Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Monen muun kirjabloggarin tavoin seuraan Karoliina Timosen Kirjava kammari -blogia, ja vaikka en Karoliinaa henkilökohtaisesti tunnekaan, blogimaailmasta tutun kirjoittajan esikoisromaaniin oli vähän jännittävää tarttua. Olen siis antanut joululahjaksi toivomani kirjan hautua hyllyssä sopivaa lukuhetkeä odotellen. Sellaiseksi valikoitui peiton alla vietetty flunssapäivä, kun ennestään kesken olevat kirjat eivät yhtäkkiä houkutelleet ollenkaan, mutta pää kaipasi retkeä jonnekin kauas.

Aika mennyt palaa (2012) kertoo Klarissasta, joka matkaa perheensä kanssa vuodeksi Bostoniin. Siellä Klarissaa alkavat kiusata jo lapsuudesta tutut oudot unet, joissa päähenkilönä on sota-ajan Euroopasta Amerikkaan paennut nuori nainen Corinne. Vähitellen unet saavat Klarissan elämässä yhä suuremman roolin, mutta mikä onkaan unta ja mikä totta?

Todellisuuden rajoja mielikuvituksellisesti pyörittelevä, mutta rakenteeltaan ja kerronnaltaan selkeästi etenevä kirja oli juuri sopivaa luettavaa hieman tahmaiseen mielentilaani. Oli ihanaa sukeltaa kirjan maailmaan: Klarissan arkeen uudessa maassa ja välähdyksittäin aukeavaan tarinaan arvoituksellisesta Corinnesta. Kahdessa aikatasossa vuorotteleva juoni tempaisi mukaansa niin, että luin kirjan liki yhteen putkeen.

Tärkeässä osassa kirjassa ovat Klarissan oudot unet ja kokemukset. Niihin suhtauduin vähän kaksijakoisesti. Toisaalta olen kiinnostunut unien ja alitajunnan voimasta ja viehdyn kirjoista, joissa lymyilee arvoituksia ja selittämättömiä asioita, mutta toisaalta minulla on melko matala sietokynnys yliluonnollisille ilmiöille ja henkimaailman hommille. Tässä kirjassa yliluonnollista selitettiin todeksi vähän liikaa minun makuuni. Muutenkin asioita ehkä selitettiin paikoin turhankin perusteellisesti. Jotkut Klarissan kertomista jaksoista olisivat voineet jättää enemmän tilaa lukijan oivallukselle.

Nautin kovasti kirjan kuvaamasta miljööstä ja aikakaudesta etenkin Corinnen jaksojen osalta. 1950-luvun amerikkalainen hyvinvoiva lähiöelämä ja sen sievänsileän pinnan alla muhivat jännitteet, ah! Kirjan maailma kaiken kaikkiaan oli siistin sivistynyt. Rankoistakin tapahtumista huolimatta siinä ei ryvetty rumuudessa, mikä sopi kaltaiselleni viihtymishaluiselle ja kauneudenkaipuiselle lukijalle hyvin. Näin tarinan jo sieluni silmin elokuvana, ja innostuin myös googlailemaan esimerkiksi kirjassa mainittua Kaukana taivaasta -elokuvaa, joka näyttää kuvien perusteella tarjoavan ihanaa 50-luvun jenkkikotirouvanostalgiaa.

Corinnen ja Klarissan jaksot olivat minusta kirjassa hyvin tasapainossa. Corinnen vaiherikasta elämää, josta tarinassa mukana olivat vain hurjimmat käänteet, tasapainotti Klarissan pienten, jokapäiväisten tapahtumien täyttämä lapsiperheen arki. Itsekin ulkomailla asuvana minua kiehtovat aina kuvaukset uuteen maahan asettumisesta, sen tapoihin tutustumisesta ja niihin sopeutumisesta. Aika mennyt palaa ei sinällään juurikaan valottanut suomalaisperheen elämää Amerikassa, sillä Klarissan maailma rajoittui kirjassa tiiviisti kodin seinien sisälle ja unien avaamiin ulottuvuuksiin, mutta tämä rajaus osaltaan loi kirjaan asiaankuuluvaa vähän klaustrofobista tunnelmaa.

Aika mennyt palaa oli siis mieluisa lukukokemus. Jään odottamaan kirjailijan seuraavaa!

P. S. Aika mennyt palaa taitaa sopia pariin lukuhaasteeseenkin. Osallistun kirjalla siis Le Masque Rouge -blogin kiinteistöhaasteeseen (kirjoja, joiden miljöönä toimii vahvasti jokin rakennus), ja Sinisen linnan kirjaston Avioliittojuonia-haasteeseen.

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa. Tammi, 2012. 282 s. ISBN 978-951-31-6706-6. Saatu lahjaksi.