Lukudiplomi suoritettu!

Onnittelukukkia lukudiplomisteille.

Tiukille meni, mutta valmista tuli! Lukudiplomista nimittäin. On siis aika vetää yhteen suoritukseni Hyönteisdokumentti-blogin hdcaniksen lanseeraamaan haasteeseen, jossa suoritettiin koululaisille tarkoitettua Kunnari-lukudiplomia kirjablogaten.

Haasteesta oli paljon hupia. Valitsin suoritettavaksi yläastelaisille (anteeksi, yläkoululaisille?) tarkoitetun Sinuhe-kirjatarjottimen ja siihen liittyvät 7. luokan tehtävät. Vanhemmille oppilaille suunnatuissa tehtävissä oli enemmän vakavamielistä analyysiä, mutta nuoremmat saavat vielä piirrellä ja askarrella. Kovin työläisiin tehtäviin en viitsinyt tarttua, mutta kivoja ideoita niissä oli! Ehkä joskus vielä innostun rakentamaan pienoismalleja lukemieni kirjojen tapahtumapaikoista...

Lukudiplomia oli hauska suorittaa siksikin, että sen myötä tulin lukeneeksi monta klassikkoa, joihin en ollut tullut aiemmin tarttuneeksi. 7.–9.-luokkalaisten Sinuhe- ja lukiolaisten Odysseia-kirjatarjottimilta löytyy hyviä lukuvinkkejä aikuisillekin.

Mitä siis tuli luettua?

1. Jännitystä:
Zacharias Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari tarjosi kartanoromantiikkaa ja hurmasi satusetämäisellä kielellään. Tein etsintäkuulutuksen kartanon kummituksesta.

2. Menneisyyden tarinoita:
Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina sai minut eläytymään ujon pikkutytön elämään ja kirjoittamaan Elinalle kirjeen.

3. Tulevaisuuden taruja:
H. G. Wellsin Maailmojen sodan myötä tutustuin 1800-luvun tieteiskirjallisuuteen ja piirsin avaruusaluksen, joka muistuttaa erehdyttävästi lypsyjakkaraa.

4. Fantasiaa: 
Leena Krohnin Tainaron oli kiehtova kurkistus hyönteisten asuttamaan maailmaan. Piirsin Tainaronin kartan ja kadehdin toisen lukudiplomisuorittajan eli Kujerruksia-blogin Linnean upeita hyönteispelikortteja.

5. Ihmisiä:
Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut tutustuttivat minut nokkelaan Tomiin, joka jopa täytti sivun ystäväkirjaani. Tähän kategoriaan olisi sopinut myös Nick Hornbyn Poika, mutta siitä en väsännyt tehtäviä.

6. Matkalla:
Toinen neuvokas poikaviikari löytyi Robert Louis Stevensonin Aarresaaresta. Annoin Jim Hawkinsille muutaman vinkin saarella tarpeellisista varusteista.

7. Luontotarinoita:
Jack Londonin Susikoira, toiselta nimeltään Valkohammas, vei minut Alaskan erämaahan, jota esittelin myös valokuvin. Kategoriaan olisi sopinut myös Herman Melvillen Moby Dick.

8. Huumoria:
Alun perin en hoksannut, että Miika Nousiaisen Metsäjätti sopisi huumorikategoriaan, sillä kirja oli minusta vakava ja aika surullinenkin. Tehtävä jäi siis tuoreeltaan tekemättä, mutta kun nyt muistelen teoksen huumoripitoisia kohtauksia, valitsisin esimerkiksi jonkin kitkeränhauskan dialogin päähenkilön raivostuttavan bisnes-bullshittiä suoltavan pomon kanssa.

9. Lyhytproosaa:
Tämäkin tehtävä unohtui, mutta Katja Kallion Tyypit viihdytti nasevilla ihmiskuvauksillaan. Yhdessä tehtävistä vaihdetaan kahden novellin päähenkilöt keskenään ja mietitään, millaisia kommelluksia vaihdoksesta syntyisi. Vaihdan siis keskenään italialaisen poikaystävän ja synnytyssairaalaystävän, jotta saadaan aikaan hedelmällinen romantiikan ja realismin yhteentörmäys.

10. Runoja ja näytelmiä:
Minna Canthin Anna Liisan luin jo aikoinaan koulussa, vaikka meillä ei lukudiplomeja suoritettukaan. Näytelmäklassikko vaikutti edelleen. Tein sille myös uudet kannet.

Kiitos hdcanikselle hauskasta haasteesta ja muille suorittajille mielenkiintoisista kirja-arvioista ja hienoista suorituksista tehtäviin!

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Näin alkuvuoteen, kun tapana on muistella menneitä ja jännittää tulevaa, sopii mainiosti kirja, joka peilaa aikamme suuria yhteiskunnallisia kehityskulkuja pienen ihmisen näkökulmasta. Tämä olkoon yltiöjuhlallinen johdatus Miika Nousiaisen romaaniin Metsäjätti (2011).

Olen lukenut Nousiaiselta aiemmin tuoreeltaan Vadelmavenepakolaisen (2007), jonka idea oli minusta loistava ja huumori hauskaa, vaikka muistelenkin hämärästi, että loppupuolella juoni taisi käydä vähän ylikierroksilla. Sittemmin Nousiainen katosi tietoisuudestani, mutta Ebib-kirjasto sai minut tarttumaan tähän kirjailijan uusimpaan romaaniin.

Metsäjätti kertoo vaneritehtaan varassa elävästä Törmälän kylästä. Yksi harvoista syrjäkylältä maailmalle ponnistaneista on Pasi, etelätöölöläistynyt ekonomi, joka nyt palaa lapsuusmaisemiinsa suuren kansainvälisen metsäyhtiön keskijohdon edustajana tehostamaan Törmälän tehtaan toimintaa. Kuten arvata saattaa, tehtävästä seuraa nuorallatanssia uran ja omantunnon välillä puolimatkassa menneisyydestä ja tulevaisuuteen. Miten käy Pasin – ja Törmälän?

Kirja tuntui hyvin ajankohtaiselta ja myös omakohtaiselta. Nousiainen tuntuu kertovan Törmälän tarinaa tosissaan, melkeinpä sydänverellä, mistä aavistuksen antaa jo alun omistuskirjoitus ”isälle, isoveljelle ja kaikille muille suomalaista metsäteollisuutta pystyssä pitäneille”.

Metsäjätin tapahtumat ovat uutisista tuttuja: pieni paikkakunta rimpuilemassa globaalien markkinavoimien kourissa. Fiktio antaa uutisille kasvot. Kirjan päähenkilöinä ja kertojina ovat Pasi ja Janne, Törmälään jäänyt lapsuudenystävä, josta tuli muiden kylän miesten tavoin ajoittain juopotteleva tehdastyöläinen. Heidän kauttaan kurkistellaan kylän elämään Pasin ja Jannen 80-luvun lapsuusajoista nykypäivään.

Pasi ja Janne ovat kaikin tavoin toistensa vastakohtia, välillä melkein karrikoidusti. Pasilla on kaunis suomenruotsalainen vaimo, Stockan kanta-asiakaskortti ja nousujohteinen ura. Janne juo kaljaa Törmälän ainoassa kapakassa ja kuumapuristaa vaneria vailla kunnianhimon hiventäkään.

Alussa minulla oli pieniä vaikeuksia Jannen kertojanäänen kanssa, kun kouluja käymätön duunari käytti sen tapaisia kulttuuriviitteillä kyllästettyjä ilmaisuja kuin että ”porvariston hillittyä charmia on vaikea matkia” tai ”uskon tuhkimotarinoihin, vaikka olen epäonnistumisten museo”. Tarinan edetessä taivuin kyllä uskomaan Jannenkin hahmoon, mutta olisin ehkä kaivannut pientä lisäannosta persoonaa perustelevaa syväluotausta. Yksiulotteisiksi jäivät myös pienemmissä rooleissa olevat sivuhenkilöt, kuten Pasin ällöttävä bisnesjargonia suoltava Turo-pomo (”no sellaista win-win-tilannetta ei olekaan että ihan kaikki voittaa”), mutta se minua ei oikeastaan häirinnyt. Jotenkin tällaiset klassiset, suoraviivaiset roolit sopivat tähän tarinaan.

Vadelmavenepakolaiseen verrattuna Metsäjätti on paljon vakavampi romaani, mutta pienieleisesti tuumailevaa ja toteavaa huumoria on tässäkin kirjassa, vaikka sen taustalla onkin koko ajan surumielinen vire. ”Joka tapauksessa ihminen pettyy, mutta siinä mielessä olemme oman onnemme seppiä, että pettymyksen määrään voi vaikuttaa elämällä ilman haaveita”, Janne päättelee. Toisaalla Pasia kismittää, että ”kun Emilia katsoi Jane Austenin draamoja, minä katsoin Rocky nelosta. Ja nyt pitäisi lähteä samalta viivalta ratkaisemaan tunne-elämän asioita.” Jotenkin Nousiaisen huumorista tuli minulle mieleen sukulaisuus sekä (lakonisempaan) Petri Tammiseen että  (revittelevämpään) Anna-Leena Härköseen.

Onneksi huumorin pilkahduksia on, sillä muuten Metsäjätin maailma olisi aika synkkä. En itse ole kasvanut pienellä tehdaspaikkakunnalla, mutta kirjaa lukiessa tuli väkisinkin mieleen, että onko tämän maailman Törmälöissä nyt tosiaan ihan noin kurjaa. Juoppoja, väkivaltaa, onnettomuuksia ja itsemurhia, kaltoin kohdeltuja lapsia ja masentuneita aikuisia. Elämän ankeutta tarkastellaan kaikilta mahdollisilta kanteilta.

Toisaalta Pasi näkee ja muistaa myös Törmälän hyvät puolet, ne, jotka entistä kovempi ja ahneempi maailma on tuhoamassa. Pasin kaksijakoinen suhde Törmälään – sekä itse kylään että omaan elämäänsä siellä ja sieltä lähteneenä – auttoi minusta karttamaan paasauksen vaaraa, joka vaanii lähellä, kun käsittelyssä on tällainen tunteita herättävä aihe pienen ihmisen taistelusta suurta kasvotonta pahaa vastaan. Pasin tunteisiin työntekijänä, isänä ja ihmisenä oli helppo eläytyä.

Tässäkin kirjassa loppu meni minusta ehkä jo vähän yli – kylläkin kohtuullisemmin kuin Vadelmavenepakolaisessa – mutta kokonaisuutena Metsäjätistä jäi silti hyvä, koskettava jälkimaku. Onnistunut kirja tärkeästä aiheesta.

Metsäjätin on minua ennen lukenut noin tsiljoona kirjabloggaajaa. Blogiarvioita on listannut esimerkiksi Amma.

Miika Nousiainen: Metsäjätti. Otava, 2011. 260 s. Kansi: Markus Pyörälä. E-kirja, lainattu Ebibistä, luettu puhelimella.