No jaa. Chick lit -hattaran nälkään en tätä kirjaa voi suositella, sillä ranskanpastillien sivumaku oli karvaampi kuin odotin. Kotiinpaluun kulttuurishokista revitään kirjassa kyllä huumoriakin, mutta yleissävyltään tarina on aika synkkä ja kitkerä. Hyvän mielen lukemista kaipaavien kannattaa harkita muita vaihtoehtoja.
Eniten minua kirjassa hiersi se, että päähenkilö oli kerta kaikkiaan vastenmielinen tyyppi. Vaikka Lauran käytökseen oli tietysti olevinaan syynsä - menneisyyden taakka ja sitä rataa - päällimmäiseksi jäi silti vaikutelma ynseästä ja itsekkäästä valittajasta, joka kuvittelee olevansa parempi kuin kaikki muut. "Kyllä sä osaat sitten olla rasittava, Laura. Miten kaikki voikin olla sulle niin vaikeeta?" Lauran poikaystävä kysyy kirjassa. Ihmettelin usein samaa.
Monet valituksen aiheista liittyvät siihen, miten kurjaa on palata Suomeen ja miten tylsä ja junttimainen paikka se on Pariisiin verrattuna. Sukat kastuvat tuulikaapissa, ravintoloissa pyydetään plussakorttia, baarimikko ei edes yritä flirttailla...
Raitiovaunut kolisevat ohitse. Ne ovat erilaisia kuin ennen. Hyppään niistä yhteen ja istun ikkunan viereen. En tiedä, miten raitiovaunumatkat Helsingissä maksetaan, päätän olla maksamatta. Helsingin kaupunki saa tarjota minulle tämän matkan, täällä on tarpeeksi kamalaa muutenkin.Yleensä eri kulttuurien omituisuuksien ihmettely on minusta viihdyttävää luettavaa. Hauskana juuri Ranskan ja Suomen eroja repostelevana teoksena mieleen on jäänyt esimerkiksi Philippe Guicheteaun Sunnuntaikirjeitä Suomesta (1999). Vaikka tässäkin kirjassa oli osuvia huomioita, Poutasen huumorista jäi ehkä uupumaan tyylilajiin tarvittava lämminhenkisyys ja itseironia. Niiden puutetta ei oikein kompensoinut edes kotiinpaluu-aiheen dramaattinen potentiaali, sillä koskettavaksi kasvutarinaksi ei Lauran matka yltänyt.
Mä luin tän ja Poutasen Rakkautta au lait joskus lehtiarvioita varten. Näistä jäi lähinnä mieleen kökköys ja epäuskottavuus, tästä kirjasta myös tuo liioiteltu synkeys ja tympeys. Riitti minulle, ei ole ollut hinkua kokeilla muita Poutasen kirjoja enää.
VastaaPoistaJotenkin jälkimauksi jäi vielä sellainen lukijan aliarviointi: ei kai kustantamossa ajatella, että jos kirjailija on nätti simpsakka Ranskassa asuva blondi, niin lukijoille kelpaa tämän varjolla millainen tekele tahansa?
Minä en ole lukenut yhtään Poutasta, joten en uskalla arvioida kirjojen laatua. Lähes kaikkialta olen kuitenkin kuullut enemmän negatiivista kuin positiivista. Se on sääli, sillä suomalaista chicklitiä ei tosiaan paljon ole saatavilla, ja muutenkin on aina kiva, kun nuori nainen pärjää hyvin.
VastaaPoistaTämä kirja on sattuman oikusta kyllä myös omassa hyllyssäni, ja olen samaa mieltä, että kansi on ihan loistava!
Sallalle vielä jälkimmäiseen kappaleeseen kommentiksi, että voihan se olla, mutta uskon asiaan vaikuttavan myös sen, että kustantamot taitavat/taisivat aika epätoivoisestikin hakea kotimaisia chicklit-kirjailijoita. Ehkä on sitten yritetty vähän hepposimmillakin teksteillä.
Mun kirjallinen syväanalyysi tästä kuuluu: huono. Ja aika samoista syistä kuin määrittelet arviossasi. Sääli ja harmi ja pettymys.
VastaaPoistaSääli ja harmi ja pettymys tosiaan! Minulla on jostain syystä kauhea hinku pitää Poutasesta: vaikka tyrmistyin Rakkautta au lait'n näyteluvusta kustantajan sivuilla enkä juuri ihastunut Kotimatkaan, lainasin silti jo melkein toisenkin Poutasen (Katso minua!). Lopulta jätin sen kuitenkin vielä hyllyyn... Päätin, että annan ensin ajan kullata muistot tästä kirjasta, ja kokeilen ehkä myöhemmin uudestaan. :)
VastaaPoista