Voitin Merja Otavan Priskan (1959) viime vuonna Saran kirjojen tyttökirja-arvonnasta ja olen haikaillut lukevani sen siitä asti. Nyt oli vihdoin sopivan priskamainen tunnelma tähän tarttumiselle – tai oikeammin sanottuna tunnelma, jota kuvittelin priskamaiseksi. Kirjaa lukiessani nimittäin tajusin, että toisin kuin luulin, en taida olla lukenut Priskaa ennen. Mihinköhän toiseen ”keskivanhaan” kotimaiseen nuortenkirjaan olen mahtanut kirjan sekoittaa?
Priska on 14-vuotias tyttö Helsingissä 50-luvun lopulla. Kirja seuraa Priskan ja hänen ystäviensä arkea: koulunkäyntiä, kahviloissa norkoilua, ihmissuhteiden ja itsensä etsimisen haaveita ja harmeja. Priska haaveilee salaa tulevansa kirjailijaksi, mutta kirjoittaminen ei oikein suju, ja oma paikka maailmassa on muutenkin vähän hakusessa jossain kaveripiirin, vanhempien ja omien unelmien välissä.
Luulen, että jos olisin lukenut tämän Priskan ikäisenä, olisin löytänyt kirjasta paljon tarttumapintaa. Otava kirjoittaa nuorten maailmasta ja nuorten äänellä uskottavan tuntuisesti, teksti on aitoa ja välitöntä. Eläytyminen 14-vuotiaan mielenmaisemaan – haaveisiin ja ihastuksiin, mutta myös raastaviin epävarmuuden ja ulkopuolisuuden tunteisiin – sai minut yhtä aikaa nostalgiseksi ja helpottuneeksi. Onneksi en ole enää murrosikäinen!
Pidin kirjassa siitäkin, että kirjan nuorten huolet olivat niin ”tavallisia”, nykynäkökulmasta viattomiakin. Murrosiän epävarmuuden ja ahdistuksen kuvaamiseen ei välttämättä tarvita huumeidenkäyttöä, syömishäiriöitä, epävarmoja seksuaali-identiteettejä eikä edes rikkinäisiä perheitä. (Olen asiantuntematon ja ennakkoluuloinen, mutta tällainen mielikuva minulla on nykyajan nuortenkirjoista.) Priskassa tunteet ovat vereslihalla, vaikkei juhlissa juoda pilsneriä väkevämpää.
Pilsneri- ja maksamakkaraleipätarjoilujen lisäksi ihanan 50-lukulaista tunnelmaa loivat nuorten muotivaatteet jenkkarit ja teinityttöjen idolit Harry Belafonte ja James Dean. Oli hauska sijoittaa Priskan tapahtumia mielessään suunnilleen vuosiin, joihin sijoittuvat myös suuresti rakastamieni 50-luvun tyttöjen päiväkirjamerkinnät.
Priskaa asetetaan kontekstiin myös Ylen Sininen laulu -sivustolla, jossa kirjasta kerrotaan näin: ”Nuorisokulttuurin syntyminen toi lasten- ja nuortenkirjallisuuteen uuden lajityypin, nuorten aikuisten kirjat. Lähtölaukaus oli Merja Otavan teos Priska, jolla Otava voitti Anni Swanin muistokilpailun 1959. Priska kuvasi teini-ikäisiä henkilöitään näiden omalla kielellä ja oman kokemusmaailman kautta. Priskassa oli alullaan 1960-luvulla yleistynyt nuortenkirjojen asenne, nuorten omalla äänellä ja kaveripiirillä oli suurempi merkitys kuin esimerkiksi vanhempien opastuksella.”
Osallistun Priskalla Sinisen linnan kirjaston Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen täpärästi juuri ennen haasteen takarajaa lokakuun lopussa. Haastetta silmälläpitäen ja nuoruuden lukukokemuksia muistellen kirjan on lukenut myös Liisa.
