä Gopher Prairie on jo parasta, mitä maa päällään kantaa. Kumpi voittaa, Carol vai Gopher Prairie?

She wanted to run, fleeing from the enroaching prairie, demanding the security of a great city. Her dreams of creating a beautiful town were ludicrous. Oozing out of every drab wall, she felt a forbidding spirit which she could never conquer.

Luulen, että Sinclair Lewis repisi hiukset päästään, jos hän pääsisi haudan takaa vierailemaan Disneylandissä. Disney-puistojen Main Street, U.S.A. -leikkikaupunki on nimittäin sokerikuorrutettu tulkinta juuri siitä myyttisestä periamerikkalaisesta pikkukaupunki-idyllistä, jota Lewis romaanissaan ivaa. Kun Walt Disney 50-luvulla visioi huvipuistoaan, hän halusi viedä nuoret kävijät ajassa taaksepäin vuosisadan alkuun, "isoisän nuoruuteen". 1910-luvulla uransa aloittaneelle Lewisille Gopher Prairien kaltaiset kaupungit, jotka vasta kastavat varpaitaan moderniuteen, sen sijaan olivat vielä nykyaikaa ja niiden satiiri ajankohtaista.

Tai no, nykyaikaa ne ehkä ovat vieläkin. Main Streetin ajankuva on tietysti menneisyyttä, mutta Gopher Prairien helmasynnit – pikkusieluinen juoruilu, ahdasmielinen omahyväisyys ja sitkeä epäluulo kaikkea uutta ja vierasta kohtaan – taitavat olla osa monen pienen paikkakunnan elämää edelleen. Gopher Prairien hyvät puolet jäävät Lewisin kuvauksessa selvästi huonojen varjoon. Välillä mietin, kuinka onneton lapsuus itsekin minnesotalaisessa pikkukaupungissa kasvaneella Lewisilla oikein mahtoikaan olla, jotta Gopher Prairie saa häneltä tällaisen kohtelun... Lewisin synnyinkaupunki Sauk Centre oli ilmeisesti aluksi aika näreissään Lewisin hengentuotteista, mutta nykyään siellä jo tarjoillaan ylpeinä Sinclair Lewis -hampurilaisia (mitäpä muutakaan!).

Kyllä Lewisin iva silti välillä Caroliakin pyyhkäisee. Carolin idealismi esteettisten pyrintöjen ja yhteiskunnallisten aatteiden suhteen on usein melkoisen naiivia, ja jos Gopher Prairien väessä henkilöityvät kaikki mahdolliset pikkukaupunkilaisstereotypiat, Carol saa puolestaan edustaa suurkaupunkilaista ylemmyydentuntoa ja korkeakoulutettua besserwisser-elitismiä.

Kirjan sävy on siis jokseenkin kitkerä, mutta ei silti synkkä, vaan napakalla huumorilla maustettu. Lewis kuvaa Gopher Prairien elämää ja ihmisiä värikkäästi ja terävästi (hih, olen näköjään samaa mieltä vuoden 1930 Nobel-komitean kanssa!). Menneisiin aikoihin sijoittuvissa kirjoissa minua ilahduttavat aina miljöön ja arjen yksityiskohdat, sellaiset kuin vaatteet, sisustus ja ruoka, ja niitä on Main Streetissä mukana ihanan runsaasti. Carolin erilaisuus ja ulkopuolisuus näkyy käsinkosketeltavasti siinä, miten eri tavalla hän valitsee vaatteensa ja sisustaa kotinsa kuin mihin Gopher Prairien naiset ovat tottuneet:

Juanita's best friends, Mrs. Dyer and Mrs. Dashaway, passed large dinner plates, each with a spoon, a fork, and a coffee cup without saucer. They apologized and discussed the afternoon's game as they passed through the thicket of women's feet. Then they distributed hot buttered rolls, coffee poured from an enamel-ware pot, stuffed olives, potato salad, and angel's-food cake. There was, even in the most strictly conforming Gopher Prairie circles, a certain option as to collations. The olives need not be stuffed. Doughnuts were in some houses well thought of as a substitute for the hot buttered rolls. But there was in all the town no heretic save Carol who omitted angel's-food.

Taisin muuten tehdä saman huomion muutama viikko sitten koskien Viattomuuden ajan Ellen Olenskaa: Elleninkin huonekalut olivat väärässä järjestyksessä. Molemmat naiset ovat ulkopuolisia tiukkojen sosiaalisten normien sääntelemässä yhteisössä – Ellen New Yorkin vanhoillisissa hienostopiireissä, Carol Gopher Prairien junttilassa. Viattomuuden ajassa lukija ei oikein pääse Ellenin pään sisään, mutta Main Street taas keskittyy nimenomaan Carolin havaintoihin ja tuntemuksiin.

Carol haikailee vallankumouksellisia muutoksia Gopher Prairieen, mutta todelliseksi vallankumoukselliseksi hänestä ei ole. Uudistusinto nujertuu arjen vastoinkäymisten ja naapureiden paheksuvien katseiden alla. Vaikka Carol halveksii kyläläisten hohdottomuutta, hän kaipaa silti heidän hyväksyntäänsä. Lääkärin vaimona Carol yrittää myös vastata häneen kohdistuviin odotuksiin ja olla miehelleen mieliksi, vaikka kodin seinien sisälle rajoittuva rooli tuntuu ahdistavalta:

She could not have outside employment. To the village doctor's wife it was a taboo. She was a woman with a working brain and no work.

Will moitiskelee vaimoaan nirppanokkaisuudesta ja pilvilinnojen rakentelusta, ja yksi Carolin harvoista ystävistäkin puuskahtaa tuskastuneena, että Carol "comes rushing in, and expects in one year to change the whole town into a lollypop paradise with everybody stopping everything else to grow tulips and drink tea". Välillä Carol tuntuu kieltämättä rasittavalta lapselliselta haikailijalta, joka vain nurisee ja mököttää, mutta toisaalta hänen ongelmansa ja haaveensa kertovat ehkä jotain siitä, miten naisen rooli oli muuttumassa ensimmäisen maailmansodan rytinöiden kaikuna. Carol haluaa ottaa itselleen oikeuden ajatella omilla aivoillaan ja raivata itselleen paikan maailmassa, mutta ei oikein tiedä, miten.

Ajankuvan kannalta mielenkiintoista kirjassa on suomalaisen lukijan kannalta myös se, että se sijoittuu Minnesotaan seuduille, jonne vuosisadan vaihteen muuttoliike oli tuonut joukoittain pohjoismaisia maahanmuuttajia. Kirjassa vilahtelee taajaan kankeaa englantia solkkaavia ruotsalaisia, norjalaisia ja suomalaisia kotiapulaisia ja työmiehiä. Carolillakin on ruotsalainen Bea-piika. "Svenskat" ja muut tulokkaat ovat Gopher Prairien nokkimisjärjestyksen pohjalla, ja huono-osaisimmat vain sinnittelevät joten kuten hengissä kaupungin laitamilla, niin kuin vaikka Carolin säälimä "a family of recently arrived Finns (---) camped in an abandoned stable."

Kaiken kaikkiaan Sinclair Lewis ja Main Street oli siis oikein mielenkiintoinen tuttavuus. Suosittelen nobelistien harrastajille ja So American -kisailijoille!