Mark Twain: The Adventures of Huckleberry Finn (Huckleberry Finnin seikkailut)

Ensipainoksen kuvitusta. (Wikipedia)

Suoritukseni viime vuoden So American -lukuhaasteeseen jäivät vähän puolitiehen, joten aloitettuja tai melkein aloitettuja amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoita riittää luettavaksi pitkälle tällekin vuodelle. Ensimmäisenä sain luettua loppuun Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut (1884). Oivaa So American -kamaa, sanoo muun muassa Ernest Hemingway, jonka mukaan ”all modern American literature comes from one book by Mark Twain called Huckleberry Finn.”

Huckleberry Finnin seikkailut jatkaa siitä, mihin Tom Sawyerin seikkailut jäivät. Keppostelevan Tomin sijaan nyt pääosaan nousee Tomin kaveri Huck, huoleton irtolaispoika, joka karkaa paenneen Jim-orjan kanssa yhteiskunnan ulkopuolelle. Lainsuojaton kaksikko matkaa lautalla alas Mississippi-jokea ja kohtaa monenlaisia vaaroja, seikkailuja ja kommelluksia.

Minun lukukokemukseni Huckleberry Finnin parissa polveili kuin Mississippi itse. Aloitin kirjan nimittäin ensin LibriVox-äänikirjana, mutta amerikkalaisen lukijan etelävaltiolainen aksentti venytteli niin raukeasti, että minua alkoi sitä kuunnellessa väkisinkin unettaa. Puolivälissä tarinaa latasin siis äänikirjan rinnalle Project Gutenbergin e-kirjaversion ja jatkoin kirjaa pirteysasteestani riippuen vuoroin kuunnellen ja vuoroin lukien.

Sinänsä Huckleberry Finnin seikkailut on mainio kirja ääneen luettavaksi, sillä se on Huckin tarina pojan itsensä kertomana, minä-muodossa ja puhekielellä. Tämän suhteen lukuformaattiyhdistelmäni toimi hyvin, sillä paikoin puhekielisiä ilmaisuja oli mukavampi kuunnella kuin lukea (esimerkiksi tällaisia repliikkejä: ”Don’t tell me, s’I; there wuz help, s’I; ’n’ ther’ wuz a plenty help, too, s’I; ther’s ben a dozen a-helpin’ that nigger”), kun taas välillä niitä taas oli hauskaa tutkailla nimenomaan kirjoitettuina. Huck nimittäin kehittää metkoja, ääntämyksellisesti loogisia mutta virheellisiä kirjoitusasuja vaikeille sanoille (esimerkiksi keskiaikainen haarniska ei ole medieval, vaan meedyevil) ja taivuttaa epäsäännöllisiä verbejä iloisesti väärin, tyyliin ”I catched my breath”.

Olisi mielenkiintoista lukea kirja myös suomennoksena ja vertailla, millaiseksi Huckin puhekieli on eri aikoina tehdyissä käännöksissä muotoutunut. Tyko Hagmanin suomennos vuodelta 1904 on varmasti erilainen kuin Jarkko Laineen suomennos 1970-luvulta.

Kielen lisäksi minua viehätti kirjassa Huckin nokkeluus ja neuvokkuus, joiden avulla selvittiin yhdestä jos toisestakin täpärästä tilanteesta. Huck oli kaiken kaikkiaan sympaattinen päähenkilö: sitkeä pärjääjä, jonka salonkikelvottoman olemuksen alla piilee kultainen sydän. Arjen oravanpyörässä hölkkäävään lukijaan vetosi myös Huckin talttumaton vapaudenkaipuu ja rohkeus heittää romukoppaan yhteiskunnan velvollisuudet ja sovinnaisuudet. ”So in two seconds we went a-sliding down the river, and it DID seem so good to be free again and all by ourselves on the big river, and nobody to bother us.”

Oli myös mielenkiintoista kurkistaa 1800-luvun lopun etelävaltioihin Huckin ja Jimin näkökulmasta. Esimerkiksi orjuutta käsiteltiin Huckin mietteiden kautta aivan eri tyyliin kuin pursuilevan sentimentaalisessa Setä Tuomon tuvassa. Tähän liittyen täytyy todeta, että en ihan ymmärrä, miksi kirjan tuoreimpia painoksia on Yhdysvalloissa julkaistu sensuroituina versioina. Kirja on toki aikansa lapsi, mutta nigger-sanoista ja stereotypioista huolimatta sen pohjasävy on minusta kyllä rasismin vastainen.

Mikä jäi tunnelmaksi kirjan jälkeen? Amerikkalaisen kirjallisuuden merkkiteoksena ja nuortenkirjallisuuden klassikkona Huckleberry Finnin seikkailut oli kiinnostavaa lukea, mutta mitä itse lukuelämykseen tulee, putosin ehkä vähän hassusti erilaisten mahdollisten lukutapojen väliin: en oikein onnistunut eläytymään kirjaan ihan vain vauhdikkaana seikkailukertomuksena, mutta en myöskään innostunut perusteellisesti pohdiskelemaan sen syvempiä ulottuvuuksia. Niistä löytyisi kyllä varmasti mielenkiintoista ammennettavaa. Esimerkiksi tässä Vesa Sisätön kirjoittamassa jutussa pohditaan kirjan tiimoilta muun muassa sellaisia vastapareja kuin oikea ja väärä, sivistys ja villiys...

Huckleberry Finnin seikkailuista ovat lukeneet myös ainakin Sonja, Suketus (joka muuten tuumailee muun muassa suomennoksen kieltä) ja 100 kirjaa -blogin Ida.

Osallistun kirjalla Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

Mark Twain: The Adventures of Huckleberry Finn. 1884. Suom. Huckleberry Finnin seikkailut, 1904. LibriVox / Project Gutenberg, kuunneltu ja luettu puhelimella.