Leena Krohn: Tainaron (Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste)

Kirjamielellä-blogin Marjis kehitti kesällä Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen, jonka ideana on haastaa joku toinen kirjabloggari lukemaan kirjan, jota hän ei ole vielä ymmärtänyt lukea tai joka on kaukana hänen omista lukutottumuksistaan. Tarinoiden taikaa -blogin Tintti haastoi minut lukemaan Leena Krohnin Tainaronin (1985).

On ollut hauskaa lukea eri blogeista riskinoton tuloksista. Monet haastekirjat ovat löytäneet uusia ihailijoita (esimerkiksi Karoliinan Liisalle suosittelema Nyt nappaa!, jota suosittelen minäkin), toiset ovat takunneet (esimerkiksi Disan Lauralle ehdottama Viimeinen mohikaani). Minä ilahduin kovasti Tintin valinnasta. Leena Krohn on kirjailija, jota olen epämääräisesti aikonut lukea jo pitkään, mutta johon en – scifiä ja fantasiaa hieman vieroksuvana lukijana – ehkä silti olisi tullut tarttuneeksi ilman haasteen tarjoamaa sysäystä.

Riskinotto kuitenkin kannatti, sillä Tainaron oli oikein mielenkiintoinen tuttavuus. Enpä ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka olisi vienyt minut näin täydellisesti toiseen maailmaan! Sillä Tainaron tosiaan luo kokonaan oman maailmansa – maailman, jollaista ei olisi tullut mieleenikään kuvitella, mutta johon oli kiehtovaa kurkistaa.

Kirja koostuu sarjasta kirjeitä. Niiden vastaanottaja jää tuntemattomaksi, emmekä tiedä paljon kirjoittajastakaan. Käy ilmi vain se, että hän on saapunut ulkomaalaisena Tainaroniin, kaupunkiin, jossa ”tuntosarvien ja leukarihmojen vipattava metsä kaduilla ruuhka-aikaan on kyllä muukalaiselle merkillinen näky”. Kaupungin asukkaista joillain on kennosilmät, joillain kitiinipanssarit; jotkut kantavat asumustaan mukanaan, jotkut rakentavat omansa kaarnasta ja korsista.

En ole varma, kuinka syvällisesti ymmärsin Tainaronia. Luulen, että hyönteiskaupungin elämästä aukeaa allegorioita moneen suuntaan: yhteiskunnan järjestys, elämän kiertokulku... Kirjeet tuntuvat vihjaavan tulkintoihin, mutta eivät auta pidemmälle, vaan vaihtavat aihetta juuri, kun luulen päässeeni jyvälle jostain. Mutta se ei oikeastaan haittaa. Tainaronin maailma on kaikissa omintakeisen kekseliäissä yksityiskohdissaan niin mielikuvituksellinen ja Krohnin kieli niin rikasta, että niissä oli jo riittämiin lukunautinnoksi.

Erityisesti ihastuin Krohnin sointuvaan tekstiin. Usein vastaan tuli sanoja, joiden mehevyyttä oli oikein pysähdyttävä maistelemaan, ja lauseita keinuttivat runollisen juhlalliset rakenteet: ”Yön vapina unohtuu, ja aamun häikäisyssä torilla, jonka läpi usein oikaisen, avoimissa hedelmäkoreissa hohtaa metinen auer ja kiveys askelten alla on ikuinen taas.” Jotenkin Krohnin kieli, jossa täsmällisesti kuvatut havainnot hyönteisten elintavoista limittyivät vanhahtavan runollisiin ilmaisuihin ja sanajärjestyksiin, onnistui olemaan yhtä aikaa omaleimaista, yllättävää, ja silti luontevasti soljuvaa.

Näytteeksi vaikka tämä ote kolmannesta kirjeestä. Se kertoo tulikärpäsistä, ”joihin silmä iltaisin kiintyy, koska he erittävät ohutta valoharsoa ja toisinaan, kiihtyessään, tuikkivat ja välkkyvät”:

      Tulee haikea olo, kun heitä katselee, mutta koskaan en ole yrittänytkään lähestyä heitä. En usko edes, että he puhuvat mitään tämän kaupungin virallista kieltä, en tiedä, puhuvatko he ylipäänsä ollenkaan. He ovat suloisia kuin hahtuvat, ohuita ja kevyitä kuin sellainen ensi nuoruus, jota kukaan ei ole koskaan elänyt.
      Viime aikoina olen monina iltoina hakeutunut varta vasten portaikon tienoille vain iloitakseni heidän hohdostaan. He eivät huomaa minua, mutta kun he kulkevat – karkeloivat! ohitseni ja kerjäläisten ohi ja ohi sinivöisen ritarin prameuden, heidän ympärillään väreilee toivo ja tuulahtaa kevään henki niin raikkaana kuin mitään ei olisi vielä milloinkaan menetetty.

Tainaronin ovat lukeneet myös ainakin Morre, Satu, Elma Ilona, Hreathemus ja Sara. Hurjan hienosti kahdesta lukukerrastaan Tainaronin parissa ja kirjan kirjemuodosta on kirjoittanut Ohikulkija -blogissa Eeva Hallivuori.

P.S. Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen sääntönä oli haastaa haastajansa ja lisäksi joku uusi haastettava. Haastoin siis Tintin ja Poplaari-blogin Pekan lukemaan kotimaisia kirjailijoita, joita kohtaan minulla itselläni on ennakkoluuloja, eli Jari Tervoa ja Anja Snellmania. Ei aikarajaa :)

Leena Krohn: Tainaron. Teos, 2006 (1. painos 1985). Kuvittanut Inari Krohn. 138 s. ISBN 951-851-054-7. Lainattu kirjastosta.