Kari Hotakainen: Finnhits

Kari Hotakaisen Finnhits (2007) on kokoelma pikkiriikkisiä novelleja.

Joissain blogeissa - en nyt muista missä, ilmoittautukaa! - kiersi jonkin aikaa sitten ajatus aamunovelleista: pienistä pulahduksista kirjojen maailmaan heti aamusta, ennen päivän kiireitä. Finnhits sopisi tähän tarkoitukseen aamu-unisillekin kirjallisuuden harrastajille, sillä vajaan sivun mittaiset tekstit lukaisee parissa minuutissa.

Novelleista tuli mieleen Petri Tammisen lyhytproosa esimerkiksi Elämiä-kokoelmassa. Molempien miesten tyyli on minimalistisen lakonista ja silti ilmaisukykyistä. Hotakaisen tekstien kertojanäänistä jäi minulle vielä monipuolisempi, rikkaampi vaikutelma. Vaikka joka sivulla on tekstiä on vain muutama lause, niistä välittyy kokonaisia elämäntarinoita ja -filosofioita.

Elä niin, ettei kivet jää kääntämättä ja lammet uimatta. Sivuille älä vilkuile, mutta kutsu se naapuri kuitenkin kahveelle. Paukase huolet ulos, mutta suurin suru vetäse sisään, säästä se pienemmälle sakille. Osta vain kalliita työkaluja ja vaatteita. Jumalaan usko, mutta älä aina. Ei kukaan sentapasesta lääppimisestä tykkää. Merta pelkää, älä ihmisiä, pottumuusilla ne kaikki käy. Pidä kuolema mielessä, älä sydämessä. Iloitse ja tanssi. Laita se videolle. Sitä on hyvä katsoa, kun jalka ei enää nouse. Näin puhui mummi vähän ennen kuolemaansa ja ojensi Pihlajanmarja-karkkipussin. Otapa nuo sille puolelle.

Kari Hotakainen: Finnhits. WSOY, 2007. 104 s. ISBN 978-951-0-33317-4. Lainattu vanhemmilta.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Kiinnostuin Kari Hotakaisen Ihmisen osasta (2009) Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogissa, jossa Joana piti kirjasta kovasti ja linkkasi myös Ilsen kehuvaan arvioon.

Romaanin idea onkin aivan mainio: 80-vuotias entinen lankakauppias Salme Malmikunnas myy elämäntarinansa kirjailijalle, joka kärsii inspiraation puutteesta.

Olin jo aikeissa lähteä, kun se kysyi millaisen elämän olin elänyt. Ei semmosta saa kysyä tuntemattomalta, mutta jollain lailla se ei nyt tuntunut tungettelevalta. Sanoin eläneeni niin paljon, etten ole ehtinyt kunnolla hampaita pestä.

Kun Salme alkaa avata elämäänsä kirjailijan nauhuriin, tarinan kaaret laajenevat hänen mykkäkoulua pitävään mieheensä Paavoon ja heidän kolmeen aikuiseen lapseensa. Helenan, Pekan ja Maijan kautta Hotakainen käsittelee elämää nyky-Suomessa monelta kantilta. On oravanpyörää ja vauhdista putoamista, työttömyyttä, maahanmuuttoa, uusperheitä, menestystä ja pärjäilyä, iloa ja surua.

Juu. Mitäs tästä nyt sanoisi. Jotenkin en sittenkään päässyt oikein sisään tähän kirjaan, vaikka tuntui, että olisi pitänyt päästä. Yhteiskunnallisia ulottuvuuksia löytyy, oivaltavia ajatuksia on melkein joka sivulla, monimutkaisia henkilöitä luodaan taitavan yksinkertaisilla keinoilla... Ihailin Hotakaisen kirjoittajantaitoa, mutta jotenkin ulkokohtaisesti, eläytymättä. Ehkä nyt ei vain ollut tälle kirjalle oikea hetki.

Salme Malmikunnakseen tykästyin kyllä kovasti. Topakan eläkeläisen riemastuttava kertojanääni valloitti minut heti kirjan ensimmäisellä sivulla. Ihana teräväkielinen rouvasihminen, jolla on jalat maassa ja sydän paikallaan! Olisin halunnut Salmea rutkasti lisää, ja ehkä tässä on yksi syy, miksi minulla oli vähän vaikeuksia innostua hänen jälkikasvunsa edesottamuksista: olisin tutustunut mieluummin harvempiin henkilöihin mutta syvemmin. Tuntui, että kirjassa oli ihmisiä ja aiheita useampaankin romaaniin.

Paljon kehuttu kirja saa minulta siis tällä kertaa mitäänsanomattoman arvosanan ihan kiva. Mutta Salmelle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Kari Hotakainen: Ihmisen osa. Siltala, 2009. 276 s. ISBN 978-952-234-021-4. Lainattu vanhemmilta.