Minna Canth: Kotoa pois - ja kurkistus Minnan salonkiin

Blogi on pitänyt taukoa, kun muut puuhat ovat kesätuulella houkuttaneet enemmän kuin lukeminen. Viime viikkoihin on mahtunut matkoja, mustikoita ja muuta mukavaa, mutta nyt taas kirjojen pariin!



Kotoa pois -näytelmän käsikirjoitusta.

Aloitetaan alkukesältä rästiin jääneellä näytelmävälipalalla à la Minna Canth. Kotoa pois (1895) pompsahti kännykkäni virtuaalikirjastoon samassa Project Gutenberg -tiedostossa Anna Liisan kanssa, joten lukaisin tutun klassikon jatkoksi myös tämän minulle ennalta tuntemattoman näytelmän.

Yksinäytöksinen näytelmä tapahtuu kokonaisuudessaan kahvikutsuilla kauppias ja rouva Penttisen luona, ja aiheena on heidän tyttärensä Fannyn tulevaisuus. Vanhemmat tekevät parhaansa juoniakseen Fannyn avioliiton satamaan, mutta nuori nainen itse halajaa kansakoulun opettajaksi.

Fannyn itsenäistymyspyrkimykset tuovat näytelmään ehkä jonkinasteista naisasianäkökulmaa, mutta Anna Liisan traagisuuteen verrattuna Kotoa pois on ehdottomasti hupiosastoa. Näytelmästä voisi syntyä hauska esitys vaikkapa jonkin harrastajateatteriryhmän käsissä: juoni on sopivan simppeli, ja henkilögalleriassa riittää reviteltävää.

Näytelmä piikittelee humoristisesti etenkin rouva Penttistä, joka on hienosteleva hölmö, ja siinä sivussa ulkokultaisia seurapiirejä ylipäätään. Rouvan päällimmäisiä huolia on varmistaa, että tytär kutsuu äitiään hienosti ”mammaksi” rahvaanomaisen ”äidin” sijasta ja että salin uudet verhot ovat vähintään yhtä hienot kuin kauppaneuvoksen karttiinit kadun toisella puolen. Rengistä ja piiasta kauppiaiksi edenneet Penttiset tekevät parhaansa käyttäytyäkseen tavoittelemansa yhteiskuntaluokan tapaan, mutta kahvikutsuille saapuva parempi väki katselee nousukkaita silti nenänvarttaan pitkin.

Rouvien keskinäistä nokittelua oli hauska seurata. Vahvin näytelmän herättämä tunne taisi kuitenkin olla myötähäpeä: Fanny-paran ja vanhempien sulhaskandidaatiksi kaavaileman tohtori Brobergin kiusaantuneisuuteen oli helppo eläytyä. Voi tohtori Spruuper -raukkaa!

Kotoa pois tutustutti minut myös uuteen kirjalliseen nettilöytöön eli Minnan salonki -sivustoon. Kuopion kaupunginkirjaston julkaisemilta sivuilta löytyy digitoituna Minna Canthin arkistoaineistoa: alkuperäisiä käsikirjoituksia, Canthin kirjoittamia ja saamia kirjeitä, näytelmien pääkirjoja, asiakirjoja, valokuvia sekä muuta Canthiin liittyvää materiaalia.

Minnan salongista opin esimerkiksi sen, että Kotoa pois -näytelmä pohjautuu Canthin novelliin ”Kodista pois”, joka ilmestyi Valvoja-lehdessä 1893 (ja löytyy näköjään Wikiaineistona). Canth dramatisoi novellin näyttämölle, ja näytelmän ensiesitys oli Suomalaisessa teatterissa 1895.  

Näytelmään liittyen sivustolta löytyy käsikirjoituksen luonnos ja valmis versio sekä pari kirjettä. Ensimmäisessä niistä teatterinjohtaja Kaarlo Bergbom kiirehtii näytelmän valmistumista ja toisessa kertoo Canthille sen vastaanotosta marraskuussa 1895. Bergbomin mukaan Kotoa pois ”sai kritiikiltä hyvin ankaran tuomion”, vaikka miestä itseään näytelmä miellytti ”niin paljon kuin 1. näytöksinen skizzi voi sen tehdä”. Bergbom tosin myöntää, että näytelmän ”vieraat rouvat olivat kuitenkin enemmän kuvatut schablonin mukaan, kuin suotavaa olisi ollut”.

Minnan salongissa voi vierailla osoitteessa www.minnansalonki.fi. Hieno hanke!

Osallistun tälläkin näytelmällä Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

Lähteet:
Minna Canth. Näytelmä yhdessä näytöksessä. Minnan salonki, viitattu 7.8.2013.
<http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201305163616>
Kaarlo Bergbom. Kaarlo Bergbomin kirje Minna Canthille marraskuu 1895. Minnan salonki, viitattu 7.8.2013. <http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201301141329>

Lukudiplomi suoritettu!

Onnittelukukkia lukudiplomisteille.

Tiukille meni, mutta valmista tuli! Lukudiplomista nimittäin. On siis aika vetää yhteen suoritukseni Hyönteisdokumentti-blogin hdcaniksen lanseeraamaan haasteeseen, jossa suoritettiin koululaisille tarkoitettua Kunnari-lukudiplomia kirjablogaten.

Haasteesta oli paljon hupia. Valitsin suoritettavaksi yläastelaisille (anteeksi, yläkoululaisille?) tarkoitetun Sinuhe-kirjatarjottimen ja siihen liittyvät 7. luokan tehtävät. Vanhemmille oppilaille suunnatuissa tehtävissä oli enemmän vakavamielistä analyysiä, mutta nuoremmat saavat vielä piirrellä ja askarrella. Kovin työläisiin tehtäviin en viitsinyt tarttua, mutta kivoja ideoita niissä oli! Ehkä joskus vielä innostun rakentamaan pienoismalleja lukemieni kirjojen tapahtumapaikoista...

Lukudiplomia oli hauska suorittaa siksikin, että sen myötä tulin lukeneeksi monta klassikkoa, joihin en ollut tullut aiemmin tarttuneeksi. 7.–9.-luokkalaisten Sinuhe- ja lukiolaisten Odysseia-kirjatarjottimilta löytyy hyviä lukuvinkkejä aikuisillekin.

Mitä siis tuli luettua?

1. Jännitystä:
Zacharias Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari tarjosi kartanoromantiikkaa ja hurmasi satusetämäisellä kielellään. Tein etsintäkuulutuksen kartanon kummituksesta.

2. Menneisyyden tarinoita:
Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina sai minut eläytymään ujon pikkutytön elämään ja kirjoittamaan Elinalle kirjeen.

3. Tulevaisuuden taruja:
H. G. Wellsin Maailmojen sodan myötä tutustuin 1800-luvun tieteiskirjallisuuteen ja piirsin avaruusaluksen, joka muistuttaa erehdyttävästi lypsyjakkaraa.

4. Fantasiaa: 
Leena Krohnin Tainaron oli kiehtova kurkistus hyönteisten asuttamaan maailmaan. Piirsin Tainaronin kartan ja kadehdin toisen lukudiplomisuorittajan eli Kujerruksia-blogin Linnean upeita hyönteispelikortteja.

5. Ihmisiä:
Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut tutustuttivat minut nokkelaan Tomiin, joka jopa täytti sivun ystäväkirjaani. Tähän kategoriaan olisi sopinut myös Nick Hornbyn Poika, mutta siitä en väsännyt tehtäviä.

6. Matkalla:
Toinen neuvokas poikaviikari löytyi Robert Louis Stevensonin Aarresaaresta. Annoin Jim Hawkinsille muutaman vinkin saarella tarpeellisista varusteista.

7. Luontotarinoita:
Jack Londonin Susikoira, toiselta nimeltään Valkohammas, vei minut Alaskan erämaahan, jota esittelin myös valokuvin. Kategoriaan olisi sopinut myös Herman Melvillen Moby Dick.

8. Huumoria:
Alun perin en hoksannut, että Miika Nousiaisen Metsäjätti sopisi huumorikategoriaan, sillä kirja oli minusta vakava ja aika surullinenkin. Tehtävä jäi siis tuoreeltaan tekemättä, mutta kun nyt muistelen teoksen huumoripitoisia kohtauksia, valitsisin esimerkiksi jonkin kitkeränhauskan dialogin päähenkilön raivostuttavan bisnes-bullshittiä suoltavan pomon kanssa.

9. Lyhytproosaa:
Tämäkin tehtävä unohtui, mutta Katja Kallion Tyypit viihdytti nasevilla ihmiskuvauksillaan. Yhdessä tehtävistä vaihdetaan kahden novellin päähenkilöt keskenään ja mietitään, millaisia kommelluksia vaihdoksesta syntyisi. Vaihdan siis keskenään italialaisen poikaystävän ja synnytyssairaalaystävän, jotta saadaan aikaan hedelmällinen romantiikan ja realismin yhteentörmäys.

10. Runoja ja näytelmiä:
Minna Canthin Anna Liisan luin jo aikoinaan koulussa, vaikka meillä ei lukudiplomeja suoritettukaan. Näytelmäklassikko vaikutti edelleen. Tein sille myös uudet kannet.

Kiitos hdcanikselle hauskasta haasteesta ja muille suorittajille mielenkiintoisista kirja-arvioista ja hienoista suorituksista tehtäviin!

Minna Canth: Anna Liisa - lukudiplomisuoritus

Minna Canthin Anna Liisa (1895) on siitä sopiva valinta lukudiplomihaasteeseen, että sen muistan oikeastikin lukeneeni koulussa. Kirjan lukemisen lisäksi tunneilla katsottiin 80-luvulla tehty tv-elokuva, jossa Anna Liisaa esittää Anna-Leena Härkönen.

Anna Liisa on sen tason klassikko, että enpä ryhdy tässä perusteellisiin juoniselostuksiin. Sellaisen sitä paitsi kirjoitti jo taannoin Lumiomena-blogin Katja. :)

En muista, millaisen vaikutuksen Anna Liisa teki minuun aikoinaan koulun äidinkielen tunnilla, mutta tällä kerralla se ainakin vaikutti vahvasti. Anna Liisan kohtalo särki sydäntä. Tuntui kamalalta ajatella, miten paljon nuori ihminen oli saanut kärsiä ymmärtämättömyydestään ja varomattomuudestaan. Tyttöparka oli kantanut valtavaa surun, pelon, katumuksen ja synnintunnon taakkaa vuosia aivan yksin.

Näytelmän miehet pistivät vihaksi. Johannes-sulhanen oli enimmäkseen pihalla tapahtumien kulusta ja jäi suhteellisen värittömäksi hahmoksi, mutta Mikko, Anna Liisan aikoinaan vietellyt renki, oli kerta kaikkiaan raivostuttava. Oli vaikea käsittää, että Mikko osoitti niin täydellistä välinpitämättömyyttä muka rakastamansa naisen tunteiden suhteen ja silti halusi tämän omakseen ”hyvällä tai pahalla”. Käsittämättömältä tuntui myös se, miten hanakasti Anna Liisan isä työnsi syyn ja häpeän tapahtuneesta yksinomaan tyttärensä niskoille, ei lainkaan Mikon.

Miesten asenne heijastaa tietysti ajan moraalikäsityksiä. Vahinkoraskaus ja avioton lapsi oli naisen ongelma, ei miehen. (Niin se tosin taitaa käytännössä usein olla vielä nykypäivänäkin, vaikka naisen ulottuvilla onkin enemmän mahdollisuuksia kuin Anna Liisan aikaan.) Näytelmässä ainut ymmärtävä ääni kuuluu Anna Liisan äidille Riikalle, eikä sekään kuulu kovin vahvasti:

RIIKKA. On hän, poloinen, mahtanut kärsiä tarpeeksi asti näinä vuosina. Ei siinä sinun kuritustasi enää kaivata.

KORTESUO. Hänkö kärsiä? Kyllä kai! Olisiko hän silloin sitä niin salannut ja peitellyt? Ja niin teeskennellyt? Saakeli soikoon, kun sitä ajattelen—!

RIIKKA. Sinä et, ukko parka, niitä asioita ymmärrä.

KORTESUO. Ymmärrätkö sinä muka sitten paremmin? Sano!

RIIKKA. Luulenpa melkein.

Näytelmän kahteen ensimmäiseen näytökseen verrattuna kolmannen näytöksen loppuratkaisu tuntui minusta ehkä jotenkin äkkinäiseltä. Anna Liisa, joka oli siihen asti vaiennut ja epäröinyt, teki yhtäkkiä täyskäännöksen. En lukiessani muistanut näytelmän loppuratkaisua ennalta ja suoraan sanottuna odotin Anna Liisan päätyvän toisenlaiseen, siihen traagisimpaan ratkaisuun. Mietin, mikä oli näytelmän lopun viesti. Toiko Anna Liisan päätös todellisen rauhan ja sovituksen vai oliko loppuratkaisu vielä viimeinen osoitus siitä, miten yksin Anna Liisa sai kärsiä?

Edelliseen lukemaani Canthin näytelmään eli Papin perheeseen verrattuna Anna Liisa oli vakavampi ja vaikuttavampi. Vaikka näytelmän tapahtumat ja henkilöiden maailmankuva ovat selvästi aikaansa sidoksissa, monet sen esimerkiksi syyllisyyteen ja sovitukseen liittyvistä teemoista ovat ajattomia. Myös Canthin kieli on nykylukijallekin helposti lähestyttävää. Jotkut sanavalinnat tosin toivat ainakin minun korvissani tahatonta huumoria traagiseen tarinaan: esimerkiksi vaarallista viettelijä-Mikkoa kuvattiin pariinkin otteeseen ihailevasti ”pulskaksi pojaksi”, mikä vei jotenkin vähän terää hahmon dramaattisuudelta. 

Anna Liisa on luettu monissa kirjablogeissa, ja moni bloggaaja osallistui taannoin myös Lukupiiri-blogin keskusteluun kirjasta. Minä osallistun kirjalla lukudiplomin lisäksi Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjat -haasteeseen. (P. S. Lukudiplomin yhteenveto tulossa vielä tänään!)

LUKUDIPLOMITEHTÄVÄ 8/10

Kirjatarjotin: Sinuhen Runoja ja näytelmiä -kirjatarjotin
Kirjailija: Minna Canth
Kirja: Anna Liisa

Tehtävä (7. lk): Piirrä kirjalle uusi kansi ja laadi takakansiteksti. Voit tehdä myös etu- ja takaliepeet eli kirjan kannen sisäpuolelle kääntyvät osat, joissa voi olla taustatietoa kirjailijasta.

Kansitaiteilija lähti tällä kertaa minimalistis-symbolistiselle linjalle. Tadaa:

Minna Canth: Anna Liisa. 1895. Ladattu Project Gutenbergistä, luettu puhelimella.

Kirjallisuuden äidit -haaste: Mitä tuli luettua?

Käsittämätöntä, että on kulunut vuosi siitä, kun Sinisen linnan kirjaston Maria heitti ilmoille Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteen! Aihe on niin mielenkiintoinen ja moniulotteinen, että kaavailin lukevani haasteeseen läjäpäin kirjoja. Loppujen lopuksi varsinaisten äitikirjojen saldo jäi vaatimattomaksi, mutta nyt blogiarkistoa selaillessani oivalsin, että äitiyttä käsiteltiin sittenkin aika monessa vuoden aikana lukemassani kirjassa tavalla tai toisella.

Äitejä sukupolvesta toiseen

Päällimmäisenä mielessä on vastikään lukemani Pirjo Rissasen Kamomillasola. Sen keskiössä on kolme sukupolvea saman perheen naisia. Suhde äitiyteen ei ole mutkaton juttu heistä kenellekään. Isoäiti Taina kasvatti sekä tyttärensä että tyttärentyttärensä, mutta kumpikin on liukunut hänestä kovin etäälle. Tytär Maarit tuli äidiksi nuorena puolivahingossa ja on epävarma elämänsä suunnasta vielä keski-ikäisenäkin. Maarit ei ole koskaan tuntenut olevansa kotonaan roolissaan Ilonan äitinä, ja isovanhempien hoitoon jätetty Ilona taas tuntee tulleensa äidin hylkäämäksi. Kun soppaan lisätään vielä yleinen kyvyttömyys puhua vaikeista asioista, naiseusteemainen ihmissuhdekeitos on valmis.

Mutkikkaita suhteita eri sukupolvien naisten välillä löytyy myös Päivi Alasalmen romaanista Tuo tumma nainen. Sen kuvaaman perheen äiti on kauneutta rakastava ja täydellisyyttä tavoitteleva Helena, jolla on ihana talo, upea mies ja fiksut aikuiset lapset. Kun Ohto-poika tuo taloon miniän, Helena saa uuden roolin anoppina ja pian myös isoäitinä. Ennen pitkää täydellisen pinnan alla alkaa poreilla... Perhedynamiikan haasteita kohtalonomaisissa tunnelmissa.

Lyyrisemmällä otteella vaikeita suhteita ja vaiettuja salaisuuksia käsittelee Riikka Pulkkisen Totta. Syöpään kuolemaisillaan oleva isoäiti Elsa on jättämässä jälkeensä aviomiehen lisäksi tytär Eleonooran ja tyttärentytär Annan. Kun perhe katsoo taakseen, menneisyyden varjoista nousee Elsan rinnalle toinenkin äitihahmo, Eleonooraa aikoinaan hoitanut lapsenvahti Eeva. Äitiysteeman kannalta kirjasta jäi mieleen juuri uraäiti Elsan ja ”varaäiti” Eevan vastaparisuus monessakin mielessä. 60-luvun uraäiti Elsan olisin suonut saavan kirjassa enemmänkin tilaa, hänen näkökulmansa kiinnosti.

Äitejä roolien paineissa

Äitien tasapainotteluun kodin ja ulkomaailman välissä pureuduttiin parissa muussakin kirjassa. Se oli mukana yhtenä juonteena Karoliina Timosen romaanissa Aika mennyt palaa, jossa perheensä kanssa ulkomaille muuttanut Klarissa yrittää sopeutua kotiäidin rooliin ja kodin seinien sisälle rajoittuneeseen elämään. Päinvastainen tilanne taas on Venla Hiidensalon Mediahuoran Marialla, joka tekee töitä tukka putkella ja josta työ imee mehut niin, että lapselle riittää aikaa hädin tuskin mikropuuron verran.

Äärimmilleen väsynyt äiti löytyy Eve Hietamiehen Yösyötöstä. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunut Pia on kirjassa sivuosassa, mutta tavallaan kirja kertoo äitiydestä nimenomaan äidin poissaolon kautta. Antti-isä ottaa pienperheessä perinteisen äidin paikan, mutta omalla ronskilla tyylillään. Ja Antin leikkipuistotuttujen joukosta löytyy äitien koko kirjo!

Uudenlaisen roolin vanhempana ottaa haltuun myös Tuula Anna-Leena Härkösen kirjassa Onnen tunti. Sijaisäitiyden myötä Tuula joutuu punnitsemaan suhdettaan niin kymmenvuotiaaseen poikaansa, kotiinsa muuttaviin vieraisiin lapsiin kuin omaan äitiinsäkin. Kirja kertoi mukavan arkisesti sijaisvanhemmuuden iloista ja haasteista.

Äidillisiä äitejä

Äitiyteen tuntuu liittyvän kirjoissa paljon hankaluutta ja ahdistusta. Äitisuhteiden traumat nousevat pintaan siellä täällä, mutta onneksi vuoden varrella luetuista kirjoista löytyy myös vakaita äitejä, jotka ovat kaikkine epätäydellisyyksineenkin lastensa tuki ja turva.  

Minna Canthin Papin perheessä lempeä äiti yrittää rauhoitella isän ja lasten välisiä aateristiriitoja. Kerstin Johansson i Backen Näkymättömässä Elinassa arjen uuvuttama äiti ei oikein osaa auttaa ujoa Elinaa, mutta huoli lapsesta on silti aina läsnä. Äidin turvallinen hahmo häilyy myös Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär -lapsuusmuistelmien taustalla. Ja yhdenlainen äiti löytyy jopa Jack Londonin Valkohampaasta, jossa susiäiti opettaa pentunsa selviämään omillaan kovassa maailmassa.

Hieno haaste siis! Hyvää äitienpäivää kaikenlaisille äideille!