Kirjasta elokuvaksi: Siilin eleganssi

Kuva: BUZZ... littéraire

Ennen elokuvan katsomista mietin, miten Muriel Barberyn romaani Siilin eleganssi (2006, suom. 2010) mahtaa taipua valkokankaalle. Suuri osa kirjasta on yksinäisten ihmisten sisäistä monologia, ja kummallakin päähenkilöllä, 11-vuotiaalla älykkölapsi Palomalla ja portinvartijarouva Renéellä, on niin omanlaisensa sisäinen maailma, että ajattelin tarinan olevan vaikea visualisoida.

Mona Achachen ohjaamassa elokuvassa (2009) kirjan elementtejä onkin "elokuvallistettu". Romaanissa Paloma kirjaa havaintojaan perheensä ja kotitalonsa elämästä salaiseen päiväkirjaan; elokuvassa välineenä on videokamera. Elokuva menee Paloman pään sisään sekä kameran linssin että kertojanäänen kautta. Renéen näkökulma sen sijaan jää ulkoa päin nähdyksi, toisin kuin kirjassa, jossa minäkertojina ovat vuoroin molemmat päähenkilöt.

Molemmat pääosanesittäjät hoitivat minusta hommansa kunnialla. Palomaa esittävä Garance Le Guillermic oli ihan eri näköinen kuin miksi olin tytön kirjaa lukiessani kuvitellut, mutta ei hullumpi. Josiane Balaskon Renée oli juuri niin kolho ja tyly kuin pitää, mutta väläytteli sopivasti myös hahmonsa herkempää puolta. (Elokuvassa minua kyllä turhautti sama kuin kirjassa: teki mieli ravistella Renéetä, että älä jaksa olla tuollainen jurmu.) Ja yläkerran japanilaista herrasmiesnaapuria esittävä Togo Igawa oli kerrassaan charmantti!

Pientä miinusta antaisin elokuvan lopusta, joka tuntui vähän töksähtävältä ja kiirehdityltä. Loppu ei ollut kirjassakaan suosikkikohtani, mutta elokuvassa loppunousu jäi jotenkin kesken, vajaan tuntuiseksi. Summa summarum sanoisin siis, että ihan kohtalainen sovitus vaikeasti elokuvitettavasta kirjasta, mutta kirja oli kyllä parempi.

Muriel Barbery: L'élégance du hérisson (Siilin eleganssi)

Luen kirjoja mielelläni alkukielellä, jos kielitaito antaa myöten, eli käytännössä suomen lisäksi englanniksi tai ranskaksi. Joskus mieltä jäytää epäilys siitä, tavoitanko vieraalla kielellä lukiessa tekstin hienoimmat vivahteet, mutta yleensä nautin, kun voin uppoutua kirjan maailmaan paitsi tarinan myös kielen kautta. Jotenkin vaikkapa Ranska vain tuntuu aidoimmalta ranskaksi.

Tänä keväänä olen muutamaan otteeseen palannut taas ranskalaisen kirjallisuuden pariin pitkähkön englantipainotteisen kauden jälkeen. David Foenkinos ja Anna Gavalda olivat ennestään tuttuja, Muriel Barbery taas uusi tuttavuus. Juuri lukemani Barberyn menestysteos Siilin eleganssi (2006, suom. 2010) sai minut jälleen miettimään lukukielen valinnan ulottuvuuksia.

Siilin eleganssin juoni lienee monelle tuttu. Pariisilaisen hienostokerrostalon ovenvartijana työskentelevä salaviisas keski-ikäinen leskirouva Renée ja saman talon yläkerrassa asuva tarkkanäköinen varhaiskypsä Paloma-tyttö miettivät elämän ja kauneuden olemusta ja tutustuvat itseensä ja ihmisiin ympärillään. Tarina on herkkä ja hienostunut kuin kamelian kukka.

Kieltä mietin siksi, että kirjan molemmat kertojat, Renée ja Paloma, kuulostivat minusta jotenkin hyvin ranskalaisilta. Renéen pohdinnat ovat nokkelan sulavaa ajatustenjuoksua, jossa ovenvartijan arjen kautta sujahdetaan vaivihkaa syvälle filosofisen käsitepyörittelyn syövereihin. Paloman osioissa periranskalaiseen aivojumppaan taas sekoittuu nuorison kieltä, rennon puhekielisiä sanoja ja ilmaisuja. Pidin kovasti Paloman kertojanäänestä, jossa limittyivät varhaisnuoruus ja aikuismaisuus – tai aikuismaisuuden tavoittelu. 12-vuotias Paloma kuulosti sekä oikeasti fiksulta että vähän pikkuvanhalta.

Kirjan henkilöhahmot eivät ehkä olleet lihaa-ja-verta-tuntumaltaan sataprosenttisen uskottavia (tai ehkä en vain ole koskaan kunnolla tutustunut oman elämäni näkymättömiin ovenvartijarouviin, noin niin kuin vertauskuvallisesti?), mutta heidän soljuvasanainen käsitteellisyytensä sopi minusta hienosti kirjan kokonaisuuteen. Siilin eleganssissa hienostokerrostalon tapahtumat olivat pikemminkin kehys elämänfilosofisille tutkielmille kuin jutun pointti sinänsä.

Miltä Renée ja Paloma olisivat kuulostaneet suomeksi? Nyt kiinnitin lukiessani huomiota nimenomaan heidän "ranskalaisuuteensa". Etenkin Renéen lauserakenteet ovat koukeroisia ja sanasto ylätyylistä. Miten samat vivahteet toimivat suomeksi – kielellä, jossa asuu valtava rikkaus, mutta johon ei ole koodattu Ranskan vuosisataista hoviperinnettä, luokkayhteiskuntaa ja intellektuellien pyrintöjen ihailua? Olisinko lukenut kirjaa eri tavalla tai saanut siitä irti eri asioita, jos olisin lukenut sen suomeksi?

Ehkä, ehkä en. En ole tutustunut Siilin eleganssin suomennokseen, joten en osaa sanoa sen laadusta juuta enkä jaata, mutta yleisellä tasolla en voi kuin nostaa hattua kääntämisen ammattilaisille, jotka ratkovat juuri tällaisia kielten ja kulttuurien pulmapähkinöitä päivästä toiseen. Käännöskirjallisuuden haasteista oli vastikään juttua Sallan blogissa, ja myös Sallan aiempi käännösvertailu J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa -kirjan suomennoksista oli valaisevaa luettavaa.

Eipä siis muuta kuin kiitos ja tsemppiä kaikille kääntäjille!

Muriel Barbery: L'élégance du hérisson. Gallimard, 2009 (Collection Folio n° 4939). (1. painos Gallimard, 2006.) 416 s. ISBN 9782070391653. Lainattu kirjastosta. Ilmestynyt suomeksi nimellä Siilin eleganssi, Gummerus, 2010, suom. Anna-Maija Viitanen.