.jpg)
Eipä voi muuta sanoa kuin että voi Henri-parkaa! Toulouse-Lautrecin elämä ei nimittäin ollut helppoa. Lähtökohdat olivat sinänsä hyvät, sillä Henri syntyi rikkaaseen ja maineikkaaseen aatelisperheeseen ätinsä silmäteräksi. Asiat kääntyivät huonompaan suuntaan, kun poika kymmenvuotiaana sairastui luunhaurastumista aiheuttavaan tautiin ja pari vuotta myöhemmin mursi molemmat jalkansa. Luut eivät koskaan parantuneet kunnolla. Toulouse-Lautrec jäi lyhytkasvuiseksi ja kärsi kivuista ja vammaisuutensa aiheuttamasta epävarmuudesta koko elämänsä.
Henristä ei siis tullut isänsä toivomaa ratsastavaa ja metsästävää aatelisherraa, mutta perheen varat antoivat nuorelle miehelle mahdollisuuden syventyä kehittämään taiteellisia taipumuksiaan vailla paineita toimeentulosta. Toulouse-Lautrec päätyi Pariisiin. Ura alkoi klassisella koulutuksella, mutta oman alansa Toulouse-Lautrec löysi ryhtyessään maalaamaan Montmartren tanssipaikkoja, bordelleja ja kapakoita sellaisena kuin hän ne todella näki: värikkäinä, boheemeina, paheellisina, elämää pursuavina.
Punainen mylly on perinteinen elämäkertaromaani, joka seuraa Toulouse-Lautrecin elämää (melkein) kehdosta (melkein) hautaan. Välillä haistoin pientä katalogin makua, kun vastaan tuli sivuhenkilöitä, joilla ei varsinaisen tarinan kannalta tuntunut olevan muuta merkitystä kuin tehdä lukijalle selväksi, keitä kaikkia jälkipolvienkin tuntemia henkilöitä Toulouse-Lautrec Pariisissa tapasi. Hieman häiriinnyin myös alaviitteistä, joissa kerrottiin, missä museossa mikäkin maalaus nykyään on. Olisin mieluummin pitäytynyt rehellisesti fiktionalisoidussa tarinassa.
Muutoin olikin sitten kerrassaan kiehtovaa matkustaa kirjan mukana Montmartren meluisiin kapakoihin, nuhjuisille sivukujille ja pulleavatsaisten kamiinoiden lämmittämiin ateljeisiin. Sydäntä särki lukea, miten Toulouse-Lautrec janosi rakkautta ja hyväksyntää, mutta joutui pettymään kerran toisensa jälkeen, etenkin naissuhteissaan. Taiteilijana Toulouse-Lautrec saavutti mainetta ja kunniaa, mutta ihmisenä hän oli onneton.
Vaikka äsken moitiskelin kirjaa joistakin turhahkoista sivuhenkilövilahduksista, vastaan tuli myös monia mielenkiintoisia persoonia, joista lukisin mielelläni lisääkin. Yksi tällainen oli Misia Sert, jonka salongissa vaikuttivat seurustelevan kaikki kulttuuripiirien kuumat nimet. Myös Toulouse-Lautrecin taiteilijatovereista olisi kiinnostavaa lukea lisää. Elämäkertoja löytyy ainakin toisesta kärsivästä tulisielusta, Vincent Van Goghista.
Osallistun kirjalla lukuhaasteisiin Vive la France! ja Mikä minusta tulee isona.
Pierre La Mure: Punainen mylly. Romaani Henri de Toulouse-Lautrecin elämästä. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1996 (1. suomenkielinen painos Tammi, 1952). Ranskankielinen alkuteos Moulin Rouge, 1950. Suom. Inkeri Hämäläinen. 359 s. Ostettu käytettynä.
Hei, voin antaa vinkin 'Taiteilijaelämää'-haasteeseen: Mario Vargas Llosa kirjoitti romaanin Paratiisi on nurkan takana. Inspiraationa on Paul Gauguinin - ja isoäitinsä elämä. Mukana vilahtaa myös Vincent. Sain vinkin tästä maalauskurssiltani ja oli ajankohtainen myös Ateneumin suuren Symbolismi-näyttelyn takia jossa oli näytteillä myös Gauguinin töitä. Kelpo romaani myös.
VastaaPoistaOi, kiitos vinkistä, Leena! Gauguin vaikuttaa mielenkiintoiselta tyypiltä - tiedän vain että hän jätti taakseen finanssialan, päätti ryhtyä taiteilijaksi ja muutti Tahitille, kuulostaa kiinnostavalta elämänpolulta!
PoistaIhana Punainen mylly! Minä luin tämän yläkouluikäisenä kun podin pahinta Pariisi-kauttani ja kävin myös kolmesti katsomassa Ateneumin litografianäyttelyä. Kirjasta muistan lähinnä, että se oli mielestäni surullinen ja ihana ja että joku opettaja muistaakseni vaati käyttämään raakaa umbraa pohjana. Tämän voisin lukea uudelleen.
VastaaPoistaElämää Picasson kanssa on myös mainio taitelijaelämä-kirja. :)
Kiva kuulla lukumuistoistasi tämän kirjan seurassa ja kiitos Picasso-vinkistä! Näin jonkin aikaa sitten tv-dokumentin Picassosta ja siinäkin on tosiaan mielenkiintoinen miekkonen :)
PoistaMinullakin olisi Paul Gauguin -vinkki: W. Somerset Maughamin Kuu ja kupariraha. Itse en ollut niin vaikuttunut, koska päähenkilö jäi vähän hämäräksi, mutta siinä oli muutamia hienoja ajatuksia taiteesta ja elämästä.
VastaaPoistaPunainen mylly on muistaakseni hieno, voisin lukea sen joskus uudestaan jos uskallan. Pariisi-ikävää se ei ainakaan tule lievittämään, sen tiedän jo nyt ;)
Jaa, Gauguin on innoittanut useampiakin kuuluisia kirjailijoita! Kuulostaa kiintoisalta.
PoistaPariisi-ikävää tällaiset kirjat tosiaan vain kasvattavat! :)