Lukudiplomi suoritettu!

Onnittelukukkia lukudiplomisteille.

Tiukille meni, mutta valmista tuli! Lukudiplomista nimittäin. On siis aika vetää yhteen suoritukseni Hyönteisdokumentti-blogin hdcaniksen lanseeraamaan haasteeseen, jossa suoritettiin koululaisille tarkoitettua Kunnari-lukudiplomia kirjablogaten.

Haasteesta oli paljon hupia. Valitsin suoritettavaksi yläastelaisille (anteeksi, yläkoululaisille?) tarkoitetun Sinuhe-kirjatarjottimen ja siihen liittyvät 7. luokan tehtävät. Vanhemmille oppilaille suunnatuissa tehtävissä oli enemmän vakavamielistä analyysiä, mutta nuoremmat saavat vielä piirrellä ja askarrella. Kovin työläisiin tehtäviin en viitsinyt tarttua, mutta kivoja ideoita niissä oli! Ehkä joskus vielä innostun rakentamaan pienoismalleja lukemieni kirjojen tapahtumapaikoista...

Lukudiplomia oli hauska suorittaa siksikin, että sen myötä tulin lukeneeksi monta klassikkoa, joihin en ollut tullut aiemmin tarttuneeksi. 7.–9.-luokkalaisten Sinuhe- ja lukiolaisten Odysseia-kirjatarjottimilta löytyy hyviä lukuvinkkejä aikuisillekin.

Mitä siis tuli luettua?

1. Jännitystä:
Zacharias Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari tarjosi kartanoromantiikkaa ja hurmasi satusetämäisellä kielellään. Tein etsintäkuulutuksen kartanon kummituksesta.

2. Menneisyyden tarinoita:
Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina sai minut eläytymään ujon pikkutytön elämään ja kirjoittamaan Elinalle kirjeen.

3. Tulevaisuuden taruja:
H. G. Wellsin Maailmojen sodan myötä tutustuin 1800-luvun tieteiskirjallisuuteen ja piirsin avaruusaluksen, joka muistuttaa erehdyttävästi lypsyjakkaraa.

4. Fantasiaa: 
Leena Krohnin Tainaron oli kiehtova kurkistus hyönteisten asuttamaan maailmaan. Piirsin Tainaronin kartan ja kadehdin toisen lukudiplomisuorittajan eli Kujerruksia-blogin Linnean upeita hyönteispelikortteja.

5. Ihmisiä:
Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut tutustuttivat minut nokkelaan Tomiin, joka jopa täytti sivun ystäväkirjaani. Tähän kategoriaan olisi sopinut myös Nick Hornbyn Poika, mutta siitä en väsännyt tehtäviä.

6. Matkalla:
Toinen neuvokas poikaviikari löytyi Robert Louis Stevensonin Aarresaaresta. Annoin Jim Hawkinsille muutaman vinkin saarella tarpeellisista varusteista.

7. Luontotarinoita:
Jack Londonin Susikoira, toiselta nimeltään Valkohammas, vei minut Alaskan erämaahan, jota esittelin myös valokuvin. Kategoriaan olisi sopinut myös Herman Melvillen Moby Dick.

8. Huumoria:
Alun perin en hoksannut, että Miika Nousiaisen Metsäjätti sopisi huumorikategoriaan, sillä kirja oli minusta vakava ja aika surullinenkin. Tehtävä jäi siis tuoreeltaan tekemättä, mutta kun nyt muistelen teoksen huumoripitoisia kohtauksia, valitsisin esimerkiksi jonkin kitkeränhauskan dialogin päähenkilön raivostuttavan bisnes-bullshittiä suoltavan pomon kanssa.

9. Lyhytproosaa:
Tämäkin tehtävä unohtui, mutta Katja Kallion Tyypit viihdytti nasevilla ihmiskuvauksillaan. Yhdessä tehtävistä vaihdetaan kahden novellin päähenkilöt keskenään ja mietitään, millaisia kommelluksia vaihdoksesta syntyisi. Vaihdan siis keskenään italialaisen poikaystävän ja synnytyssairaalaystävän, jotta saadaan aikaan hedelmällinen romantiikan ja realismin yhteentörmäys.

10. Runoja ja näytelmiä:
Minna Canthin Anna Liisan luin jo aikoinaan koulussa, vaikka meillä ei lukudiplomeja suoritettukaan. Näytelmäklassikko vaikutti edelleen. Tein sille myös uudet kannet.

Kiitos hdcanikselle hauskasta haasteesta ja muille suorittajille mielenkiintoisista kirja-arvioista ja hienoista suorituksista tehtäviin!

Mark Twain: The Adventures of Huckleberry Finn (Huckleberry Finnin seikkailut)

Ensipainoksen kuvitusta. (Wikipedia)

Suoritukseni viime vuoden So American -lukuhaasteeseen jäivät vähän puolitiehen, joten aloitettuja tai melkein aloitettuja amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoita riittää luettavaksi pitkälle tällekin vuodelle. Ensimmäisenä sain luettua loppuun Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut (1884). Oivaa So American -kamaa, sanoo muun muassa Ernest Hemingway, jonka mukaan ”all modern American literature comes from one book by Mark Twain called Huckleberry Finn.”

Huckleberry Finnin seikkailut jatkaa siitä, mihin Tom Sawyerin seikkailut jäivät. Keppostelevan Tomin sijaan nyt pääosaan nousee Tomin kaveri Huck, huoleton irtolaispoika, joka karkaa paenneen Jim-orjan kanssa yhteiskunnan ulkopuolelle. Lainsuojaton kaksikko matkaa lautalla alas Mississippi-jokea ja kohtaa monenlaisia vaaroja, seikkailuja ja kommelluksia.

Minun lukukokemukseni Huckleberry Finnin parissa polveili kuin Mississippi itse. Aloitin kirjan nimittäin ensin LibriVox-äänikirjana, mutta amerikkalaisen lukijan etelävaltiolainen aksentti venytteli niin raukeasti, että minua alkoi sitä kuunnellessa väkisinkin unettaa. Puolivälissä tarinaa latasin siis äänikirjan rinnalle Project Gutenbergin e-kirjaversion ja jatkoin kirjaa pirteysasteestani riippuen vuoroin kuunnellen ja vuoroin lukien.

Sinänsä Huckleberry Finnin seikkailut on mainio kirja ääneen luettavaksi, sillä se on Huckin tarina pojan itsensä kertomana, minä-muodossa ja puhekielellä. Tämän suhteen lukuformaattiyhdistelmäni toimi hyvin, sillä paikoin puhekielisiä ilmaisuja oli mukavampi kuunnella kuin lukea (esimerkiksi tällaisia repliikkejä: ”Don’t tell me, s’I; there wuz help, s’I; ’n’ ther’ wuz a plenty help, too, s’I; ther’s ben a dozen a-helpin’ that nigger”), kun taas välillä niitä taas oli hauskaa tutkailla nimenomaan kirjoitettuina. Huck nimittäin kehittää metkoja, ääntämyksellisesti loogisia mutta virheellisiä kirjoitusasuja vaikeille sanoille (esimerkiksi keskiaikainen haarniska ei ole medieval, vaan meedyevil) ja taivuttaa epäsäännöllisiä verbejä iloisesti väärin, tyyliin ”I catched my breath”.

Olisi mielenkiintoista lukea kirja myös suomennoksena ja vertailla, millaiseksi Huckin puhekieli on eri aikoina tehdyissä käännöksissä muotoutunut. Tyko Hagmanin suomennos vuodelta 1904 on varmasti erilainen kuin Jarkko Laineen suomennos 1970-luvulta.

Kielen lisäksi minua viehätti kirjassa Huckin nokkeluus ja neuvokkuus, joiden avulla selvittiin yhdestä jos toisestakin täpärästä tilanteesta. Huck oli kaiken kaikkiaan sympaattinen päähenkilö: sitkeä pärjääjä, jonka salonkikelvottoman olemuksen alla piilee kultainen sydän. Arjen oravanpyörässä hölkkäävään lukijaan vetosi myös Huckin talttumaton vapaudenkaipuu ja rohkeus heittää romukoppaan yhteiskunnan velvollisuudet ja sovinnaisuudet. ”So in two seconds we went a-sliding down the river, and it DID seem so good to be free again and all by ourselves on the big river, and nobody to bother us.”

Oli myös mielenkiintoista kurkistaa 1800-luvun lopun etelävaltioihin Huckin ja Jimin näkökulmasta. Esimerkiksi orjuutta käsiteltiin Huckin mietteiden kautta aivan eri tyyliin kuin pursuilevan sentimentaalisessa Setä Tuomon tuvassa. Tähän liittyen täytyy todeta, että en ihan ymmärrä, miksi kirjan tuoreimpia painoksia on Yhdysvalloissa julkaistu sensuroituina versioina. Kirja on toki aikansa lapsi, mutta nigger-sanoista ja stereotypioista huolimatta sen pohjasävy on minusta kyllä rasismin vastainen.

Mikä jäi tunnelmaksi kirjan jälkeen? Amerikkalaisen kirjallisuuden merkkiteoksena ja nuortenkirjallisuuden klassikkona Huckleberry Finnin seikkailut oli kiinnostavaa lukea, mutta mitä itse lukuelämykseen tulee, putosin ehkä vähän hassusti erilaisten mahdollisten lukutapojen väliin: en oikein onnistunut eläytymään kirjaan ihan vain vauhdikkaana seikkailukertomuksena, mutta en myöskään innostunut perusteellisesti pohdiskelemaan sen syvempiä ulottuvuuksia. Niistä löytyisi kyllä varmasti mielenkiintoista ammennettavaa. Esimerkiksi tässä Vesa Sisätön kirjoittamassa jutussa pohditaan kirjan tiimoilta muun muassa sellaisia vastapareja kuin oikea ja väärä, sivistys ja villiys...

Huckleberry Finnin seikkailuista ovat lukeneet myös ainakin Sonja, Suketus (joka muuten tuumailee muun muassa suomennoksen kieltä) ja 100 kirjaa -blogin Ida.

Osallistun kirjalla Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

Mark Twain: The Adventures of Huckleberry Finn. 1884. Suom. Huckleberry Finnin seikkailut, 1904. LibriVox / Project Gutenberg, kuunneltu ja luettu puhelimella.

Mark Twain: The Adventures of Tom Sawyer (Lukudiplomi-haaste)

Kirjan kuvitusta. (Project Gutenberg)

Ihmemaa Ozin jatkoksi lisää amerikkalaista lastenkirjallisuutta: Mark Twainin The Adventures of Tom Sawyer (1876) eli Tom Sawyerin seikkailut.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, ja aluksi meinasin lopettaa kuuntelun saman tien, sillä lukija oli sama kuin Setä Tuomon tuvassa, jonka parissa tunsin jo saaneeni hänen äänestään tarpeekseni. No, eipä tuo kauan häirinnyt, ja oikeastaan oli ihan hauskaakin jatkaa seikkailuja 1800-luvun etelävaltioissa tutussa seurassa.

Ihmemaa Ozin kohdalla kirjoitin kirjan esipuheesta, jossa kirjailija selvittää tarkoitusperiään. Sellainen löytyy tästäkin. Twain kirjoittaa näin: ”Although my book is intended mainly for the entertainment of boys and girls, I hope it will not be shunned by men and women on that account, for part of my plan has been to try to pleasantly remind adults of what they once were themselves, and of how they felt and thought and talked, and what queer enterprises they sometimes engaged in.”

Nämä ”queer enterprises” ovat monenmoisia poikain kepposia. Tom on seikkailunhaluinen viikari, joka haluaisi olla merirosvo tai lainsuojaton, mutta jonka on pakko käydä koulua ja pestä korvantauksensa. Tom välttelee näitä ikäviä velvollisuuksia miten parhaiten taitaa, seuranaan muita kylän poikia ja tyttöjäkin joskus. Tomin tovereista mieleenpainuvin on huoleton Huckleberry Finn, jonka Twain nosti päähenkilöksi kirjan jatko-osassa eli Huckleberry Finnin seikkailuissa.

Esipuheestakin käy ilmi, että vaikka Twain kertoo Tomin seikkailuista kymmenvuotiaan elämään innolla eläytyen, näkökulma kirjassa on kultaisia poikavuosia muistelevan aikuisen. Paikoin Twain kommentoi Tomin ja kumppaneiden ajatuksia ja puuhia melkein irvaillen, vaikkakin aina hyväntahtoisesti: ”There comes a time in every rightly-constructed boy's life when he has a raging desire to go somewhere and dig for hidden treasure. This desire suddenly came upon Tom one day.”

Kepposten ja koiruuksien lomaan punoutuu myös jännittävämpi seikkailujuoni, jossa Tom saa vihiä pahamaineisen Intiaani-Joen synkistä puuhista, mistä seuraa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Poliittisesti korrekti nykylukija vaivaantuu hieman kirjan tavasta kuvailla kylän toisen luokan kansalaisia, ”injuneita” ja ”niggereitä”. Orjuus on Tom Sawyerin maailmassa vielä pulmatonta arkipäivää.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja Lukudiplomi-haasteeseen.

LUKUDIPLOMITEHTÄVÄ 2/10

Kirjatarjotin: Sinuhen Ihmisiä-kirjatarjotin
Kirjailija: Mark Twain
Kirja: Tom Sawyerin seikkailut

Tehtävä (7. lk): 2. Laadi esittelyteksti päähenkilöstä ystäväkirjaan.

1. Nimi: Thomas Sawyer
2. Syntymäpäivä ja -vuosi: noin 11 vuotta sitten
3. Kotipaikka: St. Petersburg, Missouri
4. Lempinimet: Tom Sawyer, merirosvonimeltään Musta Kostaja
5. Silmien ja hiusten värit: värillä ei väliä, hiukset kiharat (yäk, ällön tyttömäistä!)
6. Perheenjäseneni: Polly-täti ja Sid-velipuoli
7. Kouluni: tylsääää!
8. Harrastukseni: aarteenetsintä
9. Mieluisin TV-ohjelma: jaa mikä?
10. Paras lukemani kirja: tylsääää!
11. Hauskin kouluaine: välitunnit 
12. Lempiruokani: itse pyydystetty ja nuotiolla paistettu kala
13. Inhoan: pyhäkoulua
14. Minusta tulee isona: merirosvo tai Robin Hood
15. Hartain toiveeni: olla lainsuojaton ja tulla rikkaaksi

(Ystäväkirjan kysymykset lainasin täältä.)

P.S. Nippelitieto: Tom Sawyerin seikkailut on tiettävästi maailman ensimmäinen kirjoituskoneella kirjoitettu kirja!

Mark Twain: The Adventures of Tom Sawyer. 1876. Ladattu LibriVox-äänikirjana ja Project Gutenbergistä.