Enon opetukset oli ilmestymisvuonnaan jopa Finlandia-ehdokkaana (palkinnon nappasi Kjell Westön Missä kuljimme kerran), mutta minua tämä kirja miellytti selvästi vähemmän kuin edelliset lukemani Tammiset eli Muistelmat ja Mitä onni on.
Kolmeen aikajaksoon jaettu kirja alkaa minäkertoja Jussin lapsuudesta. Vuoden 1981 kesällä isovanhempien talo on täynnä riiteleviä sukulaisia, joiden joukosta aran pikkupojan jonkinlaiseksi henkiseksi kiinnekohdaksi muodostuu häntä kymmenen vuotta vanhempi eno. Samaa enosuhdetta puidaan myös Jussin aikuisuuteen sijoittuvissa osioissa vuosilta 1994 ja 2005.
Enon opetusten takakansi mainostaa kirjan olevan "lakonisen huumorin ja tilannekomiikan mestarin elämää suurempi ja hauskempi romaani kasvamisen tiestä". Kovin humoristisena en kirjaa pitänyt, mutta odotin takakannen kannustamana sitkeästi, että Jussin kasvukertomus saisi ennen pitkää siivet. Pikkupojan lapsekkaassa ihailussa kaikkivoipaa enoa kohtaa oli jotain liikuttavaa. Miten lapsuuden sankarin kävisi, kun Jussi kasvaisi aikuiseksi?
Mutta juuri tässä oli minulle kirjan ongelma. Sillä ikävä kyllä Jussi oli aikuisena ihan yhtä nysväkkä kuin lapsena, ja jossain vaiheessa miehen velttous alkoi kerta kaikkiaan käydä hermoille. (Ajopuun lailla elämäänsä eteenpäin lipuvia miehiä on Tammisen muissakin kirjoissa ihan riittämiin.) Odotin hetkeä, jolloin hän vihdoin ottaisi itseään ja mieluiten myös enoaan niskasta kiinni, mutta sitä ei tullut. Tuntui vähän turhalta.
Ehkä en vain osaa samaistua suomalaisen miehen sielunmaisemaan. Surkeudessa rypeminen ja surkeuden kossupulloon hukuttaminen ovat kenties kunniakkaita yrityksiä pitää kaukana kavala maailma, mutta ainakaan tällaisessa saamattomuuden ja itsesäälin täyttämässä muodossa minä en oikein jaksa niihin eläytyä. Joko surkeudesta on päästävä yli tai sitten siitä on tehtävä kunnon tragediaa.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Salla, Penjami ja Kiiltomadon Päivi Koivisto. Kaikilla mielenkiintoisia ja mietittyjä juttuja, joissa analysoidaan esimerkiksi kirjan mieskuvaa. Enon opetuksista on tehty myös tv-elokuva. Katsoiko kukaan?
En ole lukenut kirjaa, mutta katsoin elokuvan - tai taisi itseasiassa olla pariosainen minisarja Ylen Kotikatsomossa. Enoa esitti Aku Hirviniemi.
VastaaPoistaJussin nuoruutta käsittelevä osa oli paikoitellen aika hulvakkaakin menoa. Ruumisarkkukaupoille menossa piisasi juuri sitä lakonista ja mustaa huumoria. Jussin aikuisuusosuudesta pidin vähemmän, sillä se oli huomattavasti synkempi (mikä ehkä sopi tarinaan)ja ne enon opetukset jäivät minulle lopulta aika epäselviksi. Kuitenkin ihan ok pläjäys, mutta ei se saanut innostumaan itse kirjasta.
Kuuntelin ensin äänikirjana, josta en kauheasti innostunut, mutta tv-elokuva oli mielestäni onnistunut. Aku Hirviniemi on oikeasti hyvä näyttelijä, vaikka koomikon rooli voi antaa toisenlaisen vaikutelman. Toivottavasti miehelle ei käy kuten Loirille Turhapuron kanssa. Tammisen tyylistä kyllä pidän, vaikka kovin miehisiä kirjat ovat ja juuri noita ajopuumiehiä on turhankin paljon.
VastaaPoista