Riikka Pulkkinen: Vieras

Riikka Pulkkisen Vieras (2012) oli toinen Ebib-sähkökirjakokeiluni. Muutama viikko sitten lukemani Totta jätti minuun vähän ristiriitaiset tunnelmat, sillä tekstin sulavuudesta huolimatta – tai osin juuri sen takia – kirja jäi etäisen tuntuiseksi. Ilman sopivasti osunutta sähkökirjatarjokasta en siis ehkä olisi tarttunut Pulkkisen uusimpaan näin pian edellisen jälkeen, mutta onneksi tartuin: Vieras oli minulle Pulkkisen kirjoista tähän asti paras.

Moni muukin kirjabloggari on todennut, että Pulkkisen ote on tässä kirjassa aiempaa rennompi ja rouheampi. Totta oli niin viimeisen päälle harkittu ja viimeistelty, että sen tarina ja henkilöt jäivät hienostuneen siloisuutensa jähmettämiksi. Vieraassa oli enemmän lihaa ja liikettä.

Pulkkisen kieli on aina ollut kaunista, mutta Vieraassa siinä oli minusta enemmän eloa kuin Rajassa tai Totassa. Välillä teksti tanssi melkein runomaiseksi aseteltuina muotokokeiluina, ja kirjan miljöö, hengästyttävä New York, sai kerronnan rytmin vuoroin huokailemaan, vuoroin huohottamaan: ”Ko-kong ko-kong, nyt joku viheltää ja toinen kiljuu, lapset leikkivät puistossa vesisuihkun alla ja ohikulkijat jakavat huolimattomia palasia elämästään can you believe he said that to me, I was like don’t talk to me that way.”

Pulkkinen ei arkaile ottaa romaaneissaan tutkiskeltaviksi suuria teemoja. Tässä niitä ovat ainakin uskonto ja ruumiillisuus, vastuu ja vieraus. Jossain vaiheessa pelkäsin, että teemoja saattoi ujuttautua mukaan jo liikaakin, mutta hengen ja ruumiin vastaparin varaan viritetty kehikko piti kokonaisuuden sittenkin kasassa. Vakavista teemoista huolimatta Vieras vältti minusta tosikkomaisuuden sudenkuopat, joiden reunoilla Pulkkisen edelliset romaanit välillä keikkuivat. Mukana oli jopa huumoria.

Henki ja ruumis. Ne ovat seurakuntapastori Marian, joka hetken mielijohteesta jättää entisen elämänsä ja matkustaa New Yorkiin – ehkä löytääkseen itsensä, ehkä kadottaakseen. Suurkaupungin kuhina vapauttaa ja eristää. Muukalaiselämän irtonaisuus saa Marian pohtimaan, kuka hän oikeastaan on ja mistä tulee. Muistot teini-ikäisestä tytöstä, joka yrittää löytää Jumalan olemalla syömättä, limittyvät nuoren pastorin uskonkriisiin.

Uskonkilvoittelu tai syömishäiriöt eivät ole aiheita, joiden pariin erityisesti hakeudun, mutta Vieras käsitteli niitä minusta mielenkiintoisesti. En tiedä, kuinka todentuntuisilta Marian kokemukset tuntuvat lukijalle, joille nämä aiheet ovat läheisiä tai omakohtaisia, sillä vaikka Vieras on Pulkkisen aiempia kirjoja ”ruumiillisempi”, Pulkkinen tutkiskelee teemojaan edelleen melko älyllisesti ja käsitteellistävästi. Minulle tämä ote kuitenkin toimi.

Minua kiehtoivat kirjassa myös identiteettiin ja kulttuurien välissä elämiseen liittyvät pohdinnat. Niitä romaaniin tuovat Marian New Yorkin matkan lisäksi hänen monikulttuurinen taustansa ja ystävyytensä maahanmuuttajatyttö Yasminan kanssa. Perimmäiseksi jää ajatus siitä, että vieraus, muukalaisuus, asuu kaikissa meissä. ”Ihmisen on hyvä säilyä hiukan vieraana itselleen, kantaa muukalaisuutta mukanaan. Kukaan ei koskaan voi täysin ymmärtää, mistä elämässä on kyse, ja siksi muukalaisuus on ihmisen perimmäinen olotila.”

Vieras jää mieleeni yhtenä vuoden parhaista lukukokemuksista. Odotan innolla Pulkkisen neljättä.

Riikka Pulkkinen: Vieras. Otava, 2012. Kansi: ?. Lainattu Ebib-sähkökirjapalvelusta.