Anna Gavalda: Billie (Lempi ei ole leikin asia)

Anna Gavaldan Billie (2013) eli juuri suomeksi ilmestynyt Lempi ei ole leikin asia (Gummerus, 2014) oli mieleenpainuva kirjaostos, sillä sain siihen joulukuisella Pariisin-reissulla omistuskirjoituksen itse kirjailijalta. Mahtavaa! Gavalda on suosikkejani ranskalaisista kirjailijoista, vaikka kuten jo tuossa aiemmassa postauksessa tuumasin, joistakin hänen kirjoistaan olen pitänyt enemmän ja toisista vähemmän.

Lukukokemukseni Billien parissa taitaa asettua jonnekin sinne keskivaiheille. En ihastunut kirjaan aivan yhtä suurella innolla kuin etenkin Gavaldan novelleihin, mutta eipä se jäänyt keskenkään, kuten edellisen eli Lohduttajan kanssa kävi. Oikeastaan tuntuu, että nyt pari päivää kirjan jälkimakua tunnusteltuani pidän siitä enemmän kuin itse lukemisen aikana.

Kirjan päähenkilö on Billie, vaikeissa oloissa ja epävakaassa perheessä kasvanut nuori nainen, ja aiheena on hänen ystävyytensä samalle koululuokalle sattuneeseen kilttiin ja fiksuun Franckiin, toiseen yksinäiseen sivustakatsojaan.

Persoonalliseksi tämän tarinan kahden erilaisen ihmisen ystävyydestä tekee Billien kertojanääni. Gavalda antaa Billien miettiä ja muistella elämäänsä tämän omin sanoin. Puhekielinen kerronta etenee vähän haparoiden, ajatuksesta ja tyylistä toiseen harhaillen, ja onnistuu luomaan vaikutelman Billiestä ihmisenä, joka vasta totuttelee jäsentämään kokemaansa kertomukseksi tai edes pitämään elämäänsä kertomisen arvoisena.

Luin kirjan ranskaksi, ja osa Billien kerronnan vivahteista, viittauksista ja slangisanoista meni minulta taatusti ohi. Välillä tunnustan myös vähän tuskastuneeni juuri tuohon edellä kehumaani jäsentymättömyyteen. Vaikka se toisaalta toi tekstiin aitoutta, tyhjäkäyntiä ja kolmia pisteitä oli makuuni paikoin hiukan liikaa.

Olisi mielenkiintoista vertailla alkuperäistekstiä suomennokseen. Voin kuvitella, että Billien suomentaminen ei ole ollut aivan helppo nakki, mutta ainakin Kirjavan kammarin Karoliina tuumaa suomentaja Lotta Toivasen selviytyneen tehtävästä kunnialla. Myös Kirjapolkuni-blogin Bleue kehuu kirjan haastavaa, mutta modernia ja vivahteikasta tyyliä. Café Voltairen Päivi Kososelle kirja sen sijaan oli pieni pettymys.

Kososen mainitsema intertekstuaalisuus sai minutkin kirjaa lukiessa mietteliääksi. Kirjassa viitataan usein Alfred de Musset’n näytelmään On ne badine pas avec l’amour (1834). Lieneekö se ranskalaisten koulujen opetusohjelman peruskauraa? Näytelmään liittyvistä kohdista saisi varmasti enemmän irti, jos teos olisi lukijalle tuttu. Joidenkin kirjallishenkisten viitteiden kohdalla mietin myös niiden uskottavuutta Billien hahmon kannalta, mutta loppujen lopuksi nielin Proustin madeleinet ynnä muut mukisematta. Ensinnäkin ranskalaisille ne lienevät kuin meille suo, kuokka ja Jussi, ja toiseksi juuri se, miten Billien kerronnassa kerrostui kaikki hänen kokemansa ja oppimansa, teki hahmosta kiinnostavan.

Anna Gavalda: Billie. Le Dilettante, 2013. 223 s. Ostettu uutena. Suom. Lempi ei ole leikin asia, Gummerus, 2014, suom. Lotta Toivanen.