L. Frank Baum: The Wonderful Wizard of Oz (Ihmemaa Oz)

Ensimmäinen painos. (Wikipedia)

Lukuhaasteet ovat siitä hauskoja, että ne innostavat lukemaan kirjoja, joista olen periaatteessa laiskasti kiinnostunut, mutta joita en kuitenkaan välttämättä tulisi koskaan lukeneeksi ilman pientä yllytystä.

Viime vuonna Totally British -haaste innosti minut tutustumaan esimerkiksi sellaisiin brittiläisen lastenkirjallisuuden klassikoihin kuin Viidakkokirja, Peter Pan ja Liisa Ihmemaassa. Kokemus oli mielenkiintoinen: tarinat tuntuivat tutuilta, mutta onnistuivat silti yllättämään. Viidakkokirja ja Peter Pan esimerkiksi olivat vähemmän lällyjä kuin olin kuvitellut, Liisa taas vielä absurdimpi kuin odotin.

Lastenkirjaklassikot ovat minusta tällaisten haasteiden tiimoilta mielenkiintoista luettavaa juuri siksi, että niihin viitataan muissa kirjoissa tai populaarikulttuurin tuotteissa niin usein, että ne luulee tuntevansa, vaikkei olisikaan lukenut alkuperäistä teosta. Omia kuvitelmia kirjasta on hauska peilata siihen, mitä kansien välistä itse asiassa löytyy. Ajattelen myös, että lastenkirjoissa tietyn kulttuuripiirin ja aikakauden arvot tulevat esiin ikään kuin kiteytyneinä: lastenkirjat kertovat, mitä me aikuiset haluamme maailmasta lapsille kertoa, ja samalla jotain meistä itsestämme.

Päätin siis lukea lastenkirjoja myös So American -haasteen tiimoilta, vaikkei haasteessa virallisesti niille omistettua kategoriaa olekaan. Amerikkalaisia lastenkirjaklassikoita tulee minulle lonkalta mieleen vähemmän kuin englantilaisia, mutta osviittaa antaa esimerkiksi Yhdysvaltain kongressin kirjaston lista ”kirjoista, jotka muovasivat Amerikkaa”. Siltä löytyy suomalaisillekin lukijoille tuttuja teoksia, esimerkiksi Pikku naisia tai Huckleberry Finnin seikkailut, mutta myös meillä tuntemattomampia kirjoja, kuten Charlotte's Web, The Cat in the Hat tai Goodnight Moon.

Listalta ensimmäisenä innostuin L. Frank Baumin kirjasta The Wonderful Wizard of Oz (1900). Kirja on suomennettu useampaankin kertaan ainakin nimillä Oz-maan taikuri (1977), Ozin velho (1985) ja Ihmemaa Oz (2001). Monille tuttu on varmasti Judy Garlandin tähdittämä elokuvaversio, jota minä en harmikseni ole nähnyt, ja elokuvasta tietysti tämä kappale (kuten näkyy, kuvassa ei ole Judy Garland, mutta tämä havaijilaistulkinta ei ole ollenkaan hullumpi!):

Kirja valloitti minut heti esipuheellaan. Siinä Baum harmittelee, että vanhat Grimmin ja Andersenin sadut ovat täynnä muka opettavaisia vertahyytäviä raakuuksia, ja julistetaan, että ”The Wonderful Wizard of Oz was written solely to please children of today. It aspires to being a modernized fairy tale, in which the wonderment and joy are retained and the heartaches and nightmares are left out.” Lähtökohta on sympaattinen, ja Ihmemaa Oz onnistuu tavoitteessaan mainiosti: se on täynnä mielikuvitusta ja hyvää tuulta, hassuja hahmoja ja vauhdikasta menoa. Kasvattavaksikin kirjaa voisi kyllä sanoa, mutta opettavaisuus ei kumpua pelottelusta, vaan hyväsydämisistä seikkailuista, joissa aiheena on esimerkiksi toisten auttaminen ja omien pelkojensa voittaminen.

Seikkailu alkaa, kun pyörremyrsky tempaisee Dorothyn perheen talon irti Kansasin preerialta ja viskaa tytön ihmeelliseen Oz-maahan. Kotiinpaluukeinoa etsiessään Dorothy saa matkakumppaneikseen Pelättimen, Peltimetsurin ja Leijonan, joista kaikki tarvitsevat Ozin velhon apua. Pelättimen ongelma on tyhjä pää, Peltimetsuri on menettänyt sydämensä, ja Leijona ei haluaisi enää olla pelkuri.

Dorothyn uudet ystävät ovat kerrassaan riipaisevia. Variksenpelätintä surettaa, että hänen päässään on pelkkää heinää eikä aivoja ollenkaan, sillä ”brains are the only things worth having in this world, no matter whether one is a crow or a man”, mihin peltiukkeli väittää vastaan, että ”brains do not make one happy, and happiness is the best thing in the world”. Tarinan juoni ja opetukset kumpuavatkin siitä, mitä hahmot ovat vailla ja miten heidän kaipaamansa aivot, sydän, rohkeus ja koti lopulta löytyvät.

Elämänviisauksien lisäksi kirjassa on riemastuttavan omituisia otuksia, kuten siivekkäitä apinoita, ja ihastuttavia paikkoja, kuten vihreänä säihkyvä smaragdikaupunki tai maa, jossa kaikki on tehty posliinista. Oikea inspiraation aarreaitta kuvittajille! Makupaloja eri taiteilijoiden näkemyksistä löytyy googlaamalla. Internet Movie Databasesta löysin myös julisteen ja trailerin Hollywoodissa tekeillä olevalle uudelle Oz-elokuvalle, joka tosin näyttää perustuvan alkuperäiseen tarinaan vain hyvin löyhästi.

Kirjan englanninkielinen Wikipedia-sivu tarjoilee mielenkiintoista nippelitietoa. Ihmemaa Ozia on kuulemma tulkittu muun muassa rahapoliittisena allegoriana, mikä kyllä tuntuu varsin kaukaa haetulta. Vielä älyttömämpää on, että vuonna 1986 joukko tennesseeläisiä fundamentalistikristittyjä haastoi osavaltion oikeuteen sillä perusteella, että kouluissa luettu Ihmemaa Oz on lapsille vahingollinen, koska se antaa ymmärtää muun muassa, että on olemassa hyväntahtoisia noitia, että eläimet osaavat puhua ja että naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa. Tuomari päätti, että vanhemmat saavat halutessaan määrätä lapsensa poistumaan luokasta, kun kirjaa käsitellään.

Mitähän tähän sanoisi... So American?!

L. Frank Baum: The Wonderful Wizard of Oz. George M. Hill Company, 1900. Ladattu Project Gutenbergistä.