 |
| Kuva: Sony |
Katsoin eilen Marjane Satrapin Persepolis-sarjakuvaan perustuvan samannimisen elokuvan, Vincent Paronnaud'n ja Marjane Satrapin ohjaaman animaation vuodelta 2007. Luin sarjakuvan jokunen vuosi sitten. Se taisi olla ensimmäinen lukemani vakava aikuisten sarjakuva ja teki vaikutuksen. Satrapin omaelämäkerrallinen kuvaus iranilaistytön lapsuudesta 1970-80-luvun vaihteen Teheranissa, nuoruudesta maahanmuuttajana Itävallassa ja paluusta islamilaistuneeseen kotimaahan oli yhtä aikaa järkyttävä, riipaiseva ja lämpimän humoristinen.
Elokuva seuraa uskollisesti kirjan tarinaa ja henkeä. Alussa animaatioon tottumattomilla aivoillani kesti hetken tottua tyyliin, mutta pelkistetty mustavalkoinen piirrosjälki imaisi nopeasti mukaansa. Vaikuttavaa, miten paljon voikaan kertoa vain mustalla ja harmaalla! Välillä teki melkein mieli hidastaa kuvaa ja jäädä tutkiskelemaan, miten pelon ja julmuuden jyrkistä viivoista liu'uttiin toiveiden ja unelmien pehmeämpiin kaariin ja taas takaisin. Pienen ihmisen näkökulma isoihin yhteiskunnallisiin asioihin kosketti tässäkin muodossa. Nuoren tytön kasvukertomuksen taustalla myllertävät sodan ja sorron kauheudet, mutta ihmisellä on ihmeellinen kyky sopeutua, oppia ja jatkaa elämää eteenpäin.
Persepolis-sarjakuvia ovat lukeneet ainakin Katri, Hanna, Salla, Zephyr ja Booksy.
Voi, minä tykkäsin sekä sarjakuvasta että elokuvasta älyttömästi! Perhe äimisteli, kun katson ranskankielistä piirrettyä, mutta minusta se oli loistava. :)
VastaaPoistaLisäsin ylle linkin sinunkin juttuusi :) Elokuva oli tosiaan hieno. Tässä yhdistyivät niin monet asiat: kaikille tutut nuoruuden kasvukivut ym. ja sitten toisaalta tilaisuus kurkistaa arkeen ja lähihistoriaan maailmankolkalla, josta tietää hävettävän vähän, vaikka Iran aina uutisissa vilahteleekin.
PoistaMä jäin kanssa elokuvan vangiksi, kun tuli vähän aikaan telkasta. Kyllä voi tosiaan sanoa, että ei vastoinkäymisiä puuttunut elämästä. Oli vaikuttava, ja tuli kovasti sellainen olo, että juuret ovat sitkeimmät.
VastaaPoistaTotta! Elokuvassa oli riipaisevaa, miten Marjanen elämä "tavallisena nuorena" vapaassa ja turvallisessa Itävallassa ei ollutkaan pelkästään helppoa ja hilpeää sen jälkeen, mitä kaikkea hän oli Iranissa kokenut ja mitä tiesi läheisten siellä edelleen kokevan. Tällaisesta lintukotoelämään tottuneesta tuntuu tietysti hullulta haluta palata kotimaahan, jossa on tarjolla vain sortoa ja sekasortoa, mutta juuret tosiaan ovat sitkeät.
PoistaMie ostin tämän animaation itselleni, sillä pidin sarjakuvasta niin paljon. Todellakin mustavalkoinen kuva saa vangiksi, pidin myös ranskankielisestä tunnelmasta, vaikka en ole kieltä koskaan opiskellut.
VastaaPoistaHanna, kirjoitit mielenkiintoisesti muistakin Satrapin teoksista. Olisi kiva lukea myös Luumukanaa ja Pistoja.
PoistaMinä taas onnistuin jotenkin missaamaan elokuvan, kun se tuli jokin aika sitten TV:stä. Haluan kuitenkin ehdottomasti nähdä sen jossain vaiheessa, joten pitää varmaan etsiä käsiin jostain. :)
VastaaPoistaMä en meinannut saada sarjakuvaa millään loppuun, se oli mulle pettymys. Luulen kuitenkin, että voisin jaksaa paremmin katsoa sen animaationa. Toivottavasti tätä saa jostain katsottavaksi....
VastaaPoista