John Simon: Koneen ruhtinas - Pekka Herlinin elämä

Ebib-kirjasto palautti mieleeni tästä talousvaikuttaja Pekka Herlinin elämäkerrasta sen ilmestymisen aikoihin lukemani lehtijutut. Muuten Herlin henkilönä ei välttämättä olisi ponkaissut elämäkertalukemistoni kärkeen, mutta tästä John Simonin kirjoittamasta kirjasta oli arvioiden perusteella muodostunut mielenkiintoinen kuva. Jonkinlaista kohuakin sen ympärille kai kehkeytyi.

Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä (Otava, 2009) piirtää monisärmäisen kuvan monisärmäisestä miehestä. Isoisältään ja isältään Koneen johtopallin perineessä Herlinissä, joka luotsasi firmaa toimitusjohtajana, hallituksen puheenjohtajana ja pääomistajana 1960-luvulta 2000-luvulle, oli monta ristiriitaista puolta. Herlin oli sekä kansainvälisen suuryrityksen johtaja että sukutilansa hoidolle täysillä omistautuva maanviljelijä. Hänellä oli poikkeuksellisen terävä äly, mutta myös laidasta laitaan heittelehtivät tunteet. Hän oli määrätietoinen ja voimakastahtoinen, ja silti tuskallisen epävarma. Arvostettu yritysjohtaja, mutta pelätty perheenpää.

Simon ristivalottaa Herlinin elämää ja persoonaa teemoittain jäsennellyissä luvuissa. Monet niistä kertovat jo otsikoillaan Herliniä ja hänen läheisiään riipineistä ristiriidoista – ”Maanviljelijä vai teollisuusmies?”, ”Apollon ja Dionysos”. Alkuun tämä ajassa eteen- ja taaksepäin hyppelehtivä käsittelytapa tuntui minusta vähän sekavalta ja runsailla haastattelulainauksilla höystetty teksti sirpaleiselta, mutta vähitellen pääsin jyvälle Herlinin elämän ja uran käännekohdista, ja niiden tarkastelu eri näkökulmista alkoi tuntua onnistuneelta käsittelytavalta. Kieleltään tai kerronnaltaan Koneen ruhtinaassa ei ole erityistä kaunokirjallista säihkettä, mutta kohteestaan se maalaa kiehtovan kuvan.

Nostan hattua Simonille myös siitä, että kirja onnistuu olemaan yhtä aikaa kaunistelematon ja kohdettaan kunnioittava: ei ylenmääräistä sädekehän kiillotusta, muttei likapyykillä hekumointiakaan. Hattu nousee myös Herlinin perheelle, joka antoi tukensa rehelliselle kirjaprojektille. Vaikka Koneen viestintäosastolla työskentelevä Simon ryhtyi tehtävään alun perin Antti Herlinin pyynnöstä, mikään hymistelevä yrityshistoriikki tämä kirja ei todellakaan ole. Herlinin lapset, etunenässä Niklas, sanovat suorat sanat siitä, miten vaikea ihminen Pekka oli ja miten paljon tuskaa hänen alkoholisminsa, arvaamattomuutensa ja tasapainottomuutensa hänen läheisilleen aiheuttivat.

Kirjablogeista Koneen ruhtinaasta ovat kirjoittaneet ainakin Kirjahylly, INAhdus ja Kirjakriitikko. Paljon juttua kirjasta löytyy myös talouspuolen lehdistä ja blogeista. Talouselämää seuraaville kirja avaa mielenkiintoisia näkökulmia niin Suomen taloushistoriaan kuin johtamistaidon saloihinkin, mutta voin suositella kirjaa lämpimästi sellaisillekin lukijoille, jotka eivät hissibisneksestä erityisemmin välitä. Koneen ruhtinas on ennen kaikkea ajatuksia herättävä henkilökuva.

P. S. Tämä kirja ei ollut mukana alustavalla listallani Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen, mutta aloitetaan nyt sitten tällä!

John Simon: Koneen ruhtinas. Otava, 2009. Lainattu Ebib-palvelusta, luettu puhelimella.