Yksi tavoitteeni kirjavuodelle 2012 on tutustua asuinmaani Belgian kirjallisuuteen, jota tunnen hävettävän huonosti. Kokemukseni belgialaisista kirjailijoista rajoittuvat kahteen Amélie Nothombin romaaniin. En ole lukenut edes Tintti-sarjakuvia. Tästä siis alkaa tutkimusmatkani Belgian kirjallisuuteen. Koska maa ei ehkä ole blogin lukijoille kovin tuttu, ajattelin aloittaa pienellä ajatusleikillä.
Jos Suomi olisi Belgia...
Jos Suomi olisi Belgia, suomalaisista noin 3,2 miljoonaa puhuisi äidinkielenään suomea ja 2,2 miljoonaa ruotsia. Maan pohjoispuoli Lapista suunnilleen Kuopion korkeudelle olisi virallisesti suomenkielistä aluetta. Etelässä virallinen kieli sen sijaan olisi ruotsi. Lisäksi Pohjois-Karjalassa asuisi pieni saamea, maan kolmatta virallista kieltä, puhuva vähemmistö.
Suomen pääkaupunki olisi runsaan puolen miljoonan asukkaan Kuopio. Vaikka Kuopio sijaitsisi suomenkielisellä alueella, se olisi virallisesti kaksikielinen ja sen väestöstä lähes 90 prosenttia puhuisi ruotsia. Kuopiossa asuisi myös vilkas kansainvälinen yhteisö.
Suomen pohjoispuolella ei olisi tuntureita ja Jäämerta, vaan toinen suomenkielinen maa, jossa olisi runsaat 8 miljoonaa asukasta. Etelässä Suomen naapurina olisi 32-miljoonainen ruotsinkielinen maa ja idässä 40-miljoonainen saamenkielinen maa. Kaikissa naapurimaissa kerrottaisiin vitsejä suomalaisista.
Suomen suomenkieliset ja ruotsinkieliset eivät olisi yhtä mieltä mistään. Kiemuraisen sisäpolitiikan vuoksi Suomi olisi viime vuonna lyönyt Irakin ennätyksen maana, joka on ollut pisimpään ilman hallitusta (541 päivää).
Pikakurssiksi Belgian herttaisista omituisuuksista suosittelen seuraavaa videota:
Entäs ne kirjat?
Ylläolevasta voi päätellä, että Belgian kulttuurinen ja kirjallinen konteksti on tyystin erilainen kuin Suomen. Pienen eristyneen kielialueen sijasta täällä ollaan suurten naapurien syleilyssä, ja maa itse on kielellisesti ja kulttuurisesti kahtiajakautunut. Erillistä leimallisesti belgialaista kirjallisuutta ei oikeastaan ole olemassa: maan ranskankieliset kirjailijat liittyvät Ranskan kirjallisuuteen, hollanninkieliset Hollannin ja (harvalukuiset) saksankieliset Saksan. Ranskankielinen belgialainen lukee todennäköisemmin ranskalaisten kirjailijoiden kuin flaamilaisten maanmiestensä tuotoksia.
Belgian historia on vaiherikasta. Nykyisen Belgian alueella ovat vuosien saatossa hallinneet niin ranskalaiset, hollantilaiset, espanjalaiset kuin itävaltalaisetkin. Nämä kerrostumat ja kohtaamiset ovat jättäneet jälkensä maan kulttuuriin, ja ehkäpä siksi Belgia tunnetaan muun muassa surrealisteistaan.
Kirjallisuuden kannalta merkillepantavaa on myös se, että väestön hollanninkielisestä enemmistöstä huolimatta koulutetun eliitin kieli oli pitkään ranska, joten vanhempi kirjallisuus painottuu siihen.
Lukulistalle?
Wikipedian mukaan Belgian ranskankielisen kirjallisuuden suuria nimiä ovat muun muassa Georges Rodenbach, Émile Verhaeren ja Maurice Maeterlinck. Merkittäviä 1900-luvun kirjailijoita ovat esimerkiksi Géo Norge, Marie Gevers, Thomas Owen, Jean Ray, Arthur Masson, Michel de Ghelderode, Camille Lemonnier ja Simenon sekä surrealistit Paul Nougé, Louis Scutenaire ja Irène Hamoir. Nykykirjailijoista mainitaan Suzanne Lilar, Françoise Mallet-Joris, Conrad Detrez, Henry Bauchau, François Emmanuel, Nicole Malinconi ja Amélie Nothomb.
Hollanninkieliseltä puolelta mainitaan Hugo Claus, Louis Paul Boon, Kristien Hemmerechts, Tom Lanoye, Anne Provoost ja Geert van Istendael. Nämä nimet ovat Wikipedian ranskankielisestä artikkelista: hollanniksi tarjokkaita löytyisi varmaan enemmänkin, mutta hollanniksi kirjoittavien kirjailijoiden osalta minun täytyy joka tapauksessa tyytyä käännöksiin. Suomeksi tältä saralta on saatavilla ainakin blogeissa viime aikoina vilahdellut Annelies Verbekenin Kalanpelastaja (Avain, 2011).
Belgia tunnetaan myös sarjakuvistaan, kuuluisimpana Hergén Tintin eli Tintti. Suomessa ehkä vähän vähemmän luettuja ovat Franquin (Gaston Lagaffen eli suomeksi Niilo Pielisen ja Marsupilamin isä) ja Jijé. Belgiasta tulevat myös Peyon piirtämät smurffit, nuo hilpeät siniset pikkuveikot. Sarjakuvaharrastus on Belgiassa muutenkin varsin vireää: on erikoiskauppoja, festivaaleja ynnä muuta.
Tämä tällä kertaa! En aio tämän Belgia-projektin tiimoilta tehdä itselleni sen kummempaa lukulistaa, vaan mennä minne nenä näyttää. Tutkimusmatka jatkuu...
Jos Suomi olisi Belgia...
Jos Suomi olisi Belgia, suomalaisista noin 3,2 miljoonaa puhuisi äidinkielenään suomea ja 2,2 miljoonaa ruotsia. Maan pohjoispuoli Lapista suunnilleen Kuopion korkeudelle olisi virallisesti suomenkielistä aluetta. Etelässä virallinen kieli sen sijaan olisi ruotsi. Lisäksi Pohjois-Karjalassa asuisi pieni saamea, maan kolmatta virallista kieltä, puhuva vähemmistö.
Suomen pääkaupunki olisi runsaan puolen miljoonan asukkaan Kuopio. Vaikka Kuopio sijaitsisi suomenkielisellä alueella, se olisi virallisesti kaksikielinen ja sen väestöstä lähes 90 prosenttia puhuisi ruotsia. Kuopiossa asuisi myös vilkas kansainvälinen yhteisö.
Suomen pohjoispuolella ei olisi tuntureita ja Jäämerta, vaan toinen suomenkielinen maa, jossa olisi runsaat 8 miljoonaa asukasta. Etelässä Suomen naapurina olisi 32-miljoonainen ruotsinkielinen maa ja idässä 40-miljoonainen saamenkielinen maa. Kaikissa naapurimaissa kerrottaisiin vitsejä suomalaisista.
Suomen suomenkieliset ja ruotsinkieliset eivät olisi yhtä mieltä mistään. Kiemuraisen sisäpolitiikan vuoksi Suomi olisi viime vuonna lyönyt Irakin ennätyksen maana, joka on ollut pisimpään ilman hallitusta (541 päivää).
Pikakurssiksi Belgian herttaisista omituisuuksista suosittelen seuraavaa videota:
Entäs ne kirjat?
Ylläolevasta voi päätellä, että Belgian kulttuurinen ja kirjallinen konteksti on tyystin erilainen kuin Suomen. Pienen eristyneen kielialueen sijasta täällä ollaan suurten naapurien syleilyssä, ja maa itse on kielellisesti ja kulttuurisesti kahtiajakautunut. Erillistä leimallisesti belgialaista kirjallisuutta ei oikeastaan ole olemassa: maan ranskankieliset kirjailijat liittyvät Ranskan kirjallisuuteen, hollanninkieliset Hollannin ja (harvalukuiset) saksankieliset Saksan. Ranskankielinen belgialainen lukee todennäköisemmin ranskalaisten kirjailijoiden kuin flaamilaisten maanmiestensä tuotoksia.
Belgian historia on vaiherikasta. Nykyisen Belgian alueella ovat vuosien saatossa hallinneet niin ranskalaiset, hollantilaiset, espanjalaiset kuin itävaltalaisetkin. Nämä kerrostumat ja kohtaamiset ovat jättäneet jälkensä maan kulttuuriin, ja ehkäpä siksi Belgia tunnetaan muun muassa surrealisteistaan.
Kirjallisuuden kannalta merkillepantavaa on myös se, että väestön hollanninkielisestä enemmistöstä huolimatta koulutetun eliitin kieli oli pitkään ranska, joten vanhempi kirjallisuus painottuu siihen.
 |
| "Tämä ei ole piippu." René Magritte: La trahison des images. (Wikipedia) |
Wikipedian mukaan Belgian ranskankielisen kirjallisuuden suuria nimiä ovat muun muassa Georges Rodenbach, Émile Verhaeren ja Maurice Maeterlinck. Merkittäviä 1900-luvun kirjailijoita ovat esimerkiksi Géo Norge, Marie Gevers, Thomas Owen, Jean Ray, Arthur Masson, Michel de Ghelderode, Camille Lemonnier ja Simenon sekä surrealistit Paul Nougé, Louis Scutenaire ja Irène Hamoir. Nykykirjailijoista mainitaan Suzanne Lilar, Françoise Mallet-Joris, Conrad Detrez, Henry Bauchau, François Emmanuel, Nicole Malinconi ja Amélie Nothomb.
Hollanninkieliseltä puolelta mainitaan Hugo Claus, Louis Paul Boon, Kristien Hemmerechts, Tom Lanoye, Anne Provoost ja Geert van Istendael. Nämä nimet ovat Wikipedian ranskankielisestä artikkelista: hollanniksi tarjokkaita löytyisi varmaan enemmänkin, mutta hollanniksi kirjoittavien kirjailijoiden osalta minun täytyy joka tapauksessa tyytyä käännöksiin. Suomeksi tältä saralta on saatavilla ainakin blogeissa viime aikoina vilahdellut Annelies Verbekenin Kalanpelastaja (Avain, 2011).
Belgia tunnetaan myös sarjakuvistaan, kuuluisimpana Hergén Tintin eli Tintti. Suomessa ehkä vähän vähemmän luettuja ovat Franquin (Gaston Lagaffen eli suomeksi Niilo Pielisen ja Marsupilamin isä) ja Jijé. Belgiasta tulevat myös Peyon piirtämät smurffit, nuo hilpeät siniset pikkuveikot. Sarjakuvaharrastus on Belgiassa muutenkin varsin vireää: on erikoiskauppoja, festivaaleja ynnä muuta.
 |
| Tintti kumppaneineen. (Wikipedia) |
Tämä tällä kertaa! En aio tämän Belgia-projektin tiimoilta tehdä itselleni sen kummempaa lukulistaa, vaan mennä minne nenä näyttää. Tutkimusmatka jatkuu...
Hieno kuvaus tilanteesta tuo vertaus Suomeen.
VastaaPoistaMinä olen tänä vuonna lukenut yhden romaanin belgialaiselta, jota ei sinun jutussasi ole. Kirja oli Jean-Phileppe Toussaintin Tv. Saman kirjailijan Kylpyhuonetta sanotaan jossain kulttikirjaksi. (Sitä, minkä kultin, en tiedä.)
Kiitos vinkistä, Jaakko! Täytyypä panna Toussaintin nimi korvan taakse ja selvittää, mikä kultti on kyseessä...
PoistaMielenkiintoista. Koska olen kiinnostunut nobelisteista, olen lukenut Belgian ainoan Nobel-kirjailijan Maurice Maeterlinckin teoksen Köyhäin aarteet, suomentanut F. E. Sillanpää.
VastaaPoistaTässäpä erinomainen lukuvinkki! Belgia-projektin lisäksi minulla on meneillään Nobel-ikuisuusprojekti. Maeterlinck löisi näköjään kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
PoistaMainio vertaus Suomeen, ja tosiaan varmaan mitään kauhean selkeää omaa kulttuuria joka olisi vain belgialainen ei taida juuri olla...
VastaaPoistaOmalta puoleltani olen lukenut vain yhden Nothombin kirjan ja nuo luettelemasi kirjailijat eivät myöskään herätä mitään mielikuvia...
Mutta sarjiksia toki sitten on tullut luettua, mainitsemiesi lisäksi voisi jatkaa Lucky Luke, Yoko Tsuno, Natasha, Sammy Day, Vili ja Bill, Klorofylli, Sipuleena...tuossa tuli juuri lueskeltua vanhoja Non Stop -lehtiä 70-luvulta, joiden sisältö on melkein täysin belgialaista alkuperää. Eli sarjakuvassa Belgia on tosiaan Euroopan ja maailmankin suurvaltoja.
Kiitos sarjisvinkeistä! Minulle on noista tuttu vain Lucky Luke ja Vili ja Bill, ja nekin vain nimeltä.
PoistaHauska ajatusleikki, jossa Kuopio olisi pääkaupunki. Mikkelillehän se oikeus tietysti kuuluu...
VastaaPoistaBelgialaiset ovat näköjään itseironiaan taipuvaista väkeä, ainakin tuosta videosta päätellen.
En ole asiantuntija Belgian kirjallisuuden suhteen, joten sanon tähän jotakin. Viime syksynä luin yhden Simenonin. Ihan ok. Kaipa häntä voi belgialaisenakin pitää.
Mutta 1970-luvun lopulla esitettiin tv:ssä erikoinen "flaamilainen" elokuva "Mies joka antoi leikata tukkansa lyhyeksi", "De man die zijn haar kort liet knippen" vuodelta 1966. Katselin nyt netistä tietoja siitä elokuvasta ja annoin kertoa itselleni, että elokuva perustuu Johan Daisnen (oikea nimi Herman Thiery) romaaniin vuodelta 1947. Kuulemma kyseinen kirjailija sekä Hubert Lampo ovat aikanaan edustaneet nk. maagista realismia. Koska elokuva lienee tunnettu Belgiassa, on varmaan kirjakin käännetty ainakin ranskaksi? Suomen kirjastoista näitä taitaa olla turha hakea. Ei ainakaan Linneasta löytynyt kumpaakaan kirjoittajaa. Ellei kirjaa jaksa lukea, niin ainahan voi katsella elokuvan. Siinä esittää opettajansa kiusallisen ihastuksen kohteena olevaa neitosta puolalainen Beata Tyszkiewicz. Harmi että olin niin nuori, kun näin sen elokuvan. Nyt olisi ihan jännä katsella se uudelleen.
Jätän Mikkeli- ja Kuopio-politiikan muille, täällä on ihan tarpeeksi politikoitavaa muutenkin noiden flaamien ja walloonien kanssa :)
PoistaLainasin juuri kirjastosta yhden Simenonin Maigret-dekkarin, mutta on vielä lukematta.
Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo elokuva! Hauska nimi ainakin, ja belgialainen maaginen realismi voipi olla kiintoisa tuttavuus. :) Kokeilen, löytyisikö täkäläisestä kirjastosta!
Huomasin, että joku ystävällinen sielu (kenties belgialainen) on rojauttanut koko elokuvan youtubeen yhdeksässä osassa 10 min. 31 sek./ osa. Katselin elokuvan äsken ja kyllä sen katsella jaksaa. Vaikea sanoa onko kirja yhtä innostava... Hauska tarina ei kyseessä ainakaan ole. Luokittelisin lähinnä surulliseksi. Hieno kuvaus, hieno musiikki, symppis mies pääosassa.
PoistaYouTube on tosiaan ihmeellinen vekotin :) Taidanpa käydä joskus tsekkaamassa tuon löydön.
PoistaHyvä aihe!
VastaaPoistaTintti-kuva lienee kooste Castafioren korut albumin henkilöhahmoista, ei siis albumikuva. Nämä henkilöt ovat albumissa, mutta korjaajapariskunta ei ole muissa albumeissa.
Belgia on ollut isoissa poliittisissa vaikeuksissa osin kahtiajaon takia, ja hallituksen muodostus kesti melkein vuoden, mikä ei tietenkään ole kunniaksi maalle, jossa on Bryssel EU:n toinen pääpaikoista. Belgia oli myös alkuperäinen EEC:n jäsen.
Hergé lienee ainoa belgialainen tekijä, jonka hengentuotteisiin olen tutustunut, ja Hergé piirsi muutakin kuin Tinttiä.
Belgian ongelma on myös olla rintamalinjojen välissä joka viime vuosisadalla konkretisoitui varsinkin 1914-1918.
Tämä oli hauska ja mielenkiintoinen postaus!:) Belgialaista kirjallisuutta tunnen vähän eli en juuri lainkaan. Lupaan tulla nykäisemään sinua hihasta, kun on aika valloittaa Belgia Kirjallisessa maailmanvalloituksessa:)
VastaaPoista