Heräteostin David Nichollsin One Dayn (2009, suom. Sinä päivänä) viime vuonna Amazonista esittelytekstin perusteella hoksaamatta ollenkaan, että kirja on kansainvälinen myyntimenestys. Nyt, kun kirjasta ovat ehtineet kirjoittaa jo ties kuinka monet bloggarit ja elokuvakin on jo teattereissa (Suomessa ei vielä), sain minäkin kirjan vihdoin luettua. En siis aivan trendin aallonharjalla, mutta jälkimainingeissa sentään!
Kirja seuraa kahden ystävyksen, Emman ja Dexterin, elämää parikymppisistä nelikymppisiksi. Emma on kömpelö älykkö, Dexter komea pintaliitäjä - mutta lukija tietysti käsittää paljon ennen kuin henkilöt itse, miten paljon heillä oikeastaan on yhteistä.
Pidin kirjassa etenkin siitä, että sen...
... rakenne toimii. Nicholls palaa Emman ja Dexterin pariin joka vuosi 15. heinäkuuta, aina vuosi edellisen luvun jälkeen. Pikakelailu toimii ihmeen hyvin. Lukijan ihmeteltäväksi tarjoillaan juuri sopivasti sekä aukkoja että vihjeitä, jotta ajan kuluminen tuntuu uskottavalta, mutta juonessa pysyy mukana. Tämän "makrorakenteen" lisäksi ihailin myös Nichollsin kerronnan "mikrorakennetta", jossa siinäkin rytmi vaihteli sopivasti tukien vaikutelmaa ajan kulumisesta tuntumatta silti kikkailulta. Teksti on kevyttä muttei heppoista.
... henkilöissä on lihaa luiden päällä. Nicholls lataa tarinaan niin paljon tavaraa Emman ja Dexterin arjesta, että he alkavat tuntua ihan oikeilta ihmisiltä. Heidän elämänsä muodostuvat todentuntuisesta sekamelskasta suuria tärkeitä tapahtumia ja pieniä mitättömiä yksityiskohtia. Runsaat, fiksut dialogit ja henkilöiden mietteet tuntuivat uskottavilta. Välillä ärsyynnyin molempiin päähenkilöihiin - yleensä enemmän itsekeskeiseen Dexteriin - mutta samalla tuntui kuin olisin todella tutustunut heihin.
Vähemmän pidin kirjan lopusta. VAROITUS: nyt seuraa jonkinasteinen juonipaljastus. Jos haluat pysyä pimennossa kirjan juonesta, mutta tahdot tietää, kenet minä olisin valinnut elokuvan päärooleihin, rullaa suoraan seuraavien kahden kuvan alle.
Siis kirjan lopusta: siihen minä olin vähän pettynyt. Traaginen loppuratkaisu tuntui minusta jotenkin liian helpolta tavalta kehittää kirjaan koskettava päätös - aivan kuin kirjailija olisi tahallaan keplotellut lukijan rakastumaan henkilöihinsä voidakseen sitten nykäistä heiltä maton alta. Olin ratkaisusta enemmän ärsyyntynyt kuin liikuttunut. En odottanut Emman ja Dexterin tarinalle mitään siirappista "ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti" -päätöstä, mutta kirja oli minusta niin elämänmakuisesti kirjoitettu, että olisin odottanut jotenkin pienieleisemmin koskettavaa loppua.
Sitten kirjasta elokuvaan. En malta odottaa, että pääsen näkemään sen! Kirja tuntuu "elokuvalliselta" jo valmiiksi - kohtaukset rullaavat kuin valkokankaalla - ja Nicholls on vieläpä itse sovittanut romaaninsa elokuvakäsikirjoitukseksi. Odotukset ovat kovat, sillä Nicholls kirjoitti kuulemma aikoinaan esimerkiksi loistavaa Rimakauhua ja rakkautta -televisiosarjaa.
Mutta nuo näyttelijät. Minulle täysin tuntematon Jim Sturgess näyttää elokuvan still-kuvien perusteella aika lailla Dexteriltä, mutta Anne Hathawayn Emmassa on enemmän nieleskelemistä. On kai liikaa vaadittu, että Hollywood-elokuvissa englantilaisia esittäisivät englantilaiset näyttelijät, ja tulihan esimerkiksi Renée Zellwegeristä ihan näpsäkkä lontoolaissinkku Bridget Jones, mutta Anne Hathaway ei ollenkaan vastaa mielikuvaani Emmasta. Hathaway tuntuu jotenkin liian näyttävältä ja elokuvatähtimäiseltä vaatimattomaksi Emmaksi.
Minä olisin harkinnut Emmaksi esimerkiksi jotakin näistä brittinäyttelijättäristä.
No, annetaan Annelle mahdollisuus! Elokuvan nähtyäni voin osallistua One Dayllä myös Sannan Lue kirja ja katso elokuva -haasteeseen; nyt piste tipahtaa vain Karoliinan Totally British -haasteeseen.
Kirjasta on kirjoitettu ainakin blogeissa Järjellä ja tunteella, Nora Exlibris, Oota mä luen tän eka loppuun, Kirjainten virrassa, Juuri tällaista, Kirjapeto, Lumiomena, Mari A:n kirjablogi ja Annelin lukuvinkit.
Kirja seuraa kahden ystävyksen, Emman ja Dexterin, elämää parikymppisistä nelikymppisiksi. Emma on kömpelö älykkö, Dexter komea pintaliitäjä - mutta lukija tietysti käsittää paljon ennen kuin henkilöt itse, miten paljon heillä oikeastaan on yhteistä.
Pidin kirjassa etenkin siitä, että sen...
... rakenne toimii. Nicholls palaa Emman ja Dexterin pariin joka vuosi 15. heinäkuuta, aina vuosi edellisen luvun jälkeen. Pikakelailu toimii ihmeen hyvin. Lukijan ihmeteltäväksi tarjoillaan juuri sopivasti sekä aukkoja että vihjeitä, jotta ajan kuluminen tuntuu uskottavalta, mutta juonessa pysyy mukana. Tämän "makrorakenteen" lisäksi ihailin myös Nichollsin kerronnan "mikrorakennetta", jossa siinäkin rytmi vaihteli sopivasti tukien vaikutelmaa ajan kulumisesta tuntumatta silti kikkailulta. Teksti on kevyttä muttei heppoista.
... henkilöissä on lihaa luiden päällä. Nicholls lataa tarinaan niin paljon tavaraa Emman ja Dexterin arjesta, että he alkavat tuntua ihan oikeilta ihmisiltä. Heidän elämänsä muodostuvat todentuntuisesta sekamelskasta suuria tärkeitä tapahtumia ja pieniä mitättömiä yksityiskohtia. Runsaat, fiksut dialogit ja henkilöiden mietteet tuntuivat uskottavilta. Välillä ärsyynnyin molempiin päähenkilöihiin - yleensä enemmän itsekeskeiseen Dexteriin - mutta samalla tuntui kuin olisin todella tutustunut heihin.
Vähemmän pidin kirjan lopusta. VAROITUS: nyt seuraa jonkinasteinen juonipaljastus. Jos haluat pysyä pimennossa kirjan juonesta, mutta tahdot tietää, kenet minä olisin valinnut elokuvan päärooleihin, rullaa suoraan seuraavien kahden kuvan alle.
![]() |
| Kuva The Telegraphin One Day -arvostelusta. |
Siis kirjan lopusta: siihen minä olin vähän pettynyt. Traaginen loppuratkaisu tuntui minusta jotenkin liian helpolta tavalta kehittää kirjaan koskettava päätös - aivan kuin kirjailija olisi tahallaan keplotellut lukijan rakastumaan henkilöihinsä voidakseen sitten nykäistä heiltä maton alta. Olin ratkaisusta enemmän ärsyyntynyt kuin liikuttunut. En odottanut Emman ja Dexterin tarinalle mitään siirappista "ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti" -päätöstä, mutta kirja oli minusta niin elämänmakuisesti kirjoitettu, että olisin odottanut jotenkin pienieleisemmin koskettavaa loppua.
![]() |
| Kuva Guardianin jutusta. |
Sitten kirjasta elokuvaan. En malta odottaa, että pääsen näkemään sen! Kirja tuntuu "elokuvalliselta" jo valmiiksi - kohtaukset rullaavat kuin valkokankaalla - ja Nicholls on vieläpä itse sovittanut romaaninsa elokuvakäsikirjoitukseksi. Odotukset ovat kovat, sillä Nicholls kirjoitti kuulemma aikoinaan esimerkiksi loistavaa Rimakauhua ja rakkautta -televisiosarjaa.
Mutta nuo näyttelijät. Minulle täysin tuntematon Jim Sturgess näyttää elokuvan still-kuvien perusteella aika lailla Dexteriltä, mutta Anne Hathawayn Emmassa on enemmän nieleskelemistä. On kai liikaa vaadittu, että Hollywood-elokuvissa englantilaisia esittäisivät englantilaiset näyttelijät, ja tulihan esimerkiksi Renée Zellwegeristä ihan näpsäkkä lontoolaissinkku Bridget Jones, mutta Anne Hathaway ei ollenkaan vastaa mielikuvaani Emmasta. Hathaway tuntuu jotenkin liian näyttävältä ja elokuvatähtimäiseltä vaatimattomaksi Emmaksi.
Minä olisin harkinnut Emmaksi esimerkiksi jotakin näistä brittinäyttelijättäristä.
![]() | |
| Kelly Reilly oli sympaattinen brittityttö elokuvissa Auberge espagnole (Espanjalainen kimppakämppä) ja Les poupées russes (Sinkkuuden huuma). (Yahoo! Movies) |
![]() |
| Gemma Artertonin elokuvia en ole nähnyt, mutta ulkonäön perusteella voisi ehkä sopia... Minun mielikuvissani Emma ei kyllä ollut ruskeasilmäinen. (1920x2000.net) |
![]() |
| Aioin ehdottaa Woody Allenin Vicky, Cristina, Barcelona -elokuvassa näytellyttä Rebecca Hallia, mutta sitten huomasin, että hän oli jo mukana toiseen David Nichollsin kirjaan perustuvassa elokuvassa (Starter for 10). Tämä kuva on elokuvasta Please Give. (AllMoviePhoto.com) |
No, annetaan Annelle mahdollisuus! Elokuvan nähtyäni voin osallistua One Dayllä myös Sannan Lue kirja ja katso elokuva -haasteeseen; nyt piste tipahtaa vain Karoliinan Totally British -haasteeseen.
Kirjasta on kirjoitettu ainakin blogeissa Järjellä ja tunteella, Nora Exlibris, Oota mä luen tän eka loppuun, Kirjainten virrassa, Juuri tällaista, Kirjapeto, Lumiomena, Mari A:n kirjablogi ja Annelin lukuvinkit.





